Karjalan 90-vuotisjuhlat

Karjala 90

8.6.2010 vietetään suurta Karjala-juhlaa. Nimittäin Venäjän Karjalassa, Petroskoissa. Toivottavasti merkkipäivä huomioidaan myös valtakunnallisessa mediassa Suomessa – onhan Karjala aina ollut yhteinen asiamme. Se on myytti, legenda ja maa, jota ei ole oikeastaan olemassakaan. Yksi asia on varmaa: Karjala on sijainnut koko aluehistoriansa ajan idän ja lännen rajamaalla ja ollut usein ylikävelty periferia, kiistelty konfliktialue. Nykyisin Karjaloita on useita ja mielikuvia vielä enemmän.

Karjalan tasavalta perustettiin 8.6.1920, joten se on nyt 90-vuotias. 1920 sai alkunsa nykyisen tasavallan esiaste, Karjalan työkansan kommuuni. Sen historiassa ja johtotehtävissä suomalaisilla pakolaisilla, jotka hakivat turvapaikkaa Neuvosto-Venäjältä vuoden 1918 kansalaissodan jälkeen, oli merkittävä osuutensa. Kannattaa lukea esimerkiksi Markku Kangaspuron sivistävä väitöskirja aiheesta. Suomalaiset punaisethan hävisivät taistelunsa Suomen suunnasta, mutta voittivat sittemmin bolshevikkivallankumouksen 1917 ansiosta itselleen Punaisen Karjalan. Sen piti olla koko Punaisen Skandinavian astinlauta lähestyvässä maailmanvallankumouksessa, mutta toisin kävi.

Venäjän Karjalan ”suomalaisvaihe” ajoittuu suunnilleen vuosiin 1920-1935. Sen jälkeen punasuomalaiset syrjäytettiin johtotehtävistä – ja suurin osa murhattiin Stalinin vainoissa. Muuan Otto Wille pelastui kuin ihmeen kautta… . 1930-luvun uhrien maineenpalautus sai odottaa 1980-luvun lopulle.

Tasavallan viime vuosikymmenet

1991 perustettiin nykyinen Karjalan tasavalta. Sen alkuvaiheet olivat euforista aikaa. Neuvostoliiton hajotessa Petroskoin kaduilla liikehti kansaa sankoin joukoin 1980-luvun loppupuolella, siis Mihail Gorbatshovin perestroika-politiikan (1985-91) kuohuntavaiheessa. Paitsi venäläiset, myös karjalaiset, suomalaiset ja vepsäläiset sekä muut vähemmistökansat olivat innolla mukana mm. Karjalan kansanrintaman toiminnassa ja omissa etnisissä yhdistyksissään. Toiveet olivat korkealla.

Karjalan tasavalla viime vuosikymmenet eivät ole kuitenkaan olleet helppoja. Väestö on vähentynyt lähes 100 000 vajaassa parissakymmenessä vuodessa. Nyt väkeä on suunnilleen 680 000, siitä pääkaupunki Petroskoin asukkaita 280 000. Miehet ovat kuolleet keskimäärin 58-vuoden iässä, suurelta osin nostalgiseen Venäjän murros-murheeseen, työttömyyteen ja viinaan – ja nuoret parit eivät ole uskaltaneet perustaa perheitä. Lama on iskenyt talouselämään, eriarvoisuus lisääntyy, mutta Petroskoi on ehkä säästynyt pahimmalta – muiden pikkukaupunkien ja autioituvan ja ränsistyvän maaseudun kustannuksella. Nuorten muuttoliike käy Petroskoin korkeakoulujen ja työpaikkojen kautta kohti Pietaria ja muita isoja keskuksia. Näin koko Venäjällä: maa kaupunkilaistuu 2000-luvulla vauhdilla kuten ensi kerran jo 1960-luvulla.

Suomen ja karjalan kielen ja kulttuurin asema on heikentynyt. ( Karjalan Kansallisen teatterin kohtaloista kirjoittelin jo taannoin eräässä blogissani. ) Enää 9 % väestöstä on varsinaisia karjalaisia ja vain 2-3 % suomalaisia ja vepsäläisiä. Tasavalta venäläistyy, mutta hyvin monet venäjänkieliset identifioivat itsensä paikallisesti – ovat mielellään ns. ”karjalalaisia”. Näinhän asia on Pohjois-Karjalassakin: karjalaisuus voi olla mielentila kuten professori-emeritus Heikki Kirkinen on todennut. Petroskoin kulttuurielämän nykytilasta voi lukea myös viimeisestä KU Viikkolehdestä (4.6.2010). Sieltä löytyy Juha Drufvan aukeama-artikkeli ”Karjalan kulttuuri kamppailee olemassaolostaan kuten tasavaltakin”.

Niin, hallinnollisestihan tasavalta on yksi Venäjän federaation 21 tasavallasta ja 83 muusta hallittavasta aluekokonaisuudesta. Kun Jeltsin vielä aikoinaan jakoi paljon paikallisvaltaa alueille, Putin ja Medvedev ovat kunnostautuneet keskusvallan pönkittämiseen Moskovaan. Ihan viime vuosina Karjalaa on Moskovasta käsin yritetty sulattaa muihin alueisiin – pohjoiset osat Murmanskiin ja eteläiset Leningradin alueeseen. Mutta vastarinta Petroskoissa on kovaa. Ikuinen taistelu Karjalasta…, anteeksi Karjaloista jatkuu…

Joensuun virallinen Öisinajattelija