Kuolema Lieksassa II

Kuolemasta on vaikea sanoa mitään järkevää.
Ainoa varma asia on, että kaikki sen kohtaa ainakin kerran, sen viimeisen.

Ennen lopullista kohtaamista ihminen joutuu makustelemaan asiaa eri tavoin, halusipa sitä tai ei.
Varsinkin myöhemmällä iällä – jo neli-viisikymppisinä -ihmiset ”tajuavat” päiviensä kerran päättyvän.
Ihmismieli ei luonnollisestikaan koko ajan askartele kuoleman ajatuksella, mutta sen palauttaminen mieleen aika ajoin voi suhteuttaa kaikki elämässä eteen tulevat ongelmatkin hieman vähemmän vakavasti otettaviksi.

Oma lukunsa on kunkin ihmisen ajatukset kuoleman jälkeisestä ”elämästä”.
Minulle uskomukset taivaspaikasta ja helvetistä ovat pelkkää mielenvikaista läpändeerusta, mutta tuntuu vaikealta ajatella, että tietoisuus sammuisi täysin, että ei olisi enää mitään.
Ei tuotakaan voi kovin pitkälle järkeillä. Sitten joskushan sen ”näkee”, tai sitten ei.

Lainaan pätkän Arthur Schopenhauerin filosofisesta tutkielmasta Kuolema ja kuolematon, jonka pääteesi on ”maailma on jotain, jonka ei pitäisi olla olemassa”.
Vanhahtavaa, mutta vahvaa tekstiä;

”Tiedottomuuden yöstä herää tahto elämään yksilönä, herää äärettömään maailmaan, lukemattomien muiden yksilöiden joukkoon, jotka kaikki pyrkivät, kärsivät, harhailevat, ja kuin läpi ahdistavan unelman kiiruhtaa se takaisin entiseen tiedottomuuteen. – Mutta siihen saakka ovat sen toiveet rajattomat, sen vaatimukset pohjattomat, ja jokainen toiveen tyydytys synnyttää uuden. Mikään maailmassa mahdollinen tyydytys ei riittäisi sen kaipausta sammuttamaan, antamaan äärellistä määrää sen himolle ja täyttämään sen sydämen pohjatonta kuilua. Ja minkälaisia tyydytyksiä saa ihminen osakseen? Että hän hellittämättömästi ponnistaen, taistellen päivittäistä hätää vastaan saa ylläpidetyksi tämän vaivaisen olemassaolon itsensä.
Elämä ei olemuksensa mukaisesti saata olla mitään muuta kuin petosta sekä suuressa kuin pienessä. Lupauksiaan se ei täytä; korkeintaan osoittaakseen, kuinka vähän toivottu on toivomisen arvoista. Etäisyyden loihtuvoima näyttää meille paratiiseja, jotka häviävät harhanäkyjen lailla, kun niitä tavoitamme. Onni piilee senvuoksi aina tulevaisuudessa tai myös menneisyydessä, ja nykyisyys on verrattavissa pieneen himmeään pilveen, jota tuuli kiidättää yli aurinkoisen lakeuden; sen edessä ja takana on kaikki kirkasta; se yksin luo alati varjon…
On todellakin uskomatonta, kuinka mitättömänä ja merkityksettömänä, ulkokohtaisesti katsoen, ja kuinka tympeänä ja hengettömänä, itsekohtaisen tunnon kannalta katsoen, useimpien ihmisten elämä virtaa kehdosta hautaan. Se on valjua kaihoamista ja kiusaantumista, kuin unenomaista hoipertelua kautta neljän ikäkauden kuolemaa kohti, lattean jokapäiväisten ajatusten saattamana. He ovat kuin kellot, jotka vedetään vireeseen ja käyvät, tietämättä miksi; ja joka kerta kun ihminen siittyy ja syntyy, on ihmiselämän kello uudelleen vedetty vireeseen, nakuttaakseen uudelleen,
Mitättömin muunteluin, jo lukemattomia kertoja toistetut tahdit. Jokainen ihmisolento on vain uusi äärettömän luonnonhengen lyhyt unelma, haihtuva piirto lisää, jonka se leikiten vetäisee äärettömään lehteensä, avaruuteen ja aikaan. Se viivähtää vain tuokion, sitten se pyyhitään pois, antamaan toisille sijaa.
Ja kuitenkin – siinä ilmenee elämän arveluttava puoli – täyttää jokaisen näistä haihtuvista olemassaoloista koko elämäntahto kaikessa kiihkossaan, ja se on maksettava monilla syvillä tuskilla ja lopuksi kauan pelätyllä ja vihdoin tulevalla katkeralla kuolemalla. Ja näin kokonaisuutena katsoen on kunkin yksilön elämä murhenäytelmä, mutta sellaisena kuin se jokapäiväisessä mitättömyydessään ja vaivassaan koetaan, on se surkeata komediaa. Kuin tahtoisi sallimus olemassaolomme tuskaan lisätä vielä ivansa, sisältää elämämme täten murhenäytelmän ylevän surun, eikä meillä kuitenkaan ole traagillisten henkilöiden arvoa, vaan elämän leveässä yksityiskohtaisuudessa pysymme aina naurettavina pilanäytelmän henkilöinä.”

Pankaas paremmaksi pääsiäissaarnaavat pastorit.

Pentin toteamus ja Antti Järvisen huomiointi siitä, että kaikki apu siinä tilanteessa oli myöhäistä ,vaikka ensiapua olisi saatu miehelle nopeammin ja vaikka sitä olisi toimitettu helikopterilla.Näin uskoinkin jo edelliseen aiheesta olleeseen blogiin vastatessani vertauskuvallisesti,että kun julma Viikatemies on päättänyt niittää, niin siinä ei ole enää mitään tehtävissä, jollei sitten ihmeitä tapahdu.Turha on jälkeenpäin polemikoida.
En oikein käsitä mikä on ensihoitopalvelun organisaation perustana tämän päivän Suomessa,
kuka toimii ensimmäiseksi ja millä sektorilla,onko se julkinen vai yksityinen palvelu ? Julkinen pelastuspalveluko ?Kuka päättä ja mistä ?
Tuntuu kummalliselta.Ja jos sairaanhoitopiirit lopetetaan, niin kuka vastaa ensiapupalvelusta ja ensiavun koordinoinnista ja tehokkuudesta?

Täällä Ranskassa yleensä julkinen ( yksityistä ei ole ensiapusektorilla
paitsi yksityisissä sairaaloissa,nekin julkisen sektorin pâätösvallan alla) .
Tietysti voidaan hälyttää 112, mutta se on hyvin vakavia tilanteita varten, esim.onnettomuudet yms.Ja niistä vastaavat suuremmat tehoyksiköt.Tähän numeroon soittamisesta turhan takia voi saada sakot!

Sellaista tilannetta ei voi syntyä, että ensiapuun harjoitettu henkilökunta olisi ”vapaalla” tai muutoin pois paikalta, ja että pitäisi hälyyttää vapaavuorolla olevia ensiapuun!
Ensiapuasemilla on aina henkilökuntaa, samoin näiden käyttämissä erityisambulansseissa ( SAMU tai SMUR).Kaikkien ensiapuasemien hä
lyytysnumero on 15.
Enimmäkseen varsinkin maaseudulla ja pikkutaajamissa,soitetaan numeroon 18, joka on palokunnan hälyytysnumero.Palokunnalla (ns.ei-ammattilaisella palokunnallakin!) on ensiapuhoitoon kykenevä ja harjoitettu henkilöstö ja yleensä palokuntalaisen koulutuksen saanut lääkäri ( joka voi olla muutoin yksityinenkin ammattilainen) sekä ensiapuun tarkoitettu ambulanssi.Palokunnalla on vakituinen päivystys, jopa läänin mitassa, ja apu tulee nopeasti.
Palokunta sitten voi tarpeen mukaan päättää ottaa yhteyttä suurten sairaaloiden alaisuudessa toimivaan ja läänin tai maakunnan kattavaan pelastusyksikköön ( Urgences), jolla on hyvin varustettu ensiapusysteemi, ja joka koordinoi ensiapua.Siellä on aina useita erikoistuneita lääkäreitä päättämässä annettavan avun laaadusta ja paikasta.Se voi palokunnan oman lääkärin tai yksityisen lääkärin kanssa päättää heti mihin hoitoa tarvitseva on kuljetettava ja miten.Ranskassa on yksityinen lääkärisysteemi julkisen sektorin ohella, mutta joka tapauksessa ensiapupalvelu ohjautuu yleisen sektorin kautta.Yksityinen lääkäri tms.terveydenhoitoyksikkö ottaa hätätapauksessa yhteyden julkiseen ensiapupalveluun.Tämä toimii joko läänin tai maakunnan sairaanhoitojärjestelmän puitteissa.

Tähän yksikköön voi mennä esim.oman lääkärin lähetteelläkin tai suoraan
omasta tai avustajien aloitteesta.
Pelastuspalvelu ( Urgences) päättää sitten jatkohoidosta
ja sen paikasta.
Esimerkkinä siitä,miten hyvin organisoitu ja nopea pelastuspalvelu toimi viime vuoden helmikuussa täällä vuoristossa vaikeissa ja tavallista
kylmemmissä olosuhteissa, ja miten siitä ja ensiapuhelikopterin tulosta huolimatta vuoristokylämme 48-vuotias asukas menehtyi Viikatemiehen yllätettyä hänet pienen ulkoilun jälkeen:
Mies kaatui kotona lattialle tajuttomana.Kotiväki hälyytti heti paikallisen n.8 km.:n päässä olevan palokunnan.Paikalle saapui hälytettynä ensin palokunnan ambulanssi ja heti perässä miehen oma yksityislääkäri.Lääkäri antoi ensiapua palokunnan kanssa, ja tilanteen vakavuudesta johtuen hälyytti n.75 km:n päässä sijaitsevassa keskussairaalassa sijaitsevan pelastuspalvelun, joka lähetti helokopterin apuun huolimatta hyvin huonosta lentosäästä ( kova pakkanen ,kova tuuli ja sakea lumituisku) .Helikopteri saapui n.15 min.kuluttua hälyytyksestä ja laskeutui ihan lähelle pelastettavan olinpaikkaa.Helikopterin tuloa odotettaessa paikalla ollut lääkäri ja palokunnan koulutettu henkilökunta välineistöineen
antoi ensiapua ( mm.sydähierontaa ja tekohengitystä).Helikopterissa tullut lääkäri ja avustajansa ryhtyivät myös avustustoimiin.Silti helikopteri joutui lähtemään takaisin sellaisena kuin oli tullutkin, koska sydäninfarktin yllättäen saanut mies oli kuollut kaikista nopeistakin pelastustoimista huolimatta.Tilanne tuntui meistä vuoristolaisista rauhalliseen elämänmenoon tottuneilta hyvin järkyttävältä.Yleensäkin kun vuoristossa kuullaan helikopterin meteli, niin säpsähdetään.Helikopteri on nimittäin
täällä yleisesti käytetty pelastusväline, koska sillä pääsee nopeasti avun tarvitsijan lähelle.Viime vuonna kylläkin menehtyi eräs englantilainen turisti tuonne läheiselle tielle, koska hätään hälyytetty helikopteri ei voinut laskeutua tarpeeksi lähelle sähkölinjoista ja puista
ja asutuksesta johtuen?Sille ei löytynyt turvallista laskeutumispaikkaa.Siis helikoprein avullakaan ei aina saada pelastettua.
Eeva

Kiitos Antti lyhyestä selonteostasi!Nyt sain jonkinlaisen kuvan suomalaisille annettavan ensiavun organisaatiosta.Ihmettelen suurten yritysten osuutta, onhan kysymyksessä kaikkia kansalaisia koskeva yleinen palvelu.Hyvä sentään, että sairaanhoidon ammattilaiset ohjaavat ensiapuyksikköjen henkilöunnan koulutusta.
Olisihan tuo mielenkiintoinen jutun aihe tuo Ranskan ensiapujärjestelmä. SAMU-systeemi meillä siis keskittyy kaupunkeihin ja niissä oleviin sairaaloihin ( Urgences-joiden ambulanssit ovat SAMU-nimellä ).Ne kuitenkin toimivat keskeisinä ensiavun ja sen jatkotoimenpiteiden välittäjinä myöskin maaseudun pelastustoiminnassa.Maaseudun pelastusasemat ( kuten palokunnan ensiapu )lähettävät vaikeiksi arvioidut tapaukset saamaan kiireellistä hoitoa sairaaloiden Urgence-osastoilla.Näiden yksikköjen lääkärit ovat erikoistuneita ensiapuun ja työskentelevät vakituisesti nïissä.SAMU voi sitten päättää kuljettaa kiireellistä erikoishoitoa tarvitsevan toiseen sairaalaan, joka on erikoistunut tähän hoitoon. Vaikka henkilön olisi tuonut maaseudulta palokunnan ambulanssi, niin SAMU voi jatkaa avun toimittamista omilla ambulansseillaan.SAMU yleensä antaa ensiapua ja hoitaa sairaskuljetukset esim.liikenneonnettomuuksissa.Suurissa liikenneonnettomuuksissa ( esim.moottoriteillä) SAMU voidaan hälyyttää tarpeen vaatiessa useasta sairaalasta yhtäaikaa.Maaseudulla tavallisinta on palokunnan ensiapuyksikön ensimmäisenä osallistuminen pelastustöihin, jollei sitten onnettomuus ole tapahtunut lähellä kaupunkia.Kaikki palomiehet ja naiset ovat saaneet ensiavustajan koulutuksen.Meidän kunnassamme on palokunnassa mukana ( myös tulipalojen yms.yhteydessä) kaksi sairaanhoitajaa ja yksi ensiapuun erikoistunut lääkäri ( joka on aiemmin toiminut yliopistollisen keskussairaalan ensiapulääkärinä!).Päivystys toimii jatkuvasti ja paikalla on koulutettuja ensiavun antajia ja lisähenkilökuntaa voidaan hälyyttää apuun riippuen tilanteesta.
SAMU:n ja palokunnan systeemin ja ambulanssien lisäksi meillä täällä vuoristossa toimii erityinen pelastus-ja ensiapuorganisaatio vuoristo-olosuhteissa. Helikopterin ohella avustukseen osallistuu hyvin koulutettu armeijapoliisin erikoisyksikkö yhteistyössä joko palokunnan tai/ja Samun kanssa. Täällä laajat asumattomat alueet ja vuorten vaarat ja ilmasto-olosuhteet vaikeuttavat pelastusta.
Itselläni on pari kokemusta ensiavusta sekä kaupungissa, että maaseudulla.V.2003 asuessani Pariisin lähellä kaupungissa,jossa on Maakunnallinen Keskussairaala, jouduin hälyyttämään Samun.Sen koordinoijalääkäri,kyseltyään tilanteesta tarkkaan,lähetti minua avustamaan ja hakemaan sairaalan ”urgences”-osastolle yksityisen ambulanssin.Sen kaksi hoitajaa ottivat verenpaineen ja antoivat Samun lääkärille tarvittavat tiedot terveydentilastani.
Sitten sairaalassa minut otti nopeasti vastaan monesta hoitajasta ja lääkäristä koostunut ensiapuryhmä.He totesivat perusteellisemmalla tutkimuksella ongelmani syyn, ja jouduin ”tiputukseen” pariksi tunniksi.Sen jälkeen lääkäri antoi tarvittavat lääkkeet ja kirjoitti lääkereseptin sekä yksityiselle erikoislääkärille lähetekirjeen.Itse sain valita spesialistin.Pâäsin nopeasti jo tuntemani erikoislääkärin hoitoon, joka tarkensi analyysiä lisätutkimuksilla ja määräsi hoidon.
Viime kesänä ”käväisin” täältä vuoristosta naapuriläänin Yliopistollisen Keskussairaaln ”urgence”-osastolla kestämättömän selkäkivun takia.Halusin varmuuden asiaan ja pyysin yksityislääkäriäni antamaan minulle lähetteen.Hän kysyi mihin sairaalaan haluan mennä.Jos halusin mennä läänimme alueella sijaitsevaan pikkukaupungin sairaalaan, niin siinä tapauksessa palokunnan ambulanssi olisi minut kuljettanut sinne.Tämä kuljetus ja avustus ei minulle maksaisi mitään, koska sairasvakuutus sen maksaisi.Kuitenkin tapauksessani
palokunnan ambulanssi olisi vienyt minut tänne läänin alueella sijaitsevaan lähimpään sairaalaan, ei siis muualle.Halusin kuitenkin naapuriläänin suureen sairaalaan, jossa on mahdollisuus hoitaa selkävaivaani tarvittavalla tavalla, ja jossa toimivat tarvitsemani erikoislääkärit ja alan kirurgit.Tässä hätätapauksessa lääkärini soitti minua hakemaan ambulanssitaksin, joka kuljetti heti illalla minut keskussairaalaan.Maksoin itse matkan, ja taksikuski avusti minua sairaalan”urgence”-osastolla, jossa minut otettiin vastaan nopeasti.Taksi antoi tarvittavat paperit matkakulujen perimiseksi takaisin sosiaaliturvalta, koska lääkäri oli minut lähettänyt nimenomaan ”urgence”-yksikköön.Sairaalasta palattuani lähetin maksupyynnön ja sain nopeasti takaisin matkakulut.Ensiapuyksikössä minulle tehtiin verikoe ym.rutiinitutkimukset ja tutkittiin vaivaani scanner-kuvien perusteella.Lääkäri antoi minulle pillerin kokeeksi , ja laittoi minut makuulle yksityishuoneeseen, jossa kävi minua katsomassa usein.Koska oli myöhäinen ilta,viikonloppu ja lomakauden alku Ranskassa, niin sairaalassa ei ollut tarpeeksi kirurgeja paikalla.Koska tapaukseni ei ollut erittäin kiireellinen, niin sain nuorelta ensiapulääkäriltä vastauskirjeen omalle lääkärilleni.Siinä pyydettiin tätä varaamaan minulle ajan alan kirurgille vaivani tarkentamiseksi ja mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten.Sain myöskin lääkereseptin, koska kokeiltu lääke tehosi kivun poistamiseksi. minut kuitenkin pidettiin tarkkailussa pitkälle yöhön asti.Valitin nälkää, ja kas kumma, henkilökunta järjesti minulle sairaalan keskuskeittiön tuoman herkullisen aterian!Pääsin pois sairaalasta vasta aamulla,jolloin sama taksi tuli hakemaan minut kotiin kovan ukkosilman siivittämänä.(poissaollessani naapurini oli hoitanut koiriani ja kissojani ja huolehtinut talon ikkunaluukkujen ja ulko-oven sulkemisesta ja jättänyt ulkovalon palamaan) .Onneksi pääsin nopeasti takaisin kotiin.Tosin ensin varmistettiin, että voisin palata sinne turvallisesti.
Olin tyytyväinen kokemukseeni.Suuren sairaalan ensiapuosastolla vallitsi rauha ja palvelu oli tosi hyvää ja ystävällistä huolimatta siitä, että oli lauantai, jolloin yleensä on ”urgence”-asemalla tungosta! Lääkärit ja muu henkilökunta toimivat joustavasti ja rauhallisesti.Auttoivat pyytäessäni.
Viikonloppuisin on usein avustettavien taholta väkivaltaista käyttäytymistä hoitohenkilökuntaa kohtaan.”Urgence”-yksikköjen lääkärit ja muut hoitajat valittavat yhä enenevässä määrin väkivallasta heitä kohtaan.Kaikki paineet tuntuvat keskittyvän sinne,kun kaikki maailman ongelmat kaatuvat avustettavien päälle…paineita puretaan sitten ensiapuasemalla!
Toivon, ettei näin ole kuitenkaan ”pienessä ” Suomessa.
Siis kokemukseni Ranskan ensiapupalvelusta on ollut tähän mennessä positiivinen.
Eeva