Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media
Nythän se myrkyn lykkäsi
Hallitus antaa tiistaina tiedonannon eduskunnalle hallituksen työllistämislinjauksista. Keskiviikkona eduskunta äänestää hallituksen työllistämislinjauksista, siitä ”pitääkö hallituksen jatkaa tällä linjalla, joka on nyt tuottanut 115 000 työpaikkaa ja jonka jatkumoa tämä nyt
Työsyrjintä ei lopu ellei organisaatioita vaadita muuttumaan
Tampereen käräjäoikeus on eilen todennut Tampereen yliopiston syrjineen naispuolista hakijaa neurologian professorin valinnassa. Tampereen yliopisto tuomittiin maksamaan 60 000 euroa korvausta syrjinnästä sekä yli 51 000 euroa oikeudenkäyntikuluja. Tuomio ei
Uhkat ja turvallisuus
Sain pari päivää sitten luetuksi Jaakko Iloniemen ja Jarno Limnéllin kirjan Uhkakuvat. Olin luvannut kirjoittaa kirjasta arvion Ydin-lehteen, minkä teinkin. Kirjaesittely ilmestyy lehden seuraavassa numerossa. Tänään kuuntelin aamulla uutisia IPCC:n eli kansainvälisen ilmastopaneelin uusimmasta raportista. Minun
Kaikilla Suomessa asuvilla pitää olla oikeus parisuhteeseen ja perheeseen – eläkeläisillä ja vammaisillakin!
YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksessa todetaan, että vammaisilla henkilöillä tulee olla oikeus muodostaa parisuhde tai hankkia perhe. Olemme kuulleet paljon pakkomuutoista ja epäonnistuneista kilpailutuksista asumisyksiköissä, palvelutaloissa tms. Se on todella surullista,

Vaasan keskussairaala hallituksen valtapelin nappulana
Asiantuntijat ja asiaan perehtyneet ovat yksimielisiä siitä, että Vaasan keskussairaalan olisi syytä saada laajan päivystyksen status kolmantenatoista sairaalana Suomessa. Tämä siksi, että Vaasassa on huipputason sairaala, jonka potilasturvallisuus on huippuluokkaa,
Evakko-elokuvien aatelia
Evakko-elokuvien aatelia Ykköstelevisio esittää iltapäivisin vanhoja kotimaisia filmejä, joita meillä eläkeläisillä on silloin tällöin aikaa seurata. Suosittelen, monet kotimaiset elokuvat ovat mainettaan parempia, kuten jo Peter von Bagh aikoinaan totesi
Verot, lait ja laittomuus
Saateeksi: Julkaisin tämän kirjoituksen Keskisuomalaisessa kommentoidakseni kunnissa yleisessä käytössä olevaa kehysmenetelmää talousarvioiden valmistelussa. Jyväskylässä ja varmaan muuallakin siitä on tullut viranhaltioiden politiikan tekemisen väline. Mielipidekirjoitus 02.10.2018 03:00 Keskisuomalainen Verot, lait
Vihreän liikkeen loppuluisu
Vihreän liikkeen loppuluisu Olen lukenut kohtalaisen monta kirjaa alkoholismista. Sekä harrastuksen että omankin terveyteni tiimoilta. Olen myös toiminut jonkimmoisena “päihdeterapeuttina” (ilman koulutusta), ohjannut ja käsikirjoittanut potilasvideoita Tervalammen hoitolaitoksessa 1990-luvun alussa.
Vasemmisto Nytin uutisia:
Keskustelua talouden myyteistä Maailmanparannuspäivillä
Vasemmisto Nyt mukana sosiaalifoorumissa 26.-27.9.
Viestintäkoulutus ja vuosikokous pidettiin
Some-koulutus ja kevätkokous su 29.3.
Vasemmisto Nyt! Discordissa ja Piipitimessä
Kansan Uutiset
- Ekonomisti painaa jarrua työttömyyspuheille ja kertoo, mikä seuraavaksi uhkaa – ”Poliittisesti tämä vaara on todella suuri” 22.9.2026 Kansan Uutiset
- Koskela: ”Vaalien lähestyessä hallituksen soisi olevan edes rehellinen” – Budjettiesitys heikentää valtiontaloutta 22.9.2026 Kansan Uutiset
- Lohikoski: ”Ensin leikataan palvelut, sitten ihmetellään ongelmien kasvua” 22.9.2026 Kansan Uutiset
- Saako ihminen lentää? ”Aika harva lopulta saa” 22.9.2026 Kansan Uutiset
- Yhteisöveroale veisi julkisista varoista 0,8 miljardia euroa 21.9.2026 Kansan Uutiset
Vasemmistofoorumi
- Yhteiset talkoot, jakso 2: Onko verotus varkautta?
- Vasemmistofoorumi Maailmanparannuspäivillä 26.-27.9. 2026
- Taneli Hämäläinen: Yhteiset talkoot – Oikeistolainen taloussatu ja miten se kerrotaan
- Yhteiset talkoot, jakso 1: Onko rahat loppu?
- Yhteiset talkoot -videosarja purkaa talouden myyttejä
- Tatu Ahponen: Tekoäly ja tuho
- Tatu Ahponen aloittanut harjoittelijana
- Eero Lipponen: Vihapuhujat vallankahvassa – eli mitä antirasistien pitää paljastaa, kun rasismia ei enää peitellä
- Vasemmistofoorumi hakee eurooppalaisen energiaköyhyyden tutkijaa
- Paco Diop: Kommenttipuheenvuoro Rodullinen kapitalismi -raporttiin
Vasen Kaista
- Aloite: vaihdevuosineuvola Pirkanmaalle 22.9.2026
- Vasemmistoliiton kultainen ansiomerkki Harri Asikaiselle 21.9.2026
- Valtuusto istui käytöskouluun 18.9.2026
- Gallupmonitori 3: Vasemmistoliiton kannatus on ennätystasolla ja kasvaa 18.9.2026
- Miten Tampere varautuu lasten ja nuorten äärioikeistolaiseen radikalisoitumiseen? 16.9.2026
Vasenvoima
- Eekruut: Yksinäisyys ja aikuisuus 22.9.2026
- Ensin Rauman Brummissa, sitten Porin Kehräämössä 18.9.2026
- Vasemmistoliitto Lapissa: Kaivostoiminnan on oltava kestävää 15.9.2026
- Vasemmisto avasi vahvasti Leineperin ruukissa 13.9.2026
- Kortelainen: Miksi hoitajan työpaikan menetys ei ole rakennemuutos? 13.9.2026
Oulun Vasemmisto
- Puheenjohtajan syysterveiset 15.9.2026
- Suomella on vielä puujalat ja niistä on pidettävä kiinni 14.9.2026
- Työttömyyden ongelmat puhuttivat Oulun valtuustossa maanantaina 7.9. Äänessä olivat myös Vasemmistoliiton valtuutetut. 9.9.2026
- Energiajuomien myynti alaikäisille on syytä kieltää! 14.8.2026
- Jouni Jussinniemi ja Kim Ahonen kansan kahvilassa 12.7.2026
Helsingin Vasemmistoliitto
- Haglund: Lapinlahden mielenterveys- ja kulttuuritoiminta turvattava 17.9.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto nimesi kaksi uutta ehdokasta kevään 2027 eduskuntavaaleihin 14.9.2026
- Helsinki tavoittelee huumekuolemien puolittamista – Vasemmistoliitto tyytyväinen päihdestrategian tavoitteisiin 24.8.2026
- Uusia ehdokkaita asetettu kevään 2027 eduskuntavaaleihin 24.8.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto tyrmää HSL:n 130 euron tarkastusmaksun 11.8.2026
Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto
- Tiedote: Asiakasmaksuista merkittävä neuvotteluvoitto Varsinais-Suomen hyvinvointialueen neuvotteluissa
- Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto asetti kaksi uutta eduskuntavaaliehdokasta vuoden 2027 vaaleihin
- Aloite Paraisten ja saariston palvelutason ja -tarpeen arvioinnista
- Varsinais-Suomen Vasemmisto asetti neljä uutta ehdokasta
- Siiri Vainikka Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton uusi poliittinen koordinaattori