BBC:n sarja OLYMPIASEIKKAILU (TV 1) on upeaa kulttuuritietoista huumoria!
Se jatkuu yhä Suomenkin televisiossa ja tekee parodiaa Lontoon tulevista kisoista. Sarja on saanut aika vähän julkisuutta. Katson joka jakson. Se on ihan HUIPPU…ja siinä pistetään todella halvalla monta asiaa olympialaisten mielettömyydestä ja tarkoituksesta. Erityisesti ns. ”valtiollisesta valmistelusta”.
En nyt erittele, katsokaa…
Miksi Olympiaseikkkailu ei herätä intohimoja Suomessa?
Taidan tietää…? . Suomalaisilla on surkea huumorintaju, varsinkin muille (paitsi Venäjälle ) nauramiselle – paitsi alapää-surkeille-suomalais-vitseille. Kulttuuritietoisuutta vaativa huumori on liian vaikeaa. Ehkä jopa englannin kieli, jota muka osaamme…in jamaican… , on sittenkin liian vaikeaa, vaikka kyllä Olympiaseikkailussa suomentaja tekee parhaansa.
Niin, Olympiaseikkailu voi olla vaikeaa, siis liian kuivaa brittihuumoria suomalaisille. Ehkä pisaran verran sisäpiiriäkin. En kiellä, paskat Öisinajattelija Englannista tietää…, paitsi reggae-musiikista.
Kysymys: herää kysymys siitä etteikös täällä sentään twitter-facebook-tasolla muka tiedetä kaikki se mikä lontoolaisia kiinnostaa,naurattaa? Ainakin ennen, beatles-rollari-tasolla tiedettiin kaikki! Ei nyt enää, näköjään, olen yllättynyt. Eikös suomalainen osaa kieliä…edes englantia?
EPÄILEN ETTÄ VAIN SMALL TALK HALLUSSA?
Silti, vielä. Ihmettelen nyt ihan muuten vain suomalaista surkeaa huumorintajua. Olisiko se yleisestikin kansallis-nationalistis-suppea? Huumorin skaalahan on laaja… ironiasta parodiaan ja satiiriin. Nämäkö meille tuntemattomia? Nauraako suomalainen edes Nikolai Gogolille, oikeasti? Siis, riittääkö kultrtuurintaju? Ei riitä. Englanti ei ole helppoja alueita, mutta siellä asuu iso liuta
KAIKENKARVAN ULKOMAALAISIA, JOPA SUOMALISIA , meikäläisiä?
Ja , palataan BBC:n OLYMPIASEIKKAILUUN. Jos ajatellaan nykymaailmaa, toistan vielä:
en millään ymmärrä miksi suomipoika ja -tyttö ei ponjaa brittihuumoria, vaikka rokki on tuttua…vai onko muka? Vai pettääkö huumorintaju samalla mitalla kun oikea suvaitseva moniarvoinen kultturintaju alkaa olla historiaa …ja erilaisessa kulttuurissa alkaa olla aineksia pelkkään rasismiin, ennakkoluuloihin…? Täh?
Mitä en ponjaa, sitä vihaan. Eikä kiinnosta? Niinkö?
Öisinajattelija
Britti-rockin tai yleensä englanninkielisen rockin kuuntelun varaan ei voi paljon laskea – mitä tulee kielitaitoon tai kielen ymmärtämiseen. Kuivakas usein kielen monimerkityksellisyyteen rakentuva brittihuumori vaatii enemmän kuin rockin tahtiin vispaavaa jalkaa.
Itse olen hämmästellyt vuosien varrella – kun munkin jalkani rockin tahtiin vispaa – että ihmiset eivät kuuntele juuri koskaan rock-musiikin sanoituksia. Ja jos kuuntelevat, eivät niitä ymmärrä.
Äskettäin olin yhdessä rock-juhlassa, jossa J Fogerty lauloi ”Have you ever seen the rain”. Kysäisin parilta fiksulta naapurilta, muistatteko (siis muistatteko!), mistä Fogerty oikeasti laulaa. Vastaukseksi sain, että ”hölmö, tästä vesisateesta tietenkin, kyllä kai mä sen verran ymmärrän”.
