Vasemmisto pohtii taas, mitä kaikkea vasemmistolaisuus voisi olla. Mutta tarvitaanko sitä vasemmiston äänestämiseen?
Tälle kirjoitukselle oli mielessä provosoivampiakin otsikoita kuten ”vasemmisto haluaa rasistien äänet”. Nuo sanat tulivat mieleen, kun luin Naomi Kleinin kritiikkiä vasemmiston identiteettipolitiikasta ja kyvyttömyydestä purkaa polarisaatiota. (Aihe kiinnostaa myös, koska puoluetoiminta kiinnostaa.)
Mutta niin, vasemmistolaisuudesta puhutaan taas, kun Vasemmistoliiton puoluekokous lähestyy. Kymmenen vuotta sitten puoluekokouksessa viljeltiin hokemaa on monta tapaa olla vasemmistolainen. Se on kai jollain tavalla toteutunut, sillä puolueeseen on liittynyt sittemmin tuhansia uusia jäseniä. Kyllä siihen joukkoon aika monta tapaa mahtuu.
Uutta vasemmistolaisuutta halutaan kuitenkin vielä keksiä. Puheenjohtaja Minja Koskelan sanoin ”[v]aalien voittamisen lisäksi tarvitsemme sitä, että liike vahvistuu ja pystymme muuttamaan laajennettua käsitystä vasemmistolaisuudesta”. Kyseisen KU-artikkelin ingressissä tämä tulkitaan siten, että käsitys vasemmistolaisuudesta laajentuu.
En ole puheenjohtajan kanssa eri mieltä. Hän kelailee ehkä samoin kuin minä. Haluan kuitenkin sanoa ääneen, että vasemmiston äänestämisen ei pidä olla vasemmistolaisuudesta kiinni. Joillekin – ehkä monillekin – äänestäminen on poliittinen identiteettikysymys, mutta toisille se on jokin muu kysymys. Ja jos onkin identiteettikysymys, identiteetti, johon äänestäminen liittyy, voi olla jotain ihan muuta kuin vasemmistolaisuutta tai oikeistolaisuutta.
Vasemmistossa tulkitaan yleensä, että ihmiset äänestävät Kokoomusta oman etunsa vastaisesti, koska haluavat samaistua puolueen menestysimagoon. Persujen perinteinen viesti on puolestaan ollut, että ”meillä saat olla millainen haluat, kunhan äänestät”. Jokin tällainen sopisi vasemmistonkin äänestämislähtökohdaksi. Vaikea kuvitella ainakaan, että kaikki EU-vaaleissa vasemmiston kärkiehdokasta äänestäneet melkein 250 000 ihmistä olisivat vannoutuneita vasemmistolaisia.
Pidän suuresti esimerkistä liittyen EU-vaalitulokseen, ja käytän sitä itsekin usein. Tämä on realistinen tavoite, sillä se on todistetusti toteutunut jo kerran.
Kysymys voidaan toki asetella myös näin: estääkö Vasemmistoliiton tavoitteiden ajaminen ehdokasta saamasta 250 000 ääntä? Uskon, että kysymyksen muotoilulla on väliä vastauksen kannalta sikäli, että se vaikuttaa tarkasteltaviin muuttujiin.
Ensinnäkin, vaatiiko menestyminen muutosta Vasemmistoliiton tavoitteissa vai siinä, miten näitä tavoitteita perustellaan? Toisekseen, minkälaiset ehdot vasemmistolaisen politiikan toteutumiselle asettaa se, että Vasemmistoliiton vaalitulos syntyi muiden nk. ”vihervasemmistolaisten” puolueiden kustannuksella, jolloin blokin kannatuksessa ei tapahtunut merkittävää muutosta.
Niin tai näin, uskon että olemme hyvin lähellä haluamaamme vastausta, kunhan vain suhtaudumme avoimen kriittisesti nykyiseen kannatustasoomme, ja analysoimme nöyrästi vasemmiston kärkiehdokkaan viestintää vaalien alla.