Kirjoitin viikko sitten KU-blogin Lapset militaristisessa maailmassa, joka oli myös arvio ohjaaja Ville Suhosen uudesta dokumentista “Sodan ja rauhan lapset (2024). Totesin blogissani mm.. että “Lapsia on kasvatettu militaristisessa hengessä, viholliskuvia maalaten monessa maassa, kautta aikojen…” ja että “…militaristinen ajattelu heijastuu 2024 myös selvästi Suomen oikeistohallituksen raja-,sisä- ja ulkopolitiikkaan…”. Sen politiikan sotaisia seurauksia ja tietenkin sote-ratkaisujen heitteillejättöjä ja terveysasemien yms palvelujen leikkausten aiheuttamia seurauksia saamme kokea jo nyt ja jatkossa yhä väkivaltaisemmksi käyvässä aikuisten, lasten ja nuorten käyttäytymisessä.
Militarismi ”kasvattaa” ja vaikuttaa
Militaristinen ajattelu, kielenkäyttö ja asekalistelu siinä sivussa ovat järkyttävässä kasvussa uutta ulkopoliittista suuntaa hakevassa ja samalla Nato-”isäntämaata” mielistelevässä oikeistolaisessa Suomessa. Se on se sotaisa tausta, jolla on oma merkityksensä kun oikeistohallitus leikkaa kaikista kurjimmilta ja köyhimmiltä. Mutta: täysin pyhä ja koskematon alue ovat sotamenot, kalliit asetyypit, armeijan sotaharjoitukset ja miljardeja maksavat hyökkäyshävittäjät. “Pyhän alueen” menot kasvavat kuten tuottoisa asevientikin. Viholliskuvien maalailu on jo nyt taantumassa 1930-luvun lapualaispropagandan tasolle kun kouluihin on jopa ehdotettu uudenlaisia “maanpuolustustunteja” tai vähintäänkin uusisänmaallista kasvatusta. Maasta se pienikin ponnistaa jos ja kun kasvatustyö aloitetaan ajoissa kuten Lapuan liikkeen ja suomalaisen fasismin kulta-aikoina. Eikös tällainen kehitys haiskahda aika lailla väkivallan ihannoinnille ja ongelmien sotaiselle ratkaisumallille?
Kun aseet ovat esillä ja väkivallan käyttöä opitaan ratkaisumallina amerikkalaiseen tapaan vähän joka tuutista, ei kannata ihmetellä sitä, että koulu- tai työelämässä kiusattu ja kiusaaja ratkovat välinsä viime kädessä myös asein: Suomessakin perinteinen puukko on jo vaihtunut tuliaseisiin. Raju väkivaltainen kuvasto mediassa ja usein kiusaamiseen, uhkailuun ja fyysisellä väkivallalla pelotteluun perustuvat some-keskustelut kuuluvat jo nyt lasten ja nuorten maailmaan, muutenkin militaristisen ja sotaisan Suomen arkeen. Myös mallioppiminen on eräs väkivaltaisen käyttäytymisen alku ja juuri; siihen opettaa erityisesti militaristinen pelimaailma.
Tietenkään mediassa ei käytetä väkivallan lisääntyessä pahalta kalskahtavaa sanaa “militarismi”, koska sehän liittyy vain itäisen perivihollisemme lastenkasvatukseen, sotatoimiin ja lähihistoriaan. Suomi rakentaa, rakastaa ja puolustaa rauhaa, aina ja iänkaikkisesti. Tämä näennäinen , isänmaallinen ja omaa maata puolustava sanoma tähdätään juuri lapsille ja nuorille, mutta varsin usein siinä on uusoikeistolainen ja ideologinen ketunhäntä kainalossa.
Arvomaailma arvossaan ja inglish viralliseksi kieleksi (?)
Arvomaailmakin on heittänyt sopivasti häränpyllyä. Kun ennen puhuttiin ja kirjoitettiin kouluissakin karjalaisuudesta, Kalevalasta ja karelianismista lähimain Suomen ja suomalaisuuden “alkukotina” ja oltiin ylpeitä jopa slaavilaisesta kaihosta ja suomalais-ugrilaisesta Volgan mutkan perimästä, me olemmekin nyt muuttuneet pika pikaa aitoamerikkalaisiksi tai ainakin -mielisiksi USA-Nato-ystäviksi, palanneet länsimaisen arvomaailman pariin ja syliin..
No, toki massakulttuuri, rock, elokuvat, inglish-kieli, tavat, muoti ja pukeutuminen sekä pikaruokatottumukset ovat tulleet jo kymmeniä vuosia lännestä tänne Pikku-Amerikkaan. Väkivalta- ja pelikulttuurin leviämisessa lienee vielä toivomisen varaa, koska esim kouluampumiset ovat suht harvinaisia ja pienimuotoisia. Aseita piisaa jo nyt Amerikan malliin ja ampuma- ja armeijaharrastus leviää innokkaiden nuorten (tyttöjenkin) keskuudessa. Kunhan saadaan vielä rekrytoitua reserviä ja nuorempia ampumisharrastuksen pariin, syttynee uusi coltinkatkuinen arvomaailma todelliseen loistoonsa.
Läntiset arvot korostuvat ennen muuta kielipolitiikassa. Ihan tosissaan (ilmeisesti) on jo ehdotettu englantia Suomen viralliseksi kieleksi. Miksi? Eihän siihen kohta ole enää mitään tarvetta kun kaikki ruutua, älypuhelinta, väkivaltafilmejä ja sotapelejä tuijottavat lapset ja nuoret on jo saatu lyhykäiseen peukuttamiseen ja inglish-OMG!-viestintään sekä istumaan tuntikausiksi liikkumattomina könkköenglantia tavaillen. Nohevammat kirjoittavat gradunsa ja pitemmälle ehtineet väittärinsä myös tekoälyenglannilla, josta vastaväittäjä tuskin saa selvää – eikä tekstiä hänen lisäkseen kukaan muu luekaan! Mitä siinä enää suomen kielellä tekee, saati “ryssän”karjalalla, kiinalla, venäjällä, espanjalla, saksalla, ranskalla jne
Sote-politiikassa on myös päästy lähelle amerikkalaista arvomaailmaa: jokainen on oman onnensa seppä ja ellei ole omasta perstaskusta varaa maksaa sairastumistaan, saa Suomessa kohta rauhassa kuolla pois. Yksityistäminen on kuin mantra ja sen johdannainen tai peräti kantasana eli “yksin-yksityisyys” kuolemassakin säilyy, sillä eihän meillä enää kukaan toisten asioihin puutu – tai uskalla puuttua, vaikka joku porukka kadulla hakkaa ja potkii maassa makaavaa – tai viime hengäystä vetelevä sote-politiikan uhri ja sairas seinänaapuri apua tarvitsisi!
Krokodiilin kyyneleet
Tuntuu hieman paradoksaaliselta, että ne markkinamiehet ja oikeistopoliitikot, jotka ovat kaiken nykyisen systemaattisen kurjistamisen ja nuortenkin syrjäytymisen “lapsivihamielisiä” alullepanijoita ja hyötyjiä, vuodattavat krokodiilin kyyneleitä silloin kun sattuu ja tapahtuu kauheuksia. Silloin voivotellaan sydämen kyllyydestä, vaaditaan pikaisia toimia, komiteoita ja mietintöjä asiantilan korjaamiseksi, mutta juuri kukaan ei huomaa miksi ja miten “asiantila” on saatettu nykymalliseksi. “Taustat tutkitaan”-hätähuutoja kuuluu aina eliittipoliitikkojen suusta – kun lapsia koulukiusataan, perhemurhataan tai ammutaan muuten vain tavallista enemmän.
Mutta mikä on tulos? Hämmästyttävän nopeasti “asiantila” ja juuri tapahtuneet kauheudet haudataan Ö-mappiin eikä mitään todellista muutosta tapahdu. On pakko säästää, resursseja ei löydetä, mitään oleellista muutosta ei näy mailla eikä halmeilla. Ei koulumaailmassa, ei työelämässä, ei sote-politiikassa, ei nuoriso-, ei vammais-, ei vanhus- eikä mielenterveystyössä! Mutta: säästöt ja leikkaukset, valtionvelka ja sen hoito sekä jatkuva kasvu kyllä muistetaan joka puheenvuorossa! Entä se pieni ihminen, kiusattu lapsi tai avuton varaton perhe köyhyysrajalla, jolta saksitaan viimeisetkin elämisen eväät ja roposet?
Hyvät poliitikot, pyydän: Sallikaa edes eutanasia ja kurjalistolle itseavusteiset lopetushuoneet!
Ruokaa, ei aseita!
Muistan ajan kun Joensuun torielämää ilahduttivat 25 vuotta sitten Ruokaa, ei aseita! –mielenosoitukset. Eivät ne valtavia massoja keränneet, mutta mukana oli joukko nuoria aktivisteja, jopa veteraaneja ja ystäviänikin: Edo, Ari, Hannu, Masi jne. Rauhan sanomaa ja ruokaa jaettiin ilmaiseksi ja porukka tunsi olevansa oikealla asialla. Samoihin aikoihin, noin 30 vuotta sitten Joensuun rasismia, siis skini-ilmiötä ja skinien harjoittamaa väkivaltaa vastustavilla marsseilla porukkaa piisasi kyllä enemmänkin.
Entäpä nyt? Rauhaa ja ruokaa tarvittaisiin ja aitoa elo- tai ympäristökapinaa, mutta mitä vielä: aseita jaetaan ja mainostetaan ihan valtiovallan taholta. Lasketaan jopa patruunoiden ja isompien ammusten määriä, jotta saataisiin Venäjän putinistit perääntymään ja rauhantila palautettua Ukrainaan. Näinköhän se onnistuu, aseistamalla? Ampumalla ja tappamalla enemmän, puolin ja toisin? Ukrainassa, Gazassa jne jne. Militarismi, väkivalta ja viholliskuvat myyvät. Sotaisat kuvat ja tarinat muuttuvat arkisiksi, väkivalta mediassakin ongelmien ratkaisumalliksi.
Aitoa diplomatiaa väheksytään ja rauhanrakentajia pidetään pettureina – silloinkin kun nälkäkuolema uhkaa ja juuri ruokaa tarvittaisiin aseiden sijaan, kuten hoitoa ja turvapaikkaa niin monelle sodan & väkivallan uhrille joka puolella palloamme. Rauha, ruoka, sote-turva ja turvapaikka säästäisi monen arjen väkivallasta & sodasta & militarismista kärsivän lapsen, sillä aseisiin ja hävittäjiin tuhlaaminen, saati militristiseen ideologiaaan kasvattamiseen panostaminen vie aina lähemmäs väkivaltaa, pahimmillaan yleensä ennen pitkää todella monen ihmislapsen kuolemaan.
Siispä Ruokaa, ei aseita! –vaatimus kunniaan. Säästöä tarvitaan ihmishengissä: miekat auroiksi, aseet romuraudaksi!
Susirajan virallinen Öisinajattelija
Kirjoituksestasi saa sen kummallisen kuvan, että suomalaiset ihan aiheetta ja suorastaan tyhmyyttään noudattavat ikivanhaa periaatetta: jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan. Kyllä sen varustautumisen on oltava myös henkistä, eikä vain aseita tai ammuksia. Tuskin kukaan suomalainen oikeasti sotaa haluaa; se tieto on kyllä selkäytimessä, minkä sotaveteraani isäukkoni yhden ainoan kerran asiasta puhuessaan muotoili: sota on yhtä helvettiä! No, Natossa ollaan kiitos Putinin, ja jos se kuulu viides artikla tarjoaa jotain lisäarvoa maan turvallisuuden kannalta, niin jotainhan siitä on maksettava. Naton DCA-sopimuksissa olisi kyllä selvästi vähempi nöyristely riittänyt; kyllä me hoidamme oman tonttimme periaatteessa itse.
Koulukiusaamisesta on käyty joutavanpäiväistä parranpärinää jo vaikka kuinka kauan! Kahveja juotu kokonaisten säiliövaunujunallisten verran – eikä mikään muutu!
Eikä tule muuttumaankaan, koska kiusaajistahan yritykset saavat ”dynaamisia ja eteenpäinsuuntautuneita” johtajia ja päälliköitä, lue: Product Managereita!
Rahasta puhuttaessa: meidän niin inhimillinen, sympaattinen ja lämminsydäminen Riikka Purramme: -” Ei lukeminen ja laskeminen mitään rahaa tarvitse!” Mi-täh?
Tyhmä kysymys: – mihin ne säästetyt rahat sitten laitetaan? Juuri ne, joita ”talousosaaja”-puolueemme pitää ominaan!
Toinen tyhmä kysymys: – eikö arvon porvareiden päihin mene ajatus siitä, että riittävä sosiaaliturva on paras yhteiskuntarauhan tae?
Onneksi Orpon hallitus EI OLE ikuinen.
Vihjeeksi kenraaleille: – kiinalaiset hävittäjäkoneet kehittyvät vauhdilla, sieltä löytyy jo laadukkaita stealth-vehkeitäkin. Ovat halvempiakin! Miksi hirttäisitte itsenne jenkkien kytkykauppoihin? Eikös esim. Spitfire ole vieläkin nopea ja tulivoimainen, viemään asevaikutusta haluttuun kohteeseen…?
Suomen liityttyä suurvallan johtamaan sotilasliittoon ja sidottua dca-sopimuksella itsensä tiiviisti Yhdysvaltoihin, johtajamme vakuuttelevat, että olemme entistä paremmassa turvassa USA:n asevoimien ja ydinasesateenvarjon alla.
Niitä jotka varoittelevat turvan olevan kyseenalaista ja pettävää illuusiota, ja ehdottavat neuvotteluja ja diplomatiaa tulenaran tilanteen ratkaisemiseksi, halvennetaan epärealistisiksi idealisteiksi ja pahimmassa tapauksessa Putin-trolleiksi.
Poliitikot meillä ja muualla Euroopassa vaativat olemaan valmiina Euroopan laajuisen suursodan varalta. Käsittämättä että heidän itsensä henkikulta ja omaistensa ja lapsiensa henki on suuressa vaarassa, jos Euroopassa aloitetaan yleiset kovapanosammunnat… Ja jos käytetään isoja jytkyjä eli ydinaseita.
Ja ne kymmenet tuhannet ”sinkkipojat” joita uhrataan lopullisen voiton vuoksi.
Voi voi, herra Aarno, yläluokka tulee heti pakenemaan kakaroinensa vaikka jonnekin Uuteen Seelantiin, jos sodan merkkejä alkaa ilmassa näkyä.
Sinkkipoijat uhrataan nimenomaan vain sijoitusten ja omistusten turvaamiseksi. Tavallinen kansa jätetään takuuvarmasti heittämään veivinsä sormi suussa.
Ja kaikki vain siksi, kun itsesäälissä rypevä pikku Volodja haluaa olla juuri se pihan ”kovin” pikkuskidi, joka pissii pitemmän kusikaaren kuin muut!
Pitemmällä tähtäimellä katsottuna ”oranssi setä” ja pikku Volodja ovat vain pelkkä hyttysenkusi valtameressä, eivät elä ikuisesti!
Ei kait sentään presidenttimme ja armeijan ylipäällikö Alex Stubb, joka on yksi niistä jotka vaativat meitä valmistautumaan sotaan muutaman vuoden sisään, lähde lipettiin Yhdysvaltoihin sodan syttyessä Suomessa. Silloin menisi sotilaskunnia häneltä…
Salonius-Palsternakasta Ja Mika Aaltolasta ei tiedä,
molemmathan ovat vaatineet suomalaisia valmistautumaan sotaan lähitulevaisuudessa. Kovia uhoajia ja militaristeja, mutta tositilanteessa hekin ehkä lähtisivät Isäntämaahan turvaan.
Tavalliset ihmiset ja köyhät voikin sitten välineellistää sodan kulutustavaraksi.
Usko pois herra Aarno, kyllä kokkarit tietävät miten istua tuleen toisten housuilla.
Ja mitäpä pikku Stubb-sylikoira isäntänsä suojista Kaliforniassa sanoisikaan? – ”Sori siitä, mutku mä oon nii arvokas!”