Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media
Onko meitä höynäytetty?
Ylen ja OAJ:n teettämän kyselyn mukaan 80% opettajista on sitä mieltä, että lasten keskittymiskyky on viiden viimeisen vuoden aikana heikentynyt. Sitähän minä olen koko ajan sanonut! Ei hyvin mene suomalaisessa

Metsä – suurin hiilinielumme ja maailman keuhkot
Ilmastonmuutoksen hidastamiseksi meidän tulisi muuttaa ajattelumallimme kokonaan tuottavasta metsänkasvatuksesta. Metsät ovat tärkeimpiä hiilinielujamme, ne ovat maailman keuhkot, lisäksi ylläpitävät tärkeitä mikroilmastoja ja ekosysteemejä. Lainsäädännöllä tulisi kieltää avohakkuut (Norja on

Turvallinen yrittäjyys
Turvallinen yrittäjyys Eilen tein töitä 24/7, talous, velat ja vastuu stressaa… – ja tänään istun aamulla kahvilassa kirjoittamassa, vein juuri lapset kouluun, taidan lähteä sienestämään! Yrittäjän VAPAUS vs yrittäjän PAINEET
Suomen UTVA -laivasto tarvitsee perusteellisen remontin
Presidenttimme uudenvuodenpuhe toi jälleen kerran esiin ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme monimielisyyden. UTVA -aluksemme kyntävät eri suuntiin ja eri tahtiin. Suurin ja mahtavin on atomikäyttöinen sukellusvene, joka pysyttelee eduskunnalta ja julkiselta sanalta

Muutos parempaan tehdään nyt!
Tulevaisuus IPCC, ympäristötuhot, Monsanto, mannerten väliset ballistiset ohjukset.. ja kuitenkin haluan vain sanoa, että uskon tulevaisuuteen, rauhaan, eriarvoisuuden vähenemiseen ja elämään harmoniassa! Miten tämä voisi olla mahdollista? Ihminen muuttuu. Moderni

Raise Awareness
Katson taakse kuluneeseen vuoteen. Tämän vuoden suurimpia oivalluksiani on liittynyt empatiaan. Ymmärsin, että suurella osalla ihmisistä ei ole köyhyyteen liittyvä kokemuspohjaa ja siksi empatia näissä asioissa on silloin hyvin vaikeaa.
Oodi Orionille …ja asunnottomille
Entisen työpaikkani, maineikkaan Suomen elokuva-arkiston eräs kausi päättyy vuodenvaihteessa. Reippaat 30 vuotta Helsingin Eerikinkadulla toiminut arkiston teatteri ORION sulkeutuu ja arkiston (nyk. KAVI) sarjat siirtyvät “kaupunkilaisten olohuoneeseen” eli OODI-nimeä
Inhimillisyyttä sote-palveluista asiakkailta perittäviin maksuihin!
Asiakasmaksut ovat liian suuria – etenkin paljon palveluita tarvitsevien kannalta! Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden asiakasmaksut, lääkkeiden omavastuut ja Kela-kyytien omavastuut ovat paljon palveluita tarvitseville iso taakka. Taakka on erityisen suuri,
Vasemmisto Nytin uutisia:
Keskustelua talouden myyteistä Maailmanparannuspäivillä
Vasemmisto Nyt mukana sosiaalifoorumissa 26.-27.9.
Viestintäkoulutus ja vuosikokous pidettiin
Some-koulutus ja kevätkokous su 29.3.
Vasemmisto Nyt! Discordissa ja Piipitimessä
Kansan Uutiset
- Ekonomisti painaa jarrua työttömyyspuheille ja kertoo, mikä seuraavaksi uhkaa – ”Poliittisesti tämä vaara on todella suuri” 22.9.2026 Kansan Uutiset
- Koskela: ”Vaalien lähestyessä hallituksen soisi olevan edes rehellinen” – Budjettiesitys heikentää valtiontaloutta 22.9.2026 Kansan Uutiset
- Lohikoski: ”Ensin leikataan palvelut, sitten ihmetellään ongelmien kasvua” 22.9.2026 Kansan Uutiset
- Saako ihminen lentää? ”Aika harva lopulta saa” 22.9.2026 Kansan Uutiset
- Yhteisöveroale veisi julkisista varoista 0,8 miljardia euroa 21.9.2026 Kansan Uutiset
Vasemmistofoorumi
- Yhteiset talkoot, jakso 2: Onko verotus varkautta?
- Vasemmistofoorumi Maailmanparannuspäivillä 26.-27.9. 2026
- Taneli Hämäläinen: Yhteiset talkoot – Oikeistolainen taloussatu ja miten se kerrotaan
- Yhteiset talkoot, jakso 1: Onko rahat loppu?
- Yhteiset talkoot -videosarja purkaa talouden myyttejä
- Tatu Ahponen: Tekoäly ja tuho
- Tatu Ahponen aloittanut harjoittelijana
- Eero Lipponen: Vihapuhujat vallankahvassa – eli mitä antirasistien pitää paljastaa, kun rasismia ei enää peitellä
- Vasemmistofoorumi hakee eurooppalaisen energiaköyhyyden tutkijaa
- Paco Diop: Kommenttipuheenvuoro Rodullinen kapitalismi -raporttiin
Vasen Kaista
- Aloite: vaihdevuosineuvola Pirkanmaalle 22.9.2026
- Vasemmistoliiton kultainen ansiomerkki Harri Asikaiselle 21.9.2026
- Valtuusto istui käytöskouluun 18.9.2026
- Gallupmonitori 3: Vasemmistoliiton kannatus on ennätystasolla ja kasvaa 18.9.2026
- Miten Tampere varautuu lasten ja nuorten äärioikeistolaiseen radikalisoitumiseen? 16.9.2026
Vasenvoima
- Eekruut: Yksinäisyys ja aikuisuus 22.9.2026
- Ensin Rauman Brummissa, sitten Porin Kehräämössä 18.9.2026
- Vasemmistoliitto Lapissa: Kaivostoiminnan on oltava kestävää 15.9.2026
- Vasemmisto avasi vahvasti Leineperin ruukissa 13.9.2026
- Kortelainen: Miksi hoitajan työpaikan menetys ei ole rakennemuutos? 13.9.2026
Oulun Vasemmisto
- Puheenjohtajan syysterveiset 15.9.2026
- Suomella on vielä puujalat ja niistä on pidettävä kiinni 14.9.2026
- Työttömyyden ongelmat puhuttivat Oulun valtuustossa maanantaina 7.9. Äänessä olivat myös Vasemmistoliiton valtuutetut. 9.9.2026
- Energiajuomien myynti alaikäisille on syytä kieltää! 14.8.2026
- Jouni Jussinniemi ja Kim Ahonen kansan kahvilassa 12.7.2026
Helsingin Vasemmistoliitto
- Haglund: Lapinlahden mielenterveys- ja kulttuuritoiminta turvattava 17.9.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto nimesi kaksi uutta ehdokasta kevään 2027 eduskuntavaaleihin 14.9.2026
- Helsinki tavoittelee huumekuolemien puolittamista – Vasemmistoliitto tyytyväinen päihdestrategian tavoitteisiin 24.8.2026
- Uusia ehdokkaita asetettu kevään 2027 eduskuntavaaleihin 24.8.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto tyrmää HSL:n 130 euron tarkastusmaksun 11.8.2026
Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto
- Tiedote: Asiakasmaksuista merkittävä neuvotteluvoitto Varsinais-Suomen hyvinvointialueen neuvotteluissa
- Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto asetti kaksi uutta eduskuntavaaliehdokasta vuoden 2027 vaaleihin
- Aloite Paraisten ja saariston palvelutason ja -tarpeen arvioinnista
- Varsinais-Suomen Vasemmisto asetti neljä uutta ehdokasta
- Siiri Vainikka Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton uusi poliittinen koordinaattori