Koulutus luokkayhteiskunnassa

Länsimaat, Nokia-Suomi etunenässä, ovat hanakoita kritisoimaan arabi- tai itämaita sananvapauden puutteesta, diktatuurista, kansalaisten kontrolloimisesta kaikin mahdollisin tavoin ja teknikoin. Jää huomaamatta, kuinka moneen valvontakameraan itse päivittäin päätyy, kuinka kansalaisen ”kulutuskäyttäytyminen” kirjataan kaupan kassalla korttitiedoin ja kuinka kännykkä paikallistaa omistajansa metrin tarkkuudella. Jokaisen mielipide voidaan urkkia netistä alta aikayksikön, varsinkin jos supo, nato tai työnantaja niin haluaa. Pidä varasi, pieni ihminen! Sulje kännykkäsi, kansalainen!

Puutun jatkossa uustotalitaristisen LUOKKAyhteiskunnan kontrolloimaan koulutuspolitiikkaan. Se on saamassa niin hassunkurisia, ristiriitaisia ja kurinpidollisiakin muotoja, että tutkija – liekö jo professori? – YRJÖ ENGESTRÖM voisi päivittää 40 vuoden takaisen opuksensa ”KOULUTUS LUOKKAYHTEISKUNNASSA” 2000-lukua vastaavaksi. Onhan ylempi koulutus tulossa lähivuosina monilta osin maksulliseksi, arvelisin? – puhumattakaan koulutuspolitiikan sisällöllisen manipuloinnin lisääntymisestä ”markkinahenkiseksi”. Myös tekniikka jyllää, humanismi hiipuu – puhuttiinpa Aalto-yliopiston juhlaillallisilla mitä hyvänsä…

Luokkayhteiskunnan koulutuskontrolli kiristyy

Kun nuori ihminen on peruskoulunsa tai lukionsa käynyt, hänet alistetaan armotta jo 16-18-vuotiaana sellaisiin puolipakollisiin valintatilanteisiin ja kontrollitoimiin, että niistä ei normaalijärjellä selviä. Eikä varsinkaan taloudellisesti, jos ”papa betalar” –käytäntö ei toteudu. Opintorahalla tai lainalla ei elä kukaan. Opiskelun ohessa on tehtävä työtä jos raha ei sukupuussa kasva! Luokkayhteiskunnan paluun lisäksi opiskelijaa kiusaa yhä enemmän orwellilainen ”uuskielinen” kontrolliyhteiskunta.

Ensinnäkin, koulunsa päättäneen on pakko pyrkiä vähintään kolmeen oppilaitokseen keväisin ja syksyisin, ellei ensi yrittämällä sisään pääse. Nuori joutuu valitsemaan myös aineyhdistelmiä, joista ei välttämättä piittaa pätkääkään. Ja myös matkustelemaan pääsykokeisiin, jotka eivät lainkaan kiinnosta. ”Matkailu” maksaa, ja sen maksaa opiskelemaan pyrkijä tai tämän vanhemmat. Ystävällismieliset opinto-ohjaajat , koulu- ja työvoimaviranomaiset ”neuvovat” nuorta aloittamaan sellaisenkin aineen opiskelun, jota tämä inhoaa, mutta ei uskalla sitä ääneen sanoa. Harva sinnikäs yrittää vuodesta toiseen vaikkapa media-alalle tai teatterikouluun, koska tämän hetken työttömyys viranomaisnäkökulmasta on monilla aloilla sitä luokkaa että elinkeino- ja työneuvojalta pääsee kauhunkirkaisu, jos joku nuori ei ota huomioon työllistymisensä prognooseja.

Niin, parempi on muka opiskella ”edes jossakin”, harjoitella elämää. Motivoidu siinä sitten. Ja jos / kun sitten ei vaikkapa yliopistoon tai ammattikorkeaan pääsekään, joutuu ns. aktiivitoimien kohteeksi. Objektiksi orjamarkkinoille! Tekemään mitä tahansa työtä – jos sattuu saamaan! – nälkäpalkalla. Pitää löytää niin sanottu harjoittelupaikka muutamaksi kuukaudeksi. Siitä ei montaa sataa euroa makseta, korkeimmillaan ehkä 500-600 miinus verot. Mutta ellei suostu orjatyöhön, joutuu tietenkin karenssiin eli minkään valtakunnan taloustukea ei heru. Erilaisia harjoittelujaksoja ja muuta hömppäkoulutusta järjestetään vähän samaan tapaan kuin pitkäaikaistyöttömälle. Harjoittelu, pääsykokeet ja työttömyyskaudet ketjutetaan, joten nuoren status on kortistolaisen status heti alkumetreillä kun opiskelu kenties tyssää ja työelämä tarjoaa vain pätkiä, ”koulutusta” ja karenssia. Kontrolliyhteiskunnan koukerot ulottuvat nuoren elämään erilaisin kirjelmin, joissa milloin myönnetään, milloin kielletään mikäkin tuki tai haku.

Lääkärit luokkayhteiskunnassa?

Toisaalta, on peräti kummallista, että valmistuvia tai vastavalmistuneita ”eurolääkäreitä” ei saada Tamperetta pohjoisempiin pitäjiin millään ilveellä. Ei vaikka rantatontti-työsuhdeasuntoja ja muuta ylellisyyttä tarjottaisiin. Ihme, että kontrolliyhteiskunta ei ulotu tähän eliittijoukkoon, jonka osaamista markkinoivat nykyisin yksityiset ”lääkärikeskukset” reippaaseen ylihintaan! Kunnat ja veronmaksajat tämänkin yksityiskeinottelun lopulta maksavat, kuten alustavat selvityksetkin osoittavat. Mutta missä kontrolli viipyy, miksi kontrolloidaan ja riistetään vain avuttomia väliinputoajia, muiden alojen työharjoittelijoita?

Toki sentään keskustellaan valmistuvien lääkärienkin pakollisesta työharjoittelusta kunnallisissa terveyskeskuksissa. Voisi ollakin hyvä ottaa oppia entisestä Neuvostoliitosta, koska koulutusta ja nuorten valmistumista muutenkin kontrolloidaan kuin NL-puoluevaltiossa. Siispä vastavalmistunut lääkäri määrättäköön työharjoitteluun – täydellä palkalla toki! – sinne minne valtio tarpeelliseksi katsoo. Työmääräyksen (ven. ”raspredelenije”) kesto voisi olla vaikka 3 vuotta. Työharjoittelumääräyksiä täydellä palkalla voisi soveltuvin osin käyttää muillakin avainaloilla, joista säädettäisiin asetuksin, hehheh. Mutta tähän ei taida koulutuskontrolli uustotalitarismissa vielä uskaltautua. Odotellaan puoluevaltion ”kehitystä”…

Ja lopuksi pieni esimerkki elävästä elämästä. Nimimerkki ”Eveliina” kertoo väliinputoamisestaan ja työharjoittelustaan.

”Eveliinan” tarina

”Kirjoitin ylioppilaaksi syksyllä 2008 ja pyrin Tampereen yliopistoon, mutta en päässyt. Sitten työkkäristä ehdotettiin työharjoittelua. Löysin itse työpaikan ja olin päiväkodissa lastenhoitajana 3 kuukautta, koko harjoittelujakson. Työ oli ihan mukavaa, tein samaa mitä muutkin…
”Työkkäri tuntui siltä, että käyn siellä vain kontrollissa, kun on pakko: toimitan papereita. Ei tullut mielikuvaa, että saisi tukea, työtarjouksia. Olen nyt ollut jo kolme kertaa työharjoittelussa , yhteensä 8, 5 kuukautta, yhä ”harjoittelen”.
”Mitään ei ole jäänyt käteen. En siis saa muita tukia kuin harjoittelijan tukipalkkaa 25 euroa päivässä, 500-600 euroa kuukaudessa, mistä menee vielä parikymmentä prossaa veroa. Muuta työtä ei löytynyt, kun ei ole koulutusta. Lukionpapereilla ei pääse minnekään. Työmarkkinatuki eli palkka on naurettavan pieni, eikä riittäisi mihinkään ellen asuisi vielä kotona.

”Olen nyt sitä paitsi karenssissa, koska en mennyt pääsykokeisiin. Kieltäydyin, koska tiesin että haen syksyksi 2010 sosiaalipsykologiaa lukemaan, ensisijaisesti. En halunnut opiskelupaikkaan, mikä ei kiinnostanut. Haluaisin nyt lukea kunnolla
pääsykokeisiin ja siksi en saa tällä hetkellä senttiäkään mistään, asunhan kotona. En todella halua kokeisiin vain sen takia että pitää jonnekin hakea. Ei ole myöskään rahaa matkustella monelle paikkakunnalle pääsykokeisiin, vanhemmillakaan ei ole siihen varaa. Eivätkä kaikki alat kuulu tulevaisuuden suunnitelmiini. En edes tiennyt, että joudun karenssiin kun en mene pääsykokeisiin. Siitä kerrottiin vasta jälkikäteen työkkärissä.

”Toivon että lainsäädännöstä kerrotaan paremmin, harjoittelupalkkaa nostetaan ja pidetään se verovapaana. Ja että työvoimatoimisto olisi innokkaampi ja osaavampi neuvomaan nuoria opiskelunsa aloittavia, väliinputoajia. Kun teen samaa työtä kuin muutkin ”harjoittelijana” pitemmän ajan, toivon, että palkkaa saisi enemmän, kun harjoittelukuukaudet lisääntyvät. Toivoisin myös, että olisi henkilökohtaista paneutumista, tukea juuri minun asioihini. Tuntuu että on vain ”toimenpiteen kohde” kortistossa. Se on tosi loukkaavaa. Kaikki on ok, kunhan käy kontrollissa, muusta ei välitetä. Tärkeintä on hoitaa elämä ja työharjoittelu paperilla. Muusta viis. Toivon että nyt pääsen aloittamaan opiskeluni, siis syksystä 2010. Pakko hakea kolmeen paikkaan…”

Joensuun virallinen Öisinajattelija

PS. Alkuperäisideasta ja ideoinnista Öisinajattelija kiittää Leila Friisiä ja nimimerkki ”Eveliinaa”