
Vaalivoitto vasemmistolle ja naisille!
Suomen historian ensimmäiset aluevaalit käytiin viime sunnuntaina. Myös tulos on historiallinen. Koskaan aiemmin missään Suomen päättävässä elimessä naisia ei ole ollut yli 50 prosenttia. Aluevaltuustoihin

Suomen historian ensimmäiset aluevaalit käytiin viime sunnuntaina. Myös tulos on historiallinen. Koskaan aiemmin missään Suomen päättävässä elimessä naisia ei ole ollut yli 50 prosenttia. Aluevaltuustoihin

Osa Suomen puolueista vaikuttaa hyväksyneen, että varallisuus saa vaikuttaa avun saamiseen. Vasemmistoliitolle taas on selvää, että hyvä hoiva kuuluu jokaiselle ihmiselle lompakon paksuudesta, asuinpaikasta tai

Aluevaalit järjestetään Suomessa ensimmäisen kerran 23.1. Vaaleilla valittavissa aluevaltuustoissa päätetään tulevien hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden ja pelastustoimen järjestämisestä vuoden 2023 alusta alkaen. Päätöksenteko siirtyy kunnilta

Liitän alle kaikki tekemäni sosiaali- ja terveysaiheisiin liittyvät aloitteet sitten 2017, jolloin aloitin kaupungin valtuutettuna. Listalla myös sisäilma-aiheisia aloitteita. Nämä siis valtuustoaloitteita, listasta puuttuu muunlaiset

Soteuudistus on yksi Suomen historian merkittävimmistä hallinnollisista uudistuksista. Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä 21 hyvinvointialueelle vuoden 2023 alussa. Aluevaalit,

Kuntien, ja tulevaisuudessa myös hyvinvointialueiden, palveluiden toimivuus vaikuttaa erityisen paljon meidän vammaisten ja läheistemme arkeen. Tulevien hyvinvointialueiden palveluiden suunnittelussa lähtökohtana tulee olla meidän vammaisten itsemääräämisoikeus

Erilaisten valtakunnallisten toimijoiden on syytä yhdessä laatia Suomelle valtakunnallinen pienituloisuusohjelma ja -opas pienituloisten ihmisten ohjaamiseksi palveluiden ja tukien piiriin. Lisäksi, paikallisten toimijoiden tulee yhdessä laatia

Demokratia on kaikkien asia – myös vammaiset ihmiset ovat osa yhteiskuntaa! Hyvää kansainvälisen demokratian päivän iltaa Kansainvälisenä demokratian päivänä 15.9. 2021 on syytä puhua siitä