Venäjää hyvin osaava ruotsinkielinen ystäväni Gunnar lähetti minulle varhain aamulla 7.11. pienen venäjänkielisen viestin: С праздником товарищи! Как здоровье? С уважением, (mukana oli virtuaalinen kakku, johon oli kermakuvioitu numerot 1917 ja 103). Mainittakoon, että Gunnar osaa ruotsin, englannin, norjan, tanskan ja japanin lisäksi sujuvaa venäjää paremmin kuin suomea…
Eilen sain sähköpostiini miellyttävän uutisen Joensuun yo-kampukselta, Larisalta: Пентти, здравствуй! Василий со своими студентами перевели твои рецензии… Всего доброго, Лариса...
Ja toissapäivänä minua muistutti joensuulainen Venäjä-aktivisti Marja: Ярмарка дружбы в субботу 7.11. Кайя не может участвовать, кто-то может в 11-12? В приложении протокол предыдушего собрания правления, Марья …
Jos ymmärsit noiden s-postien sisällön, osaat venäjää. Et ainoastaan kieltä, vaan jonkin verran maan kulttuuria ja tapojakin. Muuten, saatat ihmetellä miksi ne ovat tässä tekstissä…ja vielä venäjäksi? Jos ne olisivat englanniksi, et ihmettelisi yhtään, vai mitä?
Suomi & Venäjä & USA
Lueskelen parasta aikaa tuotteliaan toimittajan Arvo Tuomisen uutta populaaria tietokirjaa Suomi & Venäjä. Koko tarina. Alaotsikko kuuluu: Pakanavuosista Putiniin ja Novgorodista Niinistöön (Readme 2020).
Arvo Tuominen kuuluu niihin arvostamiini – ja harvoihin – toimittajiin, joka on niin sanotusti vanhoilla päivillään opiskellut kunnolla venäjää työnsä ohella. Hänen televisiodokumenttinsa, raporttinsa ja tietokirjansa olen katsonut & lukenut lähimain kaikki – kuten olen katsonut menneinä vuosina myös näyttelijä Ville Haapasalon 30 päivän Venäjä-matkakertomukset. Molemmilla on persoonallisen omaperäinen asenne niin kieleen, kulttuuriin kuin venäjänkielisiin ihmisiin. Sen pohjana on dialogi, uteliaisuus, kuuntelemisen taito, kunnioittava ja tasa-arvoinen suhtautuminen naapurimaahan ja sen kansalaisiin. Arvo Tuomisen uutuuskirjaan, joka on mainio ja samalla välillä myös kepeän humoristinen ja kriittinenkin yhteenveto maittemme suhteesta pitkän historian valossa, pitänee palata vielä myöhemmin…
Suomalainen median suurkuluttaja ei hämmästele suuresti, vaikka meillä on pyörinyt uutislähetyksissä vuorokauden ympäri iso toimittajajoukko ympäri laajaa Amerikanmaata rupatellen maan kansalaisten, päättäjien ja poliitikkojen kanssa englanniksi USA:n presidentinvaaleista. Monen aamukahvi voisi mennä väärään kurkkuun, jos sama tapahtuisi Venäjän vaaleissa ja iso joukko journalisteja haastaisi venäjäksi akselilla Moskova-Pietari-Vladivostok-Groznyi-Murmansk. Kirjoitan tämän ihan vain siksi, että molempien suurvaltojen nykyisessä poliittisessa kulttuurissa on kosolti ja yhtälailla kummallisuuksia ja ihmeteltävää, mitä olisi hyvä ymmärtää Suomessakin kunnolla.
Kun osaa englantia, mitä oletetaan lähimain kaikkien Suomessa puhuvan ja ymmärtävän, ymmärtää varmasti paremmin amerikkalaisia ja englantilaisia. Eikö vain? Ja kun osaa venäjää, ….? Niinpä, se ei olekaan itsestäänselvyys, vaikka aivan tuossa naapurissa on toistatuhatta kilometriä yhteistä rajaa.
Venäjää aloittelijoille Pohjois-Karjalassa
Olen vahvasti sitä mieltä kuten monet päättäjät, viranomaiset, markkinamiehet, opettajat ja yliopistoväki Pohjois-Karjalassa(kin). Venäjää olisi osattava, puhuttava, opetettava ja luettava – ja myös maakunnan “Venäjä-osaaminen olisi koottava yhteen” (= otsikko / Karjalainen 2.11.2020). Mutta mitä tehdä kun “Opiskelijapula vaivaa venäjää ja saksaa” (= otsikko / Karjalainen 6.11.2020).
Eikä asia koske vain Pohjois-Karjalaa ja Itä-Suomea, vaan koko Suomen yliopistoja – kuten jälkimmäisestä lehtiartikkelista voi hyvin päätellä. Suomessa kun luetaan koulujen ala-asteista lähtien lähinnä vain yhtä vierasta kieltä… Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on tilannut selvityksen Venäjä ja venäjä-osaamisen nykytilasta ja sitä on ollut laatimassa mm. koulutusjohtaja Sanna Iskanius, pätevä tutkija, jolla kyllä venäjän kielikin on hallussa!
Öisinajattelija, kuten moni muukin kysyy perinteisesti Mitä on tehtävä ?(kuten venäläiset tapaavat aina aprikoida kriisin tai konfliktin koittaessa)? Miten motivoida oppimaan kieltä silloin kun kanslaisten, lastenkin, Venäjä-kuva on muotoutunut perin negatiiviseksi? Miksi juuri Venäjän valtiollinen politiikka ja sen ailahtelut vaikuttavat kielen opiskeluun, kiinnostukseen, maamme monessa mielessä yhteisen historian vähäiseen tuntemiseen? Miksi englanti säilyttää yhä asemansa? Tekivätpä amerikkalaiset tai englantilaiset poliitikot mitä hyvänsä – kotimaassaan tai suhteessa naapureihinsa ja kaukomaihinkin?
Raportin lääkkeet ovat pitkälle vanhat, mutta uuttakin tarjotaan:
Venäjä-polku ja kielikoulutus olisi aloitettava jo varhain, peruskoulussa. Yliopiston ja työelämän yhteistoiminnan kautta olisi tarjottava harjoittelu- ja työpaikkoja – opinnäteteemoja opiskelijoille. Ystävyyskoulutoiminta ja opettajavaihtoa on elvytettävä…(mikä on todella hankalaa nyt koronan oloissa?). Kielen opettelemisen lisäksi raportin mukaan tarvitaan uutta ymmärrystä nykyvenäläisestä yhteiskunnasta, sen kulttuurista, maantieteestä, lainsäädännöstä, liike-elämästä … ja Öisinajattelijan mielestä: ennen kaikkea historiasta(!?). Ymmärrys kehittyy useimmiten naamatusten, puhumalla ja tapaamalla, henkilösuhteilla. Tässäkin esteeksi nousee nyt liikkuminen. Silti Venäjä on lähellä, ja tavoitettavissa esimerkiksi etäopetuksessa. Se pitäisi paremmin huomioida.Yhteiset opinnot maittemme yliopistojen, miksei koulujenkin välillä ovat näin teknisesti mahdollisia. Taloudelliset ja poliittiset suhdanteet eivät saa dominoida tämän hetken näkökulmasta Venäjä-osaamista; se on yhtä lyhytnäköistä kuin jos jättäisimme englannin kielen USA:n vaalikaaoksen jälkimainingeissa (?).
Öisinajattelija kysyy lisäksi: Mihin kouluista on hävinnyt yleisemminkin historiatietoisuus, yliopistotasollakin? Miksi kaikkea pitää ajatella, kuvitella ja opetella visuaalisesti eri vempaimilla eikä dialogilla? Mihin on jäänyt kriittinen kysymysten asettelu? Miksi päätä ei vaivata kunnolla, aivonystyröitä liikutella? Aivan, eihän lasten & nuorten kehokaan enää liiku kun liikuntatuntejakaan ei juuri ole ja kaikki tieto muka näytöllä ja netissä?
Ne aidot Venäjä-osaajat
Öisinajattelijan jatkokysymyksiä: Miksi meillä yhä väheksytään maassamme asuvia aitoja ja luontaisia Venäjä-osaajia? Esimerkksi Pohjois-Karjalassakin asuvaa kolmea tuhatta (= 3000) venäjänkielistä?
He tarvitsevat maahan tullessaan usein pätevää Suomi-oppia, mutta ovat muutaman vuoden kuluttua koulutettuina mahdollisia kaksikielisiä Venäjä-osaajiakin! Myös eläkkeelle siirtyneet suuret suomalaiset ikäluokat ovat monissa tapauksissa kielitaitoisina Venäjä-osaajina erittäin päteviä asiantuntijoita – johtuen menneiden vuosikymmenten paremmista suhdanteista. Ystävyysseuroissa on mukana kosolti esimerkiksi entisiä opettajia, kääntäjiä, tulkkeja kulttuuri- ja kauppamiehiä ja naisia! Virkeitä eläkeläisiä. Heitäkin tarvitaan ennen kuin uusi polvi Venäjä-osaajia on muotoutunut…. Sehän on oikeasti kapeutunut, alleviisikymppisissä (?).
Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella työskentelevä venäjän kielen professori, Larisa Leisiö on pätevä asiantuntija puhumaan Venäjä-osaamisesta.( Olen häntä joskus aikaisemmin haastatellutkin.) Leisiö on opiskellut Pietarin yliopistossa suomea ja muitakin kieliä ja työskennellyt eri puolilla Suomea, Joensuussakin jo pitkään. Siteeraan häntä nyt lehtijutun mukaan (Karjalainen 6.11.2020):
“Kun naapuri (Venäjä) huolestuttaa,pitäisi opiskella sen kieltä ja kulttuuria eikä kääntyä pois. Leisiö uskoo, että venäjän pääaineopiskelun suosiota ovat vähentäneet myös epävarmat työllisyysnäkymät. Venäjän kieltä ja kulttuuria opiskelleen humanistin sijaan yritykset palkkaavat mieluummin jonkin muun alan asiantuntijan, joka osaa lisäksi venäjää…”
Tämä on Larisa Leisiön mielestä huono lähestymistapa, sillä kieltä ja kulttuuria voi osata monella eri tasolla. Kun ei ole työpaikkoja tiedossa, negatiiviset uutiset vallalla, motivaatio voi mennä ja tästä syystä myös venäjää opiskelevien motivaatio ei aina riitä ja keskeyttäminen voi nousta jopa lähelle 50%. Suhdanteet painavat paljon:
“Esimerkiksi vuonna 2014 venäjän hakijoiden lukumäärä oli 109 ja vuonna 2015, Krimin miehityksen jälkeen, se putosi 64:ään eikä sen jälkeen enää noussut entisiin lukemiin…”.
Voi vain kysyä, onko Venäjän, siis kielen ja kulttuurin ymmärtämisen tarve noista vuosista vähentynyt? Ja miksi esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston Joensuunkin kampuksella kuulee niin kovin harvan suomalaisen tutkijan puhuvan muita vieraita kieliä kuin englantia. Ranskan, saksan tai venäjän…tai vaikka ruotsinkin taitoiset tutkijat ovat harvinaisuuksia. Siinä mielessä suomea erinomaisesti puhuvat, mutta venäjää äidinkielenään osaavat ovat myös poikkeustapauksia: Larisa Leisiön lisäksi esimerkiksi Olga Davydova-Minguet Karjalan tutkimuslaitokselta tai Juri Shikalov historian laitokselta ovat piristäviä poikkeuksia. Niin, ja onneksi myös historian laitoksen johdossa oleva professori Jukka Korpela huolehtii opiskelijoiden muustakin kuin englannin taidosta – ollen itse monen muun kielen ohella myös pätevä Venäjä- ja venäjäosaaja…
Mutta tämä tällä kertaa täältä, jostakin…paitsi että pari kysymystä, jotka ovat Venäjä-ammattilaisille itsestään selvyyksiä:
- Kuka Suomen sodanjälkeinen presidentti osasi parhaiten (puhua ja kirjoittaa) venäjää? Vinkki: Hän ei ole UKK.
- Minkä suomalaisen nykyisen eduskuntapuolueen puheenjohtaja osaa tai puheenjohtajat osaavat (siis vuonna 2020 ) parhaiten venäjää?
- Entä kuka/ketkä nykyhallituksen ministereistä osaa/vat parhaiten venäjää?
