Valtion talouspolitiikka on aina enemmän kuin numeroita taulukossa. Taloutta tulee tarkastella pitkällä aikavälillä. Talouspolitiikka kertoo siitä, millaisen yhteiskunnan haluamme rakentaa ja ketkä kantavat vastuun yhteisistä menoista.
Suomen valtiontalouden tasapainottaminen on välttämätöntä väestön ikääntyessä, velkaantumisen jatkuessa ja julkisten menojen kasvaessa. Samalla on kuitenkin ratkaistava, millä tavalla tasapainotus tehdään: leikataanko palveluista ja perusturvasta vai vahvistetaanko valtion tulopohjaa, investoidaanko tulevaisuuteen ja rakennetaanko ekologisesti sekä sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa.
Oman näkemykseni mukaan valtiontaloutta tulee tasapainottaa oikeudenmukaisesti ja pitkällä aikavälillä. Yksi vaalikausi ei riitä tasapainotukseen. Julkisten palveluiden ja sosiaaliturvan leikkaaminen ei ole kestävä ratkaisu.
Hyvinvointivaltio ei ole pelkkä menoerä, vaan myös yhteiskunnan vakauden, kansanterveyden, yhdenvertaisuuden ja talouskasvun perusta. Jos säästöjä haetaan heikentämällä pienituloisten toimeentuloa tai vähentämällä ennaltaehkäiseviä palveluita, seurauksena voi olla kasvavia ongelmia terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa, syrjäytymisessä ja työllisyydessä. Lyhyen aikavälin säästöt voivat tällöin johtaa suurempiin kustannuksiin tulevaisuudessa.
Valtiontalouden tasapainottamisen tulisi perustua ennen kaikkea veropohjan vahvistamiseen ja verotuksen oikeudenmukaistamiseen. Suomessa verotuksen painopiste on pitkään siirtynyt työn verotukseen samalla, kun pääomatulojen ja varallisuuden verotusta on tavoitteellisesti kevennetty 1990-luvulta lähtien. Verotuksen progressiota voitaisiin lisätä kaikkein suurimmissa tuloissa ja pääomatuloissa sekä poistaa sellaisia verohuojennuksia, joiden yhteiskunnalliset hyödyt ovat kyseenalaisia. Erityisesti listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennus ja monet yrityksille suunnatut verotuet ansaitsevat kriittisen tarkastelun.
Talouspolitiikkaa ei kuitenkaan voida irrottaa ympäristökysymyksistä. Ilmastonmuutos, luontokato ja luonnonvarojen ylikulutus aiheuttavat jo nyt merkittäviä taloudellisia kustannuksia. Siksi ympäristölle haitallisia tukia tulee asteittain poistaa ja verotuksella ohjata taloutta kestävään suuntaan. Fossiilisten polttoaineiden tukeminen rasittaa sekä julkista taloutta että ympäristöä. Sen sijaan investoinnit uusiutuvaan energiaan, energiatehokkuuteen, joukkoliikenteeseen ja kiertotalouteen voivat luoda uusia työpaikkoja, vahvistaa Suomen kilpailukykyä ja vähentää riippuvuutta tuontienergiasta. Talouden tasapainottamisen on oltava samalla myös ekologinen siirtymä kohti vähähiilisempää yhteiskuntaa.
Talouden tasapainottaminen ei kuitenkaan voi perustua pelkästään veronkorotuksiin. Tarvitaan myös lisää työpaikkoja ja talouskasvua vahvistavia investointeja. Koulutus, tutkimus, innovaatiot ja työllisyyspalvelut ovat menoja, jotka voivat pitkällä aikavälillä maksavat itsensä takaisin.
Väestön ikääntyessä ja maailman ollessa epävakaa ja arvaamaton, tarvitsemme lisääntyvästi kaikkien ihmisten työpanosta. Työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella olevien ihmisten (esim. vammaiset ihmiset, osa- ja täsmätyökykyiset, ikäihmiset, maahan muuttaneet) mukaan saaminen työelämään kasvattaa julkisen talouden rahoituspohjaa ja vähentää julkisen talouden menoja. Mitä useampi ihminen osallistuu työelämään, sitä vahvempi on myös julkisen talouden rahoituspohja.
Vammaisten sekä osa- ja täsmätyökykyisten ihmisten osallistumista työelämään voidaan lisätä purkamalla työllistymisen ja kouluttautumisen esteitä ja tarjoamalla riittäviä tukipalveluita. Vammaisten henkilöiden oikeudet ovat paitsi ihmisoikeuskysymys myös yhteiskunnallinen voimavara. Suomessa suuri määrä työikäisiä vammaisia ja osa- ja täsmätyökykyisiä henkilöitä kohtaa esteitä koulutuksessa, työelämässä ja palveluissa. Esteettömyyden, saavutettavuuden ja kohtuullisten mukautusten parantaminen mahdollistaisi useammalle osallistumisen työelämään, koulutukseen ja yhteiskuntaan yhdenvertaisina kansalaisina.
Julkisen sektorin tulee toimia vammaisten henkilöiden työllistäjänä, ja työnantajille on tarjottava tukea työpaikkojen esteettömyysratkaisujen toteuttamiseen. Työelämän yhdenvertaisuuden edistäminen ei ole pelkästään kustannus, vaan investointi ihmisten osaamiseen, hyvinvointiin ja yhteiskunnan tuottavuuteen.
Ensi vaalikaudella pitää valmistautua vammaiskiintiön käyttöön ottamiseen. Vammaiskiintiö tarkoittaa sitä, että laissa säädetään yli 20 työntekijää työllistäville tahoille velvollisuus palkata vammaisia työntekijöitä. Vammaisten työntekijöiden osuus kaikista työntekijöistä tulee olla 5 prosenttia yli 20 työntekijää työllistävissä paikoissa. Vammaiskiintiö on käytössä monessa maassa.
Julkisen talouden tehokkuutta voidaan parantaa ilman palveluiden heikentämistä. Julkisissa hankinnoissa, armeijan kuluissa, asehankinnoissa, hallinnossa ja päällekkäisissä toiminnoissa on mahdollista saavuttaa säästöjä, jotka eivät suoraan kohdistu kansalaisten hyvinvointiin. Tällaiset uudistukset ovat usein hitaampia kuin suorat leikkaukset, mutta niiden vaikutukset voivat olla pysyviä ja yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisempia.
Valtiontalouden tasapainottaminen on siis mahdollista myös ilman leikkauksia sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin. Se edellyttää kuitenkin poliittista tahtoa uudistaa verotusta, karsia tehottomia tukia sekä investoida ihmisiin, ympäristöön ja tulevaisuuden kasvuun.
Taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen kestävyys eivät ole toistensa vastakohtia, vaan ne tukevat toisiaan. Kysymys ei lopulta ole vain valtiontaloudesta, vaan siitä, millaisen Suomen haluamme jättää seuraaville sukupolville. Talouspolitiikan tulee turvata sekä julkisen talouden kestävyys että jokaisen oikeus ihmisarvoiseen elämään, terveeseen ympäristöön ja täysimääräiseen osallisuuteen yhteiskunnassa.
Eduskuntavaaliehdokas, alue- ja kaupunginvaltuutettu, FM Elina Nykyri, teksti laadittu yhteistyössä tukiryhmäläisen Mihail Seppälän kanssa