Professori Seppo Knuuttila Joensuun kampukselta (=UEF, Itä-Suomen yliopisto) on jäänyt eläkkeelle. Aika rientää. Ei ikinä uskoisi, että AINA NUOREKKAAN Seponkin kello lyö. (Puhun Seposta, etunimellä, tunnen häntä sen verran). Olemme pohjalaisia molemmat…jaa noh, Seppo Jalasjärveltä, mikä ei ole suuri synti…
Seppo tunnetaan / tunnettiin Joensuun kampuksella humoristina ja Jokelassa miehenä, joka uskalsi esittää mielipiteitä vaikka joulukuusen alta, kontaten. Jotakin saarikoskea? Hän myös nollasi, mollasi ja ruttasi monta nuorempaa tutkijaa suht härskisti, anteeksiantamattomastikin (?). Syystä että on huippuälykäs. Ja lukenut. Viime aikoina mies on ollut yllättävän hiljaa ,vaikka professorina kanttia olisi ollut sanoa mitä vain, mistä vain. Seppo on aina valinnut sanottavansa – ja teemoja olen joskus ihmetellyt. Mutta: antaa olla. Ehkäpä Seppo liittyy myöhemmin Simo Sepon kaltaisiin toisinajattelijoihin, jonne itseoikeutetusti voisi kuulua…jos uskaltaa?
Professori Knuuttila arvioi lisensiaattityöni kymmenkunta vuotta sitten. En ole katkera, mutta kuitenkin…, heheh, koska professori antoi palautetta nimenomaan haastattelutukimuksesta ja muutamista käsitteistä. Hän ei ollut kamalan innostunut tutkimusmenetelmistäni, haastattelututkimuksen laajuus-pätevyydestä. Ihan oikein. Venäjästä hän nyt ei mitään tiennyt,tiedä. Viis siitä, arvostan Seppoa, hyviä vinkkejä sain. Toinen lisurini lukenut eli dosentti Antti Laine antoi hieman toisenlaista palautetta. Kiitos molemmille.
Mutta, menneet menneinä. Kun Seppo Knuuttila nyt jää eläkkeelle, hänelle avautuu vielä entistä suurempi emeritius- vapaus olla jotakin mieltä. Onko hän, uskaltaako? Se riippuu miehestä.
Odotan kannanottoja. Oma MIETTEENI ON SE, ETTÄ YLIOPISTOJEN VALOPÄÄT , joihin Seppokin lukeutuu, ovat olleet hämmästyttävän hiljaa yhteiskunnallisista asioista. Mielipiteitä, tutkimustuloksia edes, ei näy kansalais-julkisuudessa. Onko yliopisto unohtanut koko ns kolmannen tehtävänsä, vaikuttamisensa yhteiskuntaan?
Niin, pohjalaisena odotan Sepolta entistä räväkkäämpiä kannanottoja suomalaisesta yhteiskunnasta, kansanperinteestä, huumorista, nykymenosta. Nyt ei eläkeläistä ainakaan ura ja sen kiemurat pelota, pidättele (?)
Öisinajattelija
Yliopistojen henkilökunta taitaa olla semmoisen simputuksen alla, etten paljon ihmettele, vaikkeivat uskalla arvostella pomojaan saati rahottajiaan. Jos ei siinä mene oma leipä niin ainakin projekteissa olevien nuorten menee.
Suurempi ihme on se, ettei ay-liikkeellä ole huomautettavaa vaikka työpäivät pitenee, palkatonta teetetään enemmän ja enemmän ja vaikkapa yliopistolla alkaa olla paineita palkattomaan opetustyöhön, jos aikoo tutkijana olla. Mitä hampaattomampi on ammattiyhdistysliike, sitä harvempi niissä välittää toimia, ja niin kehittyy työnantajapiireille oikein unelmasysteemi.
Hän myös nollasi, mollasi ja ruttasi monta nuorempaa tutkijaa suht härskisti, anteeksiantamattomastikin (?) kirjoitat
vuosien sietämättömän ”simputuksen” jälkeen olen taipuvainen uskomaan
kirjoittamaasi
t Sisko Telinkangas
Niinpä niin,
tiedemiehillä, neroilla ja taiteilijoilla on aina nuo eri puolensa,
jotka näyttäytyvät eri valossa eri ihmisille eri aikoina.
Mutta:
-itse arvostan niitä jotka uskaltavat olla jotakin mieltä a) vaikka on oma pää, maine ja ura&asema vaarassa , b) vaikka ei ole asemaa minkäänlaista…
Ja neroista sanoi mulle joku elokuva-arkistolainen aikoinaan näin (tarkoittaen Peter von Baghia):
”SuuriNero tarvitsee aina jonkun joka siivoaa paskat…ja tekee ne paskatyöt neron puolesta…”
Öisinajattelija
Itse en ole Seppoa tavannut, mutta olen kuullut, että hän tuli valituksi SKS:n valtuuskuntaan Helsingissä 2013.
Professori Hyvä!
Näyttää että olette jäänyt eläkkeelle..Anteeksi että vasta nyt katson videoita vuosia sitten…
Veljeni lähetti/toi mukana ulkomaille meidän vanhemmille videoita/kirjoja ja kirjoituksia vuosien aikana….
Haluan vaan sanoa että minä en anna periksi..olkoon mahdollista tai mahdotonta…Isä tappeli..nukkui pois tammikuussa..Äiti elää..ikävöi meidän Isää rakasta puolisoa….
Karjalan Kannas ja Kallio elää minussa…synnyin 1949…
Toivon teille hyvää rauhallista eläkkeen jatkoa! Kiitos teidän työstä Karjalan puolesta!
Kiitos..t.tarja
Isäni ei kaatunut eikä haavoittunut jatko ja Lapin sodissa..Haavoittui elämänsä ajan kun ei voinut voittaa puolustusta kotimaan kantereilla…
Sodan päätössä etulinjalta palaneet sotilaat haukuttiin pelkuriksi…Isäni ymmärsi tunsi ja tiesi että joo totta he ei voittanut sotaa…silti kotimaan itsenäisyys säilyi…karjalais luovuttaminen kotimaista säästi suomen itsenäisyyden….
Karjala luovutettiin…
Suomen itsenäisyys säilyi…niin kuin tiedämme…