
Vakituiset hoitajat vailla arvoa
Lienee turhaa mainita, että elämme keskellä valtavaa hoitajapulaa. Hoitoala kärsii valtavista työvoima-, jaksamis-, viihtyvyys- ja imago-ongelmista. Työnantajat ovat viimeistään tänä kesänä ymmärtäneet hädän ja keksineet

Hetero, miten uskalsit tulla ulos kaapista?
Hetero, oletko koskaan miettinyt, mikä aiheutti seksuaalisen suuntautumisesi? Miten läheisesi suhtautuivat, kun kerroit seksuaalisesta suuntautumisestasi tai sukupuolestasi? Miten työyhteisösi reagoi, kun kerroit lomamatkastasi eri sukupuolta

Puoluekokouksessa linjataan vasemmiston feministinen suunta
Vasemmistoliitto järjestää tulevana viikonloppuna 10. puoluekokouksensa Porissa Satakunnan ammattikorkeakoulun kampuksella. Paikalle saapuu yhteensä 300 puoluekokousedustajaa ympäri Suomea päättämään vasemmiston tavoitteista seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Kokouksessa valitaan

Sanoista tekoihin
Yle Areenassa on tällä hetkellä katseltavana Louis Theroux’n erinomainen dokumentti, jossa taitava dokumentaristi sukeltaa yhdysvaltalaisten äärioikeistolaisten ”meemisoturien” maailmaan. Pääasiassa nuorista miehistä koostuvassa nettiyhteisössä rasismi ja

Muiden jakama kansa
Kun sain pyynnön kirjoittaa tämän blogikirjoituksen, leijui sodan uhka vasta Euroopan yllä. Silloin ajattelin kirjoittaa vielä kevyistä aiheista, kuten vaatteista tai kulttuurista. Sodalla on kuitenkin

Mielenterveyskriisin ratkaisu vaatii juurisyihin puuttumista
Viime vuosina nuorten ja opiskelijoiden mielenterveysongelmien kasvusta on alettu puhua mielenterveyskriisinä. Kriisillä viitataan yleensä odottamattoman ja äkillisen muutoksen aiheuttamaan uuteen tilanteeseen, jonka ratkaiseminen vaatii uudenlaisia

On korkea aika arvostaa hoitajiamme – myös konkreettisesti
Viime päivien uutiset ovat tuoneet meille kaikille esiin hoitajien hätähuudon. Yli puoluerajojen on nähty myötätuntoisia twiittejä ja korostettu hoitajien ja muun sosiaali- ja terveysalan henkilöstön

Sukupuolieuforia kuuluu suomalaiseen yhteiskuntaan
Sukupuolieuforia kuvaa sitä tunnetta, kun on hyvä olla omassa kehossaan ja sukupuolessaan. Se on keveyttä, energiaa ja onnea. Se on meille transihmisille äärimmäisen tärkeä tunnetila,

On nuorten aika astua johtoon
Nuorten EU-kokous osoitti, että jos nuorilla olisi yhtä paljon valtaa kuin heille sysätään vastuuta eri kriisien ratkaisussa, meillä olisi mahdollisuus saavuttaa aidosti vakaampi ja kestävämpi

Naiset toimijoina sodassa ja rauhassa
”Maailma tarvitsee rauhaa ja rauha naisia” julisti UN Women tänä vuonna naistenpäivänä. Naisten osallistumisessa rauhanneuvotteluihin ei ole kyse vain naisten oikeuksista, vaan tutkimusten mukaan sillä

Oikeus päättää itse kuuluu kaikille
Niin kauan kuin ihmiset ovat ymmärtäneet yhdynnän ja raskauden liittyvän toisiinsa, on meillä ollut tarve säädellä raskauksia. Kiinnostusta on herättänyt raskauden alkamisen ajankohta, toisen vanhemman

Tulevaisuuden kaupunki on feministinen
Kaupungit kuuluvat kaikille, mutta siitä huolimatta kaupunkisuunnittelu vastaa ensisijaisesti kuvitellun keskivertokaupunkilaisen – vammattoman, keskiluokkaisen valkoisen miehen – tarpeisiin. Kaupunkisuunnittelusta käytävän keskustelun on vapauduttava teknokraattisuuden ja

Urheilun on oltava turvallista myös vähemmistöille
Yksi asioista, joita kaikkein eniten rakastan, on jalkapallon pelaaminen. Olen pohtinut jalkapalloon ja urheiluun liittyviä yhdenvertaisuus- ja ihmisoikeuskysymyksiä aiemminkin, mutta havahtuminen omaan queer-identiteettiin aikuisiällä ja

Saamelaiset tarvitsevat tilaa yhteisön sisäiselle keskustelulle
Riitaisia, aina valittamassa, aina ne vastustavat jotain. Tässä muutamia esimerkkejä siitä, millaista kuvaa saamelaisista luodaan ja ylläpidetään. Saamelaiset ovat vuosisatojen ajan olleet rasistisen assimilaation ja

Vaalivoitto vasemmistolle ja naisille!
Suomen historian ensimmäiset aluevaalit käytiin viime sunnuntaina. Myös tulos on historiallinen. Koskaan aiemmin missään Suomen päättävässä elimessä naisia ei ole ollut yli 50 prosenttia. Aluevaltuustoihin
Feministipistoja