YLE uutisoi 6.11. oikeusministeriön päätöksestä tallentaa tulevien vaalien äänestystiedot ulkomailla sijaitsevaan datakeskukseen. Päätöksen seurauksena tiedot äänestäjistä, ehdokkaista sekä vaalitulosjärjestelmä siirtyvät yhdysvaltalaismiljardööri Jeff Bezosin perustaman Amazonin AWS -pilvipalveluun.
Jätän tällä kertaa kirjoittamatta sen tarkemmin erään toisen yhdysvaltalaismiljardöörin sekaantumisesta Saksan liittopäivävaaleihin 2024 tai siitä, kuinka eräs kolmas – palestiinalaisten kansanmurhaan yhdistetty miljardööri ei ”enää usko, että vapaus ja demokratia ovat sovitettavissa yhteen”. Onhan oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläisen lupaus se, että vaalidatan pitäisi säilyä turvassa. Pitäisi…
Ehkä päätökseen pitäisikin suhtautua ymmärtäväisemmin, jos kerta rahaa ”ei enää ole”, kuten väitetään. Onko kyseessä kenties tehokas ja järkevä säästötoimi? Lasketaan.
”Säästö on 0,26% oikeusministeriön ja 0,0006% valtion budjetissa”
Oikeusministeriö on laskenut äänestysdatan säilyttämisen Suomessa sijaitsevassa konesalissa maksavan kymmenessä vuodessa liki kuusi miljoonaa euroa. Amazon veloittaa vastaavalta ajalta 1,6 miljoonaa euroa. Vuodessa säästyy siis vajaat 440 tuhatta euroa. Oikeusministeriön ensi vuoden arvioitu budjetti on noin 170,7 miljoonaa euroa. Valtion kokonaisbudjetti taas on noin 68,2 miljardia euroa.
Kyllä, laskit oikein. Tämä huikea säästö on 0,26% oikeusministeriön ja 0,0006% valtion budjetissa. Jokin saa epäilemään, ettei vaalitietojen siirtäminen voittoa tavoittelevan yrityksen käsiin ole paras mahdollinen ratkaisu disinformaation rapauttaessa luottamusta demokratiaan.
Mutta miten tämä liittyy Charles Dickensin luomaan hahmoon romaanissa Loistava tulevaisuus? Eräässä kirjan kohtauksessa herra Jaggers tivaa empivältä päähenkilöltä suoraa vastausta siihen, mikä on hänen mielestään ”paljon” tai ”vähän”.
– ”Viisisataa puntaa, herra Pip. Kutsuisitteko sitä suureksi?”
– ”Oletan, herra.”
– ”Olisiko viisi puntaa teille suuri rahasumma?”
– ”No, en usko.”
– ”Ja olisiko viisikymmentä puntaa suuri rahasumma?”
– ”No, ei oikeastaan.”
– ”Mikä sitten on suuri rahasumma? Mitä kutsutte suureksi?”
”Varallisuuserojen kasvu on ollut Suomessa lähes maailman nopeinta”
Oikeusministeriön päätös heijastaa pääoman periaatteellista pyrkimystä tavoitella kasvua myynnin edistämisen lisäksi kustannussäästöillä. Uusliberalismin aikakaudella säästöjen kautta tapahtuvaa kasvua on vieläpä maksimoitu joko suoraan – rajoittamalla palkkojen kasvua suhteessa tuottavuuden kehittymiseen, tai epäsuorasti – heikentämällä työttömiksi jääneiden taloudellista turvaa luomalla keinotekoisia säästöpaineita varakkaimpiin kohdistuvia verokantoja alentamalla.
Uusliberaali talouspolitiikka on kuin kannastaan ujosti epävarma Pip, joka ei tohdi ottaa kantaa siihen, mitä on kohtuus. ”Missä kulkee raja?” on uusliberaalille ajattelutavalle erittäin epämiellyttävä kysymys, johon jätetään mieluusti vastaamatta, ellei vastausta vaadi periksiantamattomasti ja suoraan.
Vuodesta 1993 on toteutettu sarja yksinomaan varakkaimpia hyödyttäneitä veroreformeja, joiden peruminen ei talouspolitiikkaan konservatiivisen itsepäisesti suhtautuvan ajattelutavan mukaan saisi oikeastaan edes kuulua demokratian työkalupakkiin. Tämän seurauksena varallisuuserojen kasvu on ollut Suomessa lähes maailman nopeinta, ja olemme ohittaneet varallisuuseroissa mm. Iso-Britannian. Kun jopa luottamus vaalijärjestelmään ollaan valmiita uhraamaan 0,0006% säästön vuoksi, on kysyttävä: ”Missä kulkee raja?”
– ”Yksi omistaa kaiken – muut eivät mitään. Herra Pip, kutsuisitteko sitä kohtuudeksi?”
– ”No, en usko.”
– ”Ja olisivatko nykyistä kymmenen kertaa korkeammat varallisuuserot kohtuullisia?”
– ”No, ei oikeastaan.”
IS uutisoi tämän vuoden alussa, että varallisuuserojen kasvu on suomalaisten suurin huolenaihe. Äänestäjien keskuudessa on tällä hetkellä suurta tarvetta puolueelle, joka muistaa toistaa yllä mainitun kysymyksen yhä uudestaan ja uudestaan.