Ainakin yksi suomalainen sarjamurhaaja on tiedossa: Jalmari Saari. Näitä massamurhaajia on kyllä paljon useampiakin, sillä vuoden 1918 kansalaissota teki monesta tappajan, ensin kostonhimoisista punaisista, sitten teloittajiksi ryhtyneistä valkoisista. Yksi Jämsässä toiminut raaka tappaja, siis aito sarjamurhaaja oli Jalmari Saari, hänen tekonsa ovat nyt näytillä Joensuussa, taidekeskus Ahjossa.
Kerron heti alkajaisiksi, miksi Joensuun Ahjon näyttely kannattaa katsastaa ja puhuttelee nyt: on nimittäin hyvä miettiä sitä, mitä sota ja koston kierre tekee nykyajassa Ukrainassa ja Venäjällä esimerkiksi sodan jälkimainingeissa. Sodat loppuvat aina aikanaan, mutta seurauksista usein vaietaan. MIKSI nytkään juuri kukaan poliitikko ei puhu rauhasta, ei diplomatiasta, vaan vain asetoimituksista? Miksi aikaisempien sotien historia karmeine seurauksineen yhä unohdetaan tai kielletään?
“Sota on julmaa ja ratsuväki raakaa”
SOTA on tunnetusti julmaa …ja sen oheisseuraukset eli kosto, viha ja perintö siirtyy uusille sukupolvelle. Näin on käynyt Suomessakin.
Kansalaissodat ovat tutkimusten mukaan tavallisia sotiakin julmempia – ja juuri Ukrainassa on kysymys myös Neuvostoliitto-nimisen imperiumin hajoamisen seurauksista, eräänlaisesta “slaaviveljien ja sisarten” kansalais-sisällissodasta, mihin monet ulkovallat ovat sittemmin sekaantuneet. Ukrainalaisten auttaminen on ymmärrettävää, sillä uhrit ja oman maansa puolustajat löytyvät siltä puolen. Silti ei ole ymmärrettävää se, että avunanto on saanut nyttemin katastrofaaliset militaristiset mittasuhteet ja Venäjän putinistien kavala hyökkäys on vaarassa laajentua minä hetkenä hyvänsä ydinsodaksi. Kysymys ei ole enää vain “putinistien pahuudesta”, mustavalkoasetelmasta, vaan maailmanrauhasta paljon mainostetun demokratian kehdossa, ns. sivistyneessä EU-Euroopassa. (Niin, emmehän me täällä Pohjantähden alla ole juuri miettineet sotia ja niiden uhreja tai vaikutuksia muualla, kaukana Afrikassa, Lähi-tai Kauko-Idässä tai latinalaisessa Amerikassa, emmehän, soimaako omatunto vasta nyt?)
Suomi vuonna 1918 ja Jämsän massamurhat
Vähän yli 100 vuotta sitten myös Suomessa riehuivat massamurhaajat. He olivat kansalaissodan päätyttyä, keväällä ja kesällä 1918 pääosin valkoisia, jotka kostivat, teloittamalla siviilien ohella teini-ikäisiä naisia ja lapsia, tappamalla nälkään keskitysleireillä tuhansia punaisten puolella olleita, ei edes taisteluihin osallistuneita Suomen kansalaisia.
Jämsän massamurhat ovat nyt esillä Joensuun taidekeskus Ahjossa , ainakin 8.10. saakka. Sinne on koottu 57 kpl koivuvastoja (tai pohjalaisittain vihtoja), sillä muuan jämsäläinen suurtilallinen nimeltään Jalmari Saari teloitti henkilökohtaisesti parin kaverinsa kanssa vähintään 57 punaisiksi epäilemäänsä jämsäläistä. Jämsän terroriaallossa kuoli miltei sata ihmistä ja juovuksissa riehuneen Jalmari Saaren teloittamien, usein myös kiduttamien uhrien luku saattaa olla suurempikin.
Taiteilijat , Kari Virtanen & Juha Hanki ovat keränneet nämä koivuvastat Jalmari Saaren kotitilan mailta – symbolisesti muistuttamaan tuosta karmeasta historiasta. Karmean siitä tekee myös se, että Jämsän sosiaalidemokraattinen työväki ei edes osallistunut kanslaissotaan, vaan pitäytyi pasifistisen puolueettomana koko talven ja kevään 1918. Jalmari Saari teloitti ensin työväenyhdistyksen johtajat ja sitten valikoiden ne Jämsän työläiset, joille kantoi muuten kaunaa…
Kansalaissodan jälkeen Jalmari Saaren veriteot ja karmea koston kierre kyllä herätti liberaalinkin porvariston. Oikeutta käytiin, mutta Saari vapautettiin vastuusta kuten niin monet muutkin murhaajat, esimerkiksi naisia tappaneet valkoiset pyövelit Lahden Hennalassa (Öisinajattelijan syntymäsijoilla, muuten).
Massamurhaaja Saari koki oman kohtalonsa pudotessaan (humalassa) oman riihensä katolta 1925. Legenda kertoo, että joku olisi hänet sieltä maahan tuupannut…
Öisinajattelija
Se vastuusta vapauttaja oli valtionhoitaja ”Vinhuvuuti”, joka lähes viimeisenä virkatyönään allekirjoitti 7.12.1918 armahdusasetuksen.
Sillä pestiin Saaren Jallut, Rummin Jussit, Veikko Sippolat, Hans Kalm ja monet muut putipuhtaiksi. Eikä koirat perään haukkuneet! Erään arvion mukaan Svinhufvud pelasti tällä näppärällä tempulla Hennalan vankileirin päällikkönä touhunneen luutnanttispoikansa.
Koko touhu oli saanut alkunsa 25.2.1918, jolloin Lahtari-Kustaa Mannerheim tyhmänylpeänä ja rinta rottingilla allekirjoitti ”ammutaan paikalla”-käskynsä, jolloin valkokaartin komentajat päästivät porukkansa riehumaan kuin riivatut perkeleet!
Ja mikäs oli kirjoittaessa: yli 140 km päässä rintamalta, turvassa, monen sadan vartiomiehen suojissa Seinäjoen ratapihalla esikuntavaunussaan. Sekin kun pohjois-Suomessa siepatut punavangitkin oli ruokittava. Näin sekin ongelma ratkesi.
Ja sopivasti vielä piti Kustaan vonkua Saksasta apua kurkku suorana!
Niin ja Valkeakosken tehtaantytötkään eivät koskaan saaneet minkäänlaista oikeutta vappuaamuna 1918 Siikastensuolla.
Sisällisodan aikana ja sen jälkiselvittelyissä joidenkin ihmisten henki oli löyhässä. Punaisen terrorin uhrina surmattiin vihan vallassa kostoksi tai valkoisen puolella olevaksi epäiltyjä sivullisia, ”porvareita,” ja valkoisten koston uhreiksi joutuivat tavalliset rivimiehet ja -naiset, tai ”punikkien” kannattajiksi epäillyt, sekä työväenliikkeen paikalliset johtomiehet, joilla ei ollut vallankumousyrityksen kanssa mitään tekemistä. Suomi piti puhdistaa bolsevismista perusteellisesti…
”Ammutaan paikalla”-käsky valtuutti mielivaltaiseen antautuneiden punaisten teloittamiseen, jota pidetään nykyisten sodan lakien mukaan sotarikoksena Eikä hän puuttunut vankileirien helvetillisiin olosuhteisiin, vaikka olisi voinut.
Mutta Mannerheimia palvotaan eräissä piireissä suurmiehenä, täällähän ei jumalauta pilkata Mannerheimia!
Ohjaaja Katarina Lillqvist harjoitti suomalaista woodoota pistelemällä woodooneuloja Mannerheim-nukkeen, saaden herrat upseerit ja porvarit älähtämään pahan kerran. Pää pölkylle…
Sotahistorioitsija Martti Turtolan arvio Mannerheimista on, että hän oli ensimmäisen maailmansodan rohkea ja miehistön pitämä ja kunnioittama rintamaupseeri, mutta
ylipäällikkönä koulutuksen puute haittasi. Hän turvautui päämajan muihin korkeimpiin upseereihin, kuten Airoon, joka oli varsinainen operatiivinen toimija päämajassa.
Ja teki virheitä jatkosodassa, joiden seurauksena venäläisten läpimurto oli lähellä ja jonka rivisotilaat tunsivat nahoissaan suurina tappiolukuina.
Mutta vain rivimiehiä syytettiin kuten aina.
Suomessa käyty sota oli myös lainopillisesti hyvin hankala, näin luin jostain kerran. Mitään sodanjulistuksiakaan ei annettu, joten ketä vastaan kukakin taisteli?
Ilman sodanjulistusta, niin oliko erityisten sotalakien käyttöön otolle perusteita? Lakikirjakin vuodelta 1734, mitä sieltä löytyi? Puolesta vai vastaan?
Pohjalaisisännät usuttivat renkinsä ryssiä vastaan. Ruotsalaiset vapaaehtoiset, ilmiselvä rasismiko näitä motivoi?
Lahtari-Kustaa soti punaisia ”huligaaneja” vastaan, ei hän pitänyt punakaartilaisia edes sotilaina. Köyhälistö halusi pistää porvarit ja myös sodan ansiosta rikastuneet keinottelijat (”sotagulashit”) kuriin.
Itsenäisyysaktivistit taas, ajattelivat punikkien olevan ryssän kätyreitä ja ajavan bolshevismia Suomeen (”Bolsula”). Kartanonherrat ja muutkin isäntämiehet halusivat kostaa työväenliikkeelle esim. 8 tunnin työaikalain aiheuttaman arvovaltaloukkauksen.
Punakaartin naiskomppaniat taistelivat ihmisoikeuksiensa puolesta (takuuvarmasti #metoon aiheita esiintyi tehtaissa ja paljon!). Papisto pahoitti mielensä naiskomppanioidenkin takia, nämä kun eivät enää kirkasotsaisina Elovena-tyttöinä sietäneet mitä tahansa. Saksalaisille sota oli itärintaman jatketta.
Venäläiset anarkistimatruusit sitten: -sotaako vastaan he taistelivat, punaisten mukana? Martti ”Vientirauha” Pihkala halusi poistaa ”järjestäytyneestä yhteiskunnasta” huorat ja rivopuheiset Sörkan sällit.
Ota näistä nyt sitten selvää!