”Mikä sinulla on tuossa kasvoissasi?” kysyy lapsen päiväkotikaveri ja osoittaa kasvoilleni ilmestynyttä arpea. Kaaduin, vastaan. Oikeasti en kaatunut, vaan minut ryöstettiin ja sen yhteydessä kaadettiin kasvot edellä maahan. Poliisipartion hälyttämä ambulanssi kuljetti minut sairaalaan. Sain pahoinpitelyn seurauksena aivotärähdyksen ja ruhjeita, joista osa jätti arvet.
Naisiin kohdistuva väkivalta on massiivinen globaali ihmisoikeusongelma. Naisena on lähes yhtä yleistä, ellei yleisempää, olla kokenut väkivaltaa, kuin olla säästynyt siltä. Suomessa on turha tuudittautua ajatukseen, että naisten kohtaama väkivalta olisi ongelma vain jossain muualla. Vuonna 2014 julkaistun EU-tutkimuksen mukaan 47 prosenttia suomalaisista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen (1). Tutkituista 28 EU-maasta vain Tanskassa tuli esille enemmän väkivaltaa. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa pidetään yhtenä vakavimmista ihmisoikeusongelmista Suomessa.
Väkivaltaa kokeneiden naisten tukemisen luulisi siis olevan yhteiskunnan tärkeä prioriteetti. Näin ei kuitenkaan ole. A-studio käsitteli aihetta tällä viikolla (2). Turvakotipaikkoja on hävettävän vähän, alle kolmasosa vaaditusta. Turvakotipaikkojen lisäksi tarvitaan laadukkaita matalan kynnyksen palveluja. Näihin velvoittaa naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseen ja torjumiseen keskittyvä Istanbulin sopimus, johon Suomi on sitoutunut. Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa (3) naisiin kohdistuva väkivalta nimetään ongelmana, mutta ratkaisupuoli jää laihaksi. Jos asia otetaan tosissaan, on sen ratkaisuun ohjattava myös riittävästi resursseja.
Viimeisin väkivaltakokemukseni ei vastaa tyypillistä naisen kokemaa väkivaltaa. Naiselle vaarallisin paikka on koti. Naisiin kohdistuva väkivalta on kuitenkin moninainen ilmiö, jota ei pidä typistää pelkästään lähisuhde- tai perheväkivallaksi. Amnesty julkaisi alkuvuodesta kuntaselvityksen (4) naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Eräs selvityksen mielenkiintoisista huomioista on, että yksi syy päättäjien keskimäärin heikkoon aihealueen tuntemukseen on lähisuhde- ja perheväkivaltakäsitteiden hallitsevuus. Tämä voi estää meitä tunnistamasta naisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteitä ja eri naisryhmien, kuten sukupuolivähemmistöjen, turvapaikanhakijoiden tai vammaisten erityistarpeita. Amnestyn mukaan (5) näitä erilaisia väkivallan muotoja yhdistää ”naisten ja tyttöjen seksuaalisen ja sosiaalisen itsemääräämisoikeuden kaventaminen väkivallan keinoin – niin läheisissä ihmissuhteissa kuin julkisessa tilassakin.”
Naisiin kohdistuva väkivalta on moninaista, mutta sen tekijät ovat lähes yksinomaan miehiä. Rikosdraamasarjassa The Fall rikosylikomisario Stella Gibson kertoo mieskollegalleen, kuinka miesten pahin naisiin liittyvä pelko on se, että naiset saattavat nauraa heille. Kun taas ryhmältä naisia kysyttiin, miksi he pitävät miehiä uhkaavina, naiset vastasivat, että ”pelkäämme, että he saattavat tappaa meidät”.
Ryöstön jälkeen ulkona liikkuessa tuntemattomat miespuoliset ihmiset ahdistivat. Päällimmäisin tunne oli kuitenkin helpotus siitä, ettei käynyt pahemmin.
Mai Kivelä
Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja Vasemmistoliiton puoluevaltuuston jäsen.
Nainen pelkää miehen tuomiota kevytkenkäisyydestä, nainen pelkää miehen tuomiota pihtaamisesta, nainen pelkää miehen raivokommentteja blogatessaan, nainen pelkää miehen raiskaustoivotuksista. Tämä rajoittaa kaikkea tekemistä mutta mitään ongelmaa ei ole, tai ongelma on niin monitahoinen ettei siihen voi puuttua. Vai?
Minua kiinnostaisi kokeeko kirjoittaja miehiin kohdistuvan väkivallan eri tavalla kuin naisiin kohdistuvan. Itse olen ollut miehenä parisuhteessa väkivaltaisen naisen kanssa, ja vaikka olinkin vahvempi osapuoli, niin noissa tilanteissa on todella vaikea puolustautua ilman naistenhakkaajan leimaa. Eli miehen rooli on pitkälti ”ottaa naiselta pataan”, jos sellaiseen parisuhteeseen on ajautunut. Sitten jos katsotaan kodin ulkopuolella tapahtuvaa väkivaltaa, niin voisin kuvitella että miesten osalta nuo prosentit on vielä huomattavasti rumemmat. Eli mun on hankala nähdä eroa miesten kokemasta väkivallasta verrattuna naisten kokemaan. Tekijät on varmasti useammin miehiä, mutta miten uhrin asema muuttuu sukupuolen perusteella?
Mielestäni naisten kokemasta väkivallasta saa kirjoittaa ilman, että muistetaan erikseen mainita, että miehetkin saavat joskus köniin, sillä miehen pahoinpidellessä naista, on tilanteessa huomattavana epäreiluuspiirteenä tekijän fyysinen ylivoima.
Sitäpaitsi, hyvä uhri, koettelemuksiasi vähättelemättä muistutan, että miesten kokemassa väkivallassa on yleensä tekijänä mies, kuten naistenkin kokemassa väkivallassa. (Ja juu, tiedän, että aiot saivarrella asiasta maailmantappiin asti. Mulla ei lisättävää.)
Hyvä ”väkivallan uhri”, tässäpä kommentti toiselta mieheltä. Edeltävä kirjoittaja jos vastasikin, mutta haluan lisätä pari tärkeää juttua vielä.
Ensinnäkin. Olet fyysisesti isompi, vahvempitekoinen. Sinuun kohdistuva naisen väkivalta ei pahimmillaankaan ole yhtä vaarallista kuin jos sinä olisit tekijä ja nainen uhri. Siinä suurin syy miksi yhteiskunta – syystä – arvottaa miehen naiseen kohdistuvan väkivallan paljon pahemmaksi kuin päinvastoin.
Toiseksi. Poikkeuksia on, mutta yleistäen, meidät miehet kasvatetaan tässä yhteiskunnassa hyvin eri tavalla kuin naiset. Keskimäärin naisista kasvatetaan kilttejä, kohteliaita, vastuuntuntoisia ja ahkeria. Meiltä miehiltä on pikkupoikana pääsääntöisesti hyväksytty kaikenlainen huono käytös, koska, no, ”pojat on poikia”. Lopputuloksena naisten enemmistö on aikuisena sellaisia mitä määritelmä ”hyvä ihminen” yleisesti ymmärretään. Meidän miesten joukossa sen sijaan on erittäin yleistä monenlainen itsekkyys, äkkipikaisuus, ja ylipäänsä asenne jossa oletetaan että kaikki haluttu lankeaa eteemme, koska, no, niin on yleensä tupannut käymään, ja se on tuottanut mielikuvan että me jotenkin ansaitsisimme sen.
En tiedä – voi olla että olet viaton uhri ja kunnon mies ja kumppanisi vain oli väkivaltainen hankala ihminen – mutta todennäköisemmin olet itse provosoinut väkivaltaa usein ja toistuvasti, tosin hyvinkin saatat itse provokaatioillesi olla sokea: sekin on meissä miehissä varsin yleistä, edellä mainittujen kasvatusongelmien vuoksi. Voin olla väärässä eikä se väkivaltaa oikeuttaisi vaikka en olisikaan, mutta on kuitenkin tärkeä aspekti pitää mielessä näitä kaltoinkohdeltujen miesten nyyhkytarinoita luettaessa.
Eli tiivistäen, jos olet saanut nyrkistä olet uhri, mutta voi olla että et ole tarinnan ainoa uhri, etkä edes pääsasiallinen uhri.
Ei unohdeta kuitenkaan sitä, että suurin osa ihmisistä pitää huvittavana tai säälittävänä semmosta, kun nainen hakkaa miestä. 40% perheväkivallan uhreista on miehiä, joten älä unohda miehiä.
”En tiedä – voi olla että olet viaton uhri ja kunnon mies… … edes pääsasiallinen uhri.”
Käännetäänkö toisinpäin :
En tiedä – voi olla että olet viaton uhri ja kunnon nainen ja kumppanisi vain oli väkivaltainen hankala ihminen – mutta todennäköisemmin olet itse provosoinut väkivaltaa usein ja toistuvasti, tosin hyvinkin saatat itse provokaatioillesi olla sokea: sekin on meissä naisissa varsin yleistä, edellä mainittujen kasvatusongelmien vuoksi. Voin olla väärässä eikä se väkivaltaa oikeuttaisi vaikka en olisikaan, mutta on kuitenkin tärkeä aspekti pitää mielessä näitä kaltoinkohdeltujen naisten nyyhkytarinoita luettaessa.
Eli tiivistäen, jos olet saanut nyrkistä olet uhri, mutta voi olla että et ole tarinnan ainoa uhri, etkä edes pääsasiallinen uhri.
Aika sairasta syyllistää pahoinpideltyä ihmistä. Et varmaan sanoisi raiskatulle että ”ei olis pitänyt provosoida, mitäs lähdit”.
Nimimerkille ”Niinniinniin”: fyysisesti keskimääräistä heikompi mies (puolet miehistä) on katuväkivallan suhteen aika turvaton. Ei ole oikein vetää miestäkään turpaan.