Freelancerin ja apurahatutkijan sietämätön kurjuus

 

 

Olen työskennellyt elämässäni vuosikausia apurahatutkijana ja myös freelancer-journalistina – silloinkin kun olen ollut joskus virassa. Nyttemmin, eläkeläisenä jatkan freelancerina, koska eläkkeeni ei yllä aivan suomalaiseen keskitasoon. Pienetkin lisäansiot ovat tervetulleita – ilman niitä en olisi viime vuosina paljonkaan matkustellut, saati istunut joskus pitempään ravintolalounaalla tai muuten vain kapakassa. En silti valita. Jaksan yhä kirjoitella, koska olen suht terve eikä minulla ole juuri velkojakaan, jos ei lasketa tilapäistä luottotilin käyttöä.

 

Tiedän siis mistä nyt kirjoitan. Kirjoitan freelancerin ja apurahalla työskentelevän aseman kurjistumisesta, aidon 2000-luvun prekaarin taloustilanteesta. Sain kimmokkeen tähän blogiinTukholman yliopiston professorin, Markus Jäntin kolumnista (“Tutkimus apurahan turvin on prekaaria” / KU 11.12.2020.)

 

Apurahatutkija

Apurahatutkijan asema on yliopistoelämässä surkea – projektihankkeeseen pääseminen tai toisen tutkijan viransijaisuus lottovoitto! On nimittäin niin, että apurahat laahaavat kymmeniä prosentteja, jopa 50% jäljessä yleisestä ja erityisesti yliopistojen palkkatasosta. Apuraha voi olla vuoden tai vajaan vuodenkin mittainen, harvemmin 2-3 vuotta. Apurahatutkijalle eivät kuulu työpaikan muut edut, esimerkiksi sosiaaliturvan osalta työterveyshuolto. Sivukuluja ei maksajalle tule ja esimerkiksi aika tavallisen 1500 euron (?) kuukautisen apurahan on saanut 2000-luvulla puhtaana käteen.

Markus Jäntti kirjoittaa aivan oikein siitä, miten säätiöt myöntävät nuorille tutkijoille, joskus vanhemmillekin, juuri apurahoja mieluummin kuin projektirahoitusta, koska lyhytkestoiset apurahat ovat myöntäjille edullisempia, vaikkapa sivukulujen suhteen. Moni apurahatutkija tekee tutkimustyönsä kotona, etänä, erityisesti näinä aikoina – myös omin työvälinein. On työpaikkoja, jossa häntä ei näe viikkokausiin eikä tosin ikipäivinä kutsuta yleisiin rientoihin tai esimerkiksi työpaikkakokouksiin. Oma vaikuttaminen työoloihin riippuu usein henkilöstä itsestään, myös siitä kuinka hyvin hän tietää oikeutensa! On selvää, että koronavuonna 2020 juuri moni apurahatutkija on kokenut yksinäisyyttä, syrjäytymistä – tukitoimien ja yhteyksien vähentyessä, etätyön korostuessa. Nuori aloitteleva tutkija ei usein tiedä muuenkaan oikeuksistaan, ainoastaan velvollisuuksistaan. Hän on pienestäkin apurahasta kiitollinen ainakin siihen saakka kunnes hyvin käynnistynyt tohtoritutkimus katkeaa kuin seinään kun rahoitus loppuu vaikkapa vuoden kuluttua.

Omat lyhimmät apurahakauteni, joita piisasi Joensuun ja Itä-Suomen yliopistoissa työsuhteeni viimeisten 12 vuoden aikana reilusti yli kymmenen, ovat olleet kuukauden-parin mittaisia! Monen apurahakauden aikana iso osa työajasta kului uuden hankkeen valmisteluun, uuden apurahahakemuksen hiomiseen ja laatimiseen. Onnekseni oli silloin tällöin myös muutamia viransijaisuuksia – ja taisin olla jonkun vuoden myös professorien Risto Alapuro & Ilkka Liikanen Kansalaisyhteiskunta Luoteis-Venäjällä projektihankkeessakin mukana. Sain aikaiseksi lisensiaatintutkimuksen, en väitöskirjaa, jonka puuttumisesta otan täyden vastuun kyllä itse! ja jonka loppuunsaattamiseen minua on kovasti (aiheellisestikin?) patistanut viime vuosina paitsi Ilkka Liikanen, myös professori Jukka Korpela.

Mieluusti lisään tähän sen, että Karjalan tutkimuslaitoksella apurahatutkijat olivat kyllä sosiaalisessa elämässä tasa-arvoisia kavereita. Muutenkin Pielisjoenlinna oli aikanaan varmasti Joensuun viihtyisimpiä yliopiston työpaikkoja. Työtila ja tietokone säilyivät kerran kolmekin kuukautta, vaikka olin työttömänä! Kiitos siitä kuuluu työntekijöitä, apurahatutkijoitakin ymmärtävälle tutkimuslaitoksen johdolle ja työhuoneen tuolloin kanssani jakaneelle Hannu Itkoselle, Jyväskylän yliopiston nykyiselle professorille.

 

Freelancer

Freelancerina työskentelemisestä minulla on noin 40 vuoden kokemus lehti- ja elokuva-alalta. Olen vertaillut freelancer-tulojani esimerkiksi 1980-luvulla ja nyt vuonna 2020. Kun olin virassa Suomen elokuva-arkistossa (SEA, nyk. KAVI) 1980-luvulla, tein paljon elokuva-alaan liittyviä tulkkaus- lehti- ja kulttuuritöitä muun muassa kirjoittelemalla ajat sitten edesmenneeseen Kansan Ääni -lehteen elokuva-arvosteluja. Freelance-työt muodostivat tuloistani vuosittain jopa 30-40 %. Lehtiartikkelista, kirja-arvostelusta tai elokuvajutusta saatettiin maksaa 40 vuotta sitten jopa 500-1000 Suomen markkaa brutto, aiheesta ja pituudesta riippuen. Laajemmat kulttuuriartikkelit esimerkiksi isoihin lehtiin tuottivat helposti enemmänkin, käännös- ja tulkkausansioista puhumattakaan.

On helppo laskea tulotason pudotus nyt vuonna 2020 ja huomata freelancerin aseman kurjistuminen vertaamalla vaikkapa kirja-arvostelun kirjoittamista: jos joku lehti maksaa nykyisin lyhyestä 3000 merkin  arviosta tai muusta jutusta 80-100 euroa brutto, saa olla tyytyväinen. Moneen lehteen voi “erikoisosaaja” toki kirjoittaa ja esimerkiksi kääntää / suomentaa ilmaiseksi – ja syödä näin jonkun toisen ammattilaisen leipää.

Freelancerit olivat vielä 1980-luvulla monesti arvostettuja – tai ainakin käytettyjä – erikoisasiantuntijoita – ja esimerkiksi YLE:ssä toimi oma ammattiosastokin, FOT, Freelance-ohjelmatyöntekijät, johon joskus kuuluinkin. Osallistuin kerran myös FOTin järjetämään lakkoon seisomalla lakkovahtina YLE:n Kesäkadun toimitalon ovella!

Entäpä nyt, kun mediamaailma on täynnä muutenkin yt-neuvotteluja ja irtisanomis-lomautusuhkia? Freelancer on kulttuurielämässä (elokuva, taide, teatteri, musiikki, journalismi jne) prekaari ja monen alan “pohjasakkaa”, joka kutsutaan (joskus) töihin nälkäpalkalla tai paikkaamaan jotakuta puoli-ilmaiseksi. On aivan yleistä, että töistä ei edes tarjota muuta maksua kuin matkat (joskus jopa päiväraha!) ja vedotaan siihen, että näin taiteilija, kirjailija, näyttelijä saa sitä kuuluisaa “mainetta” ja “julkisuutta”.Hyvähän se on, vaan mainetta ja julkisuutta ei voi syödä eikä niillä maksaa asuntolainaa…

Olen kokenut jopa sen, että tilattu lehtiartikkeli on sittemmin jätetty julkaisematta todella Isossa Lehdessä ja palkkion siitä sain vasta päätoimittajalle valittamalla! Tiedän tarkalleen kuinka esimerkiksi kituva paperimedia nykyisin polkee hintoja ja kuinka vaikeaa on myydä yleensäkään mitään freelancerina minnekään!

Enää en juurikaan jaksa valittaa joka pikkuasiasta, en siis tämän enempää. Kirjoitan mieluusti näitäkin “vasemman käden” Öisinajattelija-blogeja ilmaiseksi koska en voi olla kirjoittamatta (kirjojakaan). Uskon, että sanottavaa vielä riittää ja jokunen lukijakin löytyy. Niin, ja syy on siinäkin, että tuo “sisäinen miliisini” jostakin syystä puhaltelee silloin tällöin pilliinsä piiskaten minut nytkin koneen ääreen, aamutuimaan. Eläkeläisenä valittaminen on aivan turhaa muutenkin: apuraha-anomuskierteestä minut ja monet kollegani on pelastanut ikä(rasismi?). Olen silti surullinen ja vihainen monen muun lahjakkaan nuoren tai yhä vielä työelämässä ahertavan prekaarituttuni puolesta.

Öisinajattelija

Facebook
Threads
WhatsApp
LinkedIn
Email
Tilaa
Notify of
guest
4 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Veikko Mäkinen
Veikko Mäkinen
5 years ago

Pentiltä jälleen painavaa sanottavaa. Kiitos !

Motto Hed
Motto Hed
5 years ago

Minunkin sisäinen miliisini joutuu ärsykkeiden kohteeksi aika-ajoin, ja purkautuu useimmiten läppärin näppäimistölle hajanaisina heittoina sinne sun tänne, lähinnä Hirmuisen Suuren kommenttipalstalle tai Vaivaisen Lehdykän P.S.-blogiin. Harvakseltaan molempiin.

Vuoden lähetessä loppuaan on syytä puhdistaa pöytä ja kertoa asioiden oikea laita, miksei vasenkin.

Aloitetaan tuoreimmasta; HS:n lempilapsesta, Putinin ”berliiniläisestä potilaasta”.

Berliiniläisen potilaan ja bloggaajan sietämätön myrkytys

Tuleva potilas N. oli FSB:n seurannassa vuodesta 2017. Tältä ajalta löytyy dataa FBI:n tiedostoista. N. oli myös Yhdysvaltain lempilapsi, pelinappulan lisäksi, joten FSB oli FBI:n seurannassa ruotsalaisen esivakoilumateriaalin avittamana.
FBI:n Dick oli N:n luottomies ja hyvä kaveri, syntyjään venäläinen, joten jenkin löyhkä ei kantautunut liian kauas. Muutenkin oli parempi pitää hieman etäisyyttä, ettei FSB:n toverien epäluulo heräisi.

Kun N. lomaili vaimonsa kanssa, seuraan liittyi kutsuttuna Dick, joka toi tuliaisina jättihampurilaiset molemmille, kyytipojaksi Coca-Colaa.
N. käväisi kaapilla ja pian kaikkien lasissa oli vodkacola.
Hamburgerit upposivat koostaan huolimatta melko vaivattomasti N:n pariskunnalle, mutta koska eivät olleet tottuneet jenkkimössöön, vatsat alkoivat molemmilla oireilla. Vaimo joutui oitis petipotilaaksi ja nukkui seuraavaan aamuun.
N. irvisteli pöntöllä useaan otteeseen ja monesti tuli niin kiire uusintaistunnolle, että alushousuihin valui jäämiä edellispäivän bortsh-keitosta.
Dick joutui hieman huolestuneena seuraamaan ystävänsä alushoususulkeisia. Tarkkana tiedustelu-upseerina hän pani merkille, että joka ainoa kerta N. nuuhkaisi kalsarit molemmilta puolilta, ennenkuin veti ne ylleen. Hmm.. tarkka mies seurapiirikelpoisuudestaan tuo N.

Tomskin terminaalissa N. ryysti tsaikkaansa, ja oli vielä hieman hämillään hotelliin saamastaan lahjasta, jonka ystävä Dick hänelle oli suoraan amerikoista toimittanut.
Nyt nämä tulipunaiset ”To my dear friend, tawarish!”-kirjaillut alushousut lämmittivät hänen pallejaan enemmän kuin tuo teekuppi hänen kättään, joka hieman jo ennakoivasti vapisi, aavistamatta, että seuraava määränpää olisi myös Tomsk ilman T:tä.

-”Guten tag”, tervehti berliiniläisen sairaalan myrkytyserikoisylilääkäri pitkiksi venyneiltä uniltaan heräilevää N:ää.
-Mitä helvettii, missä mä oon! Käsi liukui peiton alla navan alapuolelle.
-Jumalauta, missä mun ferrarinpunaiset kalsarit on?
-Schaisse..lääkäri kumartui hieman ja pyyhki molemmilla käsillään reisiään ja otti naamalleen syvää inhoa kuvastavan ilmeen, puristi toisella kädellä nenäänsä..schaaisseee..jatkoi honottavasti venyttäen, puristaen nenäänsä yhä tiukemmin.
-Herran alushousut jouduttiin polttamaan, käänsi tulkki lääkärin pahoittelut.
N. alkoi jo hahmottaa tilannetta ja suuhun palasi eltaantuneen hampurilaisen maku ja muisto kalsarisulkeisista.

Ystävä Dick on tullut sairaalaan tervehtimään nopeasti toipuvaa ystäväänsä ja kertomaan tilannearviota tapahtumien kulusta.
Voipunut ja kaikesta huomiosta pöllämystynyt N. alkaa päästä jyvälle, mitä hänelle on tapahtunut.
Vasta nyt hän tajuaa, kuinka suuri stara hän on ollut Venäjällä, kun itse keisari Putin on antanut käskyn panna hänet pois päiviltä.

Dick kertoo antaneensa omat tiedustelutietonsa kuululle Pellekatti-ryhmälle, joka on erikoistunut maalittamaan Venäjää, ja että he tulevat nimeämään syyllisiksi tumpeloiksi osoittautuvan myrkkyryhmän, joka myöhemmin tullaan tuntemaan paremmin kalsariryhmänä.
Sitä ennen Dick pyytää N:ää nimeämään jonkun hyvän venäjänkielentaitoisen imitaattorin, jonka kanssa voitaisiin sopia puhelinsessio.
-Jukka Puotila?, ehdottaa N. varovasti. Hän oli joskus Suomessa käydessään nähnyt, kun Puotila matki Donneria, muttei ollut varma osasiko tämä venäjätä.
-Ehkä joku toinen kuitenkin, opastaa D. ystäväänsä.

Ystävä kertoo N:lle, että atlantin takana voi olla tarjolla mahtavat kustannussopimukset niin kirjasta kuin elokuvastakin, jos kaikki menee putkeen.
Ja jättimäiset lisäbonukset, jos se yksi Venäjältä saapuva putki saadaan poikki.

N. on valmis kaikkeen, ja kun ystävä lupaa toimittaa kahdet uudet buickinpunaiset kalsarit menetettyjen ferrarien tilalle, N:n on vaikea pitää silmänsä kuivina selfien aikana, jonka jälkeen Dickin olisi määrä palata amerikoihin soppareita hieromaan.

Jatkunee joskus tulevaisuudessa..muut aiheet.

Motto Hed
Motto Hed
5 years ago

Lainaus blogista:
”Olen kokenut jopa sen, että tilattu lehtiartikkeli on sittemmin jätetty julkaisematta todella Isossa Lehdessä ja palkkion siitä sain vasta päätoimittajalle valittamalla!”

Jatketaan nyt sitten samaa aihetta viistäen tökerön aasinsillan kautta.

Olen huomannut useammankin kerran, että myös Heissulin kommenttipalstan moderaattorit ovat kovin valikoivia sen suhteen, mitä kommentteja he siellä päästävät julki. Etenkin se on tullut ilmi Venäjää käsittelevien artikkelien kommentointien yhteydessä, mukaanlukien tapaus Navalnyi.
Kommenttiosioissa ylivoimaisena enemmistönä ovat nämä sylki pärskyen Venäjän ja Putinin surkeutta ja roistomaisuutta esiin tuovat taavit.
Sehän on ymmärrettävää siinä mielessä, että näiden meuhkaajien linja ei juurikaan poikkea Heissulin ”virallisesta” linjasta. Sen sivuilta on turha etsiä Venäjästä mitään positiivista. Pekka Hakala taitaa jo olla syrjäyttänyt Carita Huhdan hapannaamaisuudessaan Venäjän suhteen.
Oletin kriittisen, mutta asiallisen kommentin menevän läpi paremmin omalla nimellä, mutta sekään ei näköjään auttanut. Ehkä moderaattori on tulkinnut, että tekstissä on liian monta osaa, jotka eivät kommentoi itse aihetta.
Tai sitten he ovat halunneet varmistaa turvallisuuteni, ettei oveni taakse ilmestyisi kutsumatta äärioikeistolainen Trumpelon kannattaja, Mossad tai Saudin kruunuprinssin lähettiläs kauppaamaan luusahaa.
Onneksi minulla on ainakin toistaiseksi ollut vapaus ilmaista mielipiteeni tällä palstalla ihan Mottona vaan, joten ajattelin läväistä Heissuliin tarkoitetun tekstin tänne, vapaamman ilmaisun mediaan.

”Varmat poliittiset johtajat eivät pelkää kilpailevia mielipiteitä eivätkä kohdista vastustajiinsa väkivaltaa tai perusteettomia pidätyksiä”, Pompeo sanoo.

Näin sanoo mies, joka edelleen tukee johtajaa, joka ei kunnioita oman maansa lakeja eikä kilpailevien äänestäjien mielipiteitä, vaan on yllyttänyt kannattajiaan väkivaltaan yhteiskuntajärjestystä vastaan.

Sama johtaja on tehnyt aseista miljardikauppoja Saudi-Arabian kanssa, joka murhautti kilpailevia mielipiteitä esittäneen toimittajan Turkin konsulaatissa.
Ja sama johtaja, jonka aikana Israelin erityisasema Yhdysvaltain kumppanina on korostunut entisestään, vaikka palestiinalaisten asemaan ei ole minkäänlaista parannusta näköpiirissä.

Tuntuu olevan kovin yksipuolisia nämä huolen kohteet ja se, minkä johdosta kaikenlaisia sanktioita ja pakotteita ollaan vaatimassa ja järjestelemässä.

Missä on vaatimukset pakotteista tai kaupan lopettamisesta Kiinan kanssa? Siellähän miljoonia Uiguureita ja muita vähemmistöjä alistetaan kaikin tavoin. Kärsisivätkö bisnekset liikaa?

Jotenkin tuntuu erittäin naiveilta nämä Suomenkin pääministerin vaatimukset Venäjän suuntaan.
Ei kai hän tosissaan kuvittele, että Venäjän viranomaiset alkaisivat tanssia hänen tai kenenkään muunkaan ulkopuolisen pillin mukaan?

En puolustele sen paremmin Venäjää kuin Navalnyitakaan, koska en voi tietää, mikä on totuus koko tapahtumaketjussa.
Navalnyi on kuitenkin Saksasta käsin useaan otteeseen ilmoittanut olevansa varma, että myrkyttämisen takapiru on Putin.
Tästä näkökulmasta ei ole koivin yllättävää, että Navalnyi otetaan Venäjällä talteen.
Ehkä häneltä halutaan tarkemmat perustelut väitteilleen.

4
0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix