Elämäntarinaa lukiessa
Elämäntarina (jatkossa ET) on pieni kulttuurilehti, jota tehdään talkoilla vapaaehtoisvoimin, Elämäntarinayhdistyksen aktivistien, kirjailijoiden ja harrastajakirjoittajien avustuksella neljän numeron vuosivauhtia. Kirjailija Liisa Enwaldin nykyisin päätoimittamalla lehdellä on ollut vuosia uskollinen, kolmisenkymmentä kirjoittajaa käsittävä avustajajoukko, johon Öisinajattelijallakin on ollut kunnia kuulua viimeiset 15 vuotta.
ET sisältää usein herkullisia pikkutarinoita, runoja ja aforismeja ihmisten arjesta tai menneestä maailmasta kuten myös oivaltavaa, ja viisasta kommenttia ja kolumnia kirjoittamisesta, kirjallisuudesta ja nykymaailmanmenosta yleensä.
Ulkopuolisuus ja itsensä eristäminen
Kirjailijaliiton varapuheenjohtaja Hannu Niklander pohdiskelee Elämäntarinassa (ET 3-4 / 2018) sitä mitä on hyvä ja huono ulkopuolisuus. Samaa olen itsekin mietiskellyt, nimenomaan suhteessa siihen kuinka ihminen on alkanut “ulkopuolistua” ja eristää itseään muista ottaessaan käyttöön yhä uutta tekniikkaa ja erilaisia vempaimia, joita ei sitten oikein hallitse. “Connecting People” saattaa nimittäin varsin usein muuttua vastakohdakseen silloinkin kun uusien älypuhelinsovellutusten (mikä termi?) tarkoitus on ihan toinen: yhdistäminen muuttuu eristämiseksi – ja kaiken lisäksi ihan vapaaehtoispohjalta! Sosiaalinen media, jota esimerkiksi älypuhelimilla tiukasti seurataan, voi aiheuttaa pahan addiktin ja ulkopuolisuuden tunneähkyn, vaikka näennäisesti tekee samalla maailman pieneksi. Ihminen kun ei ole henkisesti ja moraalisesti kypsä erilaisiin teknisiin luomuksiinsa eikä varsinkaan siihen virtuaaliseen keinomaailmaan, joka vain surkeasti heijastelee todellisuutta elokuvan tavoin. Seurauksena on itsensä eristäminen, kasvava osallistumattomuuden ja ulkopuolisuuden tunne.
Niklander kirjoittaa:
“Myös sosiaalinen media ulkopuolistaa. Sen avulla saa reaaliaikaisen kontaktin vaikka Patagoniaan tai Tasmaniaan, mutta samalla se sulkee pois välittömästi läsnä olevat ihmiset, tuottaa vierekkäin istuvien tuttavien samanaikaista eriseuraisuutta. Älypuhelimesta on tullut poissaoloväline” ( ET 3-4 / 2018)
Viisasta puhetta. Ulkopuolisuutta on monenlaista ja ulkopuolelle jättäminenhän on myös eräs kiusaamisen perusmuoto, vaikkapa koulumaailmassa. Asiahan on myös niin, että eri älypuhelinsovellutusten ja nettikakofonian sekä somen ulkopuolelle jääneet tai jätetyt vanhukset kokevat hekin tulleensa kiusatuiksi kun eivät voi hoitaa asioitaan esimerkiksi pankissa, verotoimistossa, kelassa, lippukassalla, erilaisissa vastaanotoissa ja muissa jonoissa kasvotusten. On aika lailla nöyryyttävää, kun joku palveluntuottaja kehottaa vikkelästi ja usein töykeästi, että “katsokaa netistä”, jos ei satu nettiä tai sähköpostia omistamaankaan.
Mutta nykymaailman itsensä eristäminen on tietty oma ilmiönsä, sillä siihenhän ryhdytään vapaaehtoisesti. Voidaan jopa ylpeillä sillä, miten monella tavalla ja vempaimella voi tulla toimeen tapaamatta ketään, lähtemättä minnekään tietokoneelta, sanomatta kumppanille sanaakaan. Pelejäkin voi pelata näkymättömänä ja tuntemattomana, vaikka pelaajakaveri istuisi Baikalin rannalla kalassa ja sinä Sörkän synkässä sellissä. Mietipä!
Toivo ei ole kuitenkaan mennyttä, sillä paatuneinkin somettaja saattaa kaivata lämmintä kainaloa ja vieruskumppania vaikka samalle sohvalle – somettamaan kukin taholleen…, nappailemaan sata selfietä, keskustelemaan kaikkien muiden mutta ei juuri rakkaansa, vieruskumppaninsa tai seinänaapurinsa kanssa. Johan silloin on itsensä eristäminen huipussaan, vaikka samaan sohvaan nojaillaan.
Siispä mainion Ruben Stillerin sanoin:
KOSKETELKAA TOISIANNE, edes vappuna!
Öisinajattelija, innoissaan
PS
tai menkää vielä Stilleriäkin pitemmälle – olkaa ja eläkää ja äännelkää vappuna kuin metso kevätkiimoissaan kolmisoidinäänin: näppäillen, hioen ja kulautellen!
+lähde: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/metso
Itsensä eristäminen on voinut alkaa jo varhaisnuoruudessa, jolloin ei ole ollut aavistustakaan tietokoneista, saati älypuhelimista.
Ulkopuolisuuden tunteeseen on varmaankin monta polkua ja syytä.
Riehakas lapsuus voi vaihtua hyvinkin nopeasti epävarmaan nuoruuteen ja myöhemmin sulkeutuneeseen aikuisuuteen.
On voinut käydä niin, että pihoilla riehuminen on vaihtunut liian monen Tarzan-kirjan lukemiseen peräkkäin. On ikäänkuin uppoutunut omaan mielikuvitusmaailmaansa, kuplaansa, jota ei enää saakaan puhkaistuksi. Kaikki nuoruuden kompleksit, arkailu, johon myöhemmin tuo helpotusta kuningas alkoholi, tuo sosiaalisten tilanteiden ihmelääke.
Kyseinen hermomyrkky on auttanut montaa ujoa kaveria hankkiutumaan suhteisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. On siitä pirullinen aine, että ohessa voi tulla törppöillyksi kaikenmoista, eikä olokaan ole niin auvoinen lipittelyjen jälkimainingeissa.
Kännykän räpläämisestä mieleenpainuvin esimerkki itselläni on ammoisen naisystäväni viestien näpyttely Kourin veljenpojalle, joka toisinaan lähetteli hänelle heräteviestejään, aiheuttaen närää pienessä mielessäni. No, naisystävälläni oli paljon kavereita, mutta kuitenkin..
Nykyisin kännykkätouhu on saavuttanut jo aivan uuden tason. Natiaisetkin voivat lenkkipolulla kävelsekellä kukin omaan ruutuunsa tuijotellen. Pokemonejako ovat etsimässä, vai joko se villitys on mennyt?
Junassa melkein kaikilla voi olla digitaalinen kädenjatke, johon katse on kiinnittynyt.
Jos tämä ei entisestään lisää ulkopuolisuuden tunnetta, niin mikä?
Toisaalta tietotekniikka on siunaus.
Ei tarvitse kuljettaa hiekkaa minkään pankin lattioille, ja ostoksetkin voi tehdä helposti netissä, kun on kätevästi saanut tehtyä hintavertailut.
Tietoa löytyy pilvin pimein.
Suomipojan sähköpostiin voi jotain kumman kautta ilmestyä venäläisiä morsmaikkuehdokkaita,
joiden kanssa voi niin halutessaan harjoitella ja verestää englanninkielen taitojaan.
Tietysti aina on vaara, että tulee höpistyä ummet ja lammet Igorille Tatjanan sijaan, mutta kun ei missään vaiheessa ole lähettämässä rahaa mahdollisiin pyyntöihin, niin eihän tällaisista nettiromansseista hirveästi haittaakaan ole. Parempi edes kuviteltu kaukorakkaus, kuin ei rakkautta ollenkaan. Kaukorakkaus on muuten piintyneen poikamiehen paras kaveri.
Ja jos ”nuori” ja nätti venakko tosissaan haluaa pois Siperiasta, niin miksi ei kokeilisi, voisiko olla avuksi.
Edesmennyt Froikkareiden laulaja Myllykoski totesi kerran, että Vappu on amatöörien juhla.
Viinan kanssa läträtessä on hyvä pitää mielessä, miten em. ”ammattilaisen” lopulta kävi.
Monet simat jäi Pekalta juomatta.
Sekin on tietysti valinta, että elääkö ”täysillä” tillintallin aivokapasiteettiaan tuhoten lyhyemmän ajan, vai säästöliekillä pitemmän, kenties tylsemmän elämän.
Lopputulos on kuitenkin aina sama. Sima ei enää maistu.
Vladimir Vysotski sanoi viinan vaaroista varoitelleille ystävilleen että parempi viinaan kuolla kuin ikävyyteen…. Kellot soivatkin hänellekin vain nelikymppisenä, vauhdikasta taiteilijaelämää eläneelle miehelle mutta laulut toki jäivät elämään.
Paljon puhutaan Venäjän röllitehtaista mutta Amerikan röllitehtaista vähemmän; olisiko joku Rysky Amerikan trolli Suomessa?
Niinpä, sanoisi Raid…
Tottahan se on että näitä älyvempaimia näpläillään joka paikassa – ja usein annetaan vierustoverille , esim junassa tai bussissa, ymmärtää, että mulla on tässä helvetin tärkeä keskustelu, neuvottelu, työjuttu jne menossa, pidä suus kiinni, älä ala mulle… siis edes juttelemaan.
Muistan ajat kun pohjanmaan pikajunassa välillä hki-kannus matka sujui rattoisasti kotikylään jutustellen vieressäistujan kanssa. Nykyisin se on menneen maailman nostalgiaa…, paitsi ettei liioitella: aina saattaa löytyä joku joka vastaa tervehdykseesi muutakin kuin ”TÄH?”
PS. mutta kun eletään älyvapaata nettiaikakautta, Öisinajattelijalla ei sinänsä ole mitään sitä vastaan, että jonkun some-sosiaalisuus on älyttömän puhelimen varassa ja mies-naisseuralaiset siellä jossakin thaimaassa tai venäjän röllitehtaassa…
Tärkeintä on tunne ja kaukainenkin kosketus …ja kuten HIKKAJ tuossa ylempänäkommentissa totesi:
”…äännelkää vappuna kuin metso kevätkiimoissaan kolmisoidinäänin: näppäillen, hioen ja kulautellen! ”
Ollaan IHMISIKSI, jee!
Öisinajattelija
Joo, näinhän se menee, tää röllijuttu.
Kaunis hyväpalkkainen neitokainen sushibaarista, Severskin suljetusta kaupungista, isä insinööri, äiti lääkäri ja veli poliisi.
3 kertaa olen pyytänyt lähettämään kuvan itsestään, jossa näyttää paperia, johonka on kirjoittanut oman nimensä, mutta on aina vähän kiireitä, next time, jo kolmesti.
Muita kuvia kyllä aina tulee muutamin kappalein.
Kaipa näihin moni urpo kuitenkin voi haksahtaa, jos ei hoksottimet pelaa.
Siellä jo Sergei ja Igor odottelevat seuraavaa vastausta.
Siellähän odottelevat.
Viina on viisasten juoma, sanotaan.
Niinpä jätän alkomahoolin tältä vapulta tyystin väliin.
Siitä kiittää pää ja maksa.
Joopa joo,
kommentit ovat näin vappuna levottomia, mutta mikäpä siinä –
mukava että joku Öisinajattelijaa lukee…
Pari mietettä tuli mieleen:
1) Röllit ja trollit ovat ikuisia ja näitä ns. vieraan vallan palkallisia – oli se sitten USA, Saksa tai Venäjä/Neuvostoliitto – on aina piisannut. En ymmärrä, että asiassa olisi mitään uutta, paitsi että digi-virtuaali-some-maailman keinot ovat kehittyneet…
2) Ja vappu ja viina ne yhteen soppii…just niin paljon, että muistaakseni kaimani Saarikoski tokaisi aikanaan, että VAIN AMATÖÖRIT RYYPPÄÄVÄT VIIKONLOPPUISIN JA JUHLAPYHINÄ.
Sanoi hän muutakin kuolematinta kuten esim. sen kerran kun sai vaivaisen 10 000 markan apurahan (ja harkitsi sen palauttamista) ja loihe lausumaan: PERKELE, SE RIITÄ EDES MUN PORTSARIMENOIHIN!
Joten: klara vappen vaan kaikille, huomenna bara vatten!
Öisinajattelija
Trollit ja joulupukki ovat aina olleet. Vappu ja viina kuuluvat yhteishenkeen. Mennään marsii juhlitaan punainenlippu edellä ja pölkyt tulevat perässä ja niitä on paljon, kuten Timo Soini asian ilmaisi. Vapulla on merkitystä ylioppilailla, valkoinen lakki päässä vaikeroiden kurjuutta ja ahdistaa. Ulkomaista opiskelijaa maahan, rahaakin pitäisi taikoa jostakin ja rasismia torjua, mielenterveys ongelmia. Ympäristö on todellinen ongelma, ilmasto on vihreiden vaiva.