Vihreiden puoluejohto on päättänyt osallistua pääministerikellokas Käteis-Kataisen johtamiin hallitusneuvotteluihin. Mitään keskeisiä ehtoja ei loppujen lopuksi asetettu – mitä nyt se ettei lisää ydinvoimaa rakennettaisi. Valitettavasti vain tämä ”kynnyskysymys” on vihreällä saralla historiassa köykäiseksi havaittu: kaikki kelpaa kunhan valtaan pääsee ja ministerisalkku rapsahtaa kohdalle. Edes yksi.
Kysymys on niin uskomattomasta poliittisesta takinkääntämisestä, että se hakee vertaistaan Suomen poliiittisessa historiassa! Ei mennyt kuin pari viikkoa kun kolmanneksen paikoistaan hävinnyt puolue oli taas saatu maaniteltua mukaan kokomustaksi takuumieheksi.
Kysymys on myös selkeästi puolueen elitistisen johdon ja vähäväkisen – ja sinänsä innokkaan nuorekkaan aktivistijäsenistön välisestä sovittamattomasta ristiriidasta. Valtaan mieltyneet ja valtauskoiset cityvihreät jyräsivät lopullisesti vihreät perusarvot ja puolueen kunniakkaan kansalaisaktivismi-koijärvi-historian. Portugali-paketin kohdallahan puolueen heikko taloustuntemus ja ”markkinat määräävät” -ajattelu ovatkin olleet jo selviö. Soinivaaralaiset selitykset eivät auta. Eivät myöskään niinistöläiset hymypoikailut.
Olen silti tähän saakka uskonut aktivistijäsenten panokseen ja voimaan vihreiden käytännön toiminnassa. Myös mahdollisuuteen poliittisen suunnan muuttamisessa kunhan vihreät ja vasemmisto löytävät toisensa kansalaistoiminnan tasolla, oppositiopolitiikan myötä. Sellaisena näin tulevaisuuden ja yhteistoiminnan rakentamisen oppositiossa. Nyt, kevätkesällä 2011 kaikki on toisin…
Mitä tapahtuu todella?
Tätä kirjoittaessani en tosin tiedä mitä Käteis-Katainen vastaa vihreille. Tulevatko edes vihreiden vaatimattomat hallitusneuvotteluehdot hyväksytyiksi. Onko Katainen nyt niin voimansa tunnossa, että voisi rakentaa markkinahallitusta 102 kansanedustajaan tukeutuen. Hätänumeron eli 112 asemasta. Sekin on mahdollista,…muutenhan markkinat ja EU voivat suuttua venkoiluihin ja Suomi päätyä roistovaltion kirjoihin. Täytyyhän meiltä sen verran ”tahtoa” ja ”vastuunkantoa” löytyä, että hallitus ymmärtää rakentua vikkelään ja taipua yhtä nopeasti pää painuksissa globaalin pääoman vehkeilyihin.
Mitä nyt sitten tapahtuu todella? Suomi jakautuu uusien hallitusneuvottelujen vanavedessä yhä selkeämmin kahtia. KEHÄ-KOLMOSEN SUOMI vs. MUU-SUOMI.
Tämä näkyy nyt myös hallitus vs. oppositio -tasolla. Tulevat hallituspuolueet edustavat (jäsenistöltäänkin) pääsääntöisesti kaupunkilaista keskiluokkaa. Korostetusti ”etelän kasvukeskuksia”. Oppositiopuolueet (persut, kepu, vasurit) edustavat päähänpotkittuja marginaaleja lähimain kaikilla tasoilla. Korostetusti maaseudun syrjittyjä ja solvattuja. Kepun tilanne muistuttaa vihreitä: valtaan on himo, vaan voimat eivät riitä. Toisaalta, sama puoluejohdon ja jäsenistön välinen skisma leijuu kepun yllä kuin vihreilläkin.
Mitä tekee vasemmistoliitto nykyisessä / tulevassa oppositiossa? Kenen kanssa ja mitä? Onko sillä voimia ja intoa ärhäkkyyteen. Uskaltaako se oikeasti asettua marginaalien ja prekaarien tueksi, köyhien asialle? Vai vievätkö persut oppositiopolitiikassa kuin pässiä narussa? Lähiaika näyttää.
Joensuun virallinen Öisinajattelija
Köyhien asialla -kuka? Persutko, jotka vastustavat niin ärhäkkään kansainvälisiin vastuisiin liittyviä kysymyksiä, että unohtavat Suomen köyhät? Keskusta, joka on ryvettäytynyt herrahissien vaalirahasotkuissa? Vasemmisto, joka jatkuvasti hakee kannatustaan oppositiossa? Vihreät, jotka asettavat hallitusneuvottelujen ehdoksi 100 euron korotuksen toimeentulotukeen?
On helppo räksyttää, kun hyviä ratkaisuja ei ole. On valittava huonoista parempi.Vastuullisuus on uskallusta vallankäyttöön, siitäkin huolimatta, että takkiin tulee. Aina.Se on poliittisen pelin henki.Se on demokratiaa.Äänestäjien kunnioittamista on vallan käytön maksimointi.Tästä Persut lipesivät.
Hyvä Vihreät -konkreettiset sata euroa on enemmän kuin 1000 kaunista sanaa!Sanoja voi syödä, vaan niillä ei vatsa täyty.Inka Kivi
Tottakai
”..vastuullisuus on uskallusta vallankäyttöön…” kuten Inka edellä kirjoittaa. Jonkun valtaakin on käytettävä eikä siitä ikuisesti voi kieltäytyä jos jotakin asiaa ajaa, esim politiikassa.
Mutta ensin pitää saada mandaatti ja kannatusta.
1) Vihreät hävisivät vaaleissa rankasti, 1/3 edustajapaikoista meni, koska puolueen hallituspolitiikka oli surkeaa – mm. sosiaalinen oikeudenmukaisuus unohtui ja ydinvoima-asioissa kääntyiltiin kuin väkkärä – petettiin kannattajat ja äänestäjät. Luionto kosti, ei Linkola.
2) Vihreät ilmoittivat heti tappion jälkeen Anni Sinnemäen suulla jäävänsä oppositioon ja Anni harkitsi eroakin puhjoht paikalta.
Kuinkas sitten kävikään? Kun Jyrki-Boy Käteisen kutsu kuului ja vallankamarien ovi vähän raottui, taas oltiin menossa hallitukseen, väkkärän lailla.
Vihreät pyörivät kuin hyrrä vallan käytävillä livahtaakseen sopivasta raosta noutamaan sen ministerisalkkunsa. Tätäkö peliä politiikka ja aito vihreä aate edustavat?
Öisinajattelija
Politiikka on pyrkimystä valtaan ja vallan käyttöä. Valta on väline tehdä hyvää tai pahaa. Hyvän ja pahan problematiikka on pulmallinen, ei valta sinänsä. Tietysti valta voi turmella käyttäjänsä ja vallanhimo sokaista. Tästä ei kuitenkaan Vihreiden kohdalla ole kysymys, ei ainakaan nyt.
Syntynyt uusi poliittinen tilanne asettaa Vihreät vaa´an kieli asemaan. Vihreiden hallitusneuvotteluihin menemisen ehdot ovat juuri sitä sosiaali-ja ympäristöpolitiikkaa, jota Öisinajattelija peräänkuuluttaa. Miksi siis väheksyä yritystä parantaa ihmisten perusturvaa ja syrjäisempien alueiden ostovoimaa? Ydinvoimasta-Vihreät ovat aina äänestäneet vastaan ja Vihreiden äänillä ei eduskunta ole päätöstä tehnyt.
Vihreiden puoluekokous on kesäkuun puolen välin paikkeilla Kuopiossa. Puolueen puheenjohtajan ja puoluesihteerin paikalle on ehdolla useampia. Nähtäväksi jää tapahtuuko uusiutumista ja henkilövaihdoksia johdossa.Inka Kivi
Terve. Öinen ajattelija on nyt ajatellut yön pimeydessä niin, ettei hän ole kuullut tai nähnyt mitään. Niin tyystin tässä äänestäjiä pilkkana pitävässä neuvottelu-näytelmässä hän on unohtanut Vasemmistoliiton roolin. Mahdollisuus opportunistiseen politiikkaan on kirjattu jo Vasemmistoliiton puoluevaltuuston päätöksessä lauseeseen: ”Demokratiassa on oltava valmis myös siihen, ettei kaikkia esityksiä hyväksytä sellaisenaan.” Täten ei millään reunakysymyksillä tai ehdoilla ole mitään merkitystä, jollei osata arvioida ja mitata mikä on tuo sellaisenaan.
Mutta onhan puoluevaltuuston päätöksen viimeisessä lauseessa toivo ja mahdollisuus, jotka selittävät hallitukseen osallistuminenkin onnistuneeksi ilmoittamalla, ettei Vasemmisto ei hyväksy Suomen jäsenyyttä Natossa. Tässä kaikessa ilmenee se ikuisuus kysymys, joka on vaivannut vasemmistoa aina inhasta ollako, vai eikö olla, kysymyksen keksimisestä, josta voimme tietysti syyttää Shakespearea.
Edellä olevaa on myös kutsuttu niin sanotuksi pienemmän pahan politiikaksi. Joka myös on hauska ilmaisu. Lisäksi voidaan problematiikkaa lisätäksemme puhua myös näpertelystä ja todellisista uudistuksista. Tuo hyväksyä sellaisenaan, herättää kysymyksen millaisenaan? Siinä juuri törmätään siihen, että järjestelmän näperteleminen voi olla hyödyllistä ihmisille joskus. Se voi olla valmistautumista suuremmalle muutokselle, jos ihmiset huomaavat, että heitä koskevat uudistukset toteutuakseen vaativat vanhojen rakenteiden muuttamista. Suuren mittakaavan rakenteellista muutosta ei voi tapahtua, ellei hyvin suuri osa väestöstä ole sitoutunut siihen. Muutoksen on tultava asialle omistautuneen väestönosan järjestäytyneestä toiminnasta. Jokaisen vallankumouksellisen tulee olla myös reformisti, mutta todellinen muutos tulee alhaalta päin kun ihmiset huomaavat, ettei asiallisia muutoksia ole saavutettavissa näpertelemällä.
Odotan mielenkiinnolla neuvottelujen tulosta. Ryhdytäänkö Kokoomuksen ja Demarien opportunistiseksi apupuolueeksi, vai onko mahdollista todella saada hallitusohjelmaan merkittäviä Vasemmiston vaatimuksia, jotka merkitsisivät politiikan suunnan muutosta, joka olisi tuo pienin paha.
Ps. Kuinka lujaa napit on neulottu Arhinmäen takkiin? Vai viekö Käteis- Katainen hallituspolitiikassa kuin pässiä narussa?