Leningradin piiritys alkoi 8.9.1941. Saksalaisten saapumisesta Pietarin porteille on siis kulunut nyt 2011 melko tarkalleen 70 vuotta. Miltei 2,5 vuotta eli 872 päivää kestänyt Pietarin saarto oli II maailmansodan traagisimpia murhenäytelmiä: sen aikana kuoli nälkään ja kylmään ainakin 600 000 kaupunkilaista.
Monet saksalaisjoukkojen saartamaan ja pommittamaan kaupunkiin jääneet intelligentit ja tavallisetkin ihmiset pitivät henkilökohtaista päiväkirjaa. Niin kauan kuin nälkäisinä ja kylmissään jaksoivat. Tarinat vain olivat usein liian karmeita julkaistaviksi neuvostoaikana. Jotakin on sentään tihkunut julkisuuteen jo aikaisemminkin.
Pari vuotta sitten suomennettu, päiväkirjamerkintöihin perustuva ”saartokirja” – Ales Adamovitshin ja Daniil Graninin toimittama Leningradin piiritys (2008) oli jo aikamoinen kohtalonsinfonia. Siinä kolme kertojaa – nuori poika, museonjohtaja ja kahden lapsen äiti – tilittävät tuntojaan päivä päivältä. Kammottavaa on huomata kuinka äkkiarvaamatta nälkä iski Nevan rantamaisemiin. Osin syy oli neuvostopropagandan. Sankarillinen vallankumouskaupunki oli voittamaton ja sen piti olla yltäkylläisyyden tyyssija. Leipä loppui silti pian syksyllä 1941 saksalaisten räjäytettyä kaupungin viljavaraston. Pian vuorokautinen leipäannos oli henkeä kohden vain 125 grammaa. Tehtaissa sai sentään puuroa tai laihaa kaalikeittoa vielä pitkään..
Venäjänjuutalainen esseisti ja kirjallisuudentutkija Lidia Ginzburg (1902-1990), joka vietti 872 päivää saarretussa kaupungissa, eli sen verran pitkään, että sai päiväkirjansa julki, osittain jo 1960-luvulla, mutta lopullisesti vasta 1984.
Ginzburgin muistelmateos, Leningradin piirityksen päiväkirja (2011) on poikkeuksellisen koskettava ja iholle tunkeva ”epätieteellinen analyysi” ihmisen oudoista tunnoista kun häntä vaivaa jatkuva nälkä, kylmä ja pelko. Odotettavissa kun on vain tilanteen paheneminen – jatkuva kärsimys ja lopulta kuolema. Ginzburgin muistiinmerkinnät kanssaihmisistä ja keskusteluista tai ”puhekulttuurista” piirityksen sisällä ovat merkittäviä aikalaishavaintoja. Niitä on toki ilmeisesti kaunokirjallisesti muokattu myöhemmin, mutta tuskin paljon. Tekijä tuottaa niin erilaista ja kumman älyllistä proosaa kaupungin katastrofista, että sellaisen tyylin syntyminenkin on ollut mahdollista vain äärioloissa!
Into Kustannus on tehnyt kulttuuriteon ja osaava suomentaja Kirsti Era päässyt hienoviritteisesti sisälle Ginzburgin välillä aivan eriskummalliseen kirjoitustyyliin ja ajatuskuvioihin.
Leningradin asukkaiden kohtalo ja sankarillinen selviytyminen Natsi-Saksan puristuksessa ansaitsee tulla huomioiduksi lähikuukausina. Kannattaa lukea mainitut kirjat. Ja jos satut käymään Pietarissa, kannattaa pistäytyä Piskorevskojen hautausmaalla. Siellä hiljentyy kuin itsestään…
Joensuun virallinen Öisinajattelija
Äärimmäisissä olosuhteissa ihmisistä löytyy käsittämättömiä voimavaroja
Suomessa ensimmäisenä aiheesta kirjoitti Paavo Rintala, sillä hänen teoksensa ”Leningradin kohtalonsinfonia” ilmestyi jo 1968. Teos koostuu piirityksen kokeneiden haastatteluista. Luin kirjan ensimmäisen kerran jo 1970-luvulla, ja se sai ajattelemaan, miten kukaan ylipäätään selvisi hengissä niissä olosuhteissa ja kävi vielä töissä – kylmä, nälkä ja pommitukset. Joidenkin arvioiden mukaan piirityksessä nälkään menehtyneiden määrä on huomattavasti suurempi, yli miljoona uhria.
Rintalan haastattelu Ylen Elävässä arkistossa: Paavo Rintala ja Leningradin kohtalonsinfonia (1968)
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=224&a=1462
Ales Adamovitshin ja Daniil Graninin toimittama Leningradin piiritys sekä
Lidia Ginzburgin päiväkirja ovat tilauksessa.
Suomi oli osa piiritysrengasta.
hEI!
Kiitos Annelille Paavo Rintalan esilletuomisesta!. Melkein jo unohtui tuo
LENINGRADIN KOHTALONSINFONIA!
Ja Jorma muisti Suomen roolin piirityksessä, tottakai oikeassa. Silti pitää pitää mielessä aina MANNERHEIMIN PIETARI-YHTEYS (30 vuotta tsaarin palvelua) JA HALUTTOMUUS YHTYÄ HITLER-BARBARIAAN ELI koko kaupungin tuhoamiseen. Sillä että Mannerheim jarrutteli , oli merkitystä…
Öisinajattelija
Terve Pena,
Historian yksi parhaista lähteistä on päiväkirjamerkinnät, niin subjektiivisia kuin ne ovatkin. Ne ovat kuitenkin paljon parempia lähteitä, kuin tutkijoiden toinen toisiaan lainaten tehdyt päätelmät silloin, kun tietoa on vähän. Useimmiten. Toki objektiivisia päätelmiä tarvitaan niistäkin. Paljon, mutta ei niin paljon, kuin joidenkin ”tutkijoiden” osalta päätelmistään. Voisi jopa miettiä mikä painoarvo on asiakirjamerkinnöillä ja päiväkirjamerkinnöillä tietyissä tapauksissa. Subjektiivisuuden tulos näkyy ”objektiivisissa” asiakirjoissa.
Nyt tietoa on paljon. Tieto on vain niin raakaa, että kukaan ei ole halunnut siitä puhua – kai palauttaakseen inhimillisyytensä tai ollakseen inhimillinen.
LENINGRADIN PIIRITYKSEN PÄIVÄKIRJA on ehdottomasti kirja, jonka haluan lukea. Piirityksen yleiskuva, seuraukset ja sen purkaminen ovat tietenkin asiasta kiinnostuneille selviä. Piirityksen sisältökin alkaa purkautu eri dokumenteissa, mutta tämän keskellä uskottava AIKALAISKUVAUS ON KOVA SANA. Luen. HALUAN TIETÄÄ MILTÄ SE TUNTUI.
Haluan muidenkin tietävän, MILTÄ SE TUNTUI.
terv Pekka
Kiitos Pekka,
paljossa samaa mieltä. Päiväkirjat, kirjeet ja muut arkielämän henkkoht lähteet ovat aliarvostettuja historiatieteessä! Myös muistelmat. Nyrkkisääntö muistelmien kohdalla on yksiselitteinen:
mitä korkeammassa asemassa esimerkiksi ns poliittinen muistelija on sitä enemmän hän valehtelee, vaikenee, kieroilee…Tavan muistelija on aina rehellisempi, koska hänellä ei ole taka-ajatuksia tai takaajatus-tarkoituksia vaikuttaa tulevaisuuteen, puolueen historiaan jne…
Nuo kirjat, joita esittelin, ovat ehdottoman tärkeitä, pakko lukea, jos haluat tietää mitä Leningradissa tapahtui 1941-43, siis ihmisten elämässä, arjessä, nälkään ja kylmään kuolemassa!
Ja vielä yksi vinkki – ranskalaistuneen venäläisemigrantin paluu Pietariin ja saarron kokeneen veteraanin vuoteen ääreen eli:
Andrei Makine
TUNTEMATTOMAN MIEHEN ELÄMÄ, 2010,
Öisinajattelija
Olen lukenut Andrei Makinen kirjan, lajissaan lyömätön ja perustuu tosiasioihin. Ja suosittelisin muitakin Makinen kirjoja,