Davos 2026 ei ollut Maailman talousfoorumi, vaan yhden aikakauden hautajaiset. Ja, kuten meillä länsimaissa on tapana, ruumis peiteltiin kauniilla puheella.
Hautaan päätyivät sääntöihin perustuva järjestys, arvoyhteisö, monenkeskisyys, institutionaalinen suoja ja ennen kaikkea Nato, tuo demokraattisesti hallittu turvamekanismi, jossa “liittolaiset ovat tasavertaisia”.
Luulisin, että pieni ruumiinavaus on paikallaan.
Rakenteellisen realismin näkökulmasta Davos 2026 oli hetki, jolloin teatterin lavasteet romahtivat ja jäljelle jäi se, mikä aina on ollut totta: valta, hierarkia ja poliittinen maantiede määräävät. Se, jolla on sotilaallinen kyky, kertoo muille, mikä on ”yhteinen etu” ja tekee mitä tahtoo.
Kylmän sodan jälkeinen aika ei ollut “liberaalin maailmanjärjestyksen” voitto. Se oli ylivoiman välitila. Se oli hetki, jolloin yksi valtio oli niin hallitseva, että se pystyi esittämään oman etunsa yhteisenä hyvänä. Kun Yhdysvallat oli ainoa huipulla, se saattoi kutsua tottelemista yhteistyöksi.
Mutta nyt välitila on päättymässä. Eikä se lopu siksi, että joku “päätti palata realismiin”, vaan siksi että järjestelmä pakottaa. Kun kilpailu kiristyy, moraalipuhe katoaa. Kun panokset nousevat, sääntöjen teatteri jää sivuun. Kun valtakamppailu palaa, pienet sivuutetaan.
Niiden paikka ei ole päättäjien pöydän ääressä.
Kanadan pääministeri Mark Carney teki Davosissa jotakin harvinaista: hän lopetti uskottelun. Hän ei puhunut “arvoista” vaan rajoitteista. Hän ei puhunut “yhteisistä säännöistä” vaan haavoittuvuudesta. Hän puhui kuin päämies, joka tajuaa eläneensä vaarallisessa riippuvuussuhteessa.
Carney on oivaltanut, että jos Yhdysvallat militarisoi Grönlannin pysyvästi, Kanada on käytännössä saarrettu. Arktiset merireitit ja kriittiset mineraalit tekevät Grönlannista strategisen solmupisteen. Ja kun solmupisteestä tulee sotilaallinen, se ei ole enää “liittolaisen aluetta”.
Rakenteellisen realismin ydin on brutaali mutta rehellinen. Sen mukaan aikomuksilla ei ole enää paljonkaan merkitystä, mutta kyvyillä on. Siksi jopa ystävällismielisen maan hegemonia on uhka, jos mikään ei sitä rajoita. Voidakseen kiristää ei tarvitse vihata ketään.
Carney tunnusti siis sen, mitä pienet Nato-maat yrittävät olla tietämättä: pelkkä jäsenyys ei takaa autonomiaa. Jäsenyys takaa vain sen, että sinut löydetään nopeasti.
Talous on uusi kurinpito.
Taloudellinen keskinäisriippuvuus ei sido hegemoniaa. Se sitoo liittolaisia. Ja kun liittolainen yrittää hakea pientä liikkumatilaa, hinta lätkäistään pöytään välittömästi. Jos Kanada esimerkiksi tekee sopimuksia Kiinan kanssa, Trump uhkaa Kanadaa 100 prosentin tulleilla.
Tämä ei ole poikkeus vaan toimintamalli. Se on realistisen maailman perusmekanismi, jossa riippuvuus tekee sinusta hallinnoitavan. Eikä liittolaisuus tietenkään poista riippuvuutta, se sementoi sen. Siksi Nato ei ole – eikä ole koskaan ollut – tasavertaisten liitto. Nato on hierarkia.
Tämän kaiken kruunasi tapaus Grönlanti. Kun Trump ja Naton pääsihteeri Mark Rutte keskustelevat Grönlannista ilman Tanskaa tai Grönlantia, se ei ollut “protokollavirhe”. Se vain kertoi, miten komentoketju toimii.
Komentoketju on järjestelmä, jossa pienet eivät neuvottele. Se on järjestelmä, jossa suvereniteetti on ehdollista ja riippuu siitä, onko maa tai alue, josta puhutaan, strategisesti kiinnostava.
Kun uhkat olivat pieniä, Nato leikki tasavertaisuutta. Nyt kun uhkat ovat suuria, Nato näyttää totuuden, jonka mukaan vahvimman tahto on liittokunnan linja.
Tanskan ohittaminen virallisti Euroopan alueeksi, joka ei ole suurstrategian osapuoli. Se on sen hallinnoitava siirtomaa, vasalli ilman kruunua.
Davos 2026 ei siis kertonut meille, millainen maailma on huomenna. Se kertoi meille, millainen maailma on jo tänään ja millaisena satuna sitä on meille myyty viimeisten kolmen sukupolven ajan.
Erkki Laukkanen
On tosiaankin korkea aika lopettaa teeskentely ja hyväuskoisuus suhteessa Natoon ja Yhdysvaltoihin, suomalaisethan ovat erityisen hyväuskoisia ja presidentti Paasiven mukaan myös ulkopoliittisesti saatanan tyhmää kansaa…
Parin vuosisadan takainen viisaus kannattaisi muistaa nykyisinkin: Jälkipolvi, seiso tässä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun.
Naton uskottavuuden ja pelotteen takaaja USA ja sen ratsuväki ei ehkä tulekaan apuun torvet soiden, jos pahat barbaarit hyökkäävät, kuten pelonlietsojat muistuttavat toistuvasti.
Paavo Väyrysen aikoinaan naureskeltu ehdotus pohjoismaiden yhteisestä puolustusliitosta on harkitsemisen arvoinen.
Ranskassakin on alettu arvostaa presidentti de Gaullen epäluuloista suhtautumista Yhdysvaltoihin ja Natoon. Silloinkin oli maailmanpolitiikassa teeskentelyä jonka hän ovelana valtiomiehenä huomasi valtiomiesten naamioiden takana.