Kiusaajien tasavalta

Suomi on kiusaajien tasavalta. Kansalaisten kiusaaminen, huijaaminen, häpäiseminen, nöyryyttäminen, perseelle potkiminen ja selkään puukottaminen on jokapäiväistä. Eristäminen, kiristäminen ja töniminen alkaa jo päiväkodeissa, kuten päivänä muutamana media meille kertoi. Mediassa ei vain kunnolla kysytty miksi näin tapahtuu jo lasten maailmassa. Outoa. Miksi? -kysymykset ovat mielestäni entistä tärkeämpiä. Mutta onko sitä kuuluisaa tutkivaa journalismia enää missään? Siis lööppi- , juoru- ja selko-verkkolehtien aikakaudella? Hutkivaa journalismia sen sijaan on kaikkialla…

Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) suunnittelija Laura Kirves sanoo, että ”…noin neljästä vuodesta ylöspäin lapset osaavat kiusata. Viimeistään kuusivuotiailla kiusaamisen kuviot ovat täysin selvillä.” Kyllä olisi kirveellä töitä, mutta miksi kiusaamista esiintyy jo vauvaiässä? Ja enenevässä määrin peruskoulussa.

Mistä kiusaajat tulevat?

Väitän että kiusaamisen juuret löytyvät yhteiskunnan ytimestä. Kaikesta ei toki sovi syyttää systeemiä aina ja ikuisesti, mutta kyllä markkinatalouden, kilpailuyhteiskunnan ja rosvokapitalismin ytimessä on niin paljon mätää, että joku mättää. Jatkossa joitakin esimerkkejä.

Lamakausina markkinatalous potkii perseelle, siis irtisanoo, sankoin joukoin uutteria ahertajia tehtaasta jos toisesta. Kilometritehtaan kansalaiset, leipäjonojen ja sossun asiakkaat muodostavat ison kiusattujen ryhmän. Heitä heitellään luukulta toiselle ja käsitellään usein surkeina luusereina. Johan siinä kiusaantuu! Joku syrjäytyy niinkin, että alkaa kiusata muita: hällä väliä! Mutta todelliset kiusaajat kulkevat pää pystyssä markkinatalouden menestyjinä…Pörssikurssit nousevat kun UPM, Nokia jne jne irtisanovat työntekijöitään.

Virtuaaliyhteiskunnassa ja väkivaltaisen visuaalisen kulttuurin hallitessa elokuva- ja pelimaailmaa, mallioppiminen on vahvaa jo vauvaiässä. Apinakin mallioppii, miksi ei nelivuotias? Kun vielä parhaan televisiokatseluajan täyttävät erilaiset diilit, big brotherit, idolsit ja muut kiusaamis- ja uloslyöntilähetykset, ei tarvitse ihmetellä jos nuori hyväksyy ja omaksuu sen, että agressiivisella esiintymisellä saa tahtonsa läpi ja usein vielä mainetta ja kunniaa … ”Jos lapsi on kotona oppinut, että aggressiivisella käytöksellä saa haluamansa, hän käyttäytyy samoin toisten lasten kanssa”, sanoo MLL:n Laura Kirveskin.

Erittäin suuri rooli kiusaajien tasavallan muodostumisessa on aikuisten kansalaisten välinpitämättömyydellä, aidon kansalaisrohkeuden puuttumisella, kaikkien mahdollisten yhteisöjen pirstaloitumisella. Naapurin asioihin ei saa puuttua, vaikka avunhuuto kuuluu yläkerrasta. Lasta ei saa rangaista, jotta tämän – tai vanhemman – mieli ei pahoittuisi. Maahan kaatuneen tai katuun lyödyn yli kävellään, koska on kiire kotiin, töihin, kuntosalille…tai koska vaatteet likaantuvat ja joku voi luulla, että tuo onneton vertavuotava juoppo voisi olla vaikka omainen…

Joensuun rasismi

Öisinajattelijalla on pientä omakohtaista kokemusta joensuulaisesta rasismista, joka on taas on lisääntymään päin. Tulin tähän kaupunkiin vaimon ja kolmen nuorimman lapseni kanssa vuonna 1993 – Mannerheimin lastensuojeluliiton nuorisosihteeriksi. Elettiin ”skinicityn” ja skiniaatteen ensimmäistä aaltoa Joensuussa. Ensimmäiset somalipakolaiset saapuivat Pohjois-Karjalaan samoihin aikoihin. Elettiin myös lamavuosia ja hurjan työttömyyden aikaa. Muistan hyvin kuinka skinien suorittamia rikoksia vähäteltiin. Paikallislehdet vaikenivat eivätkä julkaisseet aluksi edes huolestuneita yleisönosastokirjoituksia, jotta kaupungin maine ei menisi. Lupsakoiden karjalaisten kommentit ulkomaalaisista olivat hyvinkin negatiivisia. ”Penttilän poikien” pesäpallomailahyökkäyksille naureskeltiin. Jotkut hyväksyivät ne hiljaisesti: ”pojat ovat poikia”.

Pahoinpitelyt, autojen polttaminen, ikkunoiden särkeminen, asuntoihin tunkeutuminen ja pesäpallomailat olivat äärimmäistä fyysistä kiusaamista, rikoksia. Niitä todella vähäteltiin pitkät ajat. Jopa poliisi jätti tutkimatta monia tappeluja. Onneksi kukaan ei kuollut vaikka läheltä piti kun puukotkin otettiin aseiksi.

Ja onneksi löytyi kansalaisrohkeita joensuulaisiakin. Mainitsen mielelläni muutaman, maailmankatsomukseen tai puoluekantaan katsomatta: komissaari Erkki Kanerva, nuorisosihteeri Jouni Erola, vapaaehtoistyöntekijä Melody Karvonen, tutkija Vesa Puuronen, MLL-työntekijä Leena Sopanen, toimittaja Tiina Tolvanen. Moni heistä oli työkaverini vuosilta 1993-94. Tämän päivän Joensuu kaipaisi heidän kaltaisiaan, jotta uusi rasismin aalto ei saisi tuulta purjeisiinsa. Onneksi tilanne onkin hieman toinen kuin lähes parikymmentä vuotta sitten. Paikallismedia ei ainakaan vähättele rasistisia rikoksia, äärimmäinen fyysinen kiusaaminen yritetään saada kuriin myös poliisin toimesta.

Mutta: jotakin pitäisi muuttua myös kiusaajien tasavallan ytimessä, mediassa ja kasvatussysteemeissä yleensä. Jos pelko alkaa jäytää sielua (lainaus elokuvaohjaaja Rainer Werner Fassbinderiltä), olemme hukassa, korvia myöten kusessa.

Joensuun virallinen Öisinajattelija

Tilaa
Notify of
guest
0 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Jari Niskanen
Jari Niskanen
15 years ago

Hieno kirjoitus, asiaa joka sana. Komppaan hieman nimimerkki Raidin kirjoituksella, jonka jostain aikoinani nappasin. Kertoo siitä minkälaista
yhteistyötä tämä kiusaaminen on työyhteisöissä,pahimmillaan.

Tuholainen työpaikalla
Pomon pyllykärpänen on viheliäinen otus. Joihinkin työtovereihin tämä
veitikkamainen luonne uppoaa täydestä, toiset taas havaitsevat sen petollisuuden. Ovela pyllykärpänen kuitenkin haistaa hättyytteliänsä
herkästi, ja pitää huolen, että näiden elämä työyhteisössä muuttuu vaikeaksi.
Pyllykärpänen menestyy siellä, missä heikkotasoiset päälliköt tarjoilevat anteliaasti nuoltavaa. Asiallisten esimiesten alaisuudessa sille ei ole elintilaa. Löydettyään sopivan isännän , pyllykärpänen
suostuu kaikkeen, mitä tämä keksii pyytää. Tietojen urkinta, valehtelu, mustamaalaminen, vääryyksien peittely, kaikkeen juonitteluun pomon lemmikki ottaa osaa halukkaasti saaden toiminnasta nautintoa. Tottakai yhteityö palkitaan myös palkankorotuksin ja ylennyksin sekä erivapauksilla ja vaikutusvallalla.
Pyllykärpäsestä tuleekin nopeasti merkittävä tekijä työyhteisössä, onhan hän kehnolle pomolle korvaamaton seuralainen ja monitoimityökalu, jonka avulla päälikön tumpelo voi edes uskotella selviytyvänsä tehtävistään.
Mitä surkeampi esimies, sitä useampia lemmikkejä hän tarvitsee.
Ilmapiiri on myrkyllinen, työntekijät sairastelevat ja tulos heikkenee.
Kansanterveyden ja yleisen viihtyvyyden vuoksi työpaikoilla olisikin
korkea aika vaihtaa johtamiskulttuuri eli avata kaikki tuuletusluukut ja
häätää sairastuttavat loiseläjät isäntineen. -Raid-

Jari Niskanen
Jari Niskanen
15 years ago

Juurikin tuohon tyyliin se menee. Joku suuri ajattelija muistaakseni MK
on ilmaissut asian seuraavasti: ettei pahojen ihmisten pahuus oli se kaikkein vakavin asia, vaan hiljaisten ihmisten hiljaisuus. Tarkoittanee
hyväksymistä sille julmuudelle.

Inka Kivi
Inka Kivi
15 years ago

Tarttuvista taudeista pahin pandemia on välinpitämättömyys. Oireistoon kuuluu ulkopuolelle sulkeminen, eristäminen, syrjäyttäminen, vähättely, mitätöinti. Taudinkantaja ei itse tiedä olevansa sairas. Seurausilmiöt ovat tuhoisat sekä sairastuneelle itselleen että hänen lähiympäristölleen. Taudin leviäminen on nopeaa ja salakavalaa. Tautia voidaan ehkäistä pysähtymällä, antamalla aikaa itselle ja läheisille, kuuntelemalla, katsomalla, kysymällä, koskettamalla, arvostamalla. Hyvän tartuttaminen tervehdyttää sekä hoitajaa että hoidettavaa.

maija rantasalo
maija rantasalo
15 years ago

Ylistetty peruskoulu Kiva koulu-projekteineen on oivaa siedätyshoitoa aikuisten oikeaan maailmaan. Siellä oppii ettei maailma ole oikeudenmukainen, johdonmukainen tai järjenmukainen, mutta se täytyy oppia sietämään. Peruskoulussa kasvatetaan kunnon kansalaisia ja kunnon kansalainen sietää. Jos ei siedä löytyy aina asiantuntija-apua. Peruskoulun opetussuunnitelmassa ei ole tilaa keskustelulle, eikä näin ollen oikealle yhteisöllekkään. On vain vahvoja ja heikkoja, ongelmattomia ja ongelmia. ”Käytöshäiriöiset” leimataan ja lähetetään psykologille. Hiljaiset, syrjään jäävät leimataan ja lähetetään psykologille. Hyvää tarkoittavaa varhaista puuttumista, joka ei voisi enää pahemmin metsään mennä. Opettajaparat joutuvat opettamaan arvoja, joita ei enää vähään aikaan ole täälläpain näkynyt. Lapset eivät siedä kaksinaismoralismia. Aikuiset ovat ihan hukassa kaiken sen tiedon kanssa miten lasta pitaisi kasvattaa, järjenkäyttö kielletty, kun tutkimusta pukkaa.

kirjoittaja
kirjoittaja
15 years ago

Erilaisuus, tietämättömyys ovat syitä ja ylimielisyys

Heikki Dillström
14 years ago

Pidän yllä http://www.työpaikkakiusatut.net sivustoa jo viidettä vuotta, käykää tutustumassa, työpaikkakiusaaminen on tänä aikana lisääntynyt yhtä rajusti, kuin mielenterveysperusteiset sairauseläkkeetkin.

Kun suuret ikaluokat ovat eläköitymässä hyvää vauhtia ja työssäjaksamiseen, sekä työurien pidentämiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota, niin urakka olisi hyvä aloittaa työpaikkakiusaamisen kitkemisellä Suomalaisesta työkulttuurista.

Hyvän työn manifesti 2009, esittää muutamia ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi: (kohdat 3-5)
http://www.tem.fi/index.phtml?98603_m=95081&s=3804

0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix