Vangittua aikaa etsimässä

Vaalihurmos jäi viikonloppuna vähäiseksi, sillä olimme aivan muissa puuhissa ja maisemissa. Ahvensalmella. (Oma vaaliennuste meni muutenkin pieleen, sillä uskoin Pekka Haaviston yltävän yli 40 prosentin kannatukseen. Kolarin kunta Lapissa näytti tosin näissä vaaleissa tietä tulevalle kehitykselle; terveiset kolarilaisille! Kävin siellä vastarintamies-seminaarissa joskus 30 vuotta sitten…)

Sen verran vaaleista, että tottakai pitää pitää mielessä se kansalastoiminta ja innostus mikä syntyi Haaviston ja Arhinmäen kampanjoiden ympärille. Kysymys oli pitkälti ”suvaitsevaiston” nuorekkaasta vastaiskusta. Toivottavasti into kantaa syksyn kunnallisvaaleihin ja aktivoi nuoret mukaan. Maailmaa muuttamaan.

Tarkovskin lumo

Viikonloppu kului Savonlinnan ja Varkauden välimaastossa. Ahvensalmelle muuttaneet vanhat kulttuuriradikaalitutut (Helsingin Kruununhaan ja Kristianinkadun ajoiltani) Anneli ja Kaj ovat innostuneet järjestämään kotikylässään kirjallisuuspiirejä ja elokuvailtamia. Kokoonnuimme pienellä joukolla ikivanhassa ja satumaisessa hirsitalossa katselemaan (pääosin) Andrei Tarkovskin tuotantoa. Dvd ja videotykki tekivät elokuvaviikonlopusta nautittavan. Tekniikka toimi ja keskustelu oli vilkasta.

Olen joskus kirjoittanut, että Andrei Tarkovskia (1932-1986) on aina ymmärretty parhaiten elokuvamaailman ulkopuolisissa piireissä. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että yhä uudelleen yllättävät ihmiset löytävät Tarkovskinsa, vangitun ajan lumoavan taiteilijan. Tarkovskin elokuvakieli ei ole perinteistä juonielokuvaa tai toimintaa: se liikkuu runouden ja musiikin välimaastossa. Äärimmäisen kulttuuritietoinen ohjaaja veistelee kuvia ajasta, joiden tarkoitus ei ole viihdyttää, vaan ajatteluttaa ja ”kiusata”. Sanoma kuuluu: vakavan taiteen vastaanottamisen tulee olla yhtä kivulias ja vaativa prosessi kuin sen tekeminenkin. Muistan erityisen hyvin sen tunnelman, joka vallitsi Heinäveden Valamon luostarissa, yli 20 vuoden takaa. Moskovan Tarkovski-museon johtaja Paola Volkova luennoi mm. Tarkovskin uskonnollis-mystisestä maailmankatsomuksesta sellaisella innolla, jota harvoin kokee. Olin tulkkina ja vain vaivoin pysyin Volkovan kielikuvissa mukana…

Myös Ahvensalmella oli tunnelmaa. Sitä ei paukkupakkanen pilannut. Päinvastoin, kuvien lumo sulki tietoisuudesta pois niin vaalihumun kuin ulkomaailman. Lämpimien keittojen valikoima piti kehon kunnossa, mielen kirkkaana. Kiitos Anneli & Kaj!

Tarkovski-elokuvat (pitkät): EI PALUUTA, ANDREI RUBLEV, SOLARIS, PEILI, STALKER, NOSTALGIA, UHRI

Tarkovski, Andrei: VANGITTU AIKA. Love Kirjat. Hki, 1989 (suom. VP Makkonen & Risto Mäenpää & Antti Alanen)

PS. VANGITTU AIKA on elokuvallisella asiantuntemuksella suomennettu perusteos ja johdatus Tarkovskin elokuvamaailmaan. Elokuvakirjojen aatelia!

Öisinajattelija

Tilaa
Notify of
guest
0 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Anneli Heliö
Anneli Heliö
13 years ago

KULTUURIN PERUSKUVIA

Aivan totta! Tarkovskin visuaalinen kerronta koostuu arkaisista peruskuvista, runoista, jotka koskettavat vastaanottajansa tiedostamattomia kerroksia ja syöpyvät lähtemättömästi mieleen ja sieluun. Koska kuvat ovat kollektiivisia, puhutun kielen ymmärtämisellä ei enää ole merkitystä.

Anna-Maija Jokela
Anna-Maija Jokela
13 years ago

Kiva pläjäys. ehkä tuon kirjan voisi vielä jostakin hankkia ja etsiä sitä vangittua aikaa.

Pekka Pohjasvaara
Pekka Pohjasvaara
13 years ago

Mitäpä tässä sanoa. Kun pressanvaaleista oli kysymys, niin Penalla oli paljonkin sanomista. Nyt palataan kulttuuriin, enkä ainakaan minä ole kärryillä, kuin kirjallisuuden osalta. Saati sitten inside-jutuista.

Toinen blogisti Jami on koettanut puhua eriarvoisuutta vastaan jo pitkään ennen viime vaaleja.

Kummanko naamataulun annan tatuoida ihooni: Jamin vai Tarkovskin?

Pekka Pohjasvaara
Pekka Pohjasvaara
13 years ago

Komentoikaa hyvät taiteen ystävät. Ei minullekaan perusjuntille Tarkovski ole tuntematon. Olen katsonut sekä Nostalgian, että Uhrin.

Täytyykin miettiä mistä saisi kunnon karikatyyrin Jamista ja sitten pohdiskella kumpaan käsivarteen annan se tatuoida.

Kun en ole sanallisesti yhtä lahjakas, kuin Tarkovski visuaalisesti, niin sanon yksikantaan: ei nämä Kansan Uutisten blogit ole vasemmiston eliittiä varten. Tai ei ainakaan pitäisi olla.

Lacie Haris
12 years ago

Many thanks good towards the good data. Narmally fair-minded wen up! We routinely perform not really icreasing upon those nevertheless think about a person do the animatedly buddy-buddy despoile as well as I’m undoubted many people suavity the actual much less anyhow.

0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix