#Omatahto2020
Suomen laki raskauden keskeyttämisestä täyttää maaliskuun 24. päivä 50 vuotta. Laki oli aikanaan edistyksellinen, sillä se salli abortin myös sosiaalisista syistä. Pian 1970-luvun myötä muiden
Suomen laki raskauden keskeyttämisestä täyttää maaliskuun 24. päivä 50 vuotta. Laki oli aikanaan edistyksellinen, sillä se salli abortin myös sosiaalisista syistä. Pian 1970-luvun myötä muiden
On siis selvää, että ilmastonmuutos vaikuttaa kielteisesti monien keskeisten ihmisoikeuksien toteutumiseen. Esimerkiksi oikeus terveyteen, oikeus puhtaaseen veteen ja oikeus ruokaan eivät toteudu alueilla, jotka kärsivät luonnonkatastrofeista.
Viime vuosina on koulutuksesta ja tutkimuksesta leikattu ihan liikaa. Aamulehti: ”Juha Sipilän (kesk.) eronnut hallitus leikkasi koulutuksesta menneellä hallituskaudella laskentatavasta riippuen yli 690 miljoonaa euroa. Tutkimus-, tuotekehitys- ja

Hyvää kansainvälistä kuulopäivää! Tänään on WHO:n kansainvälinen kuulopäivä. Kirjoitankin siksi nyt kuulemisesta, ja sen merkityksestä. Asia on sydäntäni lähellä, sillä olen itse heikkokuuloinen. Kuulolaite auttaa monia
Tällä viikolla käytiin eduskunnassa taas erikoinen näytelmä. Pääministeri Juha Sipilä antoi eduskunnalle tiedonannon hallituksen työllisyyspolitiikasta ja kaavaillusta irtisanomista alle 10 hengen yrityksissä helpottavasta lakiesityksestä. Eduskunta
Tampereen käräjäoikeus on eilen todennut Tampereen yliopiston syrjineen naispuolista hakijaa neurologian professorin valinnassa. Tampereen yliopisto tuomittiin maksamaan 60 000 euroa korvausta syrjinnästä sekä yli 51
Politiikassa sukupuolella on väliä. Valta on sukupuolittunutta. Arki on sukupuolittunutta. Eikä ole olemassa sukupuolineutraaleja päätöksiä, päättäjiä tai päätöksenteon kohteita. On olemassa miehiä, naisia, muun sukupuolisia
Suomalaisessa politiikassa sukupuolten tasa-arvo on maailman kärkeä, mutta valitettavasti ei siksi, että asia olisi meillä kunnossa – vaan koska siitä ollaan muualla vielä niin paljon
Pàrlamaid nah-Alba. Se on Skotlannin alueparlamentin gaelinkielinen nimi. Parlamentti kokoontuu uudessa puusta ja lasista tehdyssä rakennuksessa Edinburghissa. Rakennuksen on suunnitellut katalonialainen arkkitehti Enric Miralles, ja
Satavuotiaan Suomen juhlinnassa oli viime vuonna monia hyviä oivalluksia. Olin mukana Naisjärjestöjen keskusliiton ja Tanen yhteisyrityksessä ”Sata tasa-arvotekoa”. Oli kiva vertailla maatamme sukupuolten tasa-arvonäkökulmasta sadan
Kaikilla lienee jonkinasteisia havaintoja ns. naisten ja miesten aloista: naiset lähtevät hoitoalalle ja miehet raksatyömaille. Ilmiötä kutsutaan segregaatioksi eli töiden, koulutusalojen ja tehtävien jakautumiseksi miesten
Sanotaan, että jo varhaiskasvatuksessa muotoutunut rooli ryhmässä kantaa läpi päiväkodin ja koulun aina aikuiseksi asti. Kun tähän lisää sen todellisuuden, jossa koulutus periytyy perheessä, ollaan

Kieli kehittyy ottaakseen ihmiset paremmin huomioon.
Kesäloma on parhaimmillaan, mutta koulujen alku on jo lähellä. Monissa perheissä mietitään mitä valintoja tänä syksynä tehdään. Osassa kuntia koululaiset aloittavat ranskan tai venäjän, osassa
Minun piti oikeastaan kirjoittaa palkkatasa-arvosta ja yrityksestä päästä sitä kohti, mutta toinen asia alkoi pänniä enemmän. Kun aloin palailla lopullisesti Suomeen neljä vuotta sitten kymmenen
Luottamushenkilöiden valinnat olisivat niin paljon helpompia, jos ei tarvitsisi miettiä nais- ja miesjäsenten määrää. Eihän näitä kiintiöitä enää tarvita, sukupuolten välinen tasa-arvohan on jo toteutunut.
Sipilän hallituksen kausi on edennyt puolenvälin yli. Sukupuolten tasa-arvon kannalta SOS-hallitus on ollut laimea tekele. Jo hallitusohjelma sai Suomen tasa-arvokentän pettymään, kun sukupuolten tasa-arvo-ongelmat kuitattiin
Miten meille näin kävi? Joko me saatiin se tasa-arvo ja menetettiin saman tien? Viime eduskuntavaaleihin saakka naisten määrä Arkadianmäellä kasvoi. 2011 vaalien jälkeen 85 naista
Ranskan vaalien alla keksittiin kysyä, josko feministit nyt toivovat naisen voittavan Ranskan presidentinvaalit. No, enpä usko. Naiseus oli valttikortti Suomen 1990-luvun presidentinvaaleissa, koska silloin haluttiin
Anneli Jäätteenmäen hallitus vuonna 2003 oli ensimmäinen hallitus, jossa puolet ministereistä oli naisia ja puolet miehiä. Tämän jälkeen jokainen hallitus on pyrkinyt huomioimaan sukupuolten välisen
Käytämme evästeitä mahdollistaaksemme sivuston mahdollisimman hyvän toiminnan ja kävijäliikenteen tilastoinnin. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.
Manage your cookie preferences below:
Essential cookies enable basic functions and are necessary for the proper function of the website.
These cookies are needed for adding comments on this website.
Google Tag Manager simplifies the management of marketing tags on your website without code changes.
Statistics cookies collect information anonymously. This information helps us understand how visitors use our website.
Google Analytics is a powerful tool that tracks and analyzes website traffic for informed marketing decisions.
Service URL: policies.google.com (opens in a new window)