Se, mitä nyt tapahtuu Venäjällä, isoissa kaupungeissa, on paljon muuta kuin vain kaksinkamppailu välillä Putin-Navalnyi
Venäjällä, ainakin suurkaupungeissa on noussut valtava kansanliike, jota ei voida enää ohittaa tai vaieta Moskovan Kremlissäkään. Tavallaan se muistuttaa jossakin määrin 1980-luvun jälkipuoliskon glasnost ja perestroika ajoista – kehityksestä jonka alullepanija oli NKP:n puoluejohto itse, Mihail Gorbatshovin johdolla. Sananvapaus ja systeemin mädännäisyys & pysähtyneisyys olivat Neuvostoliiton romahtamiseen (1991) johtaneen kehityksen avainsanoja
Kyseessä on tosin nyt enemmän uuden sukupolven, nuorten aktivistien kansanliike, putinismiin ja korruptioon ja vallan väärinkäytöksiin täysin kyllästyneiden kansalaisten ja erityisesti nuorten radikaalien mielenilmaus. Siis paljolti sukupolvikysymys myös! ja kadulle tulo samaan malliin kuin Valko-Venäjällä viime kuukausina. Tätä liikettä presidentti Vladimir Putinin ympärille ryhmitynyt eliitti ja FSB-uskolliset pelkäävät ja siksi seurauksena on ollut niin väkivaltainen mielenosoitusten tukahduttamisaalto, esimerkiksi viime päivien tuhannet pidätetyt ympäri maata.
Mistä on kysymys? Kto vinovat?
Kun Moskovan Pushkinin patsaalla ja Pietarin Nevskin valtakadulla, Iisakin kirkon kulmilla kovaäänisistä kaikuu 1980-luvun tunnusmelodia, VIKTOR TSOI ja ”My hotim peremen”, jotakin on meneillään, tottavie. Putinin ja johtoeliitin housut saattavat alkaa tutista, sillä enää ei riitä hauiksen pullistelu hevosen selässä, kekkosmaiset kalasaaliit ja hävittäjän ohjaaminen kurkiauran johtoon tai halventavat puheet naispoliitikoista ja homoista. Lähtökaskenta on saattanut yllättäen alkaa, mutta kukapa Venäjän kehitystä arvailee tai ennustaa…? En minäkään, mutta noin 50 vuotta naapurimaata seuranneena yksityishenkilönä, Venäjällä vuosikausia asunneena ja opiskelleena tutkijana ja kirjailijana sanon seuraavaa:
Kun Moskovassa on koolla kymmeniä tuhansia kansalaisia (Niin sanotujen “laittomien” mielenosoitusten järjestäjien ja hurjasta myrkytysmurhasta selvinneen Aleksei Navalnyin koollekutsumina, vankilatuomiota uhkaamalla!) Pushkinin patsaalla, kannattaa miettiä historiaa. Sellaisia kansanjoukkoja ei ole ollut liikkeellä ”laittomissa” demonstaraatioissa sitten perestroikan ja 1980-luvun lopun. Muistan sen ajan: satuin olemaan Moskovassa elokuvafestivaalien aikaan 1985-1987-1989. Myös mukana Pushkinin patsaan kokoontumisissa. Sittemmin 2010-luvulla myös Pietarin mielenosoituksissa, juuri Iisakin kiron kupeessa. Siellä äänekäs huuto kuului “Rossija, Rossija – bez Putina, pozhalusta!”
Suojasää ja glasnost: pikahistoriakelaus
Muistutan: Moskovassa ja Pietarissa on harvoin nähty sellaisia opposition mielenilmauksia kuin nyt, tammikuun 2021 lopulla. Aikoinaan melkein sata tuhatta Leo Trotskin kannattajaa kokoontui idolinsa tueksi 1920-luvun lopulla, kun tämä ajettiin maasta. Pushkinin patsaalta alkoi toisinajattelijoiden ja Ilja Ehrenburgin hienosta romaanista nimensä saanut suojasää, suojasään kulttuuriliberalismi. Se oli intelligentsijan liikettä Stalinin terrorin paljastamiseksi ja muun muassa sensuroidun kirjallisuuden julkaisemiseksi. 1950-luvun lopulla , 1960-luvun alussa Jevgeni Jevtushenkon, Bella Ahmadullinan, Vladimir Vysotskin esiintyessä puolilaillisissa konserteissa ja elokuvataltioinneissa – kuten esim Marlen Hutsijevin upeassa filmissä Olen 20-vuotias / Zastava Iljitsha, josta tosin sensuroitiin Neuvostoliitossa edellä mainittujen taiteilijoiden konserttiosuus. Sodankylän elokuvajuhlilla, 2000-luvun alussa filmi nähtiin kokonaisena, kiitos Peter von Baghin / VP Makkosen!
Kun Vladimir Vysotskin hautajaisiin (joista ei ilmoitettu missään!) kokoontui kesällä 1980 satatuhatta moskovalaista, oli Leonid Brezhnevin aika tullut. Tuolle samalle Pushkinin patsaalle tulivat sitten myös glasnost-perestroika-kannattajat, kymmenet tuhannet 1980-luvunn lopulla: seurauksena lopulta se, että Neuvostoliitto hajosi! Öisinajattelija oli silloin tämän kehityksen silminnäkijä ja kokija, myös elokuvapolitiikassa.
Tuntemani – ja haastattelemani ohjaajat Aleksander Sokurov, Aleksei German Pietarista ja Elem Klimov sekä Andrei Smirnov Moskovasta olivat kaikki aktiivisesti mukana silloin kun niin sanottu “hyllytysten estetiikka” ja virallinen sensuuripolitiikka paljastui esimerkiksi elokuvataiteessa: minulla oli näköalapaikka työssäni Suomen elokuvaarkistossa (silloinen SEA, nykyinen KAVI). Elokuvalla oli suuri osuus koko Neuvostoliiton korttitalon romahduksessa.
Suuri merkitys voi olla nyt myös tällä dokumentilla (joka nähtiin Navalnyin selostamalla videolla ensi kertaa tammikuun lopulla 2021):
https://www.youtube.com/watch?v=ipAnwilMncI&feature=youtu.be
Tarina ja kuvat kertovat koruttomasti sen, miten korruptoituneeksi Venäjä on muotoutunut Vladimir Putinin aikana, hänen johdollaan ja myötävaikutuksellaan!
Mihin menee Venäjä / Kuda idjot Rossija?
Kannattaa seurata mihin menee Venäjä, kto vinovat ja kuka saa tuomion? En todellakaan tiedä, mitä tulossa on ja sanon vielä kerran: kyseessä on silti uusi kansannousu, sellainen uuden sukupolven muutosliike, jossa muuan melkein salamurhatuksi tullut uhkarohkea oppositiopoliitikko tai populisti, miten vain, Aleksei Navalnyi vain sattui olemaan sopiva veturi mielenosoituksiin! Me emme voi tietää hänen tai kannattajiensa todellisia tavoitteita. Me tiedämme toistaiseksi vain sen, että uusi kansanliike on polkaistu maasta, nuoriso nousee, kapina on alussa! Peremen, laulaa Viktor Tsoi vuosien takaa. Toivotaan muutosta, vaikka on yhä syytä pelätä väkivaltaa…, että fsb ja venäläinen supereliitti ja ultrapatrioottinen äärioikeisto pistää tuulemaan kun asemat uhattuina. Toki Venäjän armeija ja rivisotillaatkin ymmärtävät, käsittääkseni, ainakin vuosien 1991-1993 kokemuksesta sen, että kansaa vastaan ei kannata asettua…ainakaan aseilla!?
Kuka Navalnyi? Henkilähistoriaa
Aleksei Navalnyi on hyvin ristiriitainen hahmo, Moskovan Lumumba-yliopiston ja USA:n Yalen yliopiston kasvatti, juristi joka on syntyisin (s. 1976) keskiluokkaisesta perheesta. Ukranalaistoimittajan Nikolai Klimenioukin mukaan Navalnyi on ollut nuoruudessaan lähimain rasisti – suhteessa esimerkiksi entisen NL:n aasialaisten alueiden asukkaisiin. ( Schon immer fordert Nawalny eine Visumspflicht für Bürger aus Armenien, Aserbaidschan und Zentralasien – ein Pendant zu Trumps geplanten Visa-Beschränkungen und seinen Mauerplänen zu Mexiko. https://www.mdr.de/nachrichten/osteuropa/politik/nawalny-kritisch-klimeniouk-100.html).
https://www.mdr.de/nachrichten/osteuropa/politik/nawalny-kritisch-klimeniouk-100.htm
Linkkejä Navalnyin päivityksiin https://www.youtube.com/watch?v=ipAnwilMncI&feature=youtu.be (https://navalny.livejournal.com/300946.html)
Kun lukee Navalnyin nuoruushistoriaa, some-kannanottoja, tuota edellämainittua, kannattaa miettiä tietenkin myös sitä, mitä me kukin olemme aikoinamme nuoruudessamme sanoneet, tehneet ja olleet. Kaikesta nykyisin jää jälki ja hyvä opetus on se, että aivan kaikkea ei aina kannata hetimiten julkaista, mikä mieleen juolahtaa. Tämä sanottuna siksi, että opponenteille aina löytyy taatusti sanottavaa Navalnyistä, ja sinustakin, jos olet sattunut vaikka erotilanteessa pilkkaamaan vaimoasi julkisesti – saati ennen järjen kasvua tullut toisiin aatoksiin homoista, lesboista ja motannut kuvaannollisesti vaikka poliittisia vastustajiasi somessa, blogeissa tms (?)
Koska Navalnyin lähimpiin tukijoukkoihin kuuluu nykyisin kattava joukko sateenkaari-feministi-naisaktivisteja, uskon hänen tarkastelleen uudelleen aikaisempia mietteitään. (?)
Navalnyin poliittinen ja yhteiskunnallinen vaihtoehto Venäjällä?
Aleksei Navalnyi oli toistakymmentä vuotta sitten suht tuntematon oppositiomies, Putinin korruption vastustaja jo silloin, mutta esimerkiksi hyvin kansallismielinen, jopa aatemaailmaltaan maahanmuuttovastainen. Hän ei ole silti kannattanut putinilaista ultapatriotismia, elokuvaohjaaja Nikita Mihalkovin tavoin, vaan oli enemmänkin aatteissaan lähellä ympäristöpolitiikkaa. Se nimittäin oli jo varhain myös Navalnyin keskeinen toiminta-areena.
Muuten: juuri Nikikita Mihalkovilla on uskomaton historia elokuvaohjaajan upeasta varhaisurasta mielistelevään kansallis-patriotismiin ja Putin-eliittiin, mikä on näkynyt miehen pällistellessä aika ajoin Putinin lähiympäristössä.
Valta turmeelee aina, absoluuttinen valta absoluuttisesti. Siinä on Navalnyilläkin miettimistä, oppimista…
Kun Navalnyi liittyi /viisi vuotta sitten murhatun / Boris Nemtsovin johtamaan liberaaliseen Jabloko- puolueeseen, hän kaiketi omaksui ainakin osittain sen ohjelman eli liberaalis-demokraattisen talouden uudistusohjelman , jossa keskeisenä on ymmärtääkseni myös pyrkiminen monipuoluejärjestelmään ja vapaa, mutta säädelty markkinatalous ja progressiivis-verotteinen sosiaalipolitiikka sekä oligarkeista vapaa maa (?). Ihanteena, ainakin osalla Jablokoa (joka on ollut suosittu puolue Pietarissa ja Venäjän Karjalassa) on ollut haastattelemieni ja tuntemieni puoluelaisten mietteissä pohjoismainen hyvinvointivaltio.
Nykyisin Navalnyin poliittis-talous-ajattelusta on kuultu vähemmän: hän on asettanut keskeiseksi tavoitteeksi Venäjää ikiajat kiusanneen korruption poistamisen, lahjusjärjestelmän lakkauttamisen (”Varkaat ja huijarit tuomiolle”), mikä näkyy juuri Dvorets Putina-videodokumentissa. Ykkösvihollinen on yksiselitteisesti Putin ja Putinin lähipiiri, “varastaminen”, rahavallan eliitti. Se mitä vaaditaan tilalle, jää monesti edelleen arvoitukseksi… Jabloko-puolueella kuten Venäjän kommunisteillakin on ohjelmassaan kyllä vahva sosiaalinen puoli ja tasa-arvoisen yhteiskunnan ajaminen…
Jabloko on ollut kaupunkilaisnuorison keskuuudessa kaiketi pitkään suosituin puolue, jos joku Venäjällä, lähinnä suurkaupungeissa yleensä puolueisiin kuuluu… Maaseudulla myös kommunisteilla on puolueena iso merkitys yhä! Mutta liike, joka nyt nousee, on jotakin muuta kuin puoluepolitiikkaa: se on vahva tyytymättömyyden ilmaus ja uuden sukupolven kapinaa…
Mutta tilanne on monisyinen eikä uudella liikkeellä ole välttämättä periferia-kannatusta. Venäjän Kommunistinen puolue, joka ajoittain tukee Putiniakin, on silti vielä voimissaan, erityisesti periferiassa ja maaseudulla. Puoluejohtaja Gennadi Zjuganov (josta ilkeät vastustajat ovat sanoneet: ”Noilta kasvoilta heijastuu kommunismin degeneraatio ja rappio”) on yksi pisimpään vaikuttaneista venäläispoliitikoista. Juuri kompuolueella ja Jablokolla lienee ”selkein” sosiaalipoliittinen ohjelma Venäjällä; köyhätkin huomataan. Katsokaapa vaikka nämä uutiset:
Onko puoluevaltion loppulaskenta menossa?
Pitää tietenkin vielä lopuksi todeta se, että tämän hetken Venäjä on vähän modernisoitunut Puolue-Valtio, paljolti Neuvostoliiton tyyliin. Olemassa, vallassa ja vaikuttamassa on vain valtapuolue, Putinin puolue, jonka nimet vaihtelevat ja joka on itse asiassa hänen lähipiirinsä, ei mikään selkeän ohjelmallinen puolue, vaan vaalikoneisto.
Kansanliikkeitä, kansalaisyhteiskunnan ituja, on vaihtelevasti eri puolilla maata (kuten vaihtoehtoista pientä mediaakin ja tietenkin somea!) – paikallisten epäkohtien poistamiseksi. Nyt siis on nähty myös oikeita mielenosoituksia isoissa kaupungeissa (tosin ilman selkeää johtajaa, siis Aleksei Navalnya lukuunottamatta ja ilman kirjoitettua ohjelmaa). Ehkäpä vielä joskus näemme sen ”Tulevaisuuden Venäjän” (= Navalnyin uuden, rekisteröimättömän puolueen nimi) ohjelmankin, siis toisenlaisenkin Venäjän, missä demokraattisesti valitusta parlamentista eli duumasta voi tulla eri fraktioiden ja eri sosiaaliryhmiä edustavien puolueiden oikea parlamentti, joka jopa uskaltaa rajoittaa demokraattisesti vaaleilla valitun presidentin valtaa (?)
Öisinajattelija
ps. lopuksi Aleksei Navalnyin kommentoima dokumentti Putinin urasta & uudesta palatsista nähtävänä täällä:
https://www.youtube.com/watch?v=ipAnwilMncI&feature=youtu.be
Mainio tilannekatsaus!
Venäjän viranomaiset ilmoittivat viikonvaihteessa, että jos alaikäiset osallistuvat ”laittomiin” mielenosoituksiin, laitetaan käyntiin heidän huostaanotto. Siinäpä erinomainen kuvaus siitä, miten Venäjän viranomaiset ymmärtävät lastensuojelun!
Joskus ehkä v. 1996 olin Moskovassa. Kuulin, että Puškinin aukiolla tapahtuu sinä päivänä jotakin. Menin vähän myöhässä paikalle, mutta pääsin kuulemaan Mihail Gorbatšovin ja kenraali Aleksandr Lebedin puheita. Tuolloin tuomittiin Tšetšenian sotaa. Vaikuttavia puheita!
Malttanevatko länsivallat ainoastaan ”katsdella sivusta”..?
Mutta tsetseenit hävisivät sotansa, ja Gorbakin hävisi. Joskus tuntuu siltä,ettätapahtuisipa edesjotain, mutta sitten kun tapahtuu, emme välttämättä ole iloisia. Toivoisinainakin,että venäläiset hoitaisivat asiat keskenään, vaikea uskoa,että länsivaltojen sekaantuminen parantaisi tilannetta.
’
Kentin herttuasta uusi Tsaari, hän se on jo !
Kiitos kommenteista. Aika näyttää mihin suuntaan Venäjä kulkee, mutta kuten blogissani totesin: jotakin uutta on ilmassa kun neuvostonostalgiasta vapaa uusi nuoriso uskaltautuu kaduille (ja ”neuvostovallan” hyvätkin puolet vielä muistava reippaasti keski-ikäinen intelligentsija ei putinismin diktatuuria kannata!).
Venäjällä voi mennä vielä pitkään todelliseen muutokseen, mutta toisaalta 30 vuotta sitten kävi niin, että koko Suuri ja Mahtava maa romahti hetkessä, kun Mihail Gorbatshovin (maailman merkittävin johtaja sitten II maailmansodan, Kekkosen ohella, hehheh!) glasnost ja perestroika-politiikka (1985-1991)paljasti koko systeemin onttouden, ideologisen fraseologian ja armottoman pysähtyneisyyden sekä sananvapauden puutteen. Toisaalta, pitää muistaa, että SANANVAPAUTTA EI VOI SYÖDÄ eikä se aina pelasta kansaa typeriltä johtajilta ja valtaa hamuavilta itsevaltiailta!
Öisinajattelija
Enpä menisi kehumaan Navaa joka länsimaisessa ohjauksessa korruptiotutkimuksineen ja on Yalen yliopiston kasvatti jossa sai myös CIAn ohjausta Venäjä hajottamiseksi mikä näkyy hänen toiminnassaan selvästi. Tämä näkyi yhteistyössä Bellingcatin kanssa väärennetyssä Navan puheluvideossa Navan myrkyttäjäksi väitetyn agentin kanssa eli ovat molemmat Atalntic Councilin porukkaa.
Navan kannatus on 1-2% poliittisesti ja on pystynyt manipuloimaan nuorisoa mielenosoituksiinsa mutta ne vaimenivat kun Navan Putinin palatsi video osoittautui väärennetyksi ja väite Putinin palatsin omistamiseksi oli vale.
Putin ei kieltänyt viranomaisia tutkimasta korruptiota Venäjällä ja oikeuteen ja korruptiosta kärähtäneitä joutuu kymmeniä vuodessa.
Oligarkit on myös Putinin hallinnassa ja maksaa yritystensä aiheuttamat vahingot omasta pussistaan ja koronan takia offshore yritysten verotuksella kattoi koronan aiheuttaman vajeen eläkekassaan.
Sanan vapautta rajoitetaan maailman laajuisesti somessa enkä ole huomannut että se olisi erityisesti Venäjän ongelma.
Mielenkiintoista on myös se että Navan kannattajat toistaa samoja teemoja kuin lännen trollitehtaat Putinista kuten että Putin on varas ja Putin on bunkkeriukko mutta Putinin varastamisesta tai bunkkerissa olosta ei koskaan esitetä kattavaa todistusaineistoa vaan ne on vain väitteiden tasolla.
Tyytymättömyyttä varmasti kansalaisissa aiheuttaa NLn hajoamisessa tehty omaisuuden uusjako jossa varmasti poliittinen eliitti sai valtaosan mutta tämäkin eliitti on menettänyt omaisuutensa niiden alkuperästä käydyissä oikeuden käynneissä jolloin yritykset jäi muille yritysten osakkeen omistajille ellei valtio niitä ottanut hoitoonsa.
Venäjän vaalitapa varmasti on aivan demokraattinen että kansalaiset voi niissä muuttaa Venäjän politiikkaa mutta tuskin uskaltavat kun Putin hallitsee kuitenkin Venäjän poliittisen ja taloudellisen kentän tavalla johon ei pysty kukaan Venäjällä.
Navalnyi on ulkoparlamentaarinen helppoheikki jonka ainoa tehtävä Venäjällä aiheuttaa sekasortoa ja vapauttaa Venäjän luonnonvarat länsiyrityksille ja siitä ei ainakaan venäläiset hyödy.
Nimim. Jormle ottaa esiin uuden hlö-historiallisen näkökulman Aleksei Navalnyyn. Se on ollut paljonkin esillä Venäjän virllisessa mediassa. Kiitos siitä.
Navalnyi on opiskellut sekä Moskovan kuuluisassa LUMUMBA-yliopistossa (=Kansojen Ystävyyden yliopisto) että eräässä USA:n vanhimmassa eli YALEn yliopistossa. Tämä on ilman muuta mielenkiintoista – kuten sekin että hän on keskiluokkaisesta perheestä ja koulutukseltaan juristi kuten monet Putinin vastustajat ja aikoinaan Gorbatshovin kannattajatkin ovat olleet.
Navalnyi on selkeästi ajanut populistista linjaa politiikassaan (aikaisemmin esim. muukalaisvastaisuus, Krimin miehityksen hyväksyminen jne) – ja siirtynyt siinä arvostelemaan keskitetysti esim. suuryhtiöitä (=Gasprom ja Transneft) sekä pankkimaailmaa ja korruptiota. Juuri Putinin lähipiirien, Putin-oligarkkien korruption paljastaminen on tuonut suuren kansansuosion. Esim. Moskovan pormestarin vaaleissa Navalnyi sai vuosia sitten jo 27 % äänistä.
Nyt hän on selkeä uuden sukupolven suosikki, edustaa muuta kuin seitsenkymppiset Putin-Zhirinovski-Zhjuganov tai Yhtenäinen Venäjä-puolue ja sen liittolaisia. Navalnyin omaa puoluetta ”Venäjän tulevaisuus” ei ole rekisteröity ja kun hänellä on niskassaan erilaisia syytteitä, on todennäköistä, että 44-vuotias Putin-vastustaja istuu vankilassa sen verran pitkäään ettei voi haastaa Krmlin valtiasta seuraavissa presidentibnvaaleissa.
Uusia haastajia kuitenkin tulee, sillä Venäjällä on menossa kiistaton muutos, uuden sukupolven kapina, joka ei ihan heti laannu. Alle 30-vuotias nuoriso uskaltautuu hämmästyttävästi edelleen kaduille, pakkasessakin, jalkaisin! Se ei ole enää riippuvainen vanhoista nostalgioista, sillä on omat huolensa esim. opiskelun maksullisuuden, asuntokurjuuden, liikennekaaoksen, viranomaisten väkivallan, hurjan korruption, työttömyyden, sensuroinnin ja sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntyessä, koronasta puhumattakaan. Kannattaa ottaa huomioon myös koronan vaikutus: Venäjän tilanne on surkea suurkaupungeissa.
Tottahan Navalnyin – ja uuden liikkeen – kannattaisi ottaa huomioon enemmän sosiaaliset olot ja väestön köyhyys! yleisesti. SANANVAPAUS on kallis asia nyky-yhteiskunnassa,mutta vaikka olot muuttuisivatkin, kysymys on aina vakaasta elämästä, leivästä ja työstä, sillä sananvapautta ei voi syödä sen paremmin lännessä kuin Venäjällä.
Kuten Maiju Lassila aikoinaan totesi: ”Lasimestareita tarvitaan aina, agitaattoreita silloin tällöin!”
Öisinajattelija
CaseIsClosed 4.2.2021 at 00:51
John Helmerin raportti oli perusteellinen ja siinä kävi ilmi että eräät Navan nauttimat lääkkeet ja alkoholi laukaisi kolinääriestäjämäisen tilan Navalnyn elimistössä. Tämän todistaa se että kun Navaa lääkittiin Berliinin Chariden sairaalaassa myrkytyksiin käytetyllä atropiinilla ja obidoksiiminilla ja lääkärien raporttien mukaan kolinääritasot nousi tunnin kuluttua normaaliksi mutta testi tulokset kertoo että näin tapahtui vasta 7. päivä troponiini-T: n osalta ja 17. päivä butyryylikoliiniesteraasillan osalta. Tämä tarkoittaa että myrkytyksiin käytetty atropiini ja obidoksiimin ei tehonneetkaan Navan tilaan vaan tila parani hitaasti normaaliksi muun lääkityksen avulla ja elimistön toivottua lääkeaineiden poistuttua elimistöstä. Navan elimistössä oli myös raskaiksi huumeiksi luokitetuja lääkkeitä kuten morfiini ja fentanyl ettei ole ihme että Navaa alkoi koneessa pyörryttää.
Yksi mielenkiintoinen asia myös ilmeni että lennolla Omskista Berliiniin Chariten hoitajat ei jostain syystä antaneet nestettä Navalle tipan kautta ja Nava melkein kuoli elimistön kuivumiseen lennolla
Nykynuoriso tietenkin ottaa vallan joskus keski-ikäisenä Venäjällä ja nuorison vaikeudet ovat yleismaailmalliset kuten koronakin että se ei varmasti vallan vaihtoa kiihdytä.
Navan porukka on ulkoparlamentaarinen joukko joka ei sen takia pääse valtaan kun Venäjän turvallisuuskoneisto on moninkertaisesti suurempi kuin Navan joukko.
Navan lääkityksestä päätellen Nava sairastaa skitsofreniaa ja muita fyysisiä vakavia sairauksia mikä selittänee hänen epätavallisen käytöksen eli Navan aika on ohi ihan sairaskertomuksen mukaan.
Pystyykö Navan porukka sitten muuntautumaan ulkoparlamentaarisesta jengistä ja ammattimielenosoittajista parlamentaariseksi puolueeksi mutta se on heille ainoa tie vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja parantaa Venäjää mutta epäilyttää ettei he mitenkään sitä paranna.
Venäjä taaplaa tyylillään eteenpäin hitaasti mutta varmasti joko yhteiskuntaa kehittäen paremmaksi tai ei mutta se on puhtaasti heidän asiansa.
Jaahas,
nuo edell kommentit Navalnyin sairauksista jne…. taitavat liikkua siellä trumpilaisen valeuutis-linkasangon pohjalla. Jätän ne kommentoimatta, mutta laitetaanpa tiedoksi:
kaikenlaista somessa liikkuu ns. ”tutkitu-hutkitun tiedon” alallakin…
Öisinajatteloija
Ei ne ihan Trumpin likasangon pohjalta ole kaivattu vaan Navan elimistöstä löytyneistä lääkkeistä ja kyllä skitso toisen skitson tuntee jos Navan henkistä puolta arvioi mutta tietenkään ei pitäisi arvioida mutta Navakin päästelee suustaan kaikenlaisia mihinkään perustamattomia törkeitä arvioita muista ihmisistä
Hienoa, että Suomessa öisin ajattelijoiden ajatukset saavat ja kestävät päivänvalon. Näkee, että et ole ensimmäistä kertaa pappia kyyditsemässä. Samanlainen toiminta entisessä Neuvostoliitossa ja uudessa Venäjän järjestelmässä oli vaikeaa, kun kukaan ei ymmärtänyt kuka on pappi ja mikä on papiston merkitys yhteiskunnassa.
Nikita Mihalkovissa näen varaManun. Hänellä suosittuna näyttelijänä oli tavallista suurempi Garderobi, jolla pärjää juhlassa kuin juhlassa, jos se vain televisioidaan ja juhlia kadulle seuraamaan tulleelle väkijoukolle.
Kuitenkin tärkeämpi asia Venäjän oppositiopolitiikassa on yhteiskunnan näkeminen kokonaisuutena 70 – +vuosien myllerryksessä. Venäjä ei ole enää tsaristinen agraariyhteiskunta, jonne ulkomaalaiset tulivat vuolemaan kultaa valtaeliitin kanssa. Veäjän on moderni tieto- ja osaamisyhteiskunta, jolla on
historian kahleet kannettavanaan maata uudistettaessa.
Venäläinen osaamisyhteiskunta on Pietari Suuren ajoista valjastettu vetämään sodankäynnin vankkureita, jossa osaamiselle ja luovuudelle ei ole sijaa kuin lähtemällä itse ulkomaillle ja hankimalla itselleen uuden identiteetin.
1980-luvun loppu/1990-luku oli aikaa, jossa yhteiskunnan uudistamisessa korostui oman edun tavoittelu ja maan olemassaolon kannalta kahden tärkeän asian toimivuus: neuvostopääomien päomien ja sotilasvoiman jääminen Venäjän hallintaan. Yhteiskunnan todelliset osaajat saivat jäädä kaduille nuolemaan näppejään Marlboron ja Marspatukoiden myyjinä.
Valo tulee paistamaan ”ravallista suurempaan risukasaan” kun venäläisellä itsensä elättävällä keskiluokalla ja venäläisillä asiantuntijoilla on mahdollisuus löytää osaamiselleen markkinat kansantalouden rakennemuutoksessa, jota maan presidentti olipa hän kuka hyvänsä, ei voi valloituspolitiikallaan tuhota, kuten
on käynyt viimeisten neuvostovuosikymmenien (Praha, Afganistan) ja uuden Venäjän Federaation aikana (Krim, Syyria ja jatkuva sotilaallisen voiman korostaminen maan tiedotusvälineiden sisällöissä).
Spasibo Heikki, punnittua puhetta – huomaa kyllä että olet seurannut itsekin Venäjän kehitystä, historiaa ja murrosta ihan riittävästi, kosolti enemmän kuin lännen kremnologit yleensä _ jotta sanottavaa löytyy.
Paljolti samaa mieltä,
Öisinajattelija