Vuoden 2011 suru-uutinen

STT / Öisinajattelija

Vuoden 2011 suru-uutinen oli Ohjus-Arjalan mitassa valtionkassanjohtaja Kimi Jonglör-Lakkos-Ilin äkillinen poismeno matkalla Lieksaan.

Ohjus-Arjalan MunaPusta uutistoimisto KC-Arjalaisen mukaan kaikenkansanrakastama Kimi sai raivotautikohtauksen junamatkalla Lieksaan – tutustuakseen paikkakunnan syvällisiin rotuotteluihin.

Kimi astui junaan mistä ei poistunut, mikä herätti rakastamankansan riveissä huolestuneisuutta. Kävi ilmi, että Kimi sai mainitun raivokohtauksen pelatessaan junassa ANGRY BIRDSiä – ja kuoli lauantain vastaisena yönä rajuilman raivotessa kello puoli kahdelta Ohjus-Arjalan virallista aikaa. Juna ei lähipiirin surusta huolimatta suistunut kiskoilta ja kännykkä pysyi Kimin kädessä hamaan haiman loppuun saakka, kouristuksenomaisesti.

Mustiin pukeutunut ja vuolaasti kyynelehtinyt aitoarjalainen tv-kuuluttaja Lenita Airisto ilmoitti poissiirtymisestä syvällä rintaäänellä:
”Kansakunnan laskematon ja ikuisesti julisteissa hymyilevä aurinko kuoli fyysiseen ja henkiseen ylirasitukseen”. Hänellä oli – kuten on tiedotettu – Nokian kännykkä aina kädessään.

Kimin hautajaiset pidetään Pariisin kalkituksi leidiksi kutsutun, kalmanrouva Helena Petäistön mukaan lopun ajan joulukuussa 2011 Pjongjangissa, Pariisissa ja Pekingissä yhtäaikaa. Kolme PPP-hautapaikkaa on valittu tavallisen taivaallisesti arpomalla – todellisen suurmiehen, ylimmän taivaan ja maan valtionkassankavaltaj…johtajan arvolle sopivasti.

Kimi Jonglör-Lakkos-Il sai tiettävästi kaksisuuntaisen raivokohtauksen jo vuonna 2008 matkalla Pekingistä Moskovaan, mutta kiinalaiset tukijat, Moskovasta kutsutut henkilääkärit ja lukuisat henkivartijat vakuuttivat, että hänet silloin vielä yhteistuumin nostettiin kunniallisesti julisteisiin,…siis tolpilleen.

Ohjus-Arjalan minareettiValtio sai heti tukea veljeskansalta TransNisäStriasta ja on aloittanut sieltä saapuvien kansallis-spesialistien kanssa radantutkimusprosessin kuolemansyyn selvittämiseksi syvällä Lieksassa, vaikeissa myrskyoloissa.

Alustavasti – ja vallan siirtämiseksi demokraattisesti ja sulavasti pojalle, Kimi Jonglör-Lakkos-Unille – rajat on tilapäisesti suljettu viideksi vuodeksi. Laajoissa kassankokouksissa perilliseksi jo hyväksytty Kimi Jonglör-Lakkos-Uni on jo sitäpaitsi herätetty päiväunilta. Hänen pikaisen kiivaasti allekirjoittamallaan ensimmäisellä virallisella Uni-dekreetillä on vangittu ja pikaoikeudenkäynnin päätöksellä jo teloitettu Lieksaan vievän junan veturinkuljettaja. Kassankokouksissa teloitus on otettu vastaan veris…, veljellisesti tervehtien.

Ohjus-Arjalan virallinen uutistoimisto KC-Arjalainen on kuvannut Kimi Jonglör-Lakkos-Unia sanoilla ”Suuri nukkuja, Aito vallanperijä, Rehti verenimijä”. Kimiä
kutsuttiin myös varjoja pelkäämättömän puolueen, pilkka-armeijan ja nälkää näkevän kansan kiittämättömäksi lapsipataljoonan kurmuttajaksi.

(Kurmuttaja-arvonimi annetaan Ohjus-Arjalassa vain erityisen maineikkaalle juche-aatteen osaajalle ja ulkomuistajalle. Juche-aate, kuten tiedetään, tarkoittaa kansallista ylivaltaa suhteessa omaan kansaan ja sen ainiaaksi luovutettua käyttöoikeutta sateenkaaren varjossa syntyneelle suurdemokraattiselle Kimi-hallitsijalle ja hänen suvulleen…)

Joensuun virallinen Öisinajattelija

Tilaa
Notify of
guest
0 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Eeva Stranius-Herrewyn
13 years ago

No, huumorin valossa voipi joskus puhua raivostumistakin aiheuttavista tapahtumista …mutta kun seuraavan kerran hirmutärkeän kassanhoitaja-VIP-henkilön tiedetään tulevan matkustamaan sinne Lieksaan päin, niin olisi hyödyllistä valmistautua pitkälti etukäteen raivotautikohtauksen saamista vastaan levittämällä reitin varrelle rokotetta vaikkapa helikopterista.Samalla estettäisiin raivotaudin leviäminen Lieksan ja sen ympäristön susiin,joita halutaan jahdata ja jahdataan raivokkaasti karjalaistenkin toimesta…(huolimatta kansainvälisistä sopimuksista,joilla turvataan teoriassa suden kuuluminen suojeltuihin eläimiin…) tekosyynä tietysti juuri raivotauti ja lisäksi varmistukseksi muka ekinokokkoosin levittäminen metsiin ! Vaan ko.öisinajattelijan mainitseman suru-uutisen kohteen tai jälkeläistensä suojelusta ei taideta olla tehty sen kummempia kansainvälisiä sopimuksia ( paitsi nyt Moskovan harrastamat )..joten Lieksan susien suojeleminen raivotautia vastaan on hyödyllisempää kait ? Jottei raivotauti ( rabies) leviäisi demokraattisesti ihmisiin…!Ja veturinkuljettaja olisi pitänyt säästää hengissä syyttömänä moisen taudin levittämiseen!
Suruttomampaa vuotta 2012 !

Inka Kivi
Inka Kivi
13 years ago

Suuri oli suru Kimin poismenon johdosta, niin suuri, että maa ja taivas pimenivät. Ennen niin valkea joulu vietettiin mustaharmaassa maisemassa. Valot pimenivät heti joulun jälkeen, myrsky raivosi ja tuuli riuhtoi puut juuriltaan , katkoi sähköpylväitä. Tiet tukkeutuivat kaatuneista puista, sähkölangat katkeilivat. Surun ja pimeyden keskellä kansalaiset haparoivat eteenpäin ilman suurta suunnannäyttäjää ja kansanjohtajaa, Loisto- Kimiä. Itkijänaiset vaikeroivat ”oi-joih- sinä- suuuuhri -Rrrois -to- to-lois-to-to-to – pois-to-ooh”.
Sellaista tämä elämä elämä täällä rajan pinnassa.Vanhan suutarin sanoin:Kenkään ei saa paikkaa pysyvää. Ei niin.

0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix