Pari päivää sitten tuli kuluneeksi 82 vuotta Leningradin piirityksestä. Kun piiritys noin 900 päivää kestettyään päättyi, uhriluvuksi arvioitiin noin 1,5 miljoonaa. Valtaosin siviilejä.
Mutta tuskin sinäkään huomasit muistopäivää. Eihän sitä missään uutisoitu. Ei, vaikka Leningradin tarina on juuri sitä todistusaineistoa, johon tämän päivän näännytyssotia tulisi verrata.
Perinteeksi on tullut, että länsimainen muistokulttuuri korostaa holokaustia ja natsien rikoksia. Mutta muu joukkomittainen näännyttäminen ei useinkaan ylitä uutiskynnystä.
Uutiskynnyksen ylittää vain se tarina, jolla näännyttämistä perustellaan.
Olin itse 15-vuotias, kun käsiini osui Harrison E. Salisburyn kirjoittama Leningradin 900 päivää. Se oli järkytys. Kesti pitkään ennen kuin pystyin hyväksymään, että kaikki se oli todella tapahtunut.
Vaikka oma isäni oli sotainvalidi ja elävä todiste siitä, mitä sota ihmiselle tekee, Leningrad oli kauhua aivan omassa luokassaan. Vain radiosta kuuluva metronomin naksutus ja hitaan kuoleman odotus.
Ja sitten on se kysymys, joka yhä vaivaa. Millainen maa me olisimme tänään, jos olisi syntynyt tilanne, jossa Suomen joukot olisivat alkaneet ampua saartorenkaasta pakoon pyrkiviä?
Muistamisen lisäksi ongelmana on kieli.
Näännyttämisen sijasta käytetään nykyään kiertoilmaisuja. Näännyttävät pakotteet esitetään moraalisena velvollisuutena, sivistyneen maailman työkaluna ja jopa “rauhanomaisena vaihtoehtona sodalle”.
Logiikka on silti sama kuin piirityksessä: kun ruoka loppuu, ihmiset nääntyvät. Kun lääkkeet loppuvat, lapset kuolevat. Kun vesi ja energia katkaistaan, yhteiskunta romahtaa.
Toisen maailmansodan jälkeen pakotteiden yleisin tavoite on ollut hallinnon vaihto maissa, jotka eivät ole olleet riittävän lojaaleja USA:n alueellisille intresseille. Mutta tavoitteeksi on yleensä jäänyt.
Käteen ovat jääneet lähinnä pakotteiden aiheuttamat tuhot. Ja jos hallinto on onnistuttu vaihtamaan, pian ollaan taas lähtöruudussa. Miksikään kehitysopiksi pakotteista ei siis ole.
Otetaan pari ajankohtaista esimerkkiä. Yhteenvedon 204 pakotehankkeesta löydät täältä.
1990-luvulla Irakille asetetut pakotteet romahduttivat siviili-infrastruktuurin ja kansanterveyden, minkä seurauksena yli 500 000 lasta kuoli aliravitsemukseen ja lääkkeiden puutteeseen.
Mutta siitä huolimatta pakotteita markkinoitiin menestyksenä. Kun entiseltä Yhdysvaltain ulkoministeriltä Madeleine Albrightilta kysyttiin uhriluvusta vuonna 1996, hän vastasi, että kuolemat olivat “sen arvoisia”.
Siinä vastauksessa kiteytyi modernin pakottamisen moraalinen logiikka: kuolleet siviilit ovat hyväksyttäviä oheisvahinkoja, collateraalia. He olivat se hinta, joka hallinnon vaihdosta piti maksaa.
Iranissa pakotteet ovat rajoittaneet välttämättömien lääkkeiden ja lääkinnällisten laitteiden saatavuutta jo viisi vuosikymmentä. Ja nyt, kuten niin moni on iloinnut, tilanne alkaa olla kypsä hallinnon vaihdolle.
Myös Venezuelassa pakotteet osuivat yksiin insuliinin, dialyysitarvikkeiden ja ruoan puutteen kanssa. On vaikea keksiä ironisempaa tapaa “edistää demokratiaa” kuin näännyttää hoitoa tarvitsevia ihmisiä.
Gazassa sama tuhon logiikka on toiminut ilman kiertoilmaisuja, ilman hienoa diplomaattista kosmetiikkaa. Ei enää “demokratian turvaamista”, ei ”tyttöjen oikeuksia”. Vain kansanmurhan kylmä todellisuus ja nälkä.
WHO:n mukaan vuoden 2025 loppuun mennessä yli 640 000 ihmistä oli katastrofaalisessa elintarviketurvan puutteessa, välittömässä vaarassa kuolla nälkään ja aliravitsemukseen.
On aika vetää yhteen.
Nälän käyttö aseena muistuttaa meitä siitä, että moraalinen ero piirityksen aiheuttaman nääntymisen ja pakotepolitiikan aiheuttaman nääntymisen välillä on suurelta osin illuusio.
Näännyttämisen käyttö aseena ei ole loppunut. Se on vain puettu siistimpiin vaatteisiin. Siviilien summittainen näännyttäminen on nykyään ihan ok, jos tavoite on aatteen aateloima.
Rikkana rokassa ovat terrorismin vastaiset sodankäyntiopit, joissa siviilin ja taistelijan välinen raja on tarkoituksellisesti hämärretty niin, että sivullisuuden osoittamistaakka jää tapetulle.
Pakotteista on tehty näännyttämiseen rinnastettava joukkotuhoase.
Erkki Laukkanen