Eduskunnan finanssipoliittinen parlamentaarinen työryhmä, eli niin sanottu velkajarrutyöryhmä, asetti helmikuussa seuraavan vaalikauden alustavaksi julkisen talouden sopeuttamistavoitteeksi noin 8–11 miljardia euroa. Tavoite koskee nettosopeutusta, eli siinä ei huomioida mahdollisten kasvutoimien dynaamisia vaikutuksia, vaan se on toteutettava kokonaisuudessaan menoleikkauksilla ja veronkiristyksillä. Nykyinen Orpon hallitus on sopeuttamassa nettona arviolta noin 3–4 miljardia euroa, joten mikäli velkajarrusopimuksesta pidetään kiinni, tulevalla vaalikaudella joudutaan sopeuttamaan jopa kolme kertaa enemmän kuin mitä tällä vaalikaudella on tehty. Tämä tarkoittaisi ennen näkemätöntä suomalaisen yhteiskunnan mylläystä, vaikkei sitä kyllä velkajarrun ympärillä käydystä julkisesta keskustelusta mitenkään voisi päätellä.
Nyt kuitenkin näyttää pikemminkin siltä, että koko velkajarruhärdelli on osoittautumassa pelkäksi poliittiseksi teatteriksi. Ylen äskettäisessä tv-debatissa eduskuntapuolueiden puheenjohtajat keskittyivät lähinnä väistelemään, kun heiltä tivattiin konkreettisia säästökohteita. Suomen Kuvalehden tekemien taustahaastattelujen perusteella eduskuntapuolueissa pidetään tällä hetkellä ”realistisena” noin 5–8 miljardin euron sopeutuksia, mutta sekään ei näytä perustuvan minkäänlaiseen konkretiaan. Yhdelläkään velkajarruun sitoutuneella puolueella ei ole esittää toteuttamiskelpoista suunnitelmaa, miten seuraavalla vaalikaudella päästään velkajarrusopimuksen vaatimaan sopeutuksen tasoon ilman, että vedetään koko yhteiskunta vessanpöntöstä alas.
Velkajarru on paraatiesimerkki ilmiöstä nimeltä velkapopulismi. Tv-kameroiden edessä on helppo patsastella ”vastuullisena taloudenpitäjänä” ja heitellä ilmaan sopeutusmiljardeja, mutta kun pitäisi tehdä päätöksiä siitä, miten sopeutukset käytännössä toteutetaan, alkaa käsien vääntely ja huolehtiminen siitä, ettei nyt ainakaan omilta ydinkannattajilta oteta mitään pois. Orpon hallituskin lähti kolme vuotta sitten rinta rottingilla kääntämään velkalaivaa, mutta kuinkas sitten kävikään? Kaikki ne säästöt, jotka hallitus on onnistunut tekemään, on tärvätty rikkaiden veronalennuksiin ja umpisurkean talouskehityksen aiheuttamiin tulonmenetyksiin. Viime kädessä velkapopulistin tavoitteena ei tietysti olekaan julkisen velan pienentäminen, vaan velkaa käytetään pelkkänä verukkeena yhteiskunnan hierarkioita jyrkentäville politiikkatoimille.
Vielä on kuitenkin aikaa puhaltaa pilliin ja laittaa piste tälle arvottomalle näytelmälle. Vuosien 2027–2033 julkisen talouden rahoitusasematavoitteet asetetaan muodollisesti vasta seuraavan vaalikauden ensimmäisessä julkisen talouden suunnitelmassa, joten vähintään siihen saakka kaikki tavoitteet ovat neuvoteltavissa uusiksi. Varsinaisen velkajarrulainsäädännön on määrä astua täysimääräisesti voimaan vasta vuonna 2031, joten tuleva hallitus ehtii niin halutessaan hyvin vaikka pyyhkiä koko hevonpaskan pois lainsäädännöstä.
Velkajarrusopimuksen allekirjoittaneiden puolueiden kannattaa nyt pohtia vakavasti, haluavatko ne lähteä tuleviin vaaleihin kokoomuksen määrittämillä ehdoilla vai omilla ehdoillaan. Mikä tahansa puolue, joka lähtee vaaleihin sillä lupauksella, että se aikoo jatkaa Orpon hallituksen kurjistamislinjaa, tai jopa kiristää sitä, pelaa vain ja ainoastaan kokoomuksen pussiin. Sikäli, kun seuraava hallitus haluaa muuttaa politiikan suuntaa tässä maassa, se ei tule onnistumaan velkajarrun pakkopaita niskassa. Järjen palauttaminen suomalaiseen talouspolitiikkaan on vielä mahdollista, mutta se edellyttää velkajarrusta irtisanoutumista ennen kuin on liian myöhäistä.
(Kuva: PickPik)
… julkaisi tämän uudelleen!