Suomen presidentti Alexander Stubb ohjeisti kansakuntia COP30-ilmastohuippukokouksessa Belémissä, Brasiliassa, 6. marraskuuta 2025 kolmella kehotteella:
”Ensiksikin meidän kaikkien on näytettävä esimerkkiä. … Toiseksi meidän on annettava tieteen näyttää meille suuntaa. … Kolmanneksi meidän on oltava rohkeita.”
Miksi? Koska … ”kukaan … ei halua jättää lapsilleen ja lastenlapsilleen perinnöksi tuhoa.” (1)
… kukaan ”tässä salissa” Stubb vielä täsmensi.
Vain muutama päivää aiemmin Suomen asevoimien ylipäällikkö Alexander Stubb määritti Ritarihuoneen vaakunasalissa, Suomen aatelissukujen vaakunoiden alla, ”uuden todellisuuden”:
”Talouden ja teknologian rooli turvallisuudessa on kasvanut. … Uusi todellisuus on merkinnyt myös pelotteen logiikan muutosta. … Olemme siirtyneet uudelle ydinaseaikakaudelle, jossa valitettavasti ydinaseiden merkitys on ollut kasvussa.” (2, kurs. mvv)
… kuka tässä salissa, siis Ritarihuoneella, ”haluaa jättää lapsilleen ja lastenlapsilleen perinnöksi tuhon”? Sitä Stubb ei kysynyt. Hän ei siis käyttänyt ekopelotetta kuten COP30 -kokouksessa vaan ydinasepelotetta kysyen implisiittisesti: ”oletteko valmiit lähettämään oman poikanne tai tyttärenne kuolemaan (ydin)sodan taisteluissa?” Tätäkään Stubb ei kuitenkaan kysynyt.
Jos ja kun ulkopolitiikan ytimenä on ”rauha voiman kautta”, ts. jos puolin ja toisin ymmärretään vain voimaa ja voimasuhteita, jolloin diplomatialle ei ole aikaa eikä paikkaa, niin edellä olevaan kysymykseen on jo vastattu myönteisesti – keneltäkään sitä kysymättä.
Ekorauha
Vuosisadat elänyt iskulause “Si vis pacem, para bellum”, rauha voiman kautta on olettanut, että tuon voiman rakentamiselle – puolin ja toisin – ei ole mitään viimekätistä ulkoista rajaa tai ehtoa. Oletetaan siis, että pelotevoima lisää vakautta enemmän kuin se synnyttää varustelukierrettä. Oletetaan, että voima on skaalattavissa lähes rajatta, luonnon rajat eivät aseta ratkaisevia ehtoja. Oletetaan, että ympäristö- ja sosiaaliset kustannukset voidaan siirtää asejärjestelmän rakentamisen ulkopuolelle. Oletetaan, että polkusidonnaisuutta ei ole – tuleva innovaatiovirta “pelastaa” nykyiset onnettomat ratkaisut; materiaali, energia ja osaaminen ovat korvattavissa rajattomasti toisikseen.
Mikään näistä oletuksista ei ole kestävällä pohjalla.
“Rauha voiman kautta” siis olettaa, ettei luonnolla ole sitovia rajoja voiman tuotannolle – mikä on väärä oletus. Ekologinen realismi vaihtaa teesin muotoon “Peace within limits”: rauha turvataan vain, jos yhteisöjen elinvoima rakennetaan luonnon ja materiaalivirtojen rajoissa ja mitataan ekotaseilla sekä yhteisöpalveluiden häiriönsietokyvyllä. Jos ekologisia rajoja ei oteta periaatteiksi, “voima” syö pohjan rauhalta.
Ekopelote kääntyy ekorauhaksi vain ja vain jos käynnistämme diplomatian kotimaailmamme elämän tekstuurin kanssa: se on nyt työtoverimme, liittolaisemme ja matkakaverimme lastemme ja lastenlastemme luokse.
Siten diplomatia ei ole enää vain valtioiden välinen tulitauko- tai tunnustussopimus, vaan jatkuva neuvottelu siitä, millä ehdoilla elämän perusedellytykset (vesi, ruoka, energia, maaperä, hiilinielut, biodiversiteetin ydinsolmut) pysyvät toiminnassa ilman että yksikään osapuoli joutuu totaaliseen romahdukseen, joka sitten laukaisee sotatilanteen.
Diplomatia ei ole enää pelkkä sodan ehkäisijä vaan myös romahduksen ehkäisijä, koska nämä kaksi ovat nyt käytännössä sama asia.
Ja juuri siksi meidän on palautettava diplomatia takaisin politiikan kovaan ytimeen. Kun kylmän sodan jälkeinen hetki uskotteli meille, että markkinat ja pakotteet riittävät ja että “säännöt” ohjaavat maailman ilman likaista neuvottelutyötä, me irrotimme johtamisen kyvystä nähdä rajat ja tehdä epämukavia sopimuksia yhdessä. Se oli virhe.
Tarvitsemme diplomatiaa nyt, koska ilman sitä jokainen ympäristöshokki muuttuu turvallisuuskriisiksi, jokainen turvallisuuskriisi ruokkii kilpavarustelua, ja jokainen kilpavarustelu tekee kohtuudesta poliittisesti mahdotonta – kunnes jäljellä ei ole enää mitään kohtuullistettavaa.
Diplomatia on siis nykyhetkessä se ainoa väline, jolla suurvaltojen itsesuojelu (älä joudu sotaan) ja planeetan itsesuojelu (älä romahda) voidaan pakottaa samaan pöytään. Jos nämä kaksi eivät kohtaa, kumpikaan ei selviä pitkään. (3)
Alexander Stubbi’in kolme kehotusta – ”meidän kaikkien on näytettävä esimerkkiä. … meidän on annettava tieteen näyttää meille suuntaa. … meidän on oltava rohkeita” – osuvat oikeaan ekologisen realismin kentässä jos ajatuksena on murtautua ulos ulkopoliittisen realismin ”rauha voiman kautta” -teesin onnettomista ja tuhoisista oletuksista ja ryhtyä rakentamaan ekorauhaa – rauhaa kaikille!
Viitteet
(1) Stubb, A. 2025. Tasavallan presidentti Alexander Stubbin puheenvuoro COP30-ilmastohuippukokouksessa Belémissä, Brasiliassa, 6. marraskuuta 2025
(2) Stubb, A. 2025. Tasavallan presidentti Alexander Stubbin puhe 254. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Ritarihuoneella Helsingissä 3. marraskuuta 2025
(3) katso laajemmin:
Volanen, M. V. 2025. Mihin diplomatiaa tarvitaan – nyt? Vasemmisto.nyt blobi 28.10.2025
Kuvat: (1) Jarno Kovamäki/Tasavallan presidentin kanslia,
(2) Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia