Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoi viikonloppuna puoluetapahtumassa avautuneensa EU:n todellisesta luonteesta. Vasta Brysselissä työskentely on osoittanut hänelle kuinka syvälle EU on mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä. EU on hänen mukaansa hirviö, kuolemansuudelma, laillistettu ryöstöunioni.
Samaan aikaan sama puolue hallituksessa vetoaa IMF:n suosituksiin opposition hiljentämiseen, toteuttaa EU:n finanssipoliittisten sääntöjen mukaista sopeutusohjelmaa ja käyttää Euroopan komission ennusteita perusteluna miljardiluokan leikkauksille.
Kyse on systemaattisesta tavasta käyttää EU:ta poliittisena välineenä. EU on uhka tai työkalu sen mukaan mitä se kulloinkin sanoo.
Missä EU saa päättää ja missä ei
Tynkkynen listaa EU:n syntejä: polttomoottoriautojen kielto, liikenteen päästökauppa, ennallistamisasetus, metsäkato-asetus. Nämä ovat hänen mukaansa esimerkkejä siitä miten EU vie suomalaisten oikeuden päättää omista asioistaan.
Kysymys on aiheellinen: missä määrin ylikansallinen säätely rajoittaa kansallista päätöksentekoa? Se on demokraattinen kysymys jota voi esittää rehellisesti.
Mutta sama kysymys pitää esittää talouspolitiikasta.
EU:n finanssipoliittiset säännöt määrittelevät kuinka suuri julkinen alijäämä saa olla. Ne asettavat velkakatot. Ne käynnistävät liiallisen alijäämän menettelyn jos rajat ylittyvät, ja sen seurauksena Suomi joutuu sopeuttamaan taloutensa EU:n asettamien vaatimusten mukaisesti. Valtiovarainministeri Purra on itsekin todennut eduskunnassa että seuraava hallitus joutuu sopeuttamaan niin paljon että velkasuhde alenee keskimäärin vähintään prosenttiyksikön vuodessa.
Tämä ei ole suomalaisten itsensä tekemä päätös. Se on Brysselissä asetettu vaatimus.
Kurkkudirektiivi ei päätä siitä leikatko koulutuksesta tai terveydenhuollosta. EU:n finanssipoliittiset säännöt vaikuttavat siihen suoraan.
Kolme esimerkkiä vierekkäin kertoo rakenteen.
Ensimmäinen: metsäkato-asetus. EU puuttuu suomalaisten metsänhoitoon. Tynkkynen ja Purra huutavat kansallisen päätöksenteon puolesta. Bryssel ei saa sanella miten suomalaiset metsiään hoitavat.
Toinen: EU:n finanssipoliittiset säännöt ja velkakatto. Euroopan komissio asettaa reunaehdot Suomen budjettipolitiikalle. Purra toistaa komission ennusteita eduskunnassa, perustelee leikkauksia EU:n vaatimuksilla ja käyttää IMF:n suosituksia opposition hiljentämiseen. Kansallista päätöksentekoa ei mainita.
Kolmas: EU:n paluuasetus joka mahdollistaa turvapaikanhakijoiden siirtämisen kolmansiin maihin. Tynkkynen äänestää sen puolesta EU-parlamentissa. Rantanen kertoo Suomen hyödyntävän EU:n välineitä täysimääräisesti ja valmistelevansa pohjoismaista palautuskeskusta EU:n ulkopuolelle. EU:n valta on tässä kohtaa tervetullut työkalu.
EU:n valta on uhka kun se säätelee metsiä. EU:n valta on realismia kun se asettaa budjettirajoitteita. EU:n valta on hyödyllinen väline kun se mahdollistaa maahanmuuton rajoittamisen.
Kansa päättää omista asioistaan. Se on demokraattinen periaate jonka takana voi seistä. Mutta se vaatii johdonmukaisuutta.
Jos Bryssel ei saa sanella miten suomalaiset hoitavat metsiään, Bryssel ei saa sanella myöskään kuinka nopeasti Suomen pitää leikata julkisia menoja tai kuinka suuri velkasuhde saa olla.
Jos taas EU:n finanssipoliittiset säännöt ovat välttämättömiä ja viisaita, pitää myös selittää miksi ne ovat eri asemassa kuin ympäristösäätely tai maahanmuuttopolitiikka. Miksi talous on alue jolla ulkopuolinen määräysvalta kelpaa mutta luonto ei?
Siihen ei ole kestävää vastausta. On vain valikointi.
Valikointi kertoo aina jotain siitä mitä oikeasti puolustetaan. Ei oikeutta päättää omista asioista periaatteena. Vaan tiettyjä poliittisia tavoitteita joiden edistämiseen EU:ta käytetään silloin kun se sopii, ja joista luovutaan silloin kun se ei sovi.
Se on syytä tietää kun kuuntelee puhetta siitä miten EU vie suomalaisten vapauden.
… julkaisi tämän uudelleen!