En blogissani juuri puutu puoluepolitiikkaan, saati vasemmiston sisäisiin kärhämöintiin. Joskus olen sanonut poikkipuolisen sanan nykyisestä hallitus- ja EU-politiikasta, jota kanssani kritisoivat tuhannet ja taas tuhannet vasemman laidan kulkijat. Isot kansanjoukotkin, ei vain perussuomalaisten johtoporras. Ja silti: ymmärrän oikein hyvin, että joskus hallituksessa – ja vallan kahvassa – voi ja kannattaa oikeasti vaikuttaa. Ja pitääkin. (Vaikkapa sodanjälkeisessä Suomessa – tai hyvinvointivaltiota rakennettaessa / puolustettaessa jne )
Sanon aluksi: vasemmistolaiset nykyministerit Arhinmäki ja Kyllönen ovat pääsääntöisesti olleet ministereinä virkistäviä poikkeuksia, toki aloittelijoita, mutta virkojensa tasolla (siinä missä aloittelevat professorit?). He ovat yrittäneet ainakin jotenkin vaikuttaa Jyrki Boy Kataisen kokoomuslaiseen politiikkaan. Mutta en halua nuoleskella: kamalan paljon kritisitoivaa löytyy eikä arvosteluun edes suurennuslasia tarvita. Kaikkiin kompromisseihin ei olisi pitänyt mielestäni suostua…
Tapaus Yrttiaho
Tapoihini ei kuulu matkustella puoluekokouksiin, ei edes journalistina. Poliittisen puoluediskussian tai puolue-joukkoviihteen / massapsykologian ymmärtämisen kannalta tämä on kenties puute? En ole ikimaailmassa ollut läsnä yhdessäkään ”käänteentekevässä” puoluekokouksessa, en minkään puolueen! Niinpä tietoni esim Vasemmistoliiton ja SKP:n viime viikonlopun kokouksista perustuvat lehtitietoihin.
Jyrki Yrttiaho (vasen) kävi veljespuolueen (SKP) kokouksessa haukkumassa hallituksen. Voi olla, että foorumi ei ollut paras mahdollinen, mutta ellei Vasemmistoliitto siedä kritiikkiä omiltaan, saati minipuolue SKP:lta, se on kyllä melkein matkansa päässä – tai ainakin matkalla kohti tappavaa konsensusta. Yrttiaho arvosteli (pääsääntöisesti, sikäli kun tiedän) vasurien hallituspolitiikkaa, jota on arvostellut iso osa vasureita, niin sanotulla poliittisella kentällä.
KU Viikkolehti julkaisi tänään, 14.6., nuoren Emilia Kukkalan kolumnin ”Tökerösti toimittu”. Siinä Kukkala muun muassa muistuttaa, että kansanedustajan tulee olla ennen muuta lojaali äänestäjilleen. Hän kysyy: ”Siis, mikä on puolue ja ketä varten?”.
Kukkala jatkaa:
”Väärämielisten erottaminen puolueesta edustaa jotain ummehtunutta , mennyttä aikaa, jonka en soisi palaavan. Tapa ja ajankohta viestivät, ettei puolueessa olisi suotavaa arvostella hallituspolitiikkaa ainakaan, jos sattuu olemaan kansanedustaja”.
Viisaita sanoja nuorelta naiselta. Öisinajattelijalla on jo reilut 60 mittarissa ja myös 6 vuoden kokemus Neuvostoliitossa asumisesta/ opiskelemisesta /arkielämästä. Se kokemus oli tietopuoloisesti merkittävä ja opettava, mutta aiheuttaa myös yhä näppylöitä ja kummallista tuskaista kutinaa kun joku alkaa puhua ”erottamisista”, ”sensuurista”, ”oikeaoppisuudesta”
Vasen laita lavea?
Muistelen, että Vasemmistoliittoa perustettaessa vasemman laidan piti olla lavea (?). Muistanko väärin? Laidalle mahtuivat hyvin EU- ja hallituskriittisetkin vasemmistolaiset kuten Esko-Juhani Tennilä ja Esko Seppänen. No,kyllähän heitäkin aina syrjään työnnettiin… Entä nyt, eikö sinne vasemmalle laidalle enää mahdu edes raisiolainen työmies Jyrki Yrttiaho. Ketä hän tyrkki, kysyn vain? Kävi puhumassa kommarien kokouksessa, ei sentään perussuomalaisia lipaisemassa (eikä varmasti kävisi!).
Mennään lähimenneisyyteen. Tennilä oli ”Lapin kulta”, jonka nimellä tilattiin joskus oluttakin Sodankylän elokuvajuhlilla: ”Pullo Tennilää, perkele!”. Mies keräsi huiman saldon Lapin äänistä ja oli taatusti aito ”kansanedustaja”. Seppänen taas sai sellaisen äänivyöryn EU-vaaleissa, että jokainen uusi kandidaatti saa nähdä niin sanottua ”Ruususen unta”, jos aikoo pystyä samaan. Seppänen oli terävin EU-poliitikkomme tähän mennessä; hänen mietteitään lukee edelleen siinä missä Leif Salmenin uutuuskirjaa ”Maanalainen moskeija”. Näitä älykköjä vasemmalla laidalla tarvittaisiin.
Ja kyllä siellä tarvitaan oikeita työväen miehiä, Jyrki Yrttiahoa ja kumppaneita. Erottamiset syövät kannatusta. Moniäänisyys ja sananvapaus tuo sitä lisää. Olen Emilia Kukkalan kanssa täysin samaa mieltä.
Öisinajattelija
Kyllähän Jyrki tyrkki.
Jyrki tyrkki puoluetta, jota perinteiset kannattajat eivät tunne enää omakseen. On tyrkkinyt koko nykyisen hallituskauden ajan seisoessaan niiden sanojen takana, jotka hän on valitsijoilleen antanut. Osoittanut omalla toiminnallaan, että aatteellisuus ja periaatteet eivät ihan kokonaan ole kuolleita käsitteitä politiikkojen parissa.
Minun, entisen skdl:n aikaisen aktiivin ja puolueen tiet erosivat vuosikymmenten jälkeen viime vaaleissa. Eikä siinä mitään. Menestystä vaan Vasemmistoliitolle tulevaisuusohjelmineen. Pidin Vasemmistoliittoa vaihtoehtona tälle markkinauskonnolliselle politiikanteolle. Vaihtoehtona sen päivän varalle, kun kasinokapitalistit saavat koko maailmantalouden oikein kunnolla kontalleen. Vikaan meni minun tuumailut.
Paskapuhetta tuo hallituksessa vaikuttaminen. Demarit eivät vain halua vaikeina aikoina varteenotettavaa ryhmää vasemmalta oppositioon ja silloin vasureita viedään kuin pässiä narussa ministerilimusiinin takapenkille vaikuttamaan. