”Kun ihminen ihminen on, leipää hän tarvitsee…”…
lauletaan jossakin 1970-luvun taistelulaulussa.
Ei se enää pidä paikkaansa, 2000-luvun Suomessa, missä leipää saa jonottamallakin. Niin noh,
köyhyyttä yhä on. Kulttuuria vähemmän. Vaikka ”Nälkä lähtee naimalla…”-slogani ei sekään pidä paikkaansa, koska kulttuurilla on suurempi merkityksensä. Tai – mistä minä tiedän?
Törmäsinn aforismeihin, taas kerran, niistä pidän. Suosikkejani ovat esim Markku Envall ja Eero Suvilehto. Lukekaapa! Vaikkapa Suvilehtoa, joka on liikkunut Euroopan reunoilla Pentti Saarikosken jalanjäljissä (Sofia, Wien, Reykjavik…) , symbolisesti ja konkreettisesti. Siellä minäkin mieluusti vaellan, vaeltelesin….
Pari mietettä EERO SUVILEHDON viime kokoelmasta:
”Tiesikö viikinki lähtiessään,
kauppamatkalle vai rosvoretkelle?
Niissä veneissä jäi aikaa miettiä
omaakin kohtaloansa”
”Thor näkee pajansa seinustalta
tuhkapatsaan lipuvan taivaaseen,
muistaa aikojen alun,
kun kuolema vielä oli nuori
ja vasta opiskeli ammattiinsa”
”Olet avoin, kuin halki lyöty
Ei kun sotakirveellä ihminen,
vaan kuin kultainen koivuhalko,
joka pakkasella
talojen sieluja lämmittää”
Mietipä noita…ja monia muita afoja Suvilehdonn kokoelmasta! Mies on vakava kuin Thor-jumala ja silti jalkapohjia kuluttanut Euroopan kulkija. En ole tavannut yhtäkään mietiskelijää, joka pystyisi Eurooppaa ja sen reunailmiöitä ja historiaperspektiiviä paremmn kuvaamaa kuin Suvilehto, hetken mietteisssään… Jaa, noh, ehkä kaimallani Pentti Saarikoskella on jotakin samaa. Kannattaa EERO SUVILEHDON ohella lukea myös Antero Viinikaisen uuskirja PENTTI SAARIKOSKEN TOINEN TULEMINEN.
Öisinajattelija
Terve Pena,
Mikä sinun juttusi on? Oletko edes lukenut kirjoja, joita lainaat?
Vai isketkö naisia älykkyydelläsi? Hallelujaa ja hienoa.
Minä annan lauseen kirjasta, jonka juuri luin uudestaan: ” Ja tuntuu siltäkin, kuin ne tuhannet asiat, joista maailma pitää melua, eivät olisi puoliksikaan niin tärkeitä maailmalle itselleen enempää kuin minullekaan. ”
terv Pekka
Pekka, parahin,
luen aina sen mistä kirejoitaN.
Eero SuvIlehdon TUHKAKUVIA on mulle tärkee afo-kokoelma,
Öisinajattelja
Päästän sinut pinteestä: Dickensiä. Haluatko keskustella?
Mikä ettei?
Miten Dickens ja Suvilehto?
Vielä Pekalle & co tiedoksi,
olen todellakin lukenut mainitsemani ja kehumani afo-kokoelman. Kirjoitin siitä myös sittemmin Kaltio-lehdessä (4 / 2012)julkaistun arvionkin. Liitän sen tähän:
Tuhkaa ja timanttia viikinkisaarelta
Suvilehto, Eero. Tuhkakuvia – kirjeitä Reykjavikista. Vihreä kettu. Kirjapaino Kopijyvä Oy. 2012, 107 s
”Tähdet kuvaansa syventyneinä.
Kraaterijärven raameihin
peili jäätynyt”
Oululainen Eero Suvilehto on suomalaisen aforismin huipputaitaja. Tuhkakuvissa hän laajentaa skaalaa – kirjailee runouden, lyhytproosan ja tietenkin myös aforismin välimaastossa.
Euroopan laidoilla, esimerkiksi Oulussa, Sofiassa, Wienissä ja Reykjavikissa elellyt, opiskellut ja työskennellyt kielen ja kulttuurin monitaitaja katselee mailmaa jalkapohjakosketusten kautta. Kenkäpari tukevasti maan pinnalla, tuoppi kourassa, tiukka katse lähiympäristössä, tarkka korva kuulolla.
Suvilehto tutkailee Euroopan reunailmiöitä syvemmin kuin moni muu maailmanmatkaaja. Tulee mieleen Penti Saarikoski: Euroopan reuna. Suvilehto uskaltaa myös pysähtyä ja kirjata välittömiä vaikutelmia. Juuri se, että Tuhkakuvia-kokoelman monet Reykjavik-aforismit ja fragmentaaliset tarinat puhuttelevat, perustuu mielestäni ohikiitävän hetken tunnelmaan ja sen välittömään kirjaamiseen. Kokemusta väheksymättä. Kielipeliä unohtamatta. Jo kokoelman nimi – Tuhkakuvia – puhuu kielivirtuoosin taidosta.
Tuhkakuvissa tekijä laajentaa aikaisempaa ilmaisua. Aforismit muuttuvat nyt milloin mietteliäiksi runoiksi, milloin pieniksi tarinatuokioiksi. Ne ovat huomioita eletystä olevaisesta ympärillä – jopa enemmän ja laajempana kuin aikaisemmassa kokoelmassa, jossa liikuttiin maailmankaupunki Wienissä.
Tuhkakuvat voi nähdä viikinkisaaren muutakin mytologiaa vasten. Olen ennenkin pannut merkille Suvilehdon huikean historiatietoisuuden. Tekijä on kuin kameleontti, joka samastuu paikkaan. Viihtyy ja kommentoi. Kukaan vaan ei ole profeetta omalla maallaan kuten tunnettu sanonta kuuluu. Sivusta näkee paremmin. Tuhkakuvissa limittyvät märkä ja uhkaava meri, miesuho ja naisjuonittelu. Sitten tulevat yllättävät, lähes Rosa Liksom -vaikutteiset tositarinat, joiden aiheet on poimittu aivan selvästi lähipiirien toilailuista, miehen jos naisenkin sivupoluista tai yleisinhimillisistä erheistä.
Eero Suvilehto on omimmillaan myös markkinamaailman ja ihmiskuntaa uhkaavan rappioajan tulkkina:
”Pörssissä seurakunta, joka tunnustaa
uskonsa valuutassa”.
”Reaaliaikasta tietoa surrealistisista asioista”
”Taipuminen rahan orjaksi sujunut pääosin
rauhanomaisesti”.
”Että huoria kaikki, vain eri bordelleista”.
Pentti Stranius
Terve Pena,
Minut ja sinut erottaa siitä mikä on oikein Me Itse!
terv Pekka