Öisinajattelija
Oletettavasti opetus- ja koko kieleen lähestymistapa on muuttunut niistä ajoista (-60 – 70 -luvut) kun itse olin koulussa, mutta jälkikäteen arvioituna nuo tavat olivat kyllä täysin persiistä. Opeteltiin ulkoa ensi sijassa kielioppia ja sanastoa. Kokeissa suoritusten odotusarvo oli virheetön, erityisesti kieliopin osalta. Jokainen vähäinenkin virhe pudotti koenumeroa vähintään miinuksella. Numero määräytyi siis täysin sen perusteella, kuinka paljon suorituksessa oli virheitä, eikä sen, kuinka paljon oli osattu. Kieli nähtiin kapeasti vain kommunikaation välineenä, eikä elimellisenä osana kyseistä kulttuuria, perinteitä, tapoja jne. Mahtoi olla SJ Lec, joka oikein lohkaisi, että ’Vierasta kieltä osaamatta et ymmärrä ulkomaalaisen vaikenemista.’. Osaaminen tässä yhteydessä tarkoittaa nimenomaan laajempaa, kuin kielioppia tai sanojen merkityksiä. Niin, se Venäjä. Politiikka nyt kiinnostanee varsin harvaa kouluikäistä. Korkeakulttuuri, kuten kirjallisuus, no joo. Sen sijaan kevyt musiikki, älypuhelimet ja muu viihde-elektroniikka, tietokoneet ja niiden pelit, jne, da, da! Mutta mitä sellaista omaperäistä olisi itse asiassa koskaan saatu sieltä suunnasta?
Кто виноват? Ken on syypää, kysytään Venäjällä myös usein.
Hyvä kun maakuntaliitto on lähtenyt asiaa selvittelemään.
Spasibo za kommentarii,
SEPPO TEERIMO lupasi laittaa ao. mietteen myös mukaan kommentiksi,
erittäin hyviäpointteja kaikilta…
Öisinajattelija, ks alla!
Seppo Teerimo kirjoitti 07/11/2020 klo 14:37:
> Lauantaipäivää, Öisinajattelija!
>
> Luin tuon juttusi KU:sta. Kertaus on opintojen anoppi. Hyvä, että joku pitää asiaa esillä.
>
> Venäjä ja venäjän kieli on mukavaa puuhaa ja hyvä harrastus, mutta ei sillä rahnaa saa. Ei tarvitse edes spekuloida Larisan tavoin yksityisten yritysten päätöksiä. Valtio on jakanut 30 vuodessa satoja miljoonia erilaista tutkimus- ja kehitysrahaa Venäjä-otsikolla, mutta ei siellä ole kielitaitoa tai maantuntemusta juurikaan kyselty. Rahat ovat valuneet ”alihankkijoille”, paikallisille tulkeille ja Nevskin turistirysiin kun pidemmälle ei ole osattu mennä. Joskus menneinä vuosina käväisin iltameetingeillä Piterin Astoriassa. Asuin itse slobohotelleissa edullisesti, mutta virkamiesjohto oli aina Astoriassa. Kyllä hävetti kun mustapukuiset maakuntajohtajat heittelivät ulkomaanvaluuttaa maksuna baaritiskillä siirtomaaherran elkein.
>
> Suomen nykykielessä ”harrastus” tarkoittaa joukkuekilpaurheilua. Kysyin joskus 80-luvulla, että kumman harrastuksen valitsette, miesten kanssa hinkkaamisen jossain hikisessä veronmaksajien rahoilla tehdyssä jäähallin pukukopissa vaiko omilla rahoilla venäjän kielen opiskelun mukavien naisten kanssa. Eipä ole meikän tarvinnut kahta kertaa fundeerata.
>
> terv. Seppo
Tässä lisää, HEIKKI LARMOLA pyysi laittamaan kommentiksi,
Öisinajattelija,ks.alla:
Heikki Larmola kirjoitti 07/11/2020 klo 17:48:
> Hei,
>
> Puhut täyttä asiaa venäjän kielestä ja sen opiskelusta. Tsekin avulla saattaa saada hiukan selvää venäjän kielestä tällainen oppimatonkin, vaikka tsekkiä kirjoitetaankin latinalaisin kirjaimin. Mutta kyrillisiä kirjaimia tunnen.
>
> Seuraavassa marraskuisia merkkipäiviä:
>
> 1.11.1420 Vysehradin taistelu Prahan lähellä, jossa hussilaiset häätivät katolilaissaksalaiset joukot pois pääkaupungin ja saman tien koko maasta. Tosin sitten ne tulivat aina uudestaan.
>
> 4.11.1956 Budapestin kansannousu murskaantui neuvostopanssareihin.
>
> 6.11.1632 Lützenin taistelu, jossa Gustaf II Adolf kaatui. Vastapuolta johti saksalaistunut ja katolisuuteen protestanttisuudesta kääntynyt alunperin tsekkiläinen Alrecht von Wallenstein. Taistelu päättyi tasapeliin, joskin Wallensteinin joukot vetäytyivät kentältä.
>
> 7.11.1917 Lokakuun suuri sosialistinen vallankumous, jonka seuraukset kaikki tiedämme.
>
> 8.11.1620 Bíla Horan eli Valkeavuoren taistelu, jossa tsekkien protestanttinen säätyläisarmeija murskattiin perinpohjin keisarillisten joukkojen ja Katolisen liigan joukkojen toimesta. Sen seurauksena alkoi Tsekin historian pimeä aika, joka lopullisesti päättyi vasta 1918.
>
> 9.11.1989 Berliinin muuri murtui, jonka seurauksena syntyi ”junanvaunueffekti” ja yksipuoluemonokratioiden romahtaminen Keski- ja Itä-Euroopassa yksi toisensa jälkeen.
>
> 10.11.1483 Martin Luther syntyi Eisenaussa.
>
> 15.11.1670 Maailmankuulu tsekkiläinen kasvatustieteilijä Jan Amos Komenský kuoli protestanttisena maanpakolaisena Amsterdamissa.
>
> 17.11.1989 Tsekkoslovakian samettivallankumous, joka kaatoi jo luutuneen monokratian siellä.
>
> 25.11.1917 Suomen vallankumouksellinen Suurlakko päättyi.
>
> 29.11.1378 kuoli tsekkiläis-luxemburgilainen keisari Karel (Kaarle) IV, joka hallitsi saksalais-roomalaista keisarikuntaa Böömin kuninkaana Prahasta. Jo hänen hautajaisissaan kuollutta keisaria ”Isänmaan isänä” (Otec Vlastí).
>
> 30.11.1939 syttyi Talvisota Suomen ja Neuvostoliiton välillä.
>
> Merkkipäiviä juhlittavaksi siis riittää kaamosta piristämään.
>
> Ystävällisin terveisin
>
> Larmolan Heikki, joka nukkuu öisin kuin tukki.
>
>
Virus-free. http://www.avast.com
J.K. Paasikivi osasi puhua ja kirjoittaa venäjää, venäjän vallan aikana kun oli koulunsa käynyt, ja Mauno Koivisto oli venäjän taitaja myös.
Kumpi lie ollut parempi.
Näistä nykyisistä poliitikoista ja presidenteistä tiijä häntä, osaanevat parhaiten amerikkaa. Siis puhua ja ajatella amerikaksi.
No niin,
tulihan sieltä ainakin yksi vastaus – Kyllä Paasikivikin osasi auttavasti, mutta oikea vastaus on MAUNO KOIVISTO, joka näki ison vaivan opettelemalla ja lukemalla venäjää, Venäjästä ja venäjäksi, ei in inglish!
Öisinajattelija
Venäjää voi ymmärtää vain järjellä.
Tapahtui noin 30 vuotta sitten Moskovassa: Työhönottohaastattelu Suomalaisessa yrityksessä. Päällikkö kysyy ”osaatko Englantia, katsos kun Venäläisten kanssa pitää tulla toimeen ja jotkut niistä osaavat Englantia”. Vastasin osaavani jossain määrin Venäjää. Jaa… Sanoi johtaja, Englantia olisi kyllä hyvä osata, miten sitä muuten voi kommunikoida Venäläisten kanssa. Sanoin Englantini olevan surkeaa, mutta Venäjä kyllä menee. Hmm? Miettii johtaja, no osaatko jotain muuta kieltä josta olisi hyötyä? Sanoin kyllä puhuvani Saksaa, mutta tulen toimeen kyllä Venäjälläkin. Jaa Saksaa, sanoo johtaja, kyllä moni Venäläinen varmasti sitäkin osaa, joten töihin vaan.
Toinen tarina samoilta ajoilta. Jossain Venäjällä seisoskelen junan käytävällä ja käytävää pitkin lähestyy pieni pyöreä mies joka käy jokaisessa kupeeosastossa. Hänen tullessa lähemmäksi kuulen millä asialla on. Jokaisen kupeen kohdalla hän kysyy mistä aiheesta keskustelette? Ei kiinnosta, seuraava. Meidän osaston kohdalla sama kysymys ja jopas löytyikin kiinnostava keskustelu ja sitä seuraa kysymys ”saanko liittyä seuraan” Joo tänne vaan ja pyylevä mies vetää minutkin käytävältä mukaan keskusteluun. Näin matka sujuu rattoisasti Venäjäymmärryksen samalla kehittyessä.
Valitettavasti yleisesti ottaen emme ole edes sillä tasolla, että emme tietäisi Venäjästä mitään, vaan pikemminkin olemme luotujen mielikuvien varassa. On ja on aina ollut kaksi Venäjää. Se mikä on ja se mikä on mielikuvissamme, eivätkä ne vastaa toisiaan.
Spasibo Tapio, erittäin valaiseva esimerkki, tuo tarina työhönotosta !
Onneksi Öisinajattelija llaon ollut sen verran tuuria, ettäjuuri venäjän kilen ansiosta on työpaikka irronnut, esim. Suomen elokuva-arkistossa ja Suomal-venäl koulussa Helsingissä ja Karjalan tutkimuslaitoksella Joensuussa.
MUTTA: olen lukenut jopa sellaisia työpaikkailmoituksia, yliopistollakin,joissa haetaan työntekijää johonkin Venäjä-projektiin ja ja ykköskielenä vaaditaan englantia. Jopa hakemus on joskus laadittu vain englanniksi.
Se alkaa olla jo sen verran pöyristyttävää venäjänkielen aliarviointia,että oli pakko puuttua asiaan…
Öisinajattelija
Keväällä 2014 Pietarin pääkonsulaatin ”Vaihdosta duuniin”-tapahtumassa rekrytointiasemassa olevat keski-ikäiset ja nuoremmatkin ei-venäjää osaavat hokivat miten palkkaavat kenet tahansa ennemmin kuin ”humanistin joka osaa sanoa monella kielellä ettei osaa mitään.” Tein tutkinnon loppuun (FM, pääaineena venäjän kääntäminen ja tulkkaus) ja lähdin opiskelemaan toista alaa, sama asenne kun oli rekrytoijilla kotimaassakin. Poikkeuksena ehkä Lappeenrannan Prisma ja muut Itä-Suomen vetonaulat.
PS. http://guljailua.blogspot.com/2013/01/suomessa-on-riittavasti-venajan-kielen.html?
Terveh, Venäjää aloittelijoille-mietteeni on saanut paljon palautetta, blogisivuilla ja hlö-kohtaisesti…
Blogin loppukysymyksiin on tullut erilaisia vastauksia, pääosin PERUSTELLUSTI oikeita ja asiallisia eli
noteeraan tähän nyt Reijo Nikkilän:
”Venäjää osanneet presidentit sodan jälkeen (paremmuusjärjestyksessä)
1) Mannerheim
2) Paasikivi
3) Koivisto” (Reijo Nikkilä)
Uskoisin, että Venäjä-tuntija Nikkilä on lähinnä oikeass, joku vois sentään vaihtaa Paasikiven ja Koiviston paikkaa?
Itse unohdin, että venäjää taatusti parhaiten osannut pressa sodan jälkeen oli lyhytaikaisesti pestiä hoitanut Mannerheim,tottakai!
Ja sitten joku sana muista osaajista:
Nykyisistä puoluejohtajista parhaiten venäjää osannee JUSSI HALLA-AHO,
ministereistä varmaankin kohtalaisesti LI ANDERSSON ja PEKKA HAAVISTO, ent.
ministereistä esim KATRI KULMUNI ja erityisesti aikoinaan PAULA LEHTIMÄKI…
Miten lie muitten ministerien tai päättäjien venäjä-taidot, kyll kiinnostaisi?
Öisinajattelija