Joustoturvan tyhjät lupaukset
Eilen Yle aamun jälkiviisaissa puhuttiin EU:n työmarkkinamallista, joustoturvasta. Sen lupaukset haluttaisiin lunastaa nyt kokonaisuudessaan eikä vain joustojen ja leikkausten osalta, kuten istuva hallitus on tehnyt.

Mitä yleistuki, sanktiot ja toimeentulotuen kiristykset tarkoittavat ihmisen arjessa Hallitus nojaa sosiaaliturvauudistuksessa ajatukseen selkeyttämisestä, työnteon kannustavuudesta ja julkisen talouden kestävyydestä. Uusi yleistuki korvaa nykyiset työttömyysetuudet,

UUTISIA – Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut tänään lausuntopyynnön toimeentulotuen kokonaisuudistuksesta. Uudistuksessa pyritään lisäämään muun muassa tuen saajan velvoitteita hakea ensisijaisia etuuksia ja kokoaikatöitä. Ministeriön

Tänään on yksinhuoltajien päivä. En odota kahvia saavani sänkyyn tarjoiltuna – mutta nostetaan tietoisuutta siitä millaista yksinhuoltajuus konkreettisesti on. Yksinhuoltajaperheköyhyys on aihe, josta olen aloittanut