Persujen johtama protesti jää tyhjän päälle ilmaan…
…mutta toivottavasti aktivoi entisestään hävinnyttä vasemmistoa. Ja pistää umpikujaan päätyneet punavihreät miettimään puolueensa poukkoilevaa linjaa, vaikkapa EU- ja ydinvoimakysymyksissä. Esimerkiksi P-Arjalassa vihreiden absolut-äänimäärä supistui puoleen vuoden 2007 vaaleista. Outo yhtälö, Fukushiman ydinvoimakatastrofin jälkitunnelmissa.
Onnea harvoille voittajille, mutta myös vaalityössä aktiivisesti ja sitkeästi mukana olleille!
Nämä olivat oikeasti ns. toiset EU-vaalit ja vallasta syrjäytetyn ”äänettömän porukan protesti”. Kautta Suomen – ja se jos mikä on ihme. Ei siitä mihinkään pääse. Persut tulivat nyt kepulaisten rinnalle ja ohikin miltei joka vaalipiirissä.
Mediavaalit
Median suhteen ”tyhmän kansan teoriaa” sopii soveltaa aika hyvin näihinkin mittelöihin. Eikä kysymys ole siitä, etteikö aina osalla jengiä olisi persuissakin fiksuja ajatuksia…
Nämä olivat nimittäin myös MEDIAVAALIT, joissa keltainen lehdistö, jopa Suomen Pravda alentui mielistelemään ”maahanmuuttokriittisiä” ja pitämään reilun vuoden ajan Timo Soinia julkisuudessa. Sanoipa mies mitä hyvänsä. Voi sanoa, että Suomen Pravda on kokenut vaalivuonna journalistisen katastrofin – kirjoitustensa tason suhteen. Lehti on omasta puolestaan tyhmistänyt kansaa samalla tavalla kuin iltalehdet ja mainoskanavat ruudussa. Tämä media kantaa osavastuun, se on selvä.
Ja nykyisin mediakohu: pintajulkisuus, huulenheitto, nokkeluus ovat kaikki kaikessa. Kun tähän lisätään Soinin ”kansanomaisuus”, kyky samastua tavan kansaan, protesti kanavoitui nyt taivaan tuuliin. Voisin kuvitella tilanteen, jos vaikkapa Paavo Arhinmäki – mies joka osaa olla tavan kansalainen ja puhua normaalikieltä kuten Tennilä parhaimmillaan vuosikymmenet sitten – olisi saanut Soinin lailla julkisuutta. Miettikääpä?
Ei periksi persuille
Pirstaloituneessa mielikuva – ”JUST NYT JULKKIS” -lööppimaailmassa ja sen uskomattomassa ”info” ähkyssä kenelläkään ei ole aikaa sivistää itseään. Jopa koulu ja yliopistot alkavat olla yksinkertaistamisen (=lue tyhmistämisen) ja individualistisen markkina-ajattelun linjoilla.
Vaarallisinta persujen protestissa on piilevä tai näkyväkin halla-aholainen suvaitsemattomuus ja rasismi, joka on osaltaan siivittänyt monen vaalipiirin persun eduskuntaan. Suomi seurailee myöhäsyntyisesti populistisia ja pseudoisänmaallisia anti-EU-protesteja, hieman maltillisemmalla tasolla, siis toisin kuin jotkut Ruotsi-radikaalit tai haiderit Itävallassa ja le pennin tyttäret Ranskassa. Pitää myös muistaa, että persujen anti-EU-politiikka sisältää kasapäin muukalaisvihaa: Suomi suomalaisille, omat ensin, maassa maan tavalla, perusperhe, uskonto ja isänmaallisuus for ever!
Vaalitulosvaroitus pitää noteerata. Ei piiruakaan periksi persuille! Ei arvomaailmassa eikä ulkomalaiskysymyksissä. Eikä erityisesti niissä keinoissa, joilla Suomen prekaarit ja marginaalit nostetaan kurjuuden suosta, markkinavoimat pistetään kuriin.
Jatkossa persut nöyrtynevät kokomusta-jyrkiboy-hallituksen uudeksi apupuolueeksi ja ”alkavat oppia ymmärtämään EUtakin”. Mitä luultavimmin. Valta turmelee hirvittävällä vauhdilla…, mutta tietysti hetken aina joku purnaa vastaan ja muistaa peräpohjolan ja pers-arjalan äänestäjänsäkin…
Näin se vain on – ja näin suuntautunut protesti jää mitättömäksi. Se ei löydä asioiden ytimeen eikä näe uudentyyppisen luokkayhteiskunnan syntyä ja marginaalien aseman yhteiskunnallisia puolia.
Vennamolainen 1970-luvun historia toistuu nyt paradoksina, agraariyhteiskuntaan ei ole paluuta. Sinne eivät ole palanneet edes keput – eivät vihreät eivätkä vasurit. Eivätkä siinä onnistu persutkaan.
Pienet ilonaiheet
Iloitsen silti (pessimistinäkin) pienistä asioista.
P-Arjalassa vasurien kannatus nousi huimasti – kaiketi äänimäärä kolmanneksella? vrt vaaleihin 2007. Vasurit olivat vaalien selkeä voittajapuolue täällä persujen ohella. Ja juuri paljolti nuorten ehdokkaiden panoksella, aktiivisella vaalityöllä, uusilla äänillä. Myös demarien menestykselle nostan hattua!
Koko Suomen mitassa Paavo Arhinmäki alkoi petrata ja kiriä hieman liian myöhään. Mutta toki hän on vaalien älyllinen ilopilkku, pääkaupungin vaalikuningas – loistava vastapooli Halla-aholle , joka yrittää viisastella, mutta on todellisuudessa kalseankylmä ”pseudoälykkö” kehnossa seurassa.
Kun vielä muutamia nuoria tosifiksuja ja upeita naisia pääsi läpi vasemmalla laidalla – Kontula, Modig & co – lienee uusia ajatuksia ja avauksia luvassa. Eläköön punavihreä aito ja naisellinen radikaalifeminismi!
PS.
Koska persut ovat jo ilmaisseet halukkuutensa esim puolustusministerin ja maahanmuuttoministerin salkkuihin, antaisin heille ainoina vaalivoittajina myös valtiovarain- ja työministerin salkut.
Pääministeriksi nimitettäköön yksimielisesti Timo Soini. Miksikö? Siksi että persujen valtakausi jäisi mahdollisimman lyhyeksi ja uudet vaalit olisivat jo ennen vuotta 2015…
Joensuun virallinen Öisinajattelija
Hyvä seloistus! H
Pentti ei noin katkera saa olla . Vasurit eivät saaneet n:18000- ääntä hyödykseen mitkä menetettiin (Tennilä,Kuoppa,Laakso). Timon äänestäjät antoivat valtakirjan josta vasemmisto ei osaa edes uneksia . Vasemmisto sekoitus vihreä- Marx- sinkkiämpäri ja Sirola-humppaa ei kertakaikkiaan vedä. Täällä Pirkanmaalta mistä olen saatiin vaivoin yksi vasuri .Ei ole enään konepajasukupolvea mistä minäkin ammensin ammattitaitoni ja punikkiarvon. Ei pahalla Pentti! t:ola
Olenko väärässä jos sanon että,80% sanomalehdistä on ns.oikeistolaista mediaa!Soinin kannatusta nostettiin suurten päivälehtien avulla.Esim. Ruotsissa porvarillisen lehdistön ennennäkemättömän likainen kamppanjointi,ent.sdp:n puheenjohtajaa Mona Salinia vastaan,on tuoreessa muistissa!En väitä Suomen vaaleja kuitenkaan likaisiksi!Tärkeätä on että vasemmisto saa käyntiin, idea ja ideologia keskustelun,ja että porvarihallituksen 8 vuoden aikana tekemistä poliittisista päätöksistä,ja niiden vaikutuksista,saadaan julkinen keskustelu aikaan.
Kiitokset kommenteista!
1) Ola – en ole katkera, mutta tietysti raivoissani moisesta vaalituloksesta. Myös siitä miten hukkaan ”unohdetun kansan” äänet taas menivät. Historia toistuu paradoksina…
2) Mauri – reilusti yli 80 % lehdistä on selkeästi oikeistolaisia, vaikka verhoutuvat kuten SuomenPravda ja Kurjalainen muka”puolueettomiksi”. TV-kanavat taas ovat lähinnä ”tyhmistäviä” ja siis populistisia poliittisissa kysymyksissä. Ei kunnon asiasisältöjä eikä esim. vaalikeskusteluissa vetäjillä LeifSalmenin kaltaista tietämystä, tiukkoja kysymyksiä. Enemmän inttämistä, jossa taaas ”nokkeluus” (vrt Soini) on poikaa!
Vasurien ”tuhannen taalan paikka” on
a) aloitteellinen aktiivi asiakeskustelu ja
b) ideoida tehokas oppositiopolitiikka & taktiikka
”Ei piiruakaan periksi persuille”!
Öisinajattelija
Kolahtaako vaalin tulos vasemmiston kalloon?
Vaalien tulos pisti kertaheitolla Suomen poliittisen kentän uuteen uskoon. Suurimmat sekoittaja, Kepu ja Vihreät, saivat mitä ansaitsivat. Kaikki muut puolueet paisi Perussuomalaiset ja meidän piskuinen STP, kärsivät erisuuruisia tappioita. Suomen kansa ei enää halua alistua entiseen tapaan, ja valtaa pitävät puolueet eivät voi enää hallita entisin menetelmin. Tämän opetuksen tulisi kolahtaa ennen muuta vasemmiston kalloon.
Demarien ei pidä enää kuvitella olevansa porvareita parempi porvaripuolue. Vasemmistoliiton on syytä lopetta porvarillinen hienostelu ja kaivettava naftaliinista köyhälistön punainen huivi kaulaansa ja tunnustaa globaalin kapitalismin realiteetit. Kommunististen sirpalepuolueiden on syytä tyytyä siihen tosiasiaan, että vaikka henki on altis, niin liha on heikko. Toisinsanoen Feodaaliajalta peräytynyt vallankumouksellisuus on päivitettävä vastaamaa globaalin kapitalismin kuolinkamppailun olosuhteita.
Jos vasemmisto ei näissä olosuhteissa pyri voimien kokoamiseen, vaikkapa vain vaaleja varten, niin vasemmisto yrittää pitää puolueita yllä pelkästään karriäärisin tarkoitusperin. Vasemmistoliiton typerä yritys monopolisoida sana ”vasemmisto” koskemaan vain itseään, suuntautuu työväenluokan voiman kokoamista vastaan. Tuohon sanaan on sisällytettävä koko vasemmisto demareista kommunisteihin, olkoompa kunkin puolueen politiikka sitä mitä se tällä hetkellä on. Vasemmistoa (vaikkapa vain vaaleissa), yhdistävän SKDL -tyyppisen järjestön luominen on välttämättömyys.
Vasemmistoliitolla, suurimpana sirpaleena, on velvollisuus käynnistää asiasta keskustelu. Kuuden tuhannen äänen ja kolmen kansanedustajan menetys vaaleissa viestii tuohon suuntaan. Kansan Uutiset vähätteli vaalitappiota ja ylisteli Paavo Arhinmäen menestystä. Terävöityneet Arhinmäki ja Urpilainen pelastivat vasemmistopuolueille kohtalaisen tuloksen. Se ei kuitenkaan riitä pitämään Soinin perussuomalaisia ja Kataisen epäisänmaallisia globalisteja vaalituloksen viitoittamalla tiellä.
SKP:n 40 % tappio, KTP:n huomattavasti pienempi tappio ja STP:n liian pieni voitto asettaa myös niille oman vastuunsa asiasta. Vasemmiston voimien kokoaminen on ollut keskeisellä sijalla STP:n toiminnassa. STP ei halua omia asiaa itselleen, vaan pyrkii tekemään kaikkensa asian eteen täysin avoimesti ja vilpittömästi alusta lähtien kaikissa käänteissä. SKDL -tyyppinen yhteistyö voi toteutua vain yhdessä, ei erikseen minkään osapuolen omana yrityksenä. Tämä on myös SAFKA:n syytä muistaa. SKDL syntyy joko yhteisesti, tai sitten ei ollenkaan.
Vaaleissa saivat ääniä myös M2011, Pirattipuolue, Köyhien asialla ja Senioripuolue. Niille puolueille tulee olla paikka myös yhtyneessä vasemmistossa, mikäli sellainen syntyy, ja jos ne sitä itse haluavat. Kaikkia tarvitaan vastavoimana, sillä globaalia kapitalismia ja vanhoillista oikeistoa edustavat puolueet löytävät pommin varmasti toisensa taloudellisen ja poliittisen kriisin kärjistyessä.