Suomi on nyt ajettu raakalaismaisen sotilasliiton käsivarsille ja hyvin toiminut puolueettomuuspolitiikka on lopullisesti sekä perusteettomasti jätetty taakse parin kuukauden paniikkitilaan ja medioiden lietsomiin pelkoskenaarioihin pohjautuen. Suuria tai kauaskantoisia päätöksiä ei tunnetusti tule tehdä tunnekuohuissa. Vain kansanäänestys vuosi Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen jälkeen olisi voinut legitimoida tällaisen päätöksen, joka loukkaa kansanvaltaa ja vähentää kansallista itsemääräämisoikeutta. Tämän raukkamaisen ratkaisun myötä jännitteet ja uhkat Itämeren alueella tulevat jatkossa vain lisääntymään. Itse en tule pasifistina koskaan hyväksymään sotilasliittoja, asevarustelua tai militarismia missään niiden muodoissa. Romantisoidut tarinat viidennen artiklan turvatakuista ovat vailla reaalipolitiikan todistusarvoa. Suomi maana huononee silmissäni sen sijaan vinhaa vauhtia. Nyt sitten vain odotellaan päätöksiä sotilastukikohdista tai ydinkärkien sijoittamisesta Suomeen, johon ei edelleenkään kohdistu minkäänlaista suoraa sotilaallista uhkaa. Varmasti pian kohdistuu, sehän on vain ajan kysymys, koska sodat rakennetaan jännitteitä ja asevarustelua rajusti lisäämällä. Kaikki varustevarat, mukaan lukien täysin järjettömät ja tarpeettomat hävittäjähankinnat, tulisi käyttää hyvinvointivaltion rakentamiseen. Se on aitoa rauhanpolitiikkaa. Nyt sitten voidaan lahjoittaa alati enemmän kansallista vaurautta Naton pyyteettömälle hyväntekeväisyysjärjestölle samaan aikaan, kun edes välttämättömämpiin kunta-alan palkankorotuksiin ei tunnu olevan varaa.
Julkaisen blogissani kansanedustaja Markus Mustajärven (vas) eriävän mielipiteen eduskunnan puolustusvaliokunnan puoltavaan lausuntoon, ettei totuus Nato-jäsenyyden vaaroista tai riskeistä unohtuisi koskaan:
Eriävä mielipide
Perustelut
Suomen pitkään harjoittama ulko- ja turvallisuuspolitiikka on perustunut rauhantahtoisen ulkopolitiikan ensisijaisuuteen, sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja kansainväliseen yhteistyöhön, jossa YK ja Etyj ovat keskeisiä.
Natoon liittyminen kytkisi Suomen perusteiltaan toisenlaiseen politiikkaan, joka nojaa sotilaalliseen voimaan, ydinasepelotteeseen ja maailman jakamiseen vastakkainasettelulla erityisesti suhteissa Venäjään ja Kiinaan.
Suomi on pyrkinyt edistämään aseidenriisuntaa ja ydinaseistuksen rajoittamista. Natoon liittyminen sitoisi Suomea jatkuvaan asevarusteluun ja sen ulottamiseen myös uusille alueille, mm. avaruuteen. Samalla se rajoittaisi mahdollisuuksia mm. liittyä ydinaseet kieltävään YK:n sopimukseen, johon yksikään Nato-maista ei ole liittynyt, koska se on ristiriidassa Naton ydinasepolitiikan kanssa.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohtana on ollut pyrkimys pysytellä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella, ehkäistä ennalta konflikteja diplomatian keinoin ja huolehtia siitä, että Suomen aluetta ei käytetä vihamielisiin tarkoituksiin Venäjää tai muita maita vastaan. Tämä näkemys on keskeinen osa äskettäin hyväksytyissä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa, että puolustusselonteossa. Sitoutuminen Natoon tekisi Suomesta osapuolen, kun Nato tai joku Nato-maa on konfliktissa Venäjän, tai jonkun muun maan kanssa.
Suomen ei pidä olla lisäämässä ja kärjistämässä jännitteitä kansainvälisissä suhteissa eikä etenkään maamme lähialueilla. Nykyisessä tilanteessa on syytä todeta, että Suomi pitää kiinni Suomen ja Venäjän sopimuksesta neuvotella asioista, jotka ovat ongelmallisia. Se koskee mm. sellaisia kansainvälisiä sotaharjoituksia, jotka ovat omiaan lisäämään jännitteitä.
Suomi on sitoutunut ydinaseiden leviämisen ehkäisemistä koskevaan sopimukseen eikä Suomeen saa sijoittaa ydinaseita. On syytä todeta selvästi, että tästä pidetään kaikissa tilanteissa kiinni, niin rauhan ja kriisin kuin muissakin oloissa.
Suomen itärajan läheisyydessä, erityisesti Kuolassa sijaitsevat Venäjän isot ydinasevoimat korostavat tarvetta välttää Suomen itärajan muodostumista kahden ydinasein varustetun sotilaallisen voiman − Naton ja Venäjän − väliseksi rajaksi ja Suomen säilyttämistä sotilaallisesti liittoutumattomana.
Kansainvälisen oikeuden mukaan sotilaallisten keinojen käyttö on sallittua muuhun kuin oman maan puolustamiseen vain YK:n valtuuttamana. Nato ei tähän ole sitoutunut, mutta Suomen on pidettävä siitä kiinni.
Nato on uudistamassa strategiaansa kesäkuun huippukokouksessa. Hallitus ei selonteossaan arvioi strategiaan valmisteltuja muutoksia, jotka julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan vahvistavat Naton globaalia roolia ja vastakkainasettelua myös Kiinan kanssa.
Ilmastonmuutos tulee lisäämään Arktisen alueen luonnonvarojen ja kulkuyhteyksien merkitystä. On vaara, että myös varustelu alueella kasvaa. Se on uhka alueen vakaudelle, alkuperäiskansoille ja ympäristölle.
Asevarustelu ja sotaharjoitukset − puhumattakaan sodista − ovat merkittävä ilmastopäästöjen ja muiden ympäristöongelmien tekijä. Asevarustelun ja sotaharjoitusten rajoittaminen pitäisi olla osa Suomenkin ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa.
Sotilaallisen liittoutumattomuuden mahdollisuuksien ja etujen arviointi on Nato-selonteossa kokonaan sivuutettu. Jos hallitus päätyy esittämään jäsenyyden hakemista, pitää jäsenyyden ehtojen ja reunaehtojen käsitteleminen tehdä perusteellisesti. Se edellyttää laajaa asiantuntijoiden kuulemista useissa eduskunnan valiokunnissa.
Ratkaisu Natoon hakeutumisesta tehdään nopealla, kaksivaiheisella selontekomenettelyllä eduskunnalle. Se ei salli perusteellista valiokuntakäsittelyä asiantuntijakuulemisineen, eikä edusta demokraattista päätöksentekoa.
Jos jäsenyyttä päädytään hakemaan, pitää myös kansalaisilla olla mahdollisuus ottaa asiaan kantaa neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä. Suomi on liittymässä Natoon ehdoitta.
Puolustusvaliokunnan enemmistön hyväksymän lausunnon mukaan:
Mahdollisen Nato-jäsenyyden tarkoituksena on Suomen turvallisuuden maksimointi, eikä Nato-jäsenyyden hakemisessa ole tarve asettaa mitään reunaehtoja (kpl 75).
Mikäli Nato-selonteon ja puolustusvaliokunnan enemmistön kanta on myös Suomen kanta, maamme hakee sotilasliitto Naton jäsenyyttä ilman ainoatakaan reunaehtoa.
Vakuuttelut siitä, ettei Natolla ole mitään intressiä sijoittaa ydinaseita Suomen maaperälle eivät sulje pois ydinaseiden sijoittamista Suomeen. Sen voi tehdä vain Suomen oma päätös. Norjan päätös olla sallimatta ydinaseita maaperälleen koskee sekin vain rauhan aikaa, ei kriisi- ja sotatilannetta. Suomen on suljettava oma alueensa ydinaseilta sekä rauhan, kriisin että sodan aikana.
Puolustusvaliokunnan enemmistön linjaus, että Suomi hahmottelisi ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen kautta, millainen Nato-maa Suomi sotilasliitossa lopulta olisi, antaisi Suomen Nato-jäsenyyden toteuduttua viime kädessä avaimet muiden maiden, ja ennen kaikkea Naton suurimpien jäsenmaiden, käsiin sen päättämiseksi, minkälaista on Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka tulevaisuudessa.
Ajankohtaisselonteossa käsitellään lukuisia tekijöitä, myös riskejä, jotka vaikuttavat tai voivat vaikuttaa Suomen turvallisuuteen. Hybridivaikuttaminen, kyberturvallisuus, huoltovarmuus, kriittisen infrastruktuurin suojaaminen ja taloudelliset vaikutukset käydään läpi myös riskejä huomioiden.
Mutta yhden osion kohdalla riskejä ei avata lainkaan. Nato-jäsenyyttä käsittelevässä osiossa ei käydä läpi jäsenyyden haittapuolia millään tavalla. Kansanedustajille luvataan antaa tietoa enemmän, mutta kansalle ei. Tämä selonteko ei arvioi Nato-jäsenyyden vaikutuksia vaan on opas Nato-jäsenyyteen.
Suomen Nato-jäsenyyttä on pohjustettu määrätietoisesti jo Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien. Kriittiset äänet on vaiettu tai vaiennettu ja ilmapiiri on muuttunut hyvin ahdistavaksi, jopa uhkaavaksi − ja silläkin on aina seurauksensa.
Nyt on rakennettu kummallinen yhteys, että Ukrainan tilanne voidaan siirtää sellaisenaan koskemaan Suomea. Suomi ei ole koskaan ollut Neuvostoliiton alusmaa eikä ole slaavilainen valtio. On luotu outo mielikuva, että jos vastustaa Nato-jäsenyyttä, kannattaa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Pelko ei kuitenkaan saa olla päättäjille peruste tehdä ratkaisuja. Kaikissa tilanteissa pitää pystyä arvioimaan ratkaisujen hyviä ja huonoja puolia ja katsoa hetken yli.
Sotien jälkeisen ajan tärkein päätös tehdään valtavalla kiireellä, vaikka kaikki sotilasasiantuntijat sanovat, ettei mitään, päälle kaatuvaa uhkaa ole. Onneksi Suomi on huolehtinut omasta puolustuksestaan. Kaikissa tilanteissa oma, uskottava puolustus antaa liikkumatilaa.
Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys muuttaisi perustavalla tavalla Pohjois-Euroopan vallitsevaa tilaa. Pohjoisessa tilanne on ollut vakaa ja ennustettava pitkään. Arktisen alueen merkitys kasvaa, luonnonvarat kiinnostavat, samoin meriyhteys. Pohjoiseen katsovat niin Yhdysvallat, Venäjä kuin Kiinakin, ja jo se lisää jännitteitä alueella.
Meistä tulisi osa ydinaseblokkia. Venäjän merkittävin ydinasearsenaali sijaitsee Kuolan niemimaalla, eikä yksikään suurvalta käy sotaa omalla maaperällään. Sotilasliiton jäsenenä Suomi menisi mukaan suunnitteluryhmään, joka pohtii muun muassa ydinaseitten käyttöä.
Maanpuolustustahto on Suomessa poikkeuksellisen korkea. Se laskisi huomattavasti, jos menemme sotilasliittoon. Nyt maanpuolustus on meidän asia, Nato-jäsenyyden myötä se olisi noiden asia. Se johtaisi myös yleisen asevelvollisuuden murenemiseen, mikä on Suomen puolustuskyvyn ehdoton perusta.
Ja kannattaa muistaa, kun puhutaan turvatakuista, mitä sanoi Yhdysvaltain entisen presidentin entinen neuvonantaja John Bolton. Hän sanoi, että jos Donald Trump olisi valittu toiselle kaudelle, hän olisi ensi töikseen irrottanut Yhdysvallat Natosta. Voitaisiinko silloin puhua enää turvatakuista? Ja Trump tai Trumpin kaltainen presidentti voidaan valita uudelleen, ja silloin asetelma voi mennä kokonaan uusiksi.
Onko Nato-maahan hyökätty?
Puolustusvaliokunnan lausunto luo kuvaa, ettei yhteenkään Nato-maahan ole hyökätty liittokunnan perustamisen jälkeen vuodesta 1949. Se pitää paikkansa vain rajatulla maantieteellisellä alueella, joka lausunnossakin kirjoitetaan toisaalla.
Yhdysvallat on Naton johtava maa ja maailman voimakkain sotilasmahti. Ja kuitenkin sinne hyökättiin 11.09.2001. Se on ainoa hyökkäys, jonka vuoksi Nato on koskaan ottanut viidennen artiklan eli turvatakuut käyttöön.
Hyökkäys Yhdysvaltoihin aloitti terrorisminvastaisen laajamittaisen sodan, joka ulottui huomattavaan osaan maailman maista, ja joka tähän mennessä on vaatinut miljoonia uhreja. Terrorismin vastustamisen verukkeella Yhdysvallat liittolaisineen hyökkäsi laittomasti Irakiin.
Valtaosa Naton jäsenmaista joko osallistui itse hyökkäykseen tai tuki muuten Yhdysvaltoja, vaikka Nato instituutiona Ranskan, Saksan ja Belgian vastustuksen takia ei ensi vaiheessa osallistunut itse sodankäyntiin. Myöhemmin kyllä.
Toisestakin hyökkäyksestä on syytä mainita, koska se halutaan aktiivisesti unohtaa, vaikka kyse oli Argentiinan ja Britannian välisestä sodasta.
Argentiina yritti hyökkäyksellä vallata toiseksi vahvimman Nato-maan Britannian omistuksessa olevat Falkland-saaret vuonna 1982. Seurauksena oli verinen sota, jonka Argentiina hävisi. Nato tuki Britanniaa eli Britannian oikeutta merentakaiseen siirtomaahansa, jota monet pitävät laillisesti kuitenkin Argentiinan alueena. On myös muita esimerkkejä.
Nato-maa Portugali menetti hallussaan olevan Goan Intian asevoimien vallattua alueen vuonna 1961. Nykyinen päättäjäsukupolvi ei enää näytä tuntevan Naton synkkää historiaa siirtomaavallan ja myös Etelä-Afrikan apartheidin keskeisenä tukijana. Intiakin oli pitkään Naton pelossa lykännyt asevoimiensa käyttämistä alueensa vapauttamiseksi.
Toisessa kohtaa valiokunnan mietinnössäkin kuitenkin todetaan aivan oikein, että Yhdysvaltoihin hyökättiin vuonna 2001. Sotilaallisesti liittoutumattomiin Suomeen ja Ruotsiin ei ole hyökätty.
Sen paremmin Nato-selonteossa kuin puolustusvaliokunnan lausunnossakaan ei kerrota, että sotilaallisesti liittoutumattomiin Suomeen ja Ruotsiin ei ole hyökätty toisen maailmansodan jälkeen; ei myöskään Sveitsiin, Itävaltaan eikä Irlantiin.
Naton jäsenmaa Turkki hyökkäsi vuonna 1974 Kyprokselle, joka on nykyisin EU:n jäsen ja sotilaallisesti liittoutumaton. Turkki miehittää edelleen suurta osaa Kyproksesta.
Yksimielisyys − eli konsensusperiaatteen merkitys
Kaikki Naton päätökset tehdään yhdessä konsensuksen perusteella, eli päätöksen syntyminen edellyttää, ettei yksikään jäsenmaa sitä vastusta, väittää valiokunnan mietintö ja jatkaa: jokainen jäsenmaa osallistuu päätöksentekoon tasa-arvoisesti, riippumatta jäsenen koosta tai poliittisesta, sotilaallisesta tai taloudellisesta voimasta.
Suorastaan runolliseksi puolustusvaliokunta heittäytyy verratessaan Yhdysvaltain asemaa: Toisaalta on selvää, että Yhdysvallat on suurten voimavarojensa vuoksi Naton jäsenenä ensimmäinen vertaistensa joukossa, ja Washingtonin näkemyksillä on merkittävä painoarvo Naton päätöksenteossa. Yhdysvaltain mukanaolo tuo Natolle ylivertaiset sotilaalliset voimavarat.
Yhdysvaltojen puolustusmenot ovat yli kaksi kertaa suuremmat kuin muiden liittolaisten yhteenlasketut puolustusmenot. Nato-maiden puolustus nojaakin monilta keskeisiltä osin Yhdysvaltojen voimavaroihin, viime kädessä Yhdysvaltain ydinaseisiin.
Naton jäsenmaat koosta riippumatta ovat konsensusperiaatteen myötä muodollisesti tasavertaisia: samanlaisia oikeuksiltaan ja velvollisuuksiltaan. Mutta ei kukaan usko siihen, että Yhdysvalloilla ja Luxemburgilla olisi tosiasiassa samanlaiset oikeudet ja velvoitteet sotilasliitto Natossa. Eikä näin ole.
Yhdysvallat on käyttänyt erilaisia menetelmiä − diplomatiaa, suostuttelua, kiristystä, uhkailua ja lahjontaa − saadakseen oman tahtonsa ajetuiksi maailmanpolitiikan eri käänteissä lävitse Natossa. Eikä rumimpienkaan keinojen käyttämistä ole kaihdettu.
Hyvä esimerkki ovat Serbian pommitukset, joita Nato jatkoi peräti 78 päivää, vaikka yksi jäsenvaltio ei niitä hyväksynyt. Kovan painostuksen tuloksena Kreikan oli pakko hyväksyä ns. opting out -menettely. Eli Kreikka itse ei osallistunut pommituksiin. Naton pommituksia Kreikka ei kuitenkaan koskaan hyväksynyt, vaikka ei pystynyt niitä estämään.
Tosiasiassa vain isoimmat Nato-maat voivat halutessaan estää Yhdysvaltain ajamat ratkaisut. Esimerkiksi Ranska ja Saksa estivät Naton osallistumisen Irakin laittomaan hyökkäykseen.
Viidettä artiklaa on käytetty poliittiseen kiristykseen
Aivan lähiajankin historiasta löytyy esimerkkejä siitä, että mm. viidettä artiklaa on käytetty poliittiseen kiristykseen.
Ennen Yhdysvaltain ja sen liittolaisten hyökkäystä Irakiin Yhdysvaltain Oslon suurlähettiläs kiristi viidennellä artiklalla asemamaataan Norjaa, jotta olisi saanut sen mukaan hyökkäykseen Irakia vastaan. Tapaus aiheutti Norjassa suuren kohun, mutta Suomen media ei edes uutisoinut asiasta.
Naton historiasta löytyy tietenkin myös paljon muita esimerkkejä siitä, miten ennen kaikkea Yhdysvallat, mutta myös useat muut Naton jäsenmaat, ovat tukeneet esimerkiksi vaalikamppailuissa niitä poliittisia voimia, jotka kannattavat jäsenyyttä Natossa, raskaiden aseiden varastojen perustamista ja ylläpitämistä ja jäsenyyden syventämistä esimerkiksi uusilla mittavilla aseostoilla.
Rumempiakin esimerkkejä löytyy, erityisesti siirtomaavallan ajalta ja kylmän sodan kaudelta. Nato tuki fasistista järjestelmää sekä Espanjassa että Portugalissa. Nato antoi tukensa myös siirtomaajärjestelmälle ja Etelä-Afrikan rotusortoon perustuvalle apartheid-politiikalle.
Silloinkin väitettiin, ettei Nato kavenna kansallista päätöksentekovaltaa, vaikka juuri Nato oli se, joka tuellaan esti yhdessä Espanjan ja Portugalin hallintojen kanssa kansanvallan käyttämisen.
Nato, ydinaseet ja Suomi
Naiiveimmillaan puolustusvaliokunnan enemmistön hyväksymä lausunto on väittäessään nykyisen lainsäädännön kieltävän ydinräjähteiden maahantuonnin, valmistamisen, hallussapidon ja räjäyttämisen Suomessa.
Valiokunta huomauttaa tässä yhteydessä, että ydinenergialain (990/1987) 4 § kieltää ydinräjähteiden maahantuonnin samoin kuin niiden valmistamisen, hallussapidon ja räjäyttämisen Suomessa.
Valiokunnan enemmistö ei huomioi, että samanlaista lainsäädäntöä on myös kaikissa niissä Naton jäsenmaissa, joihin Yhdysvallat on sijoittanut omia ydinaseitaan ja joiden kuljetukseen ja käyttöön se kouluttaa myös näiden maiden hävittäjälentäjiä.
Puolustusvaliokunnan enemmistö ei näytä olevan selvillä siitä, että Yhdysvallat − ja sama koskee myös muita Naton ydinasevaltioita eli Britanniaa ja Ranskaa − ei ilmoita, onko esimerkiksi sen sota-aluksissa ydinaseita, vaikka ne rutiininomaisesti liikkuvat myös muiden maiden aluevesillä ja satamissa. Sama koskee näiden alusten vierailuja myös ei-Nato-maissa.
Puolustusvaliokunnan lausunto tunnustaakin, että Nato-jäsenyydessä on kyse nojaamisesta ennen kaikkea Yhdysvaltain ydinaseisiin. Nato-maiden puolustus nojaa monilta keskeisiltä osin Yhdysvaltojen voimavaroihin, viime kädessä Yhdysvaltain ydinaseisiin.
Ydinaseista vuoden 2010 konsepti linjaa, että Nato pysyy ydinaseliittona niin kauan kuin ydinaseita on olemassa (kappaleet 17−18), tämä tulokulma ei tule muuttumaan uudessa strategisessa konseptissa.
(56) Yhdysvalloilla on tällä hetkellä viidessä liittolaismaassa (Saksa, Italia, Turkki, Hollanti ja Belgia) Naton puolustustoimia varten korvamerkittyjä Yhdysvaltain taktisia ydinaseita, joiden merkitys on viime vuosikymmeninä ollut pitkälti symbolinen.
(57) Valiokunta toteaa, Naton ydinasepolitiikka ohjaa käytännössä Nato-maiden toimintaa suhteessa erilaisiin ydinaseriisuntafoorumeihin. Yksikään Nato-maa ei ole liittynyt ydinasekieltosopimukseen.
Kolme Sanna Marinin hallitukseen osallistuvaa puoluetta − Sdp, vihreät ja vasemmistoliitto − ovat ilmoittaneet tukensa ydinasekieltosopimukselle, josta on myönteinen maininta myös Marinin hallituksen ohjelmassa. Nato-selontekokin huomioi ydinasekieltosopimuksen olemassaolon toteamalla, ettei ”yksikään Nato-maa ei ole liittynyt ydinkieltosopimukseen”.
Huomattavaa hyväuskoisuutta sitä vastoin osoittaa puolustusvaliokunnan lausuntoon kirjattu maininta, jonka mukaan ”toisaalta Nato-maissa on kriittistä keskustelua ydinaseiden roolista, ja moni Nato-maa on aktiivinen toimija tämän aihepiirin keskusteluissa”.
Vielä naiivimpaa on viimeistä virkettä lukuun ottamatta toteamus, mitä Suomi voisi tehdä liityttyään ydinaseblokin jäseneksi: ”Valiokunnan mielestä on luontevaa, että Suomi mahdollisena Nato-maa jatkaisi korkeaa profiiliaan eri aseriisuntakysymyksissä, myös ydinaseriisunnan osalta, Naton ydinasepelotetta kuitenkaan kyseenalaistamatta”.
Nato sanoo antavansa kaikille jäsenmailleen ydinasesuojan
Ydinasesuojaa käsitteli myös pääministeri Sanna Marin vastauksessaan toimittajien kysymykseen ydinaseista (mm. Kauppalehti 13.4.2022).
Pääministeri korosti, että Suomi ”itse päättää esimerkiksi siitä, sijoitettaisiinko Suomen alueelle ydinaseita tai pysyviä tukikohtia”. Hän ei myöskään pitänyt hyvänä sitä, että Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen asetettaisiin liittymisvaiheessa jonkinlaisia ehtoja. Varmemman vakuudeksi Marin katsoi, ettei Suomen kannata sulkea itseltään mitään ovia, jos Suomi päättää hakea Naton jäsenyyttä.
Kauppalehden julkaisemassa uutisessa viitattiin myös ”Naton omaan Nuclear sharing –ohjelmaan, jolla liittouman ydinasevaltiot jakavat ydinaseita myös niille valtioille, joilla ydinaseita ei ole”. Naton ”ydinaseiden jako-ohjelmasta” kysyttäessä Marin vastasi, ettei hän halua mennä ”yksityiskohtiin tässä kohtaa”.
Tiedetään, että Suomeen ostetut F-35-hävittäjät ovat myös modifioinnin myötä kykeneviä kuljettamaan ydinaseita. Useat Nato-maat, joihin Yhdysvallat on sijoittanut ydinaseita, ovat myös Yhdysvaltain avustuksella kouluttaneet omia hävittäjälentäjiä käyttämään ydinaseita.
Saksan vihreitä edustavan ulkoministeri Annalena Baerbockin mukaan maan vastikään hankkimilla F-35-hävittäjillä tullaan tulevaisuudessa jatkamaan saksalaislentäjien koulutusta ydinaseiden käyttöön. Sama käytäntö on ollut olemassa jo Saksan aiemmin Yhdysvalloista ostamissa hävittäjissä.
Tekeekö Suomi samoin? Aikooko myös Yhdysvaltain tuella Suomi kouluttaa F-35-hävittäjiä käyttäviä suomalaislentäjiä ydinaseiden käyttöön? Jos ei, niin tämä on syytä kertoa julkisesti.
Suomella ei tietenkään ole minkäänlaista päätäntävaltaa siitä, käytetäänkö ydinaseita tositilanteessa vai ei. Tällaisessa tilanteessa Suomen päätäntävaltaa ei ole siis vain kavennettu, se on viety kokonaan, vaikka kyse olisi omaan maahamme sijoitetuista asejärjestelmistä.
Natolle tukikohtia Suomeen
Nato-jäsenyys saattaa tuoda Suomeen pysyvästi ulkomaisia asevoimia ja Naton tukikohtia. (66) Mikäli Suomi olisi Naton jäsen ja joutuisi sotilaallisen iskun tai sen uhkan kohteeksi, voisi Nato-joukkoja saapua maahan Suomen hallituksen pyynnöstä auttamaan Suomen puolustamisessa. Nato-joukkoja voitaisiin kutsua kiristyneessä tilanteessa paikalle myös ennalta ehkäisevässä tarkoituksessa nostamaan kynnystä sotatoimien aloittamiselle Suomea vastaan tai niillä uhkaamiselle.
Suomi ratkaisisi tällöin itse vastaanottamansa avun muodot. Todennäköisiä suorituskykyalueita, joilla Suomi Nato-maana saisi tukea kriisitilanteessa, olisivat tiedustelu, ampumatarvikkeet, erilaiset ohjukset sekä ilma- ja meripuolustus.
Valiokunta huomauttaa, että Suomen maavoimat kuuluvat Euroopan vahvimpien joukkoon, joten maavoimavahvistuksia ei kriisitilanteessa välttämättä edes tarvittaisi.
Nato-selonteko on jättänyt kokonaan huomioimatta Naton äskettäin tekemän päätöksen, jonka mukaan sotilasliitto sijoittaa ulkomaisia joukkoja niihin jäsenmaihin, joilla on yhteinen raja Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa.
Puolustusvaliokunta väittää, ettei Suomi joutuisi Naton jäsenmaana vasten tahtoaan vastaanottamaan alueelleen sen kummemmin vieraita joukkoja, tukikohtia kuin ydinaseitakaan.
Puolustusvaliokunta ei kuitenkaan arvioi Naton äskettäisen päätöksen merkitystä Suomelle, jolla Naton jäsenmaana olisi yhteistä rajaa peräti 1340 kilometriä Venäjän kanssa.
On merkille pantavaa, että suurimpien eduskuntaryhmien puheenjohtajat eivät vastusta pysyviä Nato-joukkojen sijoittamista tai Naton tukikohtien perustamista Suomeen.
Julkisuudessa esimerkiksi kokoomuksen, Sdp:n ja keskustan eduskuntaryhmien puheenjohtajat ovat ilmoittaneet, etteivät he vastusta pysyviä Nato-joukkoja tai tukikohtia Suomessa. Samalla linjalla on myös perussuomalaisia edustava ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Kristillisen puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja ei sulkisi pois myöskään ydinaseiden sijoittamista Suomeen.
Edellä olevien lausuntojen pohjalta onkin tehtävä se johtopäätös, että sekä Nato että suurimmat suomalaiset puolueet − tai ainakin niiden johtohenkilöt − ovat valmiit siihen, että Suomeen sijoitetaan pysyvästi sekä ulkomaisia asevoimia että Naton tukikohtia.
Naton turvatakuut − totta vai tarua
Puolustusvaliokunnan enemmistöllä on romantisoitu käsitys Naton turvatakuista eli ns. viidennestä artiklasta.
Hyökkäys yhtä Naton jäsenmaata kohtaan on ylevän periaatteen mukaisesti hyökkäys kaikkia jäsenmaita kohtaan. Naton kaikki jäsenmaat puolustavat hyökkäyksen tapahtuessa toisiaan ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta” periaatteen pohjalta.
Mielikuvat Natosta perustuvat usein juuri romantisoivaan ja myös idealisoivaan Muskettisoturien iskulauseeseen, joka sivuuttaa konkreettis-historiallisen tilanteen ja reaalipolitiikan kokonaan.
Puolustusvaliokunnan enemmistön mielestä Suomi saa automaattisesti tukea muilta Nato-mailta, jos Suomeen kohdistuu hyökkäys. Käsitys on paitsi virheellinen, myös vaarallinen.
(66) Mikäli Suomi olisi Naton jäsen ja joutuisi sotilaallisen iskun tai sen uhkan kohteeksi, voisi Nato-joukkoja saapua maahan Suomen hallituksen pyynnöstä auttamaan Suomen puolustamisessa. Nato-joukkoja voitaisiin kutsua kiristyneessä tilanteessa paikalle myös ennalta ehkäisevässä tarkoituksessa nostamaan kynnystä sotatoimien aloittamiselle Suomea vastaan tai niillä uhkaamiselle.
Valiokunta huomauttaa, että sotilaallisessa konfliktissa Suomeen mahdollisesti saatava sotilaallinen apu todennäköisesti kulkisi Ruotsin tai Norjan maa- ja merialueiden sekä ilmatilan kautta. Maat ovatkin Suomelle konkreettinen väylä länteen.
Suomi ratkaisisi tällöin itse vastaanottamansa avun muodot. Todennäköisiä suorituskykyalueita, joilla Suomi Nato-maana saisi tukea kriisitilanteessa, olisivat tiedustelu, ampumatarvikkeet, erilaiset ohjukset sekä ilma- ja meripuolustus.
Naton turvatakuut eivät ole mikään automaatti, joka varmasti takaisi edes kriisi- ja sotatilanteessa muiden jäsenmaiden tuen. Turvatakuut realisoituvat sotatilanteessa vain silloin, jos Naton johtovaltio Yhdysvallat katsoo omien etujensa vaativan sotilaallista puuttumista.
Selonteko ja myös puolustusvaliokunnan lausunto antavat suomalaisille vääränlaisen kuvan turvallisuustakuista. Ei ole olemassa sataprosenttisia turvatakuita. Kaikki viidennen artiklan kansainväliset asiantuntijat ovat asiasta samaa mieltä. Puolustusvaliokunnan enemmistö arvioi kuitenkin tuntevansa artiklan toteutumisen mahdollisuudet paremmin. Sitä kuvaa seuraava kirjaus:
(51) Naton 5. artiklaa ei ole testattu tilanteessa, jossa sotilasliittoon kuuluva maa joutuu sotilaallisen voimankäytön kohteeksi. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta toteaa, että Yhdysvallat tulee vastaamaan Nato-sitoumuksistaan, jos Nato-maahan hyökätään.
Syy tähän on selvä: jos artikla 5:n mukaisiin sitoumuksiin ei voi tosipaikan tullen luottaa, Yhdysvaltain globaali turvatakuuverkosto menettää uskottavuutensa. Yhdysvallat on Aasiassa antanut kirjalliset turvatakuut usealle maalle, muun muassa Etelä-Korealle ja Japanille ja maat odottavat saavansa Yhdysvalloilta tukea kriisitilanteessa Kiinan ja Pohjois-Korean muodostamaa uhkaa vastaan. Nato-turvatakuiden uskottavuuden pettäessä myös nämä sopimusjärjestelyt menettäisivät merkityksensä.
Ensimmäinen virke ei pidä lainkaan paikkansa.
Naton viidettä artiklaa on testattu tilanteessa, jossa sotilasliiton voimakkain valtio eli Yhdysvallat joutui hyökkäyksen kohteeksi vuonna 2001. Se on myös ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun viides artikla on toistaiseksi otettu käyttöön kuten puolustusvaliokunta itsekin toteaa:
(50) Syyskuun 11. päivän terrori-iskut vuonna 2001 Yhdysvaltain maaperällä johtivat Naton neuvoston kautta aikain ensimmäiseen päätökseen soveltaa Pohjois-Atlantin sopimuksen viidettä artiklaa. Hyökkäys yhtä jäsentä vastaan katsottiin Naton neuvoston 12.9.2001 tekemällä päätöksellä hyökkäykseksi kaikkia vastaan.
Viides artikla, kollektiivinen puolustusvelvoite, takaa Nato-jäsenyyden kannattajien mielestä sen, että kaikki muut Nato-maat kiirehtivät hyökkäyksen kohteeksi joutuneen uhrin avuksi yhteisin sotilaallisin toimin. Näin ei kuitenkaan välttämättä tapahdu. Eikä viides artikla myöskään tätä edellytä.
Nato-jäsenyys on ennen muuta sotilasliitto Yhdysvaltain kanssa. Yhdysvaltain sanotaan antavan muille Naton jäsenmaille turvallisuustakeet. Hyökkäys pienintäkin Nato-maata vastaan olisi samalla hyökkäys maailman mahtavinta sotilasmahtia, Yhdysvaltoja vastaan.
Kuka haluaisi saada vastaansa maan, jonka varustelumenot ovat yksin suuremmat kuin seitsemän seuraavan maailman maan asevarusteluun käyttämät varat. Yhdysvalloilla on joukkoja ja tukikohtia ainakin yli 70 maassa.
Harva jäsenyyden aktiivisista kannattajista lienee kuitenkaan pohtinut turvatakuiden käytännön merkitystä ja viidennen artiklan käyttöönoton edellytyksiä, saati sitten sotilasliiton jäsenmaiden erilaista painoarvoa päätöksenteossa, joka artiklaa koskee.
Eivätkä he tunnu pohtivan myöskään sitä, että Nato-jäsenyys tuo mukanaan myös velvoitteita, joiden noudattamista sekä Nato että muut Naton jäsenet − ennen kaikkea Yhdysvallat − valvovat. Velvoitteisiin kuuluu myös Naton ydinasepolitiikan tukeminen.
Monet Nato-jäsenyyden kannattajat pitävät artiklaa absoluuttisena turvallisuustakuuna, joka nostaa hyökkäyskynnystä ja jopa estää hyökkäyksen jo ennakolta ja jos hyökkäys kuitenkin tapahtuisi, niin Nato-maiden yhteinen sotilaallinen voima ja sotilaalliset vastatoimet riittävät pitämään huolta siitä, että hyökkääjä voitetaan. Usko perustuu Yhdysvaltain ylivoimaiseksi katsottuun asevoimaan, johon Suomikin nyt aikoo tukeutua.
Yhdysvallat itse vastusti aikoinaan sotilasliittoa perustettaessa absoluuttisia turvatakuita, koska se ei halunnut niiden kautta tulla vedetyksi muiden maiden käymiin sotiin. Yhdysvallat halusi myös pitää itsellään päätäntäoikeuden siitä, miten viidettä artiklaa tulkitaan ja käytetään.
Yhdysvaltain neuvottelijat tiesivät myös, että automaattista puolustamista koskeva sitoumus olisi nähty välittömästi toimena, jolla kongressin perustuslaillista oikeutta päättää sodasta olisi rajoitettu. Sellaisen sopimuksen hyväksymisen taakse ei olisi saatu riittävää enemmistöä. Neuvottelijat päättivätkin esittää sanamuodon lainaamista Brysselin sopimuksen sijaan Rion sopimuksesta, jonka oli allekirjoittanut 21 muuta Amerikan valtiota.
Rion sopimus lupasi aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutuvalle apua, mutta ei täsmentänyt sitä sotilaalliseksi. Lisäksi hyökkäyksen piti olla vieraan valtion asevoimin tekemä ja provosoimaton. Näin haluttiin estää se, ettei Yhdysvaltoja vedettäisi mukaan konflikteihin vastoin sen omaa tahtoa. Toisaalta artiklan muotoilu ei sulkenut pois aseellisen voiman käyttöä.
Kyse on siitä, kenellä on tulkintaetuoikeus esimerkiksi siitä, onko hyökkäystä ylipäänsä tapahtunut ja onko hyökkäys aseellinen ja myös siitä, tarvitseeko artiklan mekanismia ylipäänsä ottaa käyttöön. Ja jos se otetaan käyttöön, minkälaista apua hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle pitäisi antaa. Sekin tehtiin jo sotilasliittoa perustettaessa selväksi − kuten edellä on kuvattu − ettei annettavan avun tarvitse sotilaallisen hyökkäyksenkään tapahtuessa olla välttämättä sotilaallista.
Monet asiantuntijat katsovat, ettei viides artikla loppujen lopuksi lupaa mitään, mutta se sitoo Naton jäsenmaat tukemaan Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspoliittisia linjauksia. Vain suurimmilla jäsenmailla on ollut uskallusta itsenäiseen päätöksentekoon kuten Saksan ja Ranskan kieltäytyminen hyökkäyksestä Irakiin Yhdysvaltain rinnalla vuonna 2003 osoitti.
Artiklan nykytulkinta kuitenkin mahdollistaa sen, että Naton jäsenet voivat toimia yhdessä missä maailmankolkassa tahansa puolustaakseen todellisia tai kuviteltuja etujaan mitä tahansa uhkaksi väittämäänsä vastaan. Yhdysvallat puolestaan katsoo, että Nato-sopimus ja sen viides artikla velvoittavat muut Naton jäsenvaltiot sotilaallisiin toimiin sen puolesta silloin kun Yhdysvaltain johto pitää sellaisia tarpeellisina. Ja missä päin maailmaa tahansa.
Tällä kannalla ovat myös esimerkiksi Baltian Nato-maiden ja Puolan johto Yhdysvaltain eurooppalaisen pääliittolaisen Britannian ohella.
Nato-jäsenyyden jälkeen puolustussopimus Yhdysvaltain kanssa?
Jo pitempään kulisseissa on keskusteltu myös puolustusyhteistyön tiivistämisestä Yhdysvaltain ja Suomen välillä riippumatta siitä, liittyykö Suomi Natoon vai ei. Vaikuttaa siltä, että kyse on laajasta puolustussopimuksesta, josta on tarkoitus päättää Suomen liityttyä Natoon.
Puolustusvaliokuntaa keskusteluista ei ole informoitu, mutta kun valiokunnan mietintöön on liitetty kehotus ”hyödyntää maksimaalisesti” ja ”tarkastella ennakkoluulottomasti” eri kumppaneiden kanssa tehtyjä yhteistyöjärjestelyjä, vaikuttaa siltä, että puolustusministeriössä ennakoidaan jo tulevaisuutta.
Ohessa maininta valiokunnan lausunnosta:
(39) Valiokunta pitää välttämättömänä, että Suomi hyödyntää maksimaalisesti eri kumppaneiden kanssa solmittujen yhteistyöjärjestelyjen mahdollisuudet myös jatkossa ja tarkastelee ennakkoluulottomasti mahdollisuuksia syventää yhteistyötä entisestään.
Valiokunta korostaa, että kansainväliseen puolustusyhteistyöhön osallistumisen keskeisen kriteerin tulee olla se, miten yhteistyö tukee Suomen kansallisen puolustuksen suorituskykyjen kehittämistä. Nykyisestä laajasta yhteistyöverkostosta selviävät ajan kuluessa ne yhteistyömuodot ja maat, joiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä on eniten lisäarvoa Suomen puolustuskyvyn kehittämiselle.
Tulevaa uutta yhteistyötä pohjustetaan myös maininnalla ”tavoitella liittokunnan rakenteiden ulkopuolisella yhteistyöllä yhteisen puolustuksen tehokkaampaa toimeenpanoa”. Tästäkään puolustusvaliokuntaa ei ole informoitu, mutta lause heijastaa Yhdysvaltain nykyhallinnon tuttua kielenkäyttöä, jossa heijastuu tyytymättömyys sotilasliitto Naton päätöksenteon ja päätösten toteutuksen hitauteen ja byrokratiaan.
Vaikuttaa siltä, että Suomesta on tulossa Yhdysvaltain kulloisenkin hallinnon tuntoja tarkasti seuraava apuri ja Naton johtovaltion toiveita toteuttava uskollinen liittolainen. Tämä kaikki tapahtuu tilanteessa, jossa Suomea johtaa Marinin vasemmistokeskustahallitus.
Ohessa lainaus kannasta, jonka valiokunta hyväksyi tuntematta sen taustaa:
(41) Valiokunta toteaa, että nyt tehtävän kansainvälisen puolustusyhteistyön rooli Suomen puolustuspolitiikassa muuttuu merkittävästi, mikäli Suomi liittyy Natoon. Suomen Nato-jäsenyys johtaisi siihen, että liittokunnan rakenteiden ulkopuolella harjoitetulla sotilaallisella yhteistyöllä tavoiteltaisiin ennen kaikkea yhteisen puolustuksen tehokkaampaa toimeenpanoa.
Yhteistyön avulla luotaisiin myös vaihtoehtoja sen varalle, että Naton konfliktiajan toiminta jostain syystä hidastuisi. Puolustusyhteistyöllä on mahdollista hakea tiettyjen valtioiden ja maaryhmien intresseihin ja tarpeisiin räätälöityjä ratkaisuja ilman 30 jäsenen liittokunnan toimintaan väistämättä liittyvää kankeutta.
Suomen näkökulmasta yhteistyön edelleen kehittäminen Pohjoismaiden, Yhdysvaltain, Iso-Britannian, Ranskan ja Saksan kanssa on välttämätöntä.
Varusmiespalvelu ja Nato
”Asevelvollisuusjärjestelmän ylläpitäminen Nato-Suomessa ei näin ollen olisi mikään ongelma.” Valiokunta toteaa, että Nato-maissa kattava, yleinen asevelvollisuus on käytössä Turkissa ja Kreikassa.
Puolustusvaliokunnalta jää mainitsematta, että Turkilla ja Kreikalla on yleinen asevelvollisuus käytössä nimenomaan siksi, että ne ovat olleet sodan partaalla jo kymmeniä vuosia. Myös viime aikoina kahden Nato-maan suhteet ovat jälleen kärjistyneet.
Puolustusvaliokunnan enemmistö unohtaa, että vielä muutama vuosi sitten Suomeen kohdistui Naton ja ennen kaikkea Yhdysvaltain taholta voimakkaita paineita luopua kokonaan varusmiehiin perustuvasta puolustusjärjestelmästä ja perustaa ennen kaikkea ulkomaisiin interventioihin kyvykäs palkka-armeija.
Nyt valiokunnan enemmistö väittää vastoin parempaa tietoa, että ”kukin jäsenmaa voi ylläpitää sellaista kansallista puolustusjärjestelmää kuin parhaaksi katsoo”. Nato odottaa jäseniltään tietynasteista panostusta liittokunnan yhteisiin tarpeisiin, minkä ohella kukin jäsenmaa voi ylläpitää sellaista kansallista puolustusjärjestelmää kuin parhaaksi katsoo.
Kertomatta jää se, että Yhdysvallat on jo pitkään pyrkinyt muuttamaan Naton jäsenmaiden kansallisia puolustusrakenteita sellaisiksi, jotka vastaavat Yhdysvaltain omia strategisia tarpeita ja tavoitteita. Yhdysvallat tavoittelee liittolaisiltaan ennen kaikkea tukea interventiokyvyilleen ja käymilleen interventiosodilleen.
Venäjä ja Yhdysvallat vastakkain arktisella alueella − Nato-selonteko vaikenee
Suomen tulevat velvoitteet Naton jäsenenä pohjoisen kalottialueen ja arktisen alueen puolustamisessa on unohdettu selonteosta kokonaan, vaikka juuri tällä alueella Yhdysvaltain ja Venäjän vastakkainasettelu on selvästi kasvanut. Ja samalla sotilaallisen yhteenoton vaara.
On ymmärrettävää, että Yhdysvallat haluaa sekä Suomen että Ruotsin puolustamaan suurvaltaetujaan sekä pohjoisella kalotilla että arktisella alueella, mutta Suomelle Nato-jäsenyys merkitsee vaaraa joutua suurvaltaselkkauksen alueeksi ja ensi-iskun kohteeksi.
Yhdysvallat haluaa Suomen Kiinan vastaiseen liittoon
Ajankohtainen suurvaltakonflikti, jossa osallisina ovat ennen kaikkea Kiina, Yhdysvallat, Venäjä ja Euroopan unioni, on Nato-selonteossa hyvin heikosti taustoitettu ja kuvattu. Niitä ei myöskään puolustusvaliokunnan mietinnössä ole arvioitu.
Suomen Nato-jäsenyys merkitsisi Suomen yhä voimallisempaa suuntautumista Yhdysvaltain johtamaan Kiinan vastaiseen rintamaan. Valitettavasti Marinin hallitus on jo ottanut ensiaskeleet myös tähän suuntaan. Donald Trumpin presidenttikaudella Suomi otti Yhdysvaltain vaatimuksesta askelia, joilla valmistauduttiin rajaamaan mm. teknologiayhteistyötä kiinalaisyritysten kanssa.
Kun presidentti Joe Biden on jatkanut ja vieläpä vahvistanut Trumpin aloittamaa Kiinan vastaista politiikkaansa, on myös Suomi muuttamassa perinteisiä Kiina-linjauksiaan, jotka ovat toistaiseksi mahdollistaneet suomalaisyrityksille edullisen talousyhteistyön Kiinan kanssa. Viime vuosina yhteistyö Kiinan kanssa on ollut yhä laajempaa mm. elintarvike- ja lihateollisuuden kanssa.
Suomi Naton jäsenenä joutuu yhä tiukemmin seuraamaan Yhdysvaltain linjauksia myös kansainvälisessä politiikassa.
Kansalaismielipiteen muutoksesta huolimatta kansanäänestys tarpeen
Naton jäsenenä Suomi ei voi pysyä suursodan ulkopuolella. Nato-selonteossa ja myös puolustusvaliokunnan mietinnössä väitetään ”että mahdollinen Euroopan laajuinen tai Itämeren alueella tapahtuva sotilaallinen konflikti vaikuttaisi Suomeen, ja Suomen olisi vaikea pysytellä sen ulkopuolella”.
Perusteluna valiokunta käyttää Ukrainan sotaa, jonka myötä ”Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisistä tukijaloista on Venäjän aloittaman hyökkäyssodan myötä pudonnut pohja pois sekä sääntöpohjaiselta kansainväliseltä maailmanjärjestykseltä että mahdollisuudelta harjoittaa perinteistä, rakentavaa naapuruuspolitiikkaa Venäjän suuntaan.
Suursodan syttyessä Suomi sotilasliitto Naton jäsenenä joutuu vuorenvarmasti eturintamavaltiona sotaan. Nato-jäsenyyden ulkopuolella Suomella on sitä vastoin ei vain teoreettinen, vaan myös todellinen mahdollisuus pysyä suursodan ulkopuolella.
Suomessa kansalaismielipide on koko kylmän sodan jälkeisen ajan tukenut vahvasti sotilaallista liittoutumattomuutta. Tästä kertovat muun muassa Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kymmenien vuosien ajan tekemät mielipidemittaukset.
Kyselyiden tulokset ovat muuttuneet Nato-jäsenyydelle myönteisiksi vasta helmikuussa 2022 Venäjän Ukrainaan käynnistämän hyökkäyksen jälkeen. Näin ollen kansalaismielipide on ollut Nato-jäsenyyden kannalla noin kaksi ja puoli kuukautta. Mikään ei takaa sitä, etteikö mielipideilmasto voisi myöhemmin jälleen muuttua.
Suomen sotilaallinen liittoutuminen olisi historiallinen, koko Suomen kansainvälistä asemaa muuttava ratkaisu. Siksi tällainen ratkaisu − puolesta tai vastaan − on ankkuroitava suomalaisten selvästi ilmaisemaan tahtoon kansanäänestyksessä. Se mahdollistaisi Nato-jäsenyyden hyödyistä ja haitoista myös laaja-alaisen keskustelun, jota nykyisessä tuohtumuksen ja kiireen ilmapiirissä on ollut käytännössä mahdoton käydä.
Erityisesti tasavallan presidentti Sauli Niinistö on perustellut kansanäänestyksen välttämättömyyttä hyvin. Helmikuun 4. päivä 2022 Niinistö sanoi Iltalehdessä todenneensa jo vuosia sitten, että ”yhteiskuntarauhan kannalta on erittäin tärkeää, että tällainen äärimmäisen suuren luokan kysymys tulee käsitellyksi niin, että se nauttii legitiimisyyttä, sellaista tunnetta ihmisissä, että on oikein mitattu.”
Tasavallan presidentin mukaan häntä vieroksuttaa ”se, että sanotaan, ettei kansa tällaisista asioista ymmärrä, vaan se pitää jättää kansan valitsemien edustajien ratkaistavaksi. Niinhän se jäisikin joka tapauksessa ja mahdollisesti kahdenkolmasosan enemmistöä vaadittaisiin eduskunnassa.”
Julkisessa keskustelussa kansanäänestys on torjuttu siksi, että kansanedustajat voivat saada Nato-jäsenyydestä luottamuksellista tietoa, jota kansalaisilla ei ole. Kansanvallassa perustelu on outo. Suomen kansainvälispoliittista asemaa ei voi eikä pidä muuttaa salaisilla perusteilla. Tästä on Suomen historiassa huonoja kokemuksia esimerkiksi Talvisodan alla 1939 solmittuun Molotov-Ribbentropin sopimukseen liittyen.
Nato-kansanäänestystä on vastustettu myös siksi, että avaisi mahdollisuuden Suomeen kohdistuvaan laaja-alaiseen, ulkopuoliseen, valtiolliseen hybridi- ja informaatiovaikuttamiseen. Tällainen mahdollisuus on kuitenkin olemassa kaikkien vaalien yhteydessä tai niiden välillä. Silti Suomessa ei jätetä eduskunta- tai presidentinvaaleja järjestämättä. Argumentti kertoo epäluottamuksesta suomalaiseen demokratiaan, joka on aina vahvempi kuin ulkopuolinen hybridivaikuttaminen. Nato-jäsenyyden pitää kestää myös perusteellinen kansanvallan testi.
Edellisissä eduskuntavaaleissa 2019 Nato-jäsenyys ei kuulunut vaaliteemoihin. Vielä tammikuussa 2022 selkeä enemmistö kansanedustajista oli Nato-jäsenyyttä vastaan. Näin äänestäjillä ei ole ollut mahdollisuutta arvioida edes eduskuntavaalien kautta kansanedustajien Nato-kantoja.
Juuri hyväksytyt selonteot ja niiden johtopäätökset sivuutettu
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan selonteko 2020 hyväksyttiin eduskunnassa 4.6.2021, ja puolustuselonteko 7.12.2021. Kyse on siis hyvin tuoreista linjapäätöksistä.
Euroopassa ja maailmassa meneillään olevan laajan konfliktin kehitysvaiheita ja tärkeimpiä tapahtumia ei Nato-selonteossa selosteta juuri lainkaan.
Myöskään Suomen lähiympäristön tilannekehityksen ja asetelmien selvityksestä ei saa apua pätevän tilannearvion teolle. Kuvaus on hyvin pintapuolinen jättäen eri osapuolten intressien, voimavarojen ja toimintamahdollisuuksien analyysin avoimeksi.
Nato-selonteko ei anna mitään perusteita kiirehtiä uusia ratkaisuja. Siinä kuitenkin todetaan, ettei ajankohtaista sodan uhkaa kohdistu Suomeen. Viime vuoden lopulla päivitetyt linjaukset ovat edelleen päteviä, vaikka eri aloilla on käytännön toimintoja aiheellista tarkistaa.
”Selonteossa todetaan, että Suomen lähialueen sotilaallinen tilanne on tällä hetkellä rauhallinen, eikä Suomeen kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa”.
Kuten monien sotilasasiantuntijoiden suulla on kuultu, niin Suomea ei uhkaa mikään välitön sotilaallinen uhka. Miksi tämä tärkeä näkökohta, jonka tulisi olla koko ajankohtaisselonteon perusta, sivuutetaan selonteossa vain yhdellä maininnalla?
Keskeisin johtopäätös, jonka eduskunta vielä viime vuonna yksimielisesti hyväksymissään selonteoissa teki, oli se, että Suomi harjoittaa aktiivista vakauspolitiikkaa sotilaallisten uhkien ennalta ehkäisemiseksi eikä salli alueensa käyttöä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen doktriiniin on kuulunut se, että Suomen alueesta ei saa muodostua Venäjän vastaista lähtöalustaa. Tämä ajatus sisältyy myös eduskunnan viime vuonna hyväksymiin ulko- ja turvallisuuspoliittiseen sekä puolustuspoliittiseen selontekoon.
”Ei ole tarkoituksenmukaista, että Suomi omalla toiminnallaan aiheuttaa toisen rintaman avaamisen omilla rajoillaan Yhdysvaltojen ja NATOn vihanpitoon Venäjän kanssa”, kuten suurlähettiläs Heikki Talvitie toteaa omassa asiantuntijalausunnossaan valiokunnalle.
Selontekoja valmisteltiin huolellisesti parin vuoden aikana, ja käsiteltiin eduskunnassa perusteellisesti ennen hyväksymistä. Pitäisi olla hyvät perustelut sille, että Nato-selonteossa ei juuri lainkaan edes viitata eduskunnan hyväksymiin perustaviin asiakirjoihin, jotka sisältävät voimassa olevat turvallisuuspoliittiset linjaukset.
(89) Valiokunta toteaa, että Suomen turvallisuusympäristö muuttui perusteellisesti 24.2.2022 Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Muutos tulee olemaan pitkäkestoinen. Häikäilemätön ja sodan oikeussäännöistä täysin piittaamaton toiminta osoittaa, että Venäjä on valmis käyttämään sotilaallista voimaa etujensa ajamiseen. Luottamus Venäjään sopimuskumppanina on romahtanut, ja tilanne on johtanut monissa EU-maissa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisten perusratkaisujen uudelleen arviointiin. Näkyvimmin tämä on heijastunut Saksan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.
Samalla linjalla on Marinin hallituksen hyväksymä Nato-selonteko, joka toteaa, että Suomen ja Euroopan turvallisuus- ja toimintaympäristössä on tapahtunut perustavanlaatuinen muutos Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Nato-selonteko lähtee toteamuksesta, että maailmanhistoria alkaa 24.2.2022, mutta ”maailmanhistorian mullistavimman sodan”, Ukrainan sodan syitä ei tarkastella lainkaan.
Neuvostoliiton hajoamisen ja Ukrainan tuoreen historian tarkastelu osoittaa sen, että erityisesti viime aikoina harrastettu Suomen vertaaminen Ukrainaan on heikolla pohjalla. Suomi ja Ukraina ovat viimeisen sadan vuoden aikana kulkeneet aivan eri teitä, joten yhtäläisyyksien hakeminen ontuu pahasti. Se näyttää kuitenkin olevan myös ajankohtaisselonteon taustalla vahvasti vaikuttava oletus.
Nato-selonteko keskittyy Venäjän Ukrainaa vastaan aloittaman sodan tuottamaan tilanteeseen, mutta se on ajallisesti ja alueellisesti hyvin rajoittunut näkökulma Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tilannearvion tekemiseen. Jos tarkoituksena on selvittää perusteita turvallisuuspoliittisen linjan perustavalle muutokselle, siis ennen kaikkea kysymykselle Nato-jäsenyydestä, ei kiireesti ja pintapuolisesti tehty selonteko anna päätöksenteolle riittäviä perusteita.
Ukrainan sota on elimellinen osa Neuvostoliiton hajoamissotia, joissa Venäjä on pyrkinyt pitämään tietyt sillanpääasemat itsellään taatakseen läsnäolonsa Etelä-Kaukasiassa, Mustalla merellä ja Lähi-Idässä.
Euroopassa ja maailmassa meneillään olevan laajan konfliktin kehitysvaiheita ja tärkeimpiä tapahtumia ei selosteta juuri lainkaan.
Tarvittaisiin ehdottomasti syvällisempää analyysia ja sen käsittelylle riittävästi aikaa. Ukrainassa käytävän sodan aiheuttamassa mieliä kiihdyttäneessä tilanteessa ei pitäisi tehdä päätöksiä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjojen muuttamisesta.
Jos tarkoituksena olisi ollut objektiivinen taustoitus Suomen NATO-päätökselle, niin Suomen aikaisemman turvallisuuspolitiikan hyvät ja huonot puolet olisi pitänyt ruotia perusteellisesti.
Puolustusvaliokunta toteaa yhtyvänsä selonteon arvioon siitä, että Venäjän käynnistämä hyökkäyssota on vakava uhka kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle.
Esitän, että:
1. Suomi ei hae sotilasliitto Naton jäsenyyttä, vaan pysyy myös jatkossa sotilaallisesti liittoutumattomana. Vain sotilasliittojen ulkopuolella Suomella on mahdollisuus pysyä suursodan syttyessä sotatoimien ulkopuolella.
2. Puolustusvaliokunnan mielestä Suomen on ilmoitettava, ettei se salli missään olosuhteissa ydinaseiden sijoittamista Suomeen, eikä sen maa-alueita, ilmatilaa tai merialueita käytettävän ydinaseiden kuljetukseen tai läpikulkuun, koska se merkitsisi mahdollisessa suursodassa Suomen joutumista automaattisesti eturintamavaltiona ydinaseiskujen kohteeksi.
3. Suomi ei aio kouluttaa suomalaisia lentäjiä kuljettamaan ja käyttämään ydinaseita.
4. Puolustusvaliokunta katsoo, ettei Suomen alueelle pidä sijoittaa pysyvästi minkään maan asevoimia eikä myöskään sotilasliitto Naton tukikohtia. Näin Suomi välttää omalta osaltaan kansainvälisen tilanteen kärjistymisestä aiheutuvat riskit ja pysyy niiden ulkopuolella.
5. Suomi ei salli eikä anna minkään muun valtion tai sen asevoimien käyttää maamme aluetta tai ilmatilaa vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.
6. Suomen jäsenyydestä sotilasliitto Natossa on järjestettävä kansanäänestys.
Mielipide
Ponsiosa
Edellä olevan perusteella esitän, että ulkoasiainvaliokunta ottaa edellä esitetyn huomioon.
Helsingissä 10.5.2022
Markus Mustajärvi vas