Parahin lukijani. Tekee mieli parahtaa! Miksikö? Siksi, että mieleeni muistui sote-vaalien tiimellyksessä muutama unhoon joutunut termi:
“solidaarinen palkkapolitiikka”, “indoktrinaatio” ja “manipulointi”.
Unohdetut termit ja uuskieli
Jostakin kumman syystä en ole viime aikoina – en edes korona-aallon vyöryessä – huomannut mediassa vaatimuksia “solidaarisesta palkkapolitiikasta”. Harvemmin siitä muutenkin on mainintoja valtamediassa tai EK:n ja työnantajien lausunnoissa. Minua onkin alkanut kummastuttaa se, että myös vasemmistolainen ay-väki, siis pomotaso, on niin oudon hiljaa. Aikana, jolloin soteväen palkkakuopat ja naisvaltaisten hoitaja-alojen kammottavan matala ansiotaso ja työtahti pitäisi nostaa kunnolla tikun nokkaan!?
Suomalainen sananvapauttaan korostava valtamedia, vaikkapa YLE ja HS, on myös unohtanut sujuvasti näinä jatkuvan “natottamisen” ja “suomettumisen” uusmuistamisen kulta-aikoina sellaiset käyttökelpoiset termit kuten “indoktrinaatio” ja “manipulointi”. Kannattaisi kaivaa ne esiin sivistyssanakirjoista…tai kirjojen puutteessa vaikka wikipediasta ja netistä. Joskus nimittäin tuntuu, että meillä on ryhdytty oikein olan takaa opettamaan ja sivistämään tyhmää kansaa ja oikaisemaan historian mutkia tavalla, mikä muistuttaa kovastikin …juuri indoktrinaatiota ja häikäilemätöntä manipulointia
Myös orwellilainen uuskieli on vallannut alaa: sota on alkanut muistuttaa “rauhaan pakottamista” ja sitä harjoittava sotilaallinen järjestö, USA:n suvereenisti johtama Nato onkin Suomen kannalta “rauhan paras turva”, “demokraattisten maiden yhteisö”, jonka “pöydissä” kannattasi istua, ainakin maksajana ja kuunteluoppilaana. Tähän on tultu. Nyt perivihollinen, tuo Savijalkainen jättiläinen ja läntisen vapaan maailman pahin uhka puhkuu putinismia ja nostattaa uutta aasialaishajuista ryssävihaa – jopa itänaapuria kauempaakin. Levisihän koronakin Kiinasta, eikö totta?
Kamppailu sananvapaudesta
Minusta kamppailu sananvapaudesta on vähän muutakin kuin vain yksittäisten toimittajien ( mediassa valtaviksi paisuvat ) henkilökohtaiset oikeusjutut sanomisistaan tai kirjoituksistaan – tai rikollisten liikemiesten ja paratiisisaarten veronkiertäjien “ymmärtävä” esilläpito valtamediassa.
Sananvapaus kuuluu mielestäni itseään puolueettomana mainostavan ja pitävän (tai julkisin verovaroin ylläpidetyn) median keskusteluarsenaaliin, vähintäänkin mielipidesivujen ja kansalaismielipiteen tasolla myös sellaisissa keskeisissä ulkopoliittisissa kysymyksissä kuten esimerkiksi joulukuun 2021 hävittäjäkaupat tai tammikuun 2022 Nato- ja suomettumiskeskustelu. Niiden ymprillä käyty keskustelu on nimittäin ollut perin yksimielisen yksipuolista. Siis mediassa.
En ole ainoa keskustelija, jonka “toisinajatteleva” Öisinajattelija-mielipide ko. teemoista on torpattu valtamediassa. Voin luetella helposti useita muitakin vaiettuja, siis sensuroituja mielipidekirjoittajia ja blogisteja. Pitää silti todeta, että onneksi on kansalaiskanava some ja itsekin saan vapaasti kirjoittaa tätäkin blogia, tällä kyseisellä foorumilla.
Supervallan rooli
Mutta mennäänpä asiaan…tai “Aasiaan” – kuten totesi muuan Finlandia-palkittu, nyt jo unohdettu suomalainen runoilija…
Joskus nuoremman sukupolven suusta kuulee totuuden sanoja ja siemeniä. Siksi lainaankin tämän blogin loppuosassa aluelehti Karjalaisessa 24.1.2022 julkaistua harvinaislaatuista mielipidekirjoitusta. Sen laatija on Joensuusta vuosi sitten Tampereelle muuttanut sanavalmis ay-aktiivi Viljami Vaskonen.
Vaskonen viittaa mielipiteessään ( USA on demonisoinut itse itsensä ) kokoomuspoliitikko Ben Zyskowiczin lausahdukseen siitä miten
“… USA:n demonisointi vaikuttaa edelleen suomalaisten kielteisiin natokantoihin”.
Tästä Vaskonen saa aiheen valaista lukijalle hieman USA:n roolia maailmanpoliisina viime vuosikymmeninä. Kirjoitus on sen verran ansiokas, että lainaan siitä tässä lopuksi suurimman osan:
“… demonisoinnistaan USA on itse vastuussa omilla toimillaan. Kylmän sodan aikana se ei ollut itäistä kilpakumppaniaan moraalisempi toimija kotimaassaan tai maailmalla. Amerikan alkuperäisasukkaiden kansanmurhalle ja afrikkalaisten orjuudelle perustuvasta syntytarinastaan puhumattakaan.
Läpi 1900-luvun USA nujersi kotimaassaan väkivaltaisesti ammattiyhdistys- ja kansalaisliikkeitä ja murhasi niiden johtajia. Martin Luther Kingin, Malcolm X:n tai Fred Hamptonin salamurhien jäljet johtivat suoraan tiedustelupalveluihin. Murhien tilaajia ei ole saatu oikeuden eteen ja ratkaisevia todisteet pysyvät tänäkin päivänä salattuina. Vuonna 1985 poliisi lentopommitti Philadelphiassa kokonaisen naapuruston maan tasalle tavoitteenaan erään kansalaisliikkeen tuhoaminen.
Vaikka värillisten kansalaisoikeusliike saavutti voittoja, rakennettiin maassa viime vuosisadalla maailman suurin yksityinen vankilajärjestelmä, jonne pienituloisia ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvia suljetaan nykyäänkin vuosikausiksi pienimmistäkin rikoksista. Tänä päivänä USA:n vankiloissa viruu 2,19 miljoonaa ihmistä. Enemmän kuin missään muussa maassa.
USA:n toiminta ulkomailla on oma lukunsa. Vietnamin sodassa se oli suoraan vastuussa yli 3 miljoonan ihmisen kuolemasta. Läpi globaalin etelän se tuki suoraan ja tiedustelupalveluidensa avustuksella lukuisia verenhimoisia despootteja. Esimerksiksi Indonesiassa USA:n nukkehallitsija Sukarno murhasi yli miljoona ihmistä vuosien 1965-66 kommunistivainoissa. Etelä-Amerikkaa USA piti omana etupiirinään, jossa se murhautti johtajia ja järjesteli vallankaappauksia täysin oman mielensä mukaan, mistä tunnetuin esimerkki lienee Chilessä tapahtunut vallankaappaus 1973. Kuolonuhreja tuli jälleen kymmeniä tuhansia.
Kylmän sodan päättyminen ei muuttanut USA:ta maailmanparantajavaltioksi. Sodat ja salamurhat ovat jatkuneet entiseen tahtiin. Afghanistanin ja Irakin hävittäminen ja miehitys synnyttivät edelleen jatkuvan arabien diasporan, ja nostivat raunioista ISIS:in kaltaisia ääriliikkeitä. Samaan aikaan USA:n liittolaisvallat Israel ja Saudi Arabia käyvät omia sotiaan, jonka uhreina on kokonaiset kansakunnat Jemenissä ja Palestiinassa. Syyria ja Libya on ajettu jatkuvaan sisällissotaan. Kuolonuhrien kokonaismäärässä ollaan jälleen miljoonaluokassa.
Sitä, että lausuu ääneen USA:n tekoja ja niiden seurauksia, ei voida pitää demonisoimisena. Sen sijaan USA:n toimien arvostelijoiden huitominen leimakirveillä, ja poliitikkojen vaikeneminen suurvallan sota- ja valtapolitiikasta muistuttaa suuresti suomettumisen käytäntöjä. Näyttääkin siltä, että rähmälläänolo on suomalaisen ulkopolitiikan peruspilari.”
(PS. Tätä mielipidettä kirjoittaja Viljami Vaskonen on tarjonnut tiivistetyssä muodossa myös valtamediaan – turhaan… )
Öisinajattelija
Aina kun USA on puuttunut sotilaallisesti toisten maiden sisäisiin asioihin milloin Vietnamissa, Irakissa tai Afganistanissa, seurauksena on ollut tilanteen eskaloituminen ja väkivaltainen kaaos. Ja kun tilanne on saatu täysin sekaisin, on paettu paikalta ja jätetty paikalliset selvittämään sotkut.
Omassa etupiirissään Etelä-Amerikassa CIA on järjestänyt vallankaappauksia ja salamurhia, mutta myös Lähi-idässä on ollut salaista toimintaa, vähemmän on nimittäin puhuttu Mohammad Mossadegin, iranilaisen poliitikon ja maan pääministerin 1959-53, syrjäyttämisestä USA:n järjestämänä operaationa.
Mossadeg kansallisti maansa rikkaat öljyvarat kansainväliseltä öljybisnekseltä, joten CIA organisoi vallankaappauksen ja asetti valtaan USA-mielisen shaahin. Öljyn saanti Valtoihin turvattiin Iranista, ainakin vähäksi aikaa…
Meillä täällä ”lännessä” oletetaan, että vain Venäjä tai muut autoritaariset maat tekevät propagandaa, mutta Yhdysvaltain propagandaa, samoin kuin Hesarin tai Ylen manipulaatiota ja indoktrinaatiota ei huomata, vaan se on ”objektiivista tiedonvälitystä.” Tietysti hyväuskoiset ottavat sen totena.
Valtamedian mustavalkoisen maailmankuvan mukaan maailmanpolitiikan sankarit ja roistot valmistautuvat nyt Euroopassa yhteenottoon.
Järkevintä olisi pyrkiä sovintoon, eikä lähettää lisää aseita kummankin puolen kuumapäille. Ja median lopettaa sotahysterian lietsominen.
Pieni lyöntivirhe muuten erinomaisessa kirjoituksessa. Indonesian kansan murhaaja oli ameriikkalaismielinen SUHARTO . Sukarno oli puolueettomien maiden puheenjohtaja, tasapuolinen, vapaamielinen demokraatti, joka syrjäytettin ja murhattiin.
Ja se mitä itse olen huomannut, että aina kun arvostelee USA:n touhuiluja, niin saa vastaansa: mutku Neuvostoliitto, mutku Kuuba, mutku DDR, mutku Securitate jne.
Näiltä raamattua kädessään heiluttelevilta hihhulijenkeiltä voisi kysyä, että oikeuttaako rikos toisen rikoksen?!
Väännän rautalangasta: kyllä se varkaaltakin varastaminen täyttää rikoksen tunnusmerkin!
Saati sitten tunnoton lahtaaminen, vaikka kuinka valehtelisi itselleen olevansa oikeassa.
”Totuuden puhuja ei saa yösijaa”-metafoora pätenee näinä aikona kaikkialla ilmansuunnista riippumatta…
Venäjä on laittanut Aleksei Navalnyin ja muut oppositiomiehet ja -naiset kansalliseen terroristikantaan, koska heitä pidetään ”ääriajattelijoina” ja terroristeina.
Koskahan Suomen turvallisuuspoliisi laittaa suomalaiset toisin- ja öisinajattelijat omaan terroristikantaansa epäiltyinä ääriajattelijoina, ellei ole jo tehnyt niin.
Heillä on valtuuksia jo liikaakin tunkeutua kansalaisten yksityisyyteen ”tiedustelun” verukkeella tai peitetoiminnan avulla, jossa salainen agentti teeskentelee olevansa joku kunniallinen ihminen.
Mahdollisessa kriisitilanteessa oppositiomieliset eli ”ajatusrikolliset” Orwellin sanoin, viedään ”turvasäilöön” eli vankilaan vedoten heidän aiheuttamaansa uhkaan kansalliselle turvallisuudelle.
Ajatellaan ihan piruuttaan toisin ja öisin, koska se on kansalaisoikeus demokraattisessa oikeusvaltiossa.
Ylellä tuli valaiseva ohjelma jenkkien käyttämistä painostuskeinoista mm. Nokiaa ja Rauma-Repolaa kohtaan vielä Neuvostoliiton ollessa hengissä.
Jenkit kiristivät ja kuristivat suomalaisfirmoja, etteivät ne veisi mitään sellaista teknologiaa NL:oon, jonka se katsoi vaarantavan omia intressejään.
Ja suomipojathan taipuivat jenkkien tahtoon. Sielu myytiin dollarille.
Nokia taisi saada myöhemmin jotain vastineeksi, mutta RR ei, Matomäki jaksoi tällekin jälkeenpäin vain hörötellä, muuta kun ei voinut.
Jenkit, maailman suurin rikollisvaltio, yrittää vielä pitää pihdeissään koko maailmaa, nykyisin näkyvimmin Eurooppaa, jonka kulahtaneet satraapit nuoleskelevat jenkkien persettä, minkä kerkiävät.
USA ja vasallit huutavat kurkku suorana sitä kuuluisaa sutta. Tarpeeksi kun huutaa, kyllä se kerran sieltä tulee, niinkuin siinä sadussa.
Onko jenkkipoliitikot ottaneet sellaisen taktiikan jatkuvalla sanktiosönkötyksellä ja Venäjän hyökkäysuhalla pelottelemalla, että arvioivat Putinin lankeavan ansaan; Halutaan pakottaa Venäjä sotilaallisiin toimiin rassaamalla Putinista se vanha katutappelija esiin.
Jos Venäjä ei hyökkääkkään, koko maailma, Venäjän kansa mukaan lukien, olettavat Putinin pelkäävän. Sitähän Putin ei voi sallia, ajattelevat hampurilaismössöllä aivojansa ravinneet amerikkalaisstrategit. Jatketaan siis suden huutamista.
Yleltä tulee kyllä harvakseltaan hyviäkin ohjelmia, etenkin Ulkolinja, Ulkomaan raportti ja Dokumenttiprojekti, mutta kyllä se uutis- ja ajankohtaisohjelmien osalta näyttää olevan samaa kaliiberia HöSsön kanssa.
Natoa pukkaa ikkunoista ja ovista, ja amerikanpellet sekä Euroopan eunukit mädän Stoltenbergin johdolla saavat vapaasti mölistä päättömyksiään.
Kokkarikamaa pääsääntöisesti molemmat mediat.
Tänään katsoin vain hetken A-Talkia, kun Vanhanen selitti jotain Natosta.
Kun vuoro siirtyi kokkari-Valtoseen, entiseen Lepomäkeen; jonka kädet eivät lepää hetkeäkään suun käydessä, vaan ne heiluvat valtoimenaan, eikä muistiin ole jäänyt koskaan, sanoiko hän jotain heilumisen lisäksi.
Tässä mielessä nimen vaihto on onnistunut.
Suljin töllön kesken Valtosen ensimmäisen lauseen. Lisäpontta päätökselle antoi myös se, että ärsyttäväpärstäinen Atte Viherjokunen näkyi istuvan Natottajien penkillä, suuvärkki jo typerään hymyyn vääntäytyneenä.
Koronafasismin, Nato-vyörytyksen ja pörssikurssien ristitulessa voi olla vaikea ymmärtää elämän syvintä olemusta, mikäli sellaista edes on.
Ainakin se kiertää hyvin kaukaa poliitikot ja heidän perskärpästoimittajansa, jotka muhivat omassa inhassa liemessään puunaamoineen ja iänikuisine jargoneineen, levittäen tympeää mitäänsanomattomuuttaan kuuliaisen ja lannistetun kansan pohjattoman tyhjään sieluun.
Niinpä. Joskus olin viemässä edustamani yrityksen tarpeisiin faksia Suomesta Neuvostoliittoon, Rajalla Suomen puolella ei päästetty yli, ennen kuin olin hakenut vientiluvan USA:sta. Niin, sitä kutsutaan suomettumiseksi.
Kiitti kommenteista.
Niitä lukiessa tulee mieleen (kuten Viljami Vaskonenkin kirjoittaa), että suomalainen RÄHMÄLLÄÄNOLO itään tai länteen kertoo selvimmin mitä SUOMETTUMINEN oikeasti on. Se on jonkimmoinen huonon itsetunnon/ identiteetin omaavan maan ja sen johtajien sutautumista ja tuulen haistelemista suuntaan, mistä VALTA milloinkin puhaltaa.
Ja nyt kun näyttää, että NATO puhkuu kovimmin laajememisinnoissaan, ja venäjä on taas kerran se varsinainen pahan valtakunta, niin tätä nykyä juuri kokomustan jne harjoittama SUOMEN NATOTTAMINEN on pahinta suomettamista!
Öisinajattelija
KU:n mädännäisyys näkyy jo selvästi. Se ei julkaise eikä halua tuoda lukijoiden nähtäväksi Päätoimittajan näkemyksistä poikkeavia näkemyksiä. Esimerkkinä llukija kirjoitus: Mikä on Vasemmistoliiton ulkopoliittinen linja. Ja juuri tuo natottaminen. Puolueella on kuulemma sotilasliitoja koskeva kielteinen periaate päätös, mutta sen suhteen ollaan hiljaa. A-studiossakin on aivan eri puhujat natottamisesta. he ovat noita puolitien kulkijoita tai täysin natottuneita. Tämän suhteen ei voi kuin tuntea häpeää. Miten alas lehti voi vajota. Olkoon Venäjän ja Putinin hallinto miten tahansa rappeutunut, niin silläkin pitää olla oikeus puolustaa itseään sotilaalliselta uhkalta jos se sellaista kokee.
Tämän asian suhteen Vladimir Posner on esittänyt, että pitää saada aikaan kompromissi ja hän vertaa tilannetta Kuuban kriisiin, jolloin molemmat perääntyivät ja purkivat ohjustukikohtiaan. Siis pitäisikö Venäjän viedä ohjuksensa niin Yhdysvaltojen nenän alle, että he voivat haistaa ne, ennen kuin ymmärtävät, ettei heidän maailmanlaajuinen valta tule enää onnistumaan. Pidän sellaista kuitenkin hyvin vaarallisena kompromissi esityksenä koska siinä pelataan koko ihmiskunnan elämällä. Posner on haastatellut monia merkittäviä ihmisiä mm. Jeltsiniä ja Putinia. Hän kysyi heiltä ovatko he demokraatteja? Vastaus oli, ei he eivät ole demokraatteja. Venäläiset eivät edes ymmärrä mitä demokratia on. Koska he eivät ole koskaan sellaista kokeneet. Läntisellä ns. demokratialla ei ole mitään patenttia, joka määräisi mikä on kenellekin oikea vallanpitämisen muoto ja sisältö. Pitäköön venäläiset omansa kunnes haluavat sen muuttaa.
USA: LLA on omat likapyykkinsä niikuin kaikilla suurvalloilla. Kun jenkkien syntejä luetellaan,niin samalla unohdetaan täysin se mitä hyvää on tehty. Esim. Euroopan jäleenrakennus sodan jälkeen seurauksena demokraattinen Länsi-Eurooppa vertaa diktatuurinene Itä-Eurooppa jossa vieläkin demoratian juurtuminen on tuskaisaa. Kommunismin torjunta,millainen olisi maailma jos johtava suurvalta tänäpäivänä olisi NL? Ei esim. Irania kukaan ole lähes 50 vuoteen estänyt kehittymästä paremmaksi hyvinvointivaltioksi kuin Suomi…Nytkin Lähi-Idän valtioLila on täysi vapaus kehittyä johtaviksi hyvinvointivaltioiksi,kukaan ei estä. Päinvastoin kaikille se kävisi länsi auttais siinä koska sekin hyötyisi siitä paljoan. Mutta ei kaikki tiedämme mistä se johtuu eikä syyllinen ole länsvaltiot ta tuo ”Great Satan USA”
Jep, asioilla on puolensa, kiitän tarkennuksista, Jarmo!
ps. suuri saatana -käsite vaihtelee kirjoittajasta riippuen….
ÖISINAJATTELIJA
Jarmo, siihen ”likapyykkikoriin” voi laittaa myäs tämän Ukrainan kriisin. Tätä mieltä on ”Foreign Policy”-lehden toimittaja…
https://foreignpolicy.com/2022/01/19/ukraine-russia-nato-crisis-liberal-illusions/