2025 vuoden alussa järjestettiin politiikan ja kulttuurin festivaali ”Käänne”. Ennen käännettä
pitkän linjan politiikan veteraani Matti Vanhanen sanoi, että vasemmiston pitäisi muuttaa ja
tarkastella omaa suhdettaan yksityiseen pääomaan. Edelleen noin vuosi Vanhasen
kommentin jälkeen, se kummittelee mielessäni.
Kirjailijat ja muut someihmiset ällistyivät, kun heidän teoksiaan oli ilmestynyt
suoratoistopalvelu Spotifyhyn marraskuun puolen välin tienoilla. Se mikä asiasta teki
pöyristymisen arvoista, oli se, että se tapahtui ilman kirjailijoiden tietoja. Näin somessa
päivityksiä, joissa luki jotenkin näin: ”Maksat Kismetistä kaupassa 1,30e, mutta jos joku
kuuntelee kirjaani, saan siitä euron”. Kun sen noin sanoiksi pukee, tuntuuhan se lievästi
sanottuna vinoutuneelta.
Yhdessä sosiaalisen median verkostossani syntyi keskustelua asian tiimoilta, ja esille
nostettiin se, että mitä tässä tilanteessa voidaan enää tehdä? Kirjailijat ja taide ylipäänsä on
ajettu suhteelliseen huonoon asemaan, mutta juuri heiltä voisi odottaa jotain yhteiskuntaa
muuttavaa ajattelua ja toimintaa.
Valitettava tosiasia taitaa Suomessa kuitenkin olla se, että monet näistä mahdollisista
”aloitteiden tekijöistä”, joutuvat kamppailemaan oman toimeentulonsa kanssa, mikä on
tietenkin pois ”todellisesta kamppailusta”, eli esimerkiksi siitä, miten voisimme tehdä
yhteiskunnan, jossa ei kasvaisi tuloerot, kodittomuus, luonnon tuhoaminen ja kulttuuri, jossa
ihmisyys on vain väline saavuttaa omia aineellisia ”unelmia”.
Kun Zohran Mamdadi voitti New Yorkin pormestarivaalin, reviteltiin somessa ja mediassa
otsikoita, joissa korostui Mamdadin vastustajien käyttämät dollarit. Somessa pyöri kuvia
Bloombergin ja muiden miljonäärien halu estää Mamdadin pääsy pormestariksi. Kuvia
katsellessa minulle hiipi ajatus: Kuka tuki Mamdadia? Ketkä olivat niitä tahoja, jotka olivat
taloudellisesti (eli merkittävimmällä tavalla tässä järjestelmässä) astumaan Mamdadin
aatteiden taakse? Forbes oli kirjoittanut yhden uutisen asiasta, jossa mainitaan kaksi
miljonääritukijaa, mutta ei sen enempää.
Viime vuoden poliittista ja kulttuurillista toimintaa seuranneena olen vakuuttunut siitä, että
niin taide- ja kulttuurikenttä sekä poliittinen vasemmisto, ekologinen sekä eläinoikeusliike,
kaipaavat isoja rahoittajia. Kaivataan isoa pääomaa, ketkä ovat valmiita tukemaan, Koneen
säätiön tavalla toimintaa, joka ylläpitää ja vahvistaa edellä mainittuja asioita. Mikäli Suomessa olisi toimijoita, ketkä voisivat tukea taiteilijoita, pieniä teattereita sekä kirjailijoita, jäisi heillä
toimeentulon huolen hiipuessa aikaa kaikkeen muuhun.
Ajatukseni voi kuulostaa joillekin pelottavalta: Aletaanko tässä rahan orjiksi? Kyllä, mutta mitä
pahaa siinä on, jos rahan tarkoitus on mahdollistaa hyvien asioiden tekeminen ja
ylläpitäminen? Ajatukseni kuulostaa myös todennäköisesti utopialta, mutta onko se sitä?
Asioiden mennessä entistä enemmän huonoon suuntaan, en näe mahdottomana, että
Suomeenkin tulee Isosta-Britanniasta tuttu ”Patriotic millionaires” liikehdintä, jossa vaaditaan
superrikkaiden kovempaa verotusta. Ja onhan Suomessa tälläkin hetkellä useita säätiöitä
ketkä rahoittavat edellä kuvaamiani toimintoja. Samaan hengenvetoon on hyvä todeta, että
sekä liberaalilla oikeistolla sekä antiliberaalilla ”uusoikeistolla” löytyy rahoittaja, joiden avulla
”julkaista ja tuottaa”.
Ja nyt palaan Vanhaseen: Vasemmiston ja kulttuurikentän laajemmin on mietittävä suhdettaan
yksityiseen pääomaan. Se miten se tapahtuu, ja mitä se käytännössä tarkoittaa, en osaa tällä
kirjoituksella vastata. Mutta ensimmäinen asia mitä on tehtävä, on raha nähtävänä vallan
välineenä, jonka kautta voimme saavuttaa ja ylläpitää hyviksi katsomiamme päämääriä. Tällä
hetkellä raha nähdään useissa yhteyksissä pelkästään huonona, jonkun ”autenttisuuden
turmelijana”, vaikka tulevaisuudessa juuri raha voi olla se, joka suojelee yhtään mitään
”autenttista”.
Artikkelikuva: Ibrahim Boran palvelussa Unsplash