Hämärää kauppaa Lieksassa (?)

Lieksassa on tehty syysiltoina hämärää kauppaa, useampina vuosina.

”Hämärän kaupan ilta” on pikkukaupungissa jo käsite. Idea on levinnyt naapurikuntiinkin. Syyskuun loppupuolen perjantai-iltana kaupat, kirjastot ja monet muutkin palvelut ovat auki iltamyöhään. Järjestöt, kansalaisliikkeet ja puolueet esittelevät toimintaansa. Musiikkia ja muuta ohjelmaa on yllin kyllin.

Näin tapahtui tänäänkin, 28.9. – joka oli monen, minunkin UEF-määräaikaisen, palkkapäivä. Hyvin valittu perjantai-ilta, köyhienkin kukkarolle käypä. Väkeä oli Pielisentiellä liikkeellä tuhatmäärin. Melkein kuin Vaskiviikolla heinäkuussa. Kyllä harmitti, etten ehtinyt / enää mahtunut vihonviimeiseen bussiin, jolla tehtiin historiallinen kaupunkikierros pätevän oppaan, Jouko Martiskaisen johdolla. Uuslieksalaisena olisin ollut pelkkänä korvana…

Puolueista olivat esillä ainakin vasurit, demarit, keput, persut, kokkarit ja kristilliset. Vasurit ja demarit olivat vieri vieressä telttoineen / kojuineen – kepuilla ja persuilla oli selvä hajurako. Kokkarit pysyttelivät herraskaisesti taaempana. Tunnin parin aikana käppäilin kojujen tuntumassa ja sanottava on, että perussuomalaisten tiskillä kävi tunku. Taisivat tarjota jopa hernekeittoa. En mennyt ansaan, vaikka sitä on mainostettu maakunnan maukkaimmaksi.

Ilmaista hernekeittoa sai myös Metsänhoitoyhdistyksen katoksella. Siellä kävi ehkä juuri siksi myös melkoinen kuhina. Nautin annoksen ja keskustelin kantojen hinnoista, anteeksi kantohinnoista…tai jostakin sen sellaisesta mitään keskustelukumppanini veromietteistä yms ymmärtämättä. On virkistävää kuunnella jotakin sellaista, mistä ei ole ollenkaan jyvällä. Metsäomaisuuteni on sangen vähäistä, muutama koivu ja joku kymmenen aaria pajukkoa Kannuksessa, Onni Taavetti Straniuksen perikunnan omistamalla jakamattomalla tontilla. Kerronko verotusarvon? No en kehtaa. Hyvät saunavastat sieltä saa. Pitäisikö ryhtyä pienyrittäjäksi?

”Hämärän kaupan illan” jälkeen Lieksa alkaa nukkua, vaipua talviuneen. Se sopii jotenkin minulle, erakoituvalle ikäihmiselle, mutta ei varmasti paikalliselle nuorisolle. Lieksan Lehden päätoimittaja Marja Mölsä toivoo hänkin aktiviteetteja talvikuukausiksi. Hän muistelee (LL, 27.9.2012) että Lieksassa on järjestetty joskus 1960-70-luvuilla ”Pielisen Karjalan kulttuuriviikkoa”. Siis talvisaikaan. Sen soisi elpyvän, onhan pikkukaupungissa monimuotoista kulttuuritoimintaa jo muutenkin. Ja iso joukko UUSlieksalaisia on ulkomaalaisia, jotka myös osaavat yhtä sun toista…

Öisinajjattelija

Tilaa
Notify of
guest
0 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Aino Pesu
Aino Pesu
12 years ago

Lieksan Lehden päätoimittaja Marja Mölsä toivoo hänkin aktiviteetteja talvikuukausiksi. Hän muistelee (LL, 27.9.2012) että Lieksassa on järjestetty joskus 1960-70-luvuilla ”Pielisen Karjalan kulttuuriviikkoa”. Siis talvisaikaan. Sen soisi elpyvän, onhan pikkukaupungissa monimuotoista kulttuuritoimintaa jo muutenkin. Ja iso joukko UUSlieksalaisia on ulkomaalaisia, jotka myös osaavat yhtä sun toista…

Hienoa Marja, aina täytyy kannustaa ja edistää seudn elävyyttä!

Inka Kivi
Inka Kivi
12 years ago

Hämäräksi jäi Öisinajattelijalle huomio siitä, että Pielisentien varrella olivat myös Lieksan Vihreät vaalityöhön tuunatun maitokärryn kanssa. Vihreä ehdokas Ilta Määttä- Lindström päivysti, tarjoili tekemäänsä kuumaa puolukkamehua ja paistamiaan munkkeja. Takuuvarmaa lähiruokaa, joka kirvoitti monen lieksalaisen pohtimaan lähestyviä vaaleja ja Vihreitä uutena ryhmänä kunnallisessa päätöksenteossa.
Ihminen lähelläsi, vihreä nainen Inka Kivi

Pekka Pohjasvaara
Pekka Pohjasvaara
12 years ago

Paskapuhetta vasureiden pääkanavalla. En tarkoita tätä blogia, enkä edes koko lehteä. Olen pettynyt. Ensimmäinen pettymys tuli 90-luvun alun kriisissä. Aatteet ja ajatukset unohdettiin. Toisaalta onhan Penakin päässyt ihannoimaan kahta kulttuuriministeriä.

Kuun lopussa nähdään.

0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix