Transparency Internationalin korruptioindeksi 2025 julkaistiin 10.2.2026. Tuloksia ei voi tulkita liberaalin demokratian voittokuluksi. Pikemminkin päinvastoin. Erityisesti USA:n ja Iso-Britannian kaltaisissa markkinaliberaaleissa maissa valta-aseman väärinkäyttö on lisääntynyt.
Kyse ei ole yksittäisistä skandaaleista, vaan hyväksyttävän ja ei-hyväksyttävän vallankäytön välisen ristiriidan voimistumisesta. Sama vallan polarisaatioon perustuva kehitys on mahdollinen myös Suomessa.
Aloitetaan määritelmästä.
Korruptio on valta-aseman väärinkäyttöä omaksi tai oman viiteryhmän eduksi. Siksi korruption torjunta ei ole vain rikosten ehkäisyä. Se on avoimuuden, riippumattomuuden ja tilivelvollisuuden puolustamista – siis itse demokratian puolustamista.
Kun tämä puolustus toimii, korruptio pysyy kurissa. Kun se heikkenee, syntyy itseään ruokkiva kehitys. Valta kasaantuu kullekin maalle tyypilliselle eliitille, eikä vallan rajoittaminen sen jälkeen enää tahdo onnistua. Valta alkaa määritellä itse itseään.
Lopulta valta myös oikeuttaa itse itsensä.
Suntyy “might makes right” – voima oikeuttaa – ajattelutapa, jossa vallan oikeutus ei nouse laista, säännöistä tai yhteisestä sopimuksesta, vaan siitä, kuka pystyy käyttämään valtaa tehokkaimmin omaksi tai oman viiteryhmänsä eduksi.
Muodollisesti kaikki voi edelleen näyttää oikealta: vaaleja järjestetään, hallitukset vaihtuvat ja parlamentti äänestää. Mutta päätösten todellinen valmistelu siirtyy ei-julkisiin verkostoihin, joiden sisäisiä eturistiriitoja ulkopuolisen on mahdotonta hahmottaa.
Presidentti Trumpin USA on tästä hyvä esimerkki.
Mikään demokratia ei kuitenkaan romahda yhdessä yössä. Se muuttuu vähitellen vähemmän läpinäkyväksi, vähemmän tasapuoliseksi ja vähemmän tilivelvolliseksi. Normit löystyvät, poikkeuksista tulee käytäntöjä ja päätöksenteon rajat hämärtyvät.
Samalla vallan hyväksyttävyys murenee. Kansalaiset eivät enää epäile yksittäisiä virkamiehiä tai poliitikkoja, vaan järjestelmää kokonaisuutena. Kysymys ei ole siitä, rikkooko joku sääntöjä, vaan siitä, palveleeko järjestelmä enää yhteistä hyvää vai yksityisiä etuja.
Juuri tässä korruptio ja liberaalin demokratian kriisi kohtaavat. Korruptio ei ole enää pelkkä rikollinen ilmiö, vaan merkki siitä, että vallan valvonta pettää. Järjestelmä ei enää rajoita valtaa siten kuin liberaalin demokratian oppikirjassa oletetaan.
Tämä koskee myös meitä.
Suomessa ja muissa Pohjoismaissa korruptio on edelleen kansainvälisesti vertaillen vähäistä, mutta kehityksen yleinen suunta herättää kysymyksiä. Julkisen ja yksityisen sektorin tiivistyvä yhteistyö on lisännyt hyvää hallintoa kyseenalaistavia kaksoisrooleja myös Suomessa.
Puolustushallinnon hankinnoissa tällaisia rooleja on nähty useissa strategisiksi nimetyissä osto- ja myyntihankkeissa. Aivan kuin meilläkin olisi oma puolustusalan sisäpiiri, joka operoi poliittisen päätöksenteon ja hallinnollisen valmistelun välissä – alueella, jossa vastuut hämärtyvät.
Tämän ongelman valaisemiseen tarvitsemme kuitenkin parempia korruptiomittareita. Johdannossa mainittu Transparency Internationalin havaitun korruption indeksi, Corruption Perception Index, ei rakenteellisen korruption tutkimuksessa kovin pitkälle kanna.
Lyhyt johdatus mittausongelmiin löytyy tästä.
Liberaalin demokratian tulevaisuus ratkaistaan siinä, uskotaanko edelleen, että valtaa ja sen kasautumista voidaan rajoittaa. Jos usko katoaa, korruptio ei enää näyttäydy poikkeamana, vaan järjestelmän ominaisuutena – tilanteena, jossa valmisteluvalta siirtyy kansalta eliiteille.
Uskon lisäksi tarvitaan kansalaisyhteiskuntaa, joka ei tyydy muodolliseen demokratiaan, vaan vaatii perusteluja, tietoa ja vastuuta. Demokratia ei elä pelkistä instituutioista, vaan siitä, että kansalaiset kokevat niiden toimivan heidän puolestaan.
Kysymys on myös vallankäytön läpinäkyvyydestä.
Läpinäkyvyys ei synny itsestään, eikä riippumattomuus säily ilman demokratiainstituutioiden tehokasta puolustamista. Tarvitaan toimivia esteellisyyssääntöjä, aidosti riippumatonta mediaa ja viranomaisia, joilla on valtuudet – ja rohkeus – puuttua väärinkäytöksiin.
Siksi korruptio ei ole vain hallinnollinen ongelma. Se on poliittinen ja yhteiskunnallinen kysymys, joka määrittää, miten ymmärrämme vallan, vastuun ja yhteisen hyvän.
Liberaali demokratia ei kaadu siihen, että korruptiota esiintyy. Se kaatuu siihen, että järjestelmä ei enää kykene rajoittamaan vallan keskittymistä.
Erkki Laukkanen
Luottamus hyvä, kontrolli paras oli erään hallintomiehen ohje, joka oli aikoinaan tarkoitettu hallintoalamaisten tarkkailuun ja valvontaan totalitaristisissa oloissa, mutta sitä voisi soveltaa myös demokratiaoletetun valtion oloihin: riippumatonta valvontaa julkisen ja yksityisen sektorin toimintaan, kuten vaikka asebisneksen ja puolustushallinnon diileihin.
Afganistaniin sodan rahoitusta selvittänyt tutkija totesi, että Suomi lähetti sinne rahaa jäätäviä summia, eikä tiedetty tarkalleen minne ne päätyivät: koulujen rakentamiseen tarkoitetut varat menivätkin joidenkin kyläpäälliköiden hulppeiden talojen rakentamiseen tai muuhun korruptioon.Riittävä kontrolli puuttui.
Ukrainaan. joka on tiedetysti Euroopan korruptoituneimpia maita, on lähetetty rahaa ja aseita aika massiivisia määriä, mutta valvotaanko ja kontrolloidaanko riittävästi, ottavatko paikalliset mahtimiehet sievoisen siivun aina välistä…
Aseita on joidenkin tutkimusten mukaan päätynyt vääriin käsiin. Jopa jotkut alemmat upseerit myyskentelevät niitä hämäräperäisille tyypeille.
Syyllistämättä Ukrainan siviilejä tai tavallisia sotilaita, jotka kärvistelevät Venäjän hyökkäyksen kohteena, samalla kun eräät korruptoituneet hallintomiehet tekevät likaista bisnestään.
Kyseenalaista on sekin, onko Suomessa enää riippumatonta mediaa. Suomi on yhden totuuden maa, jota toistellaan medioissa, ja lietsotaan pelkoa kansalaisissa. Propagandan perusoppien mukaisesti, vaikka uskomus on ettei Suomen media tee propagandaa. Tai ettei Suomessa ole lähes ollenkaan korruptiota.
… julkaisi tämän uudelleen!