Food Not Bombs eli RUOKAA EI ASEITA
on kansainvälinen järjestö, jonka periaatteista voi lukea tästä:
”Miljoonat ihmiset näkevät maailmassa nälkää samaan aikaan kun asevarusteluun haaskataan mielettömiä summia. Ruokaa ei aseita -tapahtumien tarkoitus on kiinnittää huomiota tähän tosiasiaan jakamalla ihmisille ilmaista ruokaa. Ruoka on kasvisruokaa, koska lihateollisuus kärjistää omalta osaltaan maailman ruokaongelmaa ja kolmannen maailman nälänhätää, kun voimavaroja käytetään tuhlaavasti karjankasvatukseen.”
REA, Joensuu
RUOKAA EI ASEITA (REA) on aika vaatimaton Joensuussa, mutta sen kampanja yleensä näkyy, katukuvassa. Aktivisteja ja lehdyköitä piisaa.
Aivan oikein, just semmonen REA pisti Joensuussa tuulemaan tänään, sopivasti lauantaina 4.6. 2011.
Tänään oli nimittäin joku puolustusvoimain militaristinen liputuspv ja sotilaat rumpuineen marssivat läpi JNS. Rauhanmiehelle tuli vaikutelma, että kaupunki on miehitetty. Siispä vastarintaan – REA!
Oli aika mahtavaa olla sen jälkeen mukana RUOKAA EI ASEITA -kampanjassa, mennä
soppatykille ja jakaa hetken aikaa soppaa rauhallisemmilla tunnuksilla.
Keskusteluakin oli – ja siitä piti esim soppatykki-aktivisti, Juuan toveri Hannu Ketoharju
hyvin huolen!
Koska kukaan ei koiran häntää nosta, minä – Öisinajattelija – paikalla
olleena kiitän:
KIRSTIÄ ennen kaikkea maukkaasta sopasta ja jakeluorganisaatiosta yhdessä HANNUN ja ARIN kanssa. Talkootöistä KATRIA, EDOA, ANNELIA, VEIJOA jne . Kaikkia, joita en nyt nimeltä muista.
On mahtavaa, että tätäkin pientä – joskus isompaakin kansalaisaktivismia (jota muuan tutkija Leo Stranius on kevytaktivismiksi nimittänyt…) löytyy itärajalta. Olkaamme ylpeitä meistä, siis teistä!
ILMAN MEITÄ SUOMEN KANSA EI OLISI TÄYDELLINEN! EIKÄ NATO-PROTESTI VARSINKAAN,
Joensuun virallinen Öisinajattelija
Onpa ilo kuulla että Food not bombs järjestö toimii aina Joensuussa asti!Itse muistan Tukholman ajoilta järjestön toiminnan Medborgarplatsenin tunnelbanakäynnin ”Karhupuiston”puolella!Syömään tulivat niin hyvinvointivaltion huonoosaiset asunnottomat,kuin myös ”tavalliset”ihmiset näyttämään tukensa toiminnalle!Olin itse ”ulkoruokinnassa”siihen aikaan!Että kokemusta on!Volontäärit jotka olivat nuoria vasemmistolaisia ja miljöpuolueen väkeä,pyysivät minua joskus jakamaan ”sapuskaa”,johon menin mukaan.Puhuin näiden ihmisten kanssa, ja he painottivat informatiivisen ja ideologisen ulottuvuuden merkitystä!Uusliberalismin globaalia vaikutusta,ruuan tuotannon keskittyminen kansainvälisten suuryritysten käsiin,ruuan kalleus,maapallon resurssien epäoikeudenmukainen jako,Kapitalismin jatkuva tarve uusien sotien käynnistämiseen,jotta suunnattomia profiitteja tuottava ase ja sotatarviketeollisuus voidaan pitää käynnissä.Terveiset vielä ”Öisinajattelija” Pentille ja muille aktivisteille sinne päin,se ajankohta 4/6puol.voim.lippujuhla,oli hyvin valittu.Ruokaa ei aseita!
Kiitos Mauri!
Food not bombs / Ruokaa ei aseita (REA)- porukka on toiminut Jns:ssa jo lähes 10 vuotta.
Se on paikallisen Rauhanryhmän alaista toimintaa, jossa aktivisteina ja alullepaniojoina ovat olleet erityisesti ”Hollannin lahja Suomen vallankumoukselle” eli pelimanni-kansalaisaktivisti Edo Pennings ja rauhanryhmäläiset Kirsti Eran luotsaamina. Porukka ei ole iso mutta aktiivi.
REA:n ruoka on kelvannut yleensä hyvin , ainakin mitä Öisinajattelija on ollut mukana. Ja se menee tarpeellisiin suihin . Nytkin eli eilen 4.6. ruokajonossa oli eläkeläisiä, työttömiä, satunnaisia ohikulkijoita ja laitapuolen porukkaa. Mukavia keskusteluja syntyi paljon ja REA-aate on yleisesti hyväksytty ja päivämäärä 4.6. osui nappiin!
Ihmiset kyllä tajuavat mihin sadat asevarustelumiljardit menevät – samalla rahalla nälkä maailmasta poistuisi hetkessä.
Öisinajattelija
Eläköön Food Not Bombs. Nämä kaverit toimiivat vilkkasti myös täällä San Franciscon Lahtipiirisäkin.