… mutta toiset elävät elämänsä muita vapaampina ja tasa-arvoisempina…
Näin voisi Orwellin ”Eläinten vallankumousta” mukaillen muokata YK:n yleismaailmallista Ihmisoikeuksien julistusta (1948), sen ensimmäistä artiklaa. Julistus täyttää tänä vuonna 65 vuotta eikä sen sisältö ole monelle kovinkaan tuttu, arvelisin. Julistusta sietäisi opiskella perusteellisemmin vaikkapa Suomen kouluissa. Sen artiklat antaisivat ehkä sisältöä niin Syyrian sisällissodan ja kasvavan pakolaisongelman kuin Bangladeshin orjatyövoiman käytön kauheuksien ymmärtämiseen. Sadoilta miljoonilta ihmisiltä puuttuvat kaikki inhimilliset perusoikeudet!
Viikonloppuna järjestettiin eri puolilla Suomea ns. Mahdollisuuksien toreja. Lieksassa vetovastuu toritapahtumasta kuuluu Lieksan Tukipisteelle ja sen aktiiviselle puuhanaiselle, Irma Nykäselle. Lauantain tori 18.5. oli järjestyksessä toinen. Kehitysyhteistyön palvelukeskus (Kepa) organisoi näitä toritapahtumia tänä vuonna noin 20 kaupungissa. Lieksa oli yksi kolmesta paikkakunnasta, missä tilaisuutta myös filmattiin Kepan toimesta.
Ihmisoikeusfoorumi Lieksassa
Lieksan Mahdollisuuksien torin yhteydessä ihmisoikeuksista keskusteltiin erityisessä Ihmisoikeusfoorumissa (kuten myös sitä seuranneessa ”Peace Meeting” – tapahtumassa)
Ihmisoikeudet olivat esillä monesta näkövinkkelistä. Unicefin entinen pääsihteeri Pentti Kotoaro puhui lasten oikeuksista – tai paremminkin niiden puutteesta! – maailmalla ja kertoi mielenkiintoisen detaljin: jos länsimaissa pidättäydyttäisiin vaikkapa jäätelön syönnistä muutama päivä, rahalla saisi ihmeitä aikaan kehitysmaiden nälänhädän torjumisessa.
Pyörätuolilla liikkuva lieksalainen sankariäiti ja kansalaisaktivisti Helvi Ahvenainen kertoi vammaisten oikeustaisteluista sekä Kynnys ry:n syntyvaiheista; hän oli itse mukana Kynnystä perustamassa. Lieksan Taidetoimintakeskuksen toiminnanohjaaja Inka Kivi-Stranius perusteli puheenvuorossaan kulttuurin ja taiteen tekemisen merkityksestä eritysryhmille ja vammaisille. Ihmisoikeuksien julistuksen 30 artiklan joukossa tämäkin ”unohdettu” kulttuurinen oikeus on esillä. Ihminen kun ei elä ainoastaan leivästä…
Ulkomaalaisia Ihmisoikeusfoorumissa edustivat valkovenäläinen kansalaisaktivisti Karina Sitnik ja Irakista kotoisin oleva kurdi, lieksalainen nuoriso-ohjaaja Sarchl Abdullah. Jälkimmäisen kokemukset suomalaisesta työelämästä olivat yllättäen hyvinkin myönteiset ja hän kertoi viihtyvänsä Itä-Suomessa. Abdullah ei ollut ulkomaalaisena joutunut työlupa-asioissa hankauksiin suomalaisen byrokratian kanssa ja hän korostikin ulkomaalaisten omaa aktiivisuutta ja suomen kielen taidon merkitystä.
Nurmeksen Hyvärilän leirikeskuksessa vapaaehtoistyötä tekevä Karina Sitnik piti Valko-Venäjän ihmisoikeustilannetta hälyttävänä. Aleksandr Lukashenkan 20 vuotta jatkunut diktatuuri on tuominnut kuolemaan lähes 300 ihmistä. Vuoden 2010 joulukuun 19. päivän oikeudenkäynnin ja ns. ”Anarkistioikeudenkäynnin” seurauksena vankilassa viruu lukuisia täysin syyttömiä kansalaisaktivisteja ja erilaisia marginaaliryhmiä edustavia nuoria. Heidän, kuten monen muun poliittisen vangin ihmisoikeudet maailmalla on nollattu.
Lisätietoja Lieksan Mahdollisuuksien torista ja tukipisteen toiminnasta:
www.lieksantukipiste.fi
www.mahdollisuuksientori.fi
Öisinajattelija
YK:n Ihmisoikeusjulistus ei toimi tämän päivän maailmassa? Syyrian sotaa pidän ulkoa sponsoroituna uus-kolonialistisena sotana USA/EU päävastuullisina – ja vielä hakien YK.n mandaattia tälle agessiolle Syyriaa vastaan?
Valko-Venäjältä ei varmaan kapitalismia puutu – sen sijaan heillä on oma keskus-pankki ja rahapolitiikka! He eivät suostu IMF:n uus-kolonialistiseen katastrofi-kapitalistiseen ohjailuun. Tässä on syyt puheille ”hälyttävästä ihmisoikeustilanteesta maassa”?
Miksi ei olla huolissaan esim. EU:n ihmisoikeustilanteesta, 25 miljoonaa työtöntä ja siitä seurannut sosiaalinen katatastrofi jolta puuttuu vastaavuus?
Tästä asiasta eivät Ruotsalaisen yrityksen lentokoneesta pudottamat tuhat paskaa puhuvaa nallekarhua puhuneet mitään? Viittaan tähän törkeään Valko-Venäjän ilmatilaan tunketumiseen ja lentoturvallisuuden vaarantaneeseen tapahtumaan tässä taannoin!Tämän toiminnan seurauksena Ruotsin lähettiläs karkoitettiin maasta, hänen sekaantumisensa asioihin oli skandaali!
Miksi ei olla huolissaan siitä että Unkarissa istuu fasistinen hallitus joka esim. käytännössä sallii Romaanien murhat ja vainon Jobbik puolueen natsi-miliisin toimesta, ja asettaa lehdistöä sensuroivia lakeja täytäntöön?
Spasibo kommentista, Mauri!
Lieksan Ihmisoikeusfoorumissa todettiin juuri tämä tosiasia:
Ihmisoikeusjulistus ei toimi! Artiklat ovat hyviä, mutta kun lukee kaikki ne 30, suu jää auki ajattelevalta ihmiseltä. Jokaisen artiklan kohdalla kannattaa miettiä vähän aikaa…
Mitä tulee Euroopan työttömiin tai sosiaaliturvaan, niin juuri julistuksen artiklat 22-24 puhuvat näistä asioista. Euroopan tilanne, eritoten etelässä sen kun kärjistyy…
Unkari & Jobbik on karmea esimerkki miltei ”virallistetusta” rasismista ja vähemmistöjen sorrosta.
Valko-Venäjän ihmisoikeustilanne on aivan oikeasti kamala. Vankilassa istuu kymmeniä toisinajattelijoita, kokoontumis- ja sananvapaus kortilla. V-Venäjä on ns. eurooppal.diktatuuri/maa jossa on teloitettu tai odottaa teloitusta lähimain 300 ihmistä viimeisten 20 vuoden aikana. On aivan oikein että muut maat puuttuvat tässä mielessä asioihin ja kansalaisaktivistit yrittävät auttaa paikallisia.
Näen kyllä selvän eron sotaakäyviin maihin: Syyriassa tällä hetkellä pakolaisia jo 1,5 miljoonaa! 100 000 ihmistä teurastettu. Entä Kiinan miljardi köyhää, lähimain oikeudetonta ihmistä maseudulla! Entä Intia / Bangladesh, ORJATYÖ kukoistaa, tuhannet kuolevat jo pelkästään onnettomuuksissa kun länsi ryöstää lapsi- ja naistyövoimaa halpapajoissa! Kyllä ovat YK:n ihmisoikeudet kaukainen haave – Euroopan työttömillä on useimmiten sentään jonkinlainen työttömyys- tai sosiaaliturva…Työväenluokan rankan taistelun tuloksena.
Mutta kauankohan HYVINVOINTIVALTION rippeet vielä toimivat esim Suomessa? Kysyy:
Öisinajattelija
Kuinka paljon Valko-Venäjällä on vankeja, en tiedä? Ruotsissa on yli 10 000 vankia ja murhasta voi saada elinkautisen.
Valkovenäjän dissidenttien määrä oli vangittuina joitakin kymmeniä? Niinkö se oli? Oletan että ”toisinajattelusta” ei ole kuolemantuomiota sielläkään. Ymmärtäisin että murhasta sen siellä saa! Viimeisin mitä tulee mieleen ovat Minskin metro pommittajat! Heidän pomminsa surmasi 15 ihmistä, ja monet invalidisoituivat. Terrorismista on kuolemantuomio monissa maissa.
En ole kuolemantuomion kannattaja vaikka hirveitä tekoja tehdään!
Valko-Venäjän ”opposition” tiedetään saavan rahaa CIA:lta joka haluaa levittää kaaosta maassa!
Syyriasta! USA ja EU ovat Gulf-diktatuuri lakeijoidensa kanssa olleet aiheuttamassa humanitäärista katastrofia syyriassa.
EU:n puheet ”Syyrian kansan auttamisesta” hakevat kaksinaismoraalissaan vertaistaan kuinka vaan? Kymmeniä tuhansia kuolleita – sisältäen suuren määrän Syyrian armeijan vakinaista väkeä ja asevelvollisia – poliiseja – ja kansallisen puolustusmiliisin miehiä ja naisia (Syyriassa myös naiset voivat tehdä asepalvelluksen). Kyseiset maat ovat vastuussa FSA nimisen wahabiittisen palkkaarmeijan – kutsutaan myös Naton uudeksi jalkaväeksi – aseistamisesta ja rahoituksesta! USA ja EU ovat myös korvausvelvollisia Syyrialle tuhotusta infrastruktuurista kuin myös menetetyistä ihmishengistä!
Hyvinvointi/pahoivointi Suomi voi sanoa ei – sodalle Syyriaa vastaan?
Pelkään pahoin ettei Nato-median ohjaama Suomi sitä tee?Mutta monissa muissa maissa, esim. Turkissa protestit kasvavat imperialistien sotaa Syyriaa vastaan.
Sekuläärin, vapaan ja itsenäisen Syyrian puolesta!