Kunnallisvaalit 2021 kiinnostivat vain vähän yli puolta äänestysikäisistä suomalaisista sen verran, että kansalainen kävi kirjoittamassa ehdokkaansa numeron. Vaalikampanja oli vaisu ja äänestäneistä joku jätti tyhjänkin lapun. Tätä on ihmetelty ja analysoitu monesta näkökulmasta.
Esitän yhden, suht loogisen ajatusrakennelman – ja peesaan samalla joensuulaista professoria, Jukka Korpelaa, joka kirjoitti mielipidesivulla asiasta paljonpuhuvalla otsikolla “Kunnat eivät ole ihmisille enää yhtä tärkeitä kuin ennen” (HS, 19.6.2021).
Siteeraan Korpelaa: “Pienet peruskunnat eivät enää päätä paljostakaan. Kotikuntajuuret ovat vain niillä harvoilla, jotka ovat tästä maailmasta syrjäytyneet…
Vaaleissa puhuttiin valtakunnan asioista, koska kunnan poliittisia asioita ei ole…Kuntia puolustetaan ihmisten identiteetillä, esimerkkeinä Lounais-Suomen keskiaikaisille seurakunnille rakentuvat pienet kunnat. Muualla kunnat ovat vain teknisiä hallintorakenteita…Tuskin kenenkään identiteetin ydin on oma kunnankamreeri…”
Vaalit, sote ja kunnallisvalta
Jukka Korpelan tekstissä on vinha perä. Kun Suomi sote-suunnitelmassa jaetaan ns. “hyvinvointialueisiin”, kunnallisvalta vähenee ratkaisevasti. Toivoa tietenkin sopii, että kunnat hoitavat muut jäljelle jäävät tehtävänsä entistä paremmin ja että sote-ratkaisusta tulisi toimiva eikä entistä syrjäytyneimpiä “pahoinvointialueita” tai uutta byrokratiakerrosta tulisi lisää. Ilman maakuntaveroa tuskin onnistutaan (?). Mutta lähidemokratiaa, johon pienillä kunnilla ei ole kohta varaakaan, sote syö silti tehokkaasti: vain koulut, kirjastot, kulttuuri ja liikunta ovat niitä alueita, joista kunnissa voidaan pienenevien budjettien rajoissa tietyin ehdoin päättää. Siinä sarjassa kuntien vähäisetkin tehtävät vaikeutuvat ja erityisesti juuri kulttuurielämä on ollut koronaepidemian hurja sijaiskärsijä!
Entäpä jos nämäkin verovaroin kustannetut lähidemokratian ydinalueet siisrtyvät tai siirretään pikavauhtia isompien tasapuolisesta kansalaisten “hyvinvoinnista” ja kulttuurinälästä huolehtivien alueyksikköjen päätäntävaltaan?
Voisi ajatella, että kansalaiset jättäessään kesäkuun vaaleissa 2021 äänestämättä tajusivat sisimmässään, että vaikutusmahdollisuudet lähitulevaisuudessa senkun heikkenevät – tai sitten ihmiset protestoivat antamalla äänensä äänekkäimmille vastarannan kiiskille, perussuomalaisille. Miten muuten vasemmiston ja vihreiden tappion voisi tulkita? Ovathan hallituspuolueet olleet ainakin sanoissaan ja velanotossaan köyhän kansan puolella? Entä oikeissa teoissa? Ovatko vihreät saaneet aikaan esimerkiksi Hgin asunto- ja kaavoituspolitiikassa todellisia vihreitä läpimurtoja vai onko menestystä ollut vain hyvän pyörätieverkoston rakentamisessa? Mitenkä vasemmistolta on sujunut talouden & työllisyyden hoito ja onko kaikenlaisten tempputyöllistämisien sijaan odotettavissa aina vain (hallitustyöstä sinänsä riippumattomia) uusia Kemi-ilmiöitä, irtisanomisia joka puolella? Nouseeko kulttuurielämä enää koskaan pandemian suosta edes aikaisemmalle tasolle, vaikka vihervasemmisto kunnissa mitä tekisi?
“Junantuomat” ja katoava kunnallisidentiteetti
Kunnat eivät todellakaan ole enää monellekaan asukkaalle identiteettiä määritteleviä asuinsijoja. Poikkeuksia ovat tosin jotkut erikoistuneet, erilaiset tai omituiset pienkunnat (esimerkiksi länsirannikolla), joissa äänestetään aktiivisesti ja uskotaan jopa kansalaistoimintaan! Päätösvallan pieneneminen on vain eräs sivutuote kuntakehityksessä, kun liikkuminen ja muuttoliike yli kaikenlaisten (ammatillisten, maantieteellisten jne) rajojen kasvaa jatkuvasti. Asuin- ja koulutuspaikkaa voi olla pakkokin vaihtaa työn perässä ja etätyö taas lisää elämistä missä milloinkin, vaikka kesämökillä (jos talous ja/tai perikunta sen sallii?). Elämisen sijainnin ja asukkaan muuttamisen ratkaisevat muut työntö- ja vetotekijät kuin ahdas identitettiajattelu. Staattisuus, sisäsiittoisuus ja byrokraattinen hyväveli-verkosto korruptioineen on yleisesti paikalleen jämähtäneen, pysähtyneen kunnan negatiivinen tavaramerkki. Kunta ei todellakaan kuulu enää vain niille, joilla on sukutila tai isovanhempien hautapaikka kirkkomaalla.
Myös murre- ja muut rajat häilyvät ja uhopuheet oman maakunnan erinomaisuudesta kaikkoavat väestön vähetessä. Jopa kansainvälisyys alkaa näkyä kaikkialla – käväiskääpä vaikka länsirannikon Närpiössä! Harvemmin enää kuulee jotakuta paikakkakunnalle saapunutta haukuttavan “junantuomaksi”, minkä termin sain itse monesti kuulla muutettuani Pohjois-Karjalaan vuonna 1993 ja esittäessäni “ulkopuolisen” mielipiteitä skini-ilmiöstä paikallislehdissä! Voi olla niinkin, että junantuomasta tulee uusi normaali, jonka varassa kunta elää tai kuolee? Näinhän usein jo onkin ja keinot uusien kuntalaisten haalimiseen ovat syrjäseudulla mitä moninaisimmat. Kannattaa silti muistaa, että muuttajasta ei tule eikä tarvitse tulla pohjalaista tai karjalaista asumispaikkansa takia. Liiallinen “kotiseutuhenki” kun on äärimmilleen vietynä vaarallisesti rasismille haiskahtavaa uhoa…
Identiteetti taas on nykyihmiselle nyky-yhteiskunnassa pikaisestikin vaihtuva luonnonvara. Joskus tosin huvittavan kameleonttimainenkin käsite!
Öisinajattelija
Eikös ollut juuri niin, että Itä-suomessa äänestysprosentti oli alhaisempia. Sillä on usko haihtunut ja äänestäjät kadonneet. – ties minne? Siitä ole yhtämieltä, että koko tämä soteprosessi on Kepun kavala juoni siirtää kustannuksia hyvinvoivista kunnista heidän yksinvaltaansa pökittäviin kuntiin. Ja kehitys on ollut pitkäkestoista. Alkaen kuvitelmasta kunnanjohtajien olevan It-osaajia ja kaikenlaisten varattomien kaapeliyhtiöiden perustamisiin. Onnetonta on, että tämä osaamattomuus on tuotu myös sairaan-/ terrveydenhoidon piiriin niin, että vain kuoleman varmuus lisääntyy.
Kun seuraan asuinpaikkani kehitystä, Mikkeli niin huomaan, miten lähikunnat on liitetty kaupunkiin, ja niistä palvelut on heikennetty ja verotus kaupungissa kiristetty.
Kirjassaan Kestävän elämän manifesti Pasi Heikkurinen ja Toni Ruuska esittävät ongelman ratkaisemiseksi paluuta maalle. Ja sitä itseasiassa myös kepu ajaa. Onko siitä asian ratkaisuksi? Tiedä hänestä, mutta tyypillistä taloustieteilijöiden puhetta, muuten paitsi en tiedä miten se jotain tuottavuutta lisää joss ryhdytään lehmälantaa haistelemaan. Lantaa jota on jo nyt niin paljon, ettei tiedetä mihin se sijoitettaisiin. Kaasua tuotetaan molemmista päistä, mutta ei autot silti ilman polttoainetta kulje.
Totta, Itä-Suomen äänestysprosentti oli järkyttävän alhainen, jopa Joensuuta myöten. Usko kuntavaikuttamiseen on mennyt, mutta eipä ole muuallakaan maassa hurraamista.’
Vain hyvinvoiva ja tytötekevä/ansaitseva porukka äänestää, ja pääsääntöisesti etelän hyvinvointikeskuksissa. Poikkeuksena ruotsinkielisen länsirannikon pikkupaikat, joissa on vanhat perinteet ja jäyhä nykytilaan tyytyväinen pikkuporvaristo.
Monen sosiologin ennustelema (toivoma?) maallemuutto tuskin vilkastuu edes pandemian ja etätyön oheistuotteena. Pikkuporvarillisen Suomen PerusKansalaiset ovat mukavuuslaiskoja eivätkä metsä-pelto- tai edes järvimaisemat kiinnosta kuin kesäisin. Silloin on hyvä haaveilla utopioista tai hommata perintö-riistorahoilla luxuskesämökkejä sieltä mistä niitä vielä saa…. Asukkaiksi talvipimeyteen, lumen ja autioituneen kylän laitamille kukaan ei juuri kaipaa…
Öisinajattelija
Niinpä joo. Yritin jokin aika sitten sanoa kun oli puhetta miksi tätä Marinin hallitusta pitäisi kutsua, että kutsuttaisi sitä työtätekevien hallitukseksi. Ei ottanut tulta, vaan haluttii määritellä sitä vanhalla stalinistisellä käsitteellä kansanrintama hallitus. Meillä on kyllä synkkiäkin kokemuksia noista kansanrintamista.
Ajatukseni oli kuitenkin se, että valtaosa suomalaisista, kuten niin monen muunlaisistakin ihmisistä tekee työtä ja siksi tuo työtätekevien ilmaisu olisi laajempia joukkoja käsittävä. Sen lisäksi se olisi fyysisesti paremmin perusteltavissa koska se perustuisi fysiikkaan, eikä mihninkään epämäärääiseen yläkäsitteeseen kansasta jota jokainen ihminen omalta osaltaan edustaa. Niin tuo kansa ei tarvitse mitään suurta teoreetista teoriaa, jokainen voi nähhdä melko vaivattomasti, että erilaisia ollaan, siis kansaa.
Mutta kaksoistutkimuksissa on todettu, että tuo erilaisuus on paljon syvempää. Genetiikan lisäksi ihmisen kehitykseen vaikuttaa myös ympäristö. Niinpä identtiset kaksosetki muovautuvat erilaisiksi ympäsristönsä vaikutuksesta. Oleellinen osa tuota ympäristöä on myös kouutus. Johon liitty myös maailmankatsomuksellinen osa.
Nykyään tuo mailmankatsomus perustuu selästi materiaan. Eli atomaarisessa ja molekulaarisessa maailmassa ihminen on samojen ionien yhdistelmä joita luonnossakin tavataan. Voitte guuglata mistä aineista ihmiset koostuvat. Kun lääkäri kehottaa teitä menemää laborotoriaa saadakseen selville, mikäteitä – tai ajtteluanne vaivaa hän tekee sen saadakseen tietää mitä aineita teiltä puuttuu ja voidaanko niitä lisätä, eli hoitaa ihmistä.
Sorry olen pelkkiä kirjoitusvirheitä valittaen totea sen.
Terveisiä Vantaalta.
Eräs Vantaalla vaikuttava, kokoomuksesta persuihin siirtynyt ehdokas avasi vaalitarinointinsa näin;
”Kuntalainen ei voi vaikuttaa” on tavallisin kuulemani syy heittää pyyhe kehään. Kyllä voi. Olen toiminut pitkään kunnallishallinnossa ja tunnen kiemurat.
Varavaltuutetuksi valittu herra on oikeassa; kyllä voi vaikuttaa.
Oivana esimerkkinä tästä on Helsingin hallinto-oikeudelta saamani päätös, jota tosin jouduin odottelemaan kaksi vuotta. Päätöksessä kumotaan em. henkilön rakennusvalvontajohtajana tekemä päätös hylätä hakemukseni rakennusvalvontamaksun palauttamisesta rakentamatta jääneen rakennuksen osalta (päärakennus).
On merkillistä, että lakimiehen koulutuksen omaava viranhaltija ei tunne rakennuslakia, vaan antaa sellaisia lausuntoja hakemuksen hylkäämiseksi, joista jopa kuuluisa sokea Reetta näkisi, että on tullut hihaa ravisteltua.
Ensimmäinen, ”epävirallinen” s-postivastaus kertoi, että koska lupa on umpeutunut, en ole oikeutettu palautukseen. Virheellinen väittämä.
Toisessa, virallisessa ja leimatussa päätöksessä keikautettiin vanhan rakennuksen purku rakennustöiden aloittamiseksi rakentamatta jääneen rakennuksen osalta, jonka perusteella viranhaltija hylkäsi hakemuksen.
Tuplavirhe.
Jospa onkin niin, ettei päätösten tarvitse kaikkien kohdalla perustua lakiin, vaan vahva usko omien päätösten oikeellisuuteen riittää, menipä ne kuinka yli hilseen hyvänsä.
Mitä sanoo maankäyttö- ja rakennuslaki?
145§:n 1 momentin mukaan; jos toimenpide jää kokonaan tai osittain suorittamatta, maksu on perusteettomilta osin palautettava.
149§:n 2 momentin mukaan rakennustyö katsotaan aloitetuksi, kun ryhdytään rakennuksen perustusten valutöihin tai perustukseen kuuluvien rakennusosien asentamiseen.
Rakennuslakia ei näköjään tunneta myöskään Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunnassa, jonne tein ensimmäisen oikaisuvaatimukseni päätöksestä. Muutaman kuukauden kuluttua, juuri juhannuksen kynnyksellä postilaatikkoon kolahti nahkapäätös apulaiskaupunginjohtajan esityksellä. Eihän meidän Pekka voi olla väärässä, ei toki.
Onneksi en ollut tuolloin huitsinnevadassa, vaan ehdin tehdä oikaisuvaatimuskirjelmän (1 kk valitusaika) HHO:een.
Puolen vuoden päästä piti vielä tehdä vastaselvitys Vantaan HHO:lle toimittamaan vastaselitykseen.
HHO:n päätöksen viimeisillä riveillä todetaan; Viranomainen ei ole esittämällään perusteella voinut hylätä maksun palauttamista koskevaa hakemusta. Valituksenalainen päätös on edellä esitetyn perusteella kumottava ja asia palautettava lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
Joo, kuntalainen voi vaikuttaa. Voi esimerkiksi käyttää tuhottomasti aikaa ja hermoja Pekka virkamiehen mielivaltaisten päätösten kumoamiseen.
Tällaiset pekat liikkuvat helposti toimesta toiseen, esimerkiksi ympäristöministeriön lakineuvokseksi.
Ympäristökatastrofin ainekset?
Vantaan rakennusvalvonnasta olisi yhtä sun toista tarinaa, mutta ehkä jossain toisessa yhteydessä.
Iltalehden Lauri Nurmi käsittelee samaa asiaa kuin Stranius. Ei lupaa hyvää vasemmistolle.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/19d05d49-e9aa-4845-8355-8652835c84ee
Öisinajattelijan, hänen lukijoidensa ja varsinkin niiden, jotka eivät Ö:n mainioita mietelmiä lue, olisi syytä hankkia käsiinsä ja lukaista Heikki Kirkisen kirja maakuntahallinnosta. Nimi taisi olla ’Maakuntien Eurooppa ja Suomi’ ja painovuosi ehkä 1991. Ja sen lisäksi vielä samalta kirjoittajalta ’Maakuntahallinto: kansanvallan uusi taso’, painettu noin 1996. Kirkinen oli historioitsija ja fundeerasi mielellään identiteeteistä, erityisesti karjalaisista. Niin, ja toimihan hän Joensuun yliopiston ensimmäisenä rehtorinakin.