Nato – tukikohdilla vai ilman?
Nato-jäsenyyttä arvioiva Ajankohtaisselonteko turvallisuusympäristön muutoksesta julkaistiin viime viikolla. Eilen eduskunnassa käynnistyi sitä koskeva keskustelu.
Selonteon mukaan (s. 26) ”Jäsenyys ei velvoittaisi Suomea ottamaan alueelleen ydinaseita, pysyviä tukikohtia tai joukkoja”. Ydinaseiden osalta väite voi pitää paikkansa, mutta tukikohtien osalta väitteen todenperäisyyttä on syytä epäillä.
On toki totta, että – kuten selonteossa todetaan – Norja ja Tanska ovat asettaneet jäsenyytensä alkuvaiheessa yksipuolisia rajoitteita jäsenyydelleen, eivätkä ne ole sallineet liittokunnan pysyviä joukkoja, tukikohtia tai ydinaseita omalla alueellaan rauhan aikana.
Mutta missä kulkee pysyvän ja ei-pysyvän raja?
Kirjassaan The United States of War (University of California Press, 2020), David Vine on löytänyt Norjasta kuusi USA:n käytössä olevaa tukikohtaa. Ja viime vuonna Norjassa tehdyillä päätöksillä USA:n sotilaallista läsnäoloa on vahvistettu varsin pysyväisluontoisella tavalla.
Pysyvien amerikkalaisjoukkojen määrää on tosin vaikea arvioida, koska suuri osa pysyvistä ja pysyväisluontoisista tukikohdista on yhteiskäytössä. Esimerkiksi Værnes oli alun perin Norjan merijalkaväen tukikohta, mutta toimii myös USA:n lentokenttänä ja varastotukikohtana.
USA ole Norjan ainoa yhteistyökumppani.
Myös Britannialla on omat laajenevat tukikohtajärjestelynsä Norjassa. Niitä on perusteltu maan arktista aluetta koskevilla intresseillä, jotka – näin on julkisesti ilmoitettu – ovat ristiriidassa Venäjän arktista aluetta koskevien intressien kanssa.
Oman ilmoituksensa mukaan britit eivät voi sietää venäläisten läsnäoloa ”omalla takapihallaan”. Minun korvissani perustelu kuulostaa ihan klassiselta etupiiriajattelulta. Ja sitä se käytännössä onkin, vaikka suomalaisessa Nato-narratiivissa tämä piirre toistuvasti kielletään.
Eikä Norja ole mikään poikkeus.
Kuten Vine kirjassaan kuvaa, sotilaallisen yhteistyön ja harjoittelun nimissä tukikohtia voi perustaa myös maihin, jotka ovat kieltäneet vieraan vallan tukikohdat omalla maaperällään. Hyvä esimerkki tästä on USA:n armeijan kumppanuussopimus Filippiinien armeijan kanssa.
Sen myötä maassa, jonka perustuslaki vuodelta 1994 kieltää ulkomaiset tukikohdat omalla maaperällään, harjoitellaan nyt yhdessä sotaa ja sotilaallisen avun vastaanottamista ikään kuin pysyvänä asiantilana. Ja maassa on nyt USA:n joukkoja enemmän kuin ennen vuotta 1994.
Voisiko Suomi siis olla poikkeus?
En usko. Lupaus siitä, että Suomeen ei ole tulossa ”pysyviä tukikohtia ja joukkoja” on aivan yhtä tyhjää puhetta kuin se on ollut Norjassa, jonka – toisin kuin selonteossa annetaan ymmärtää – tukikohdat ovat jo pitempään olleet myös Naton, USA:n ja Britannian varsin vapaassa käytössä.
Selonteon mukaan Nato tarkastelee parhaillaan yhteisen puolustuksen vahvistamista sekä puolustuksen järjestämistä liittokunnan alueella. Enkä olisi kovin yllättynyt, jos siinä tarkastelussa Pohjolan linnoittamisesta tulisi yksi Naton prioriteeteista.
Pohjolan linnoittamisesta on puhunut myös Ulkopoliittisen Instituutin johtaja Mika Aaltola. Hänen mukaansa kysymyksessä on nimenomaan Suomen esittämästä intressistä.
Olisi onnetonta, jos tätä intressiä ei osattaisi ennakoida tässä ja nyt.
Erkki Laukkanen
Erkki Laukkasen epäily, että Suomeen tulisi ulkomaiden tukikohtia on historiankin valossa perusteltu. Suomalainen porvaristo on läpi historian ollut viemässä Suomea jokun suurvalla ”suojelukseen.” Itsenäistynyt Suomi kutsui lähes ensimmäisenä toimena Venäjän kanssa sodassa olevan Saksan sotaväen Suomeen. Saksan romahdettua mielisteltiin Englantia mm. luovutttamalla Suomenlahden satamia Englannin laivaston käyttöön niiden matkalla pommittamaan Pietaria Venäjän sisällissodan aikana. Seuraava suojelija oli natsi Saksa. Nyt koetetaan josko päästäisiin USA:n takapihaksi. Eli mikä tahansa käy, kunhan se ei ole Venäjä.
(Ennustan köyhien suomalaisten kuntien mielellään ottavan tukikohtia, jos sillä tavalla saavat kasvavia verotuloja.)
Taanskan Grönlannissa on Thulen tukikohta, jossa Yhdysvallat on pitänyt ydinaseita salaa ja vastoin Tanskalle annettuja lupauksia. Ne tulivat julkisuuteen 1968 ydinonnettomuuden takia, kun vetypommilastissa ollut pommikone putosi jäätikölle.
Tukikohdilla, tottakai! Kyllä tässä vanhan miehen (87v.) ”sydäntä kylmää” nykymenoa seuratessa. Kyllä nuo ”jenkit” ovat hyviä propagandan syöttäjiä, se on nyt todistettu. Häärivät Ukrainassa pari vuosikymmentä senaattoreita ja varapresoidenttiä myöten kuiskuttelemassa ukrainalaisten korvaan. Ja meillä saatiin media Eduskunnan (!) radiota myöten tekemään propagandaa, ja luomaan uhkakuvia, joilla saatiin koko maa sotahysterian valtaan. Tuon isäntämaasopimuksen ”historia” olisi tutkimisen väärtti. Kehuskellaan Suomen demokraattisudella, mutta kansaa on pidetty päätösten juonittelussa pimennossa, kuin diktatuurissa ikään. Totean lopuksi, että olen ERITTÄIN pettynyt Vasemmistoliiton johdon toimintaan asiassa, josta tulevaisuuden sukupolvet joutuvat kärsimään.