Olin hiljaa. Vähän myöhemmin murisin baarissa, että mieshän otti rankasti kantaa Yhdysvaltain käsittämättömiin mittasuhteisiin kasvaneita Vietnamin ja Laosin pommituksia vastaan ihan 1970-luvun alussa.
Fogerty siis laulaa, että oletko nähnyt koskaan sadetta, joka lankeaa sunnuntaina pilvettömästä taivaalta (vapaasti käännettynä) tarkoittaen sillä B-10-pommikoneista (?) sateen lailla kylvettävistä pommeista. Edellisessä hitissä hän kysyi saman asian perään, ”Who’ll stop the rain”.
Olen hymähdellyt muutaman rock-kriitikon teksteille, kun ne ovat kirjoittaneet, että CCR-laulujen tekstit ovat simppeleita ja tyhjänpäiväisiä. Oikeasti ne olivat koko ajan aikansa tapahtumia kommentoivia. Pasifistisin laulu oli Fortune Son.
Että brittihuumori on vielä vaikeampaa kielitaidottomalle kuin rock-sanoitukset.
Ja noista brittihuumorin kääntäjistä pitää vielä rutista sen verran, että ne toisaalta pitävät kielitaidottomia, tekstejä tarvitsevia ihmisiä tyhminä ja tekevät liiaksi yksinkertaistavia suomalaisuuteen sopivia käännöksiä, ettei se brittihuumori tahdo avautua käännöstenkään avulla.
Marinaterveisin, jokke
Thanks Jokke,
olipas avartava puheenvuoro, tottavie! Noin se taitaa olla…,
mutta mä olen aina tykännyt inglish-dry-huumorista kuten upeasti tehdyistä minisarjoistakin, jotka liikkuvat niin usein ihmissielun pimeänrealistisissa sfääreissä…
…ja perskules mä mikään Englnti-expertti ole, kieltäkin osaan surkeasti: sutaisin tuon (kehnosti kirjotetun) blogin väsyneenä, alta aikayksikön tultuani Kärsämäen-Kaustisen maisemista. Niistäkin festareista jotakin pitäisi panna paperille…anteeksi tänne blogiin…
Kunhan koppeudun….
Öisinajattelija
Minäkään mikään brittiläisyyden erityisasiantuntija ole. Mutta brittilässä 90-luvulla kaksi vuotta asuneena ja työskennelleenä jotain maasta opin – myös kielestä ja sen suhteesta brittikulttuurin todellisuuteen.
Brittihuumorissa ehkä hankalinta suurten sanojen suomalaisille on (uesin verhottu) ironia – jopa itseironia.
Itse olen aina kammoksunut brittien jalkapallohulluutta. Samalla olen kuitenkin joutunut nieleskelemään omaa kriittistä asennettani tuohon hulluuteen, kun britit itse pystyvät tekemään tästä samasta, melkein luonnevikaisesta addiktiostaan hyvää huumoria.
Teepä hiihtämisestä tai mäkihypystä Tampereen pohjoispuolella huumoria – tai Tampereella jääkiekosta – niin turpiin tulee.
JEH,
ITSEIRONIA on ehkä vahvoilla briteissä, myös jalkapallosssa, totta –
myös homo-svensson-huumori ruotseissa. (Tästä oli näyttöä esim Kärsämäen tarinaniskennän SM-kisoissa viime lauantaina, kun ruotsalaistarinoitsija / tarinaniskennän opettaja esitti kilpailun ulkopuolella aika huikean näytelmällisen spektaakkelin aiheesta ”golf-pallo perseeseen”…
Oman vaatimattoman kotipaikkakokemukseni mukaan myös keskipohjanmaalla ja pohjoiskarjalassa osataan – silloin tällöin – nauraa itselle. Huumorin sietokyky alkaa yleensä siitä, itselle ilkkumisesta…ja sitä paitsi dry-huumorilla on puolensa. Vuokraisäntäni ja kirjallisuusopettajani Solomon Abramovitsh Gribojedovin kanavan dostojevskiläismaisemista opetti:
PARAS HUUMORI EI AINA NAURATAKAAN!