Työttömän työn juhla

Suomella menee hyvin. Näin väittävät ainakin Tilastokeskus ja Kulkumiesten ja yleisten naisten ministeriö. Työttömien määrä jää ehkä sittenkin tänä vuonna alle 10 % :iin työvoimasta. Pahimmat kriisiajan kauhukuvat eivät toteudu ja usko uuteen taloudelliseen nousuun on vahva.

Kenellä on , kenellä ei. Epäilen kuitenkin, että ministeritasolla ja tilastonikkareilla on saattanut nousta turhan aikaisin vappusima päähän.

Onnellisesti vasemmalla?

Vasemmalla laidallakin menee hyvin ja onnellisuusbarometri nousee. Paavo Arhinmäki valaa positiivista uskoa tulevaisuuteen – rintanapeissakin lukee nyt, että ONNELLISESTI VASEMMALLA. Ja toki uusi tunnus on ihan muuta kuin ”työväki yhteisrintamaan” eli: RIKKAUTTA JOLLA ON ARVOA.

Epäilen, että iskulause on nyt ovelasti suunnattu kokoomuksen suuntaan? Kokoomus teki tulosta heittäytymällä työväenpuolueeksi, nyt vasemmistoliitto etenee porvaripuolueeksi ja varaa rikkauden käsitteen omaan käyttöönsä. Mikäpä siinä. Tunnus on kuitenkin vaikeasti avattavissa, mutta ehkä tarkoitus on palata Marxin arvoteorioihin? Näin saataisiin myyntiin pölyttyneet PÄÄOMAT, joita lienee monien yhdistysten kellareissa ja vinttikomeroissa. Jokunen euro niistä kertyisi, sitä rikkautta jolla on arvoa.

Työttömän arvo?

Työ ei ole muodissa ja nuoriso etsii uudenlaista elämäntapaa. Ammatti ja työ määrittävät kansalaisen onnea ja tavoitteita paljon entistä vähemmän. Se on tutkittua tietoa, vapaa-ajan odotukset onnellistuttavat enemmän. Toisaalta, pätikkää pitää silti olla: työttömyys ei ole monen tavoittelema olotila. Kun potkut tulee tai työntö eläkeputkeen alkaa, siinä helposti hermostuu, masentuu ja voi kuolla kupsahtaakin…

Vappu ei ole työttömän juhla, sillä työttömän arvo on nollassa,vain juhlapuheissa ja eduskuntaväittelyissä. Olen jonkun vuoden odotellut pätkätyöläisenä ja työttömänäkin, sitä ONNELLISTA hetkeä, jolloin vasemmistopuolueet löytäisivät nuo 200 000 -300 000 virallista työtöntä ja ne 100 000 – tai enemmänkin – epävirallista ”kouluttautujaa”. Puhumattakaan edes yhteiskunnan marginaalissa elävistä pätkätyöläisistä, sadoista tuhansista prekaareista. Olipa kerran vasemmistopuolueillakin tunnus SOLIDAARISUUS. Voisiko sen suomentaa?

Kukaan ei ole totta vie kertaakaan, vappunakaan, julistanut että TYÖTTÖMÄSSÄ ON ARVOA!?

Sen sijaan, olen kyllä sen sata kertaa kuullut erilaisten gurujen ja auktoriteettien suusta, että THINK POSITIVE! Sitä mantraa toistetaan poispotkitulle, vakavasti sairastuneelle ja periaattessa jokaiselle yhteiskunnan ulkopuolelle nakatulle vähempiosaiselle.

Siksipä toivotan kaikille työttömän työn juhlaa: TYÖTTÖMÄSSÄ ON ARVOA.

Joensuun virallinen Öisinajattelija

Tilaa
Notify of
guest
0 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Kerttu Loukola
Kerttu Loukola
14 years ago

Vaikka olen paljolta samaa mieltä Öisinajattelijan kanssa noista tunnuksista ( yhdyn Sirpa Puhakan näkemykseen kuorrutuksesta kakin päällä – mutta missä on kakku?) Niin yksi ajatus meni vikaan. Nimittäin se, että Pääomat pölyttyvät kellareissa ja niillä ei ole kysyntää.
Todellisuudessa niitä kysytään paljonkin, onhan kyseessä taloustieteen klassikko, mutta tarjontaa ei ole. Jos jollakulla on ylimäärä Pääomaa, ei sitä pidä missään nimessä makuuttaa kellarissa, vaan se on pantava kiertoon. Kehotan kiinnittämään ilmoituksen sopivan oppilaitoksen seinälle, ostajia löytyy. On välillä mietitty jopa uuden painoksen tekemistä tästä arvoteoksesta, mutta tekijänoikeudet ( suomennoksen) ovat monimutkaisia.
Mutta älköön kukaan makuuttako Pääomaansa kellarissa tyhjän panttina, se on pantava kiertoon.

ola
ola
14 years ago

Ysi parhaista Vappukirjoituksista! Kiitos Pentti!

0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix