Paha Putin
Suomessa oikeistopopulistit, siis EU-mepit kuten sarvamaat ja torvaldsit ovat kovasti eri mediassa kritisoineet Pandora-tapauksen yhteydessä korruptiosta, autoritarismista ja sananavapauden puutteista Venäjää, Puolaa ja Unkaria. Putin on tämän uusimman infon paha poika, kuinkas muuten.
On tietenkin ihan ok, että venäläiset valtiolliset riistäjät ja oligarkit eivät jää piiloon.
OK ei ole se, että EU-tasolla on oltu hiljaa ja hyssytelty omasta korruptiosta, häivytetyistä pankki- ja miljoonatuista ja juuri pandora-papereista. Miksi sarvamaat ja torvaldsit vaikenevat niistä, EUn ikiomista pandoraroistoista? Vain Putin ja Venäjä on ollut näkyvästi esillä muutenkin mediassa.
Hyvä länsi
OK ei ole se, että esim pandora ei muka lainkaan kosketa läntisiä “demokratioita” , EU-johtajia ja pääomapiirejä, joiden nimiä ei mainita, tai harvemmin mainitaan esim Suomen mediassa. Se kummastuttaa Öisinajattelijaa.
Vielä enemmän Öisinajattelijaa kummastuttaa se, etteivät esim Suomen kansalaiset, törkeistäkin verorikoksista ja ns. verosuunnittelusta syytetyt ”paratiisisaarelaiset” ole olleet esillä. Vaadin kaikkia nimiä julkisuuteen, mehän elämme Suomessa – kai oma maa ja sen “rötösherratkin “ kiinnostavat meitä tavallisia tallaajia, joiden pankkitili näyttää ennen palkkapäivää usein nollaa?. Nimet esiin siinä missä Putin ja kumppanitkin. Eikös Suomen uutisten ja median pitäisi ensi sijassa raportoida myös Suomen asioista? Vaan ei, saamme jatkuvalla syötöllä lukea ja kuunnella idän pahan valtakunnan eli Kiinan tai Venäjän korruptiosta. Siis nyt kun USAn tuhma poika Trump on poissa kuvioista, ainakin tilapäisesti.
Suomi: nimet julki,perkele!
Meillä on ihan ikioma veronkiertäjien kopla ja korruptio, josta haluaisin tietoa: NIMET JULKI, perkele – mikä siinä mättää että media hissuttelee aina ja aina silloin kun omat suomalaiset veronkiertäjämme ja tuomitut rikollisemme ovat veroparatiisien veronkiertäjiä, jopa monista törkeistä verorikoksista tuomittuja. Kyllä nakkikioskivarkaat noteerataan tässä maassa, nimeltäkin, vaan ei suursuperrikollisia, huom!
Tai vähintäänkin asiat kerrotaan parhain päin. Esimerkkejä 0n. BJÖRN WAHLROOS on hyssytelty ja vaiettu tapaus monessa veronkierto- ja sijoittamisyhteydessä. Huippu-urheilijoissa esimerkkejä myös piisaa, näissä isänmaallisissa NHL-jääkiekkoilijoissa, joiden maalit ja syötöt mainitaan joka aamu urheilu-uutisissa. Puhumattakaan yrittäjämoguleista, kaikkien ihailemista maailmalla menestyneistä superyrittäjistä, joiden gloria silloin tällöin sentään himmenee esim ”metoo#-seksiasioiden yhteydessä.
Palataan pandoraan. Se, että ”juristit minua neuvoivat sijoittamaan paratiiseihin” on erittäin kehno selitys veronkierrolle.Tämmöisen lausunnon toimistaan antoi juuri äsken esim Angry Birds-suursijoittaja KAJ HED. Uskoo ken haluaa? Johan naurattaa: on se kummaa ellei kaiken kokenut sijoittajasuurmies tiedä ilman juristeja mihin liikoja rahojaan panee!?
Lopuksi. ps. Kyllä me jo olemme aika hyvin informoituja siitä, että Putin & lähipiiri ovat pahoja poikia, mutta kumma kyllä, emme saa mediasta tietoa omista rikollisistamme ja verosuunnittelun väärinkäyttäjistä. Nimet julki ja heti, vaatii
Öisinajattelija.
Pentti, ”veit sanat suustani” !!
Samaa median vaikenemista varsinkin Björn Wahlroosin kohdalla olen ihmetellyt.
https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/86-bjorn-wahlroos-vuoden-arrogantein-mies-honey-bear
Pentti ”Öisinajattelija” Stranius julkaisi juuri varsin ajankohtaisen ja kriittisen kirjoituksen suomalaismedian ällistyttävän yksipuolisesta ja tarkoitushakuisesta uutisoinnista. Yleisradion uutistoimituksen tulkinnat Pandoran papereista ovat kuin IKL:n Ajan Suunta -lehden pääkirjoitussivuilta.
Tulkitsen MOT-kirjainyhdistelmän tarkoittavan 1: Moka On Tarkoituksellinen. 2: Mahtaaks Olla Totta. 3: Mahtoiko Omatunto Torkahtaa.
Terveh,näin karjalakse!
Jussi Malmisen kommentti on paikallaan!
Monet ovat yksityisviesteissään kommentoineet äkkipäistä ja suuttunutta blogiani, kiitos heille, nimettömille!
On peräti kummallista, että Suomen media,ainakin TV-tuotannot ja uutissoinnit keskittyvät pandora case-tapauksessa pelkästään Putiniin ja Venäjään,
ikään kuin siellä paratiisisaarilla ei olisi lainkaan suomalaispääomaa verottajaa paossa.
Voisin ajatella, että juuri suomalaisverosuunnittelijat ja veronkiertäjät kiinnostavat pientä tallaajaa . Kele, nimet julki ja tutkivat toimittajat, ne aidot, äkkiä töihin!
Öisinajattelija
Suomen eduskunnassa ja pääkonttorilla Brysselissä nimenomaan porvaripuolueet ovat päätöksillään mahdollistaneet veronkierron ja veroparatiisikeinottelun, tai eivät ole säätäneet tarpeeksi tehokasta veroparatiiseja ja veronkiertoa, ”verosuunnittelua” estävää lainsäädäntöä.
Venäjän oligarkit ovat ryöstäneet kansaa, mutta niin tekevät eräät lännen hämärällä alueella operoivat bisnesmiehetkin, joita kuitenkin vain ihaillaan superrikkaina, vain kovalla työllä ja nerokkaalla talousosaamisellaan omaisuutensa hankkineina.
Venäjän ja lännen kieroille rahamiehille on yhteistä se, että heidän omatuntonsa on puhdas; he kun eivät koskaan käytä sitä…
Poliisin resursseja olisi kohdistettava enemmän talousrikollisuuden torjumiseen, esimerkiksi Suojelupoliisista voisi vähentää virkoja ja määrärahoja ja siirtää ne talousrikostutkintaan.
Tutkiva toimittaja selvittämään mitä tämä salaperäinen laitos puuhastelee ilman eduskunnan valvontaa lain harmaalla ellei pimeällä puolella, ja ketkä ovat sen seurannassa ”terroristiepäiltyinä”.
Näin syyttömille voitaisiin myöntää maineenpalautus
ja harhaisista projektioista ja todellisuudentajun puutteesta kärsivä Supo saataisiin demokraattisen oikeusvaltion valvontaan.
taas on paljastunut veroparatiisipapereita. Tämä on jo kolmas kerta. Mutta ihmetystä herättää se, että pääasiallisesti Yhdysvaltojen ja Britannian hallitsemilla alueilla toimivia veroparatiiseja, ei käsillä. Ei esitetä kysymystä, että miksi niiden sallitaan jatkaa toimintaa. Brittiläinen journalisti Nicholas Shaxson toteaa, että ”maailmassa on noin 60 salaisuusvaltiota” eli veroparatiisitoimintaa harjoittavaa. Ensimmäisen muodostavat eurooppalaiset veroparatiisit. Toinen on Lontoota keskuspaikkana pitävä brittiläinen alue ja kolmas USA:n vaikutusvallan piirissä oleva alue.” Neljäntenä muutamat Latinalaisen Amerikan maat kuten Panama ja Uruguay. Näistä tärkein on Lontoon Cityä keskuspaikkanaan pitävä monikerroksinen verkosto. Näistä ja niiden lakkauttamisesta pitäisi nyt keskustella sekä veroparatiisitoiminnan täydellisestä kriminalisoinnista.
On ollut mielenkiintoista seurata, miten asioista kerrottiin YLEn uutisissa ja ARDn Saksan uutisissa. Suomen uutisissa nostettiin esille lähes pelkästään Putin ja hänen lähipiirinsä. On selvää, että Putinin oligarkit ovat siirtäneet miljardeja kansalle kuuluvaa rahaa omille tileille. Tosin tässä herää kysymys siitä, että eikö Putinin lähipiiri ole USAn ja EUn boikottilistalla? Mutta näyttää siltä, että he suvereenisti voivat hyödyntää lännessä sijaitsevia veroparatiiseja. Toinen kysymys on tosiaan se, että eivätkö amerikkalaiset käytä veroparatiiseja? Ylen uutisissa tuskin mainittiin läntisiä poliitikkoja. Sentään YLEn uutissivulta löytyy hieman myös muistakin poliitikoista kuin Putinin lähipiiristä (https://yle.fi/uutiset/3-12126500). Saksan uutisissa on vain sivuttu Putinia ja hänen lähipiiriään. Enemmän on nostettu Tsekkien nykyistä pääministeriä, Jordanian kuningas Abdullah II:ta ja Azerbaidžan johtohenkilöä.
Käsittääkseni Venäjällä ei ole omaa veroparatiisia, vaan venäläiset toimijat käyttävät sen ulkopuolella olevia veroparatiiseja. Eikä länsimainen raha kierrä venäläisten veroparatiisien kautta, vaan venäläisten oligarkkien raha kiertää länsimaissa olevien veroparatiisien kautta.
Yli puolet maailmankaupasta kulkee veroparatiisien kautta. Niiden tärkeimpiä asiakkaita ovat suuret pankit. Suosittelen Nicholas Shaxsonin teosta: Aaresaaret. Veroparatiisit ja miehet jotka ryöstivät maailman (Into 2016).
Nyt pitäisi nostaa tunnus veroparatiisien lakkauttamisesta ja niiden toimannan kriminalisoimisesta. Suomen hallitus voisi tehdä asiasta esityksen EU-kommisiolle.
Piiri pieni pyörii, raha siinä hyörii, köyhät huutaa soo, soo, soo, leuat louskuu hoo, hoo, hoo!
On hyvä pitää mielessä laki energian häviämättömyydestä.
Jos sheikki Abdullah vapauttaa runsaan mässäilyn jälkeen suolistokaasuja kammiossaan, nämäkään päästöt eivät mene hukkaan, siis häviä kuin pieru saharaan, vaan ilmeisen etovan hajun jo haihduttua, energia on vain vaihtanut olomuotoaan.
Samoin on laita Abdullahin veroparatiisin pankkitililtä vuotanut, sinne talletettu bittijono numeroita.
Vuodon seurauksena hetkellinen älämölö lisääntyy, joka muuntuu ilmassa väreileväksi energiaksi. Huutokuoro on näinollen luovuttanut itsestään energiaa, mikä on tämän meluamisen verran vähentänyt sen omaa energiakapasiteettia. Eikä latiakaan ole tullut vaivanpalkaksi.
Miksi pallo on pyöreä? Ja kuu, maa, aurinko? Miksi kaikki kiertää samaa kehää, aina vaan, loputtomiin?
Miksi aina samaan aikaan tulee puoli yhdeksän uutiset ja sää, jota seuraa urheiluruutu?
Miksi aina samat poliitikot kuluttavat naamaansa aina samojen politiikan toimittajien ohjelmissa?
Galluppeja siellä, galluppeja tuolla. Vaaleja joka puolel vot, vot.
Ruutupärstäajasta ovat tulleet kilpailemaan terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijat, joiden näkeminen ja kuuleminen aiheuttaa pahoinvointia.
Miksi aina samat viulut vinkuvat Yle Ykkösellä, vaikka Titanic on uponnut jo kauan sitten?
Miksi KU:n kirjallinen ambitio keskittyy pelkästään dekkareihin, vaikka Päätalokaan ei enää kirjoita?
Olisiko aika kaivaa esiin Batman, Tarzan ja Mustanaamio?
Korona on tehnyt jotakin näkyväksi, muuta kuin maskit.
Kaiken tyhjyyden ja turhuuden.
Mielenkiintoista on sekin,
että juuri NalleWahlroos saa joka mediassa tällä hetkellä mainostaa kirjaansa, ns. muistelmiensa eka osaa – ja silmät kirkkaina puolustella tekojaan vain ja ainoastaan omasta näkökulmastaan. Toimittajat senkun hyssyttelevät ja hymyilevät eivätkä uskalla tehdä suoria kysymyksiä ns. verosuuunnittelusta tai esim UPM-osuudesta kartelleihin, puhumattakaan kankkimaailman ”kupruista”.
Onhan se melkopöyristyttävää, että Suomen rikkaimpiin kuuluva kapitalisti maksaa veronsa mieluusti muualle kuin kotimaahansa – ja esim. nauttii muistaakseni vielä kaikenlisäksi EU-tukia tiluksillaan, ”tasa-arvon” vuoksi, tietenkin.
Tasa-arvon vuoksi ryhdyn kampanjoimaan kohta myös tavallisen kansalaisen ripeämmän verosuunnittelun suhteen…, koska tavantallaaja ja mökinmummo ei näitä kaikkia kiemuroita osaa. Ei aina osaa edes hakea itselleen kuuluvia kela-sote-tms etuja…
Öisinajattelija