Moskovan uni

Koska olen suuren osan elämästäni tutkinut Venäjää, jopa puhunut venäjää, näen joskus unia venäjäksi, Venäjästä. Viime yö oli painajainen.

Kerron uneni

Olin unessa eksyksissä, kuten usein kun pää on sekaisin, ja olen Pietarin sivukujilla tai jossakin Moskovassa .Moskovan lähellä on paikka (=älä usko edes unia, kaikkea, sillä jatkossa oleva teksti on tottavie kuviteltua?)

Moskovan lähellä on maaseutumainen huvila, jonne kenelläkään ei ole minkään valtakunnan pääsyä. Se paikka on Stalinin huvila, jota sittemmin käyttivät Brezhnev, Putin… Berijakin sinne kiiruhti maaliskuun alussa, vuonna 1953 ja julisti: HRUSTALJOV, AUTO! Stalin teki kuolemaa, Hrustaljov oli Berijan autonkuljettaja. Pietarilainen ohjaaja Aleksei German teki Stalin-kuolemasta elokuvan. Nimeksi tuli tuo kuuluisa Berijan lause: HRUSTALJOV, AUTO!

Minä kävin siellä UNESSANI, äskettäin. NIKITA KUTSUI.

Kylä on iso ja yhtäaikaa pieni, mutta varjossa ja piilossa. Vartioitu. Portilla ei ole vartijoita, koska jo ennen sitä kävijä on harva ja valittu. Ennakkosensuuri karsii. Kävin VIERAILUA VARTEN jo puoli vuotta sitten ELÄINkokeissa ja arkistoissa ja jätin verikokeen (AIDS) ja sukuselvityksen ( 200 vuotta on minimi, aatelinen alkuperä suotava) . Sitten KGB ja sen perilliset vertasivat mahdollisia punaisia tai aatelisia sukujuuriani jonnekin, tietokoneella ja muilla vempeleillä. Kelpasin. Pääsin sisään. NIKITA SUOSITTELI.

NIKITA VASTASI HENKILÖKOHTAISESTI a) menneisyydestäni – b) turvallisuudestani. Lupasin olla kirjoittamatta vierailustani mitään, ikinä, minnekään… Pidän tietenkin lupaukseni. En kirjoita.

Vastaanottajani oli siis Nikita, Mosfilmin aatelistoa tai joku hänen klooninsa. Nikita ei ollut aluksi minua tuntevinaan. Ja tunnemmehan me! jo vuodesta 1982, jolloin lahjoitin hänelle ilman vastatarkoitusta teepaidan jossa luki ”Ykspihlajan työväenteatteri”. Saattoi siinä olla Heimo Anttiroikon kuvakin, en muista. Nikita silloin innostui, joskaan en ole sittemmin nähnyt tuota paitaa hänen yllään, ikinä. Ei ihme, Nikitasta on tullut Suurmies, minusta ei.

Nikita väitti sitten yhtäkkiä muistavansa minut – tulkkkinsa 30 vuoden takaa , Pasilan tai Ilmalan televisiotornista Helsingistä.

Suora NIKITA-lainaus: ”Penti (=oikeinkirjoitus oikein) , SPASIBO TEBE! parasta mitä teit , oli puhelinyhteys Andrein kanssa, Hollywoodiin, SKOLKO JA DOLZHEN?”

Kristiina ja Nikita

Nikita kävi Suomessa pitkällä luentovierailulla joskus vuonna 1982, syksyllä. Sittemmin useammankin kerran. Pasilan tai Ilmalan televisiotornissa kokoontui 1982 elokuvakoulu …tai ainakin sen joku kurssi. Nikita luennoi, minä tulkkasin. Viikon kestävä tehtävä oli vaativa. Iso yleisöesiintyminen tapahtui myöhemmin Ritarihuoneella tai jossakin aatelistotilassa. Siellä, Nikitalla oli satapäinen yleisö, eturivissä isotissinen Kristiina Halkola.

Voin muistaa väärinkin, mutta en voi muistaa väärin sitä hetkeä kun Nikita – luodessaan himokkaan katseen Kristiinan rintoihin – löi yhdellä nyrkiniskulla innoissaan rikki antiikkipöydän, joka oli asetettu hänen eteensä. Juomapulloineen. Pelastin pullot särkymiseltä. Se on tulkin tehtäväkenttä, jota Nikita ei SUURESSA HURMOKSESSA edes huomannut. Hän näki vain yleisönsä. SE ja Kristiina oli yhtä hurmoksessa kuten esiintyjä.

Nikitan silmät olivat juuttuneet Kristiina Halkolan tissiväliin. Niihin rintoihin hän ei ikinä päässyt käsiksi. Tietääkseni. En ainakaan tulkannut mitään siihen ja niihin viittaava, mutta tulkillahan on muutenkin vaitiolovelvollisuus…, ja tämähän on uni, you know!

Joensuun virallinen Öisinajattelija