Koulutus luokkayhteiskunnassa

Länsimaat, Nokia-Suomi etunenässä, ovat hanakoita kritisoimaan arabi- tai itämaita sananvapauden puutteesta, diktatuurista, kansalaisten kontrolloimisesta kaikin mahdollisin tavoin ja teknikoin. Jää huomaamatta, kuinka moneen valvontakameraan itse päivittäin päätyy, kuinka kansalaisen ”kulutuskäyttäytyminen” kirjataan kaupan kassalla korttitiedoin ja kuinka kännykkä paikallistaa omistajansa metrin tarkkuudella. Jokaisen mielipide voidaan urkkia netistä alta aikayksikön, varsinkin jos supo, nato tai työnantaja niin haluaa. Pidä varasi, pieni ihminen! Sulje kännykkäsi, kansalainen!

Puutun jatkossa uustotalitaristisen LUOKKAyhteiskunnan kontrolloimaan koulutuspolitiikkaan. Se on saamassa niin hassunkurisia, ristiriitaisia ja kurinpidollisiakin muotoja, että tutkija – liekö jo professori? – YRJÖ ENGESTRÖM voisi päivittää 40 vuoden takaisen opuksensa ”KOULUTUS LUOKKAYHTEISKUNNASSA” 2000-lukua vastaavaksi. Onhan ylempi koulutus tulossa lähivuosina monilta osin maksulliseksi, arvelisin? – puhumattakaan koulutuspolitiikan sisällöllisen manipuloinnin lisääntymisestä ”markkinahenkiseksi”. Myös tekniikka jyllää, humanismi hiipuu – puhuttiinpa Aalto-yliopiston juhlaillallisilla mitä hyvänsä…

Luokkayhteiskunnan koulutuskontrolli kiristyy

Kun nuori ihminen on peruskoulunsa tai lukionsa käynyt, hänet alistetaan armotta jo 16-18-vuotiaana sellaisiin puolipakollisiin valintatilanteisiin ja kontrollitoimiin, että niistä ei normaalijärjellä selviä. Eikä varsinkaan taloudellisesti, jos ”papa betalar” –käytäntö ei toteudu. Opintorahalla tai lainalla ei elä kukaan. Opiskelun ohessa on tehtävä työtä jos raha ei sukupuussa kasva! Luokkayhteiskunnan paluun lisäksi opiskelijaa kiusaa yhä enemmän orwellilainen ”uuskielinen” kontrolliyhteiskunta.

Ensinnäkin, koulunsa päättäneen on pakko pyrkiä vähintään kolmeen oppilaitokseen keväisin ja syksyisin, ellei ensi yrittämällä sisään pääse. Nuori joutuu valitsemaan myös aineyhdistelmiä, joista ei välttämättä piittaa pätkääkään. Ja myös matkustelemaan pääsykokeisiin, jotka eivät lainkaan kiinnosta. ”Matkailu” maksaa, ja sen maksaa opiskelemaan pyrkijä tai tämän vanhemmat. Ystävällismieliset opinto-ohjaajat , koulu- ja työvoimaviranomaiset ”neuvovat” nuorta aloittamaan sellaisenkin aineen opiskelun, jota tämä inhoaa, mutta ei uskalla sitä ääneen sanoa. Harva sinnikäs yrittää vuodesta toiseen vaikkapa media-alalle tai teatterikouluun, koska tämän hetken työttömyys viranomaisnäkökulmasta on monilla aloilla sitä luokkaa että elinkeino- ja työneuvojalta pääsee kauhunkirkaisu, jos joku nuori ei ota huomioon työllistymisensä prognooseja.

Niin, parempi on muka opiskella ”edes jossakin”, harjoitella elämää. Motivoidu siinä sitten. Ja jos / kun sitten ei vaikkapa yliopistoon tai ammattikorkeaan pääsekään, joutuu ns. aktiivitoimien kohteeksi. Objektiksi orjamarkkinoille! Tekemään mitä tahansa työtä – jos sattuu saamaan! – nälkäpalkalla. Pitää löytää niin sanottu harjoittelupaikka muutamaksi kuukaudeksi. Siitä ei montaa sataa euroa makseta, korkeimmillaan ehkä 500-600 miinus verot. Mutta ellei suostu orjatyöhön, joutuu tietenkin karenssiin eli minkään valtakunnan taloustukea ei heru. Erilaisia harjoittelujaksoja ja muuta hömppäkoulutusta järjestetään vähän samaan tapaan kuin pitkäaikaistyöttömälle. Harjoittelu, pääsykokeet ja työttömyyskaudet ketjutetaan, joten nuoren status on kortistolaisen status heti alkumetreillä kun opiskelu kenties tyssää ja työelämä tarjoaa vain pätkiä, ”koulutusta” ja karenssia. Kontrolliyhteiskunnan koukerot ulottuvat nuoren elämään erilaisin kirjelmin, joissa milloin myönnetään, milloin kielletään mikäkin tuki tai haku.

Lääkärit luokkayhteiskunnassa?

Toisaalta, on peräti kummallista, että valmistuvia tai vastavalmistuneita ”eurolääkäreitä” ei saada Tamperetta pohjoisempiin pitäjiin millään ilveellä. Ei vaikka rantatontti-työsuhdeasuntoja ja muuta ylellisyyttä tarjottaisiin. Ihme, että kontrolliyhteiskunta ei ulotu tähän eliittijoukkoon, jonka osaamista markkinoivat nykyisin yksityiset ”lääkärikeskukset” reippaaseen ylihintaan! Kunnat ja veronmaksajat tämänkin yksityiskeinottelun lopulta maksavat, kuten alustavat selvityksetkin osoittavat. Mutta missä kontrolli viipyy, miksi kontrolloidaan ja riistetään vain avuttomia väliinputoajia, muiden alojen työharjoittelijoita?

Toki sentään keskustellaan valmistuvien lääkärienkin pakollisesta työharjoittelusta kunnallisissa terveyskeskuksissa. Voisi ollakin hyvä ottaa oppia entisestä Neuvostoliitosta, koska koulutusta ja nuorten valmistumista muutenkin kontrolloidaan kuin NL-puoluevaltiossa. Siispä vastavalmistunut lääkäri määrättäköön työharjoitteluun – täydellä palkalla toki! – sinne minne valtio tarpeelliseksi katsoo. Työmääräyksen (ven. ”raspredelenije”) kesto voisi olla vaikka 3 vuotta. Työharjoittelumääräyksiä täydellä palkalla voisi soveltuvin osin käyttää muillakin avainaloilla, joista säädettäisiin asetuksin, hehheh. Mutta tähän ei taida koulutuskontrolli uustotalitarismissa vielä uskaltautua. Odotellaan puoluevaltion ”kehitystä”…

Ja lopuksi pieni esimerkki elävästä elämästä. Nimimerkki ”Eveliina” kertoo väliinputoamisestaan ja työharjoittelustaan.

”Eveliinan” tarina

”Kirjoitin ylioppilaaksi syksyllä 2008 ja pyrin Tampereen yliopistoon, mutta en päässyt. Sitten työkkäristä ehdotettiin työharjoittelua. Löysin itse työpaikan ja olin päiväkodissa lastenhoitajana 3 kuukautta, koko harjoittelujakson. Työ oli ihan mukavaa, tein samaa mitä muutkin…
”Työkkäri tuntui siltä, että käyn siellä vain kontrollissa, kun on pakko: toimitan papereita. Ei tullut mielikuvaa, että saisi tukea, työtarjouksia. Olen nyt ollut jo kolme kertaa työharjoittelussa , yhteensä 8, 5 kuukautta, yhä ”harjoittelen”.
”Mitään ei ole jäänyt käteen. En siis saa muita tukia kuin harjoittelijan tukipalkkaa 25 euroa päivässä, 500-600 euroa kuukaudessa, mistä menee vielä parikymmentä prossaa veroa. Muuta työtä ei löytynyt, kun ei ole koulutusta. Lukionpapereilla ei pääse minnekään. Työmarkkinatuki eli palkka on naurettavan pieni, eikä riittäisi mihinkään ellen asuisi vielä kotona.

”Olen nyt sitä paitsi karenssissa, koska en mennyt pääsykokeisiin. Kieltäydyin, koska tiesin että haen syksyksi 2010 sosiaalipsykologiaa lukemaan, ensisijaisesti. En halunnut opiskelupaikkaan, mikä ei kiinnostanut. Haluaisin nyt lukea kunnolla
pääsykokeisiin ja siksi en saa tällä hetkellä senttiäkään mistään, asunhan kotona. En todella halua kokeisiin vain sen takia että pitää jonnekin hakea. Ei ole myöskään rahaa matkustella monelle paikkakunnalle pääsykokeisiin, vanhemmillakaan ei ole siihen varaa. Eivätkä kaikki alat kuulu tulevaisuuden suunnitelmiini. En edes tiennyt, että joudun karenssiin kun en mene pääsykokeisiin. Siitä kerrottiin vasta jälkikäteen työkkärissä.

”Toivon että lainsäädännöstä kerrotaan paremmin, harjoittelupalkkaa nostetaan ja pidetään se verovapaana. Ja että työvoimatoimisto olisi innokkaampi ja osaavampi neuvomaan nuoria opiskelunsa aloittavia, väliinputoajia. Kun teen samaa työtä kuin muutkin ”harjoittelijana” pitemmän ajan, toivon, että palkkaa saisi enemmän, kun harjoittelukuukaudet lisääntyvät. Toivoisin myös, että olisi henkilökohtaista paneutumista, tukea juuri minun asioihini. Tuntuu että on vain ”toimenpiteen kohde” kortistossa. Se on tosi loukkaavaa. Kaikki on ok, kunhan käy kontrollissa, muusta ei välitetä. Tärkeintä on hoitaa elämä ja työharjoittelu paperilla. Muusta viis. Toivon että nyt pääsen aloittamaan opiskeluni, siis syksystä 2010. Pakko hakea kolmeen paikkaan…”

Joensuun virallinen Öisinajattelija

PS. Alkuperäisideasta ja ideoinnista Öisinajattelija kiittää Leila Friisiä ja nimimerkki ”Eveliinaa”

Tilaa
Notify of
guest
0 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Rauni Ahonen
Rauni Ahonen
15 years ago

Luokkayhteiskunnan koulutuskontrolli kiristyy

Kovin oli akateemisesta näkökulmasta tuo pohdintasi!

Olen seurannut tätä kehitystä vuosien ajan ja välillä käy kilin ajatukset mielessä. Kun koulutuksenkin tulee jo tuottaa tulosta, siis selkeää rahaa, ei siitä saa edes keskustella kriittisesti. Tämä pyhä mantra on tabu, kaiken tulee tuottaa selkeää rahaa.

Mutta on muutakin ja se on tämä pakko ”sosiaalistaminen”. Kun lapsi aloittaa koulunsa, häntä kontrolloidaan ja tarkkaillaan että käyttäytyykö hän niin kuin pitää. Ellei, aloitetaan erilaiset toimet. Tämän pyhittää lapset suojeleminen syrjäytymiseltä. Kukaan ei vaan puhu ääneen, mitä ylipäätään tuolla syrjäytymisellä tarkoitetaan?

Tämä tehoyhteiskunta tarvitsee osaavia ja tehokkaita ammatti-ihmisiä. Nuoret siis eivät saa missään vaiheessa tilaa henkiseen kypsymiseen, vaan päätökset on tehtävä heti, halusi tai ei. Enää ei ole mahdollisuutta vaikka käydä työssä, jossa ei paljoa osaamista vaadita mutta se oma tuntemus kasvaa joka auttaa hakeutumaan siihen omaan juttuun.

Minä katson asioita omasta ammatistani käsin, eli aikuisten kouluttajana. Kun nuo nuoret ovat käyneet lukion, ei heillä ole mitään ammattia. Sitten he kokeilivat kaikenlaista ja riippuen ohjauksesta (työkkäri /opo / kaverit) eivät saa kunnollista tietoa vaihtoehdoista.

Niitä kurssejakin on monenlaisia, ja noilla hömppäkursseilla taidat tarkoittaa mennä vuosien koulutuksia? Sillä nyt on jopa akateemisille (ollut muuten 10 vuotta) urakursseja joissa on mahdollista saada tietoa eri vaihtoehdoista. Akateemisen koulutuksen ongelma kun on se, että he eivät osaa tehdä duunareiden töitä!

Koulutusmallit ovat meillä menneet vähän poskelleen. Ne tekijät (lue duunarit) jotka eivät pärjää peruskoulussa, eivät saa paikkaa ammattiopistoihin. Ihan siksi että peruskoulussa on ihan liikaa teoreettista opiskelua ja hakeminen tapahtuu todistusten numeroiden perusteella.

Lopulta nämä nuoret ajautuvat ammatillisen aikuiskoulutuksen pariin. Eli vaikka suurin osa siitä on työvoimakoulutusta, niin nuo koulutukset valmistavat tutkintoihin! Tätä vain ei osata kertoa työkkäreissä.

Yrittäjät eivät enää halua ketään oppimaan vaan tehokkaan tuotannon takia täytyy osata kaikki jo heti kun tulee työpaikalle. tämä on taas akateemisesti kulutettujen ongelma, että heidän opastamiseensa menee liikaa aikaa. Akateemisilla on yleistä osaamista mutta ei sitä ”duunariosaamista”.

Tämän takia akateemisia on paljon työttömänä, koska he eivät ole kyllin tehokkaita työntekijöitä. Toisaalta duunarin työt takaavat paremman palkan, sillä juuri noista osaajista on pulaa. Ikävä kyllä nuoret ovat väliinputoajia, sillä koulutus ei anna heille kyllin osaamista mitä vaaditaan. Ei enää saa edes siivoojan työtä ellei ole koulutusta. Koulutuksien sisältöjä vaaditaan yhä laajemmaksi ja taas tipahtaa osa, joilla ei ole motivaatiota tai edes kykyjä tuollaiseen määrään teoriatietoja jne.

Koulutuspakko siis vain jatkuu myös vanhemmille ja etenkin ”duunarien” töissä. Enää ei järjestetä koulutusta kuin aloille jotka työllistävät. Koulutusorganisaatiota mitataan sen mukaan, kuinka monta he työllistävät. Työllistettävä on millä hinnalla hyvänsä.

Eikä kukaan saa kieltäytyä tarjottavasta työstä, sen määrää laki. Mutta kuinka moni tietää mitä kaikkea pakkoa ja rangaistusta lainsäädännön kautta tulee? Tästä ei informoida ja vielä vähemmän nämä on ollut julkisissa keskustelluissa. Muuten, tunnetteko te mitä laki sanoo työttömästä työvoimasta?

Ilkka Matilainen
Ilkka Matilainen
15 years ago

Koulun roolia nykyisenlaisen yhteiskunnan rakentajana on toisinajatellut Ivan Illich (1926-2002) suomeksi mm Kouluttomaan yhteiskuntaan. Kirsi-Maria Saurénin tutkimuksessa Asiantuntijavalta – koulutettu mielikuvitus (Rovaniemi 2008), jossa analysoidaan lisäksi Illlichin ajatusta köyhyyden modernisoitumista kulutusyhteiskunnassa.
Mielenkiintoista!
Koulutettujen kuluttajien teemasta kirjoittaa Neil Postman (1996) The End of Education (ei suomennettu). En ole lukenut.

0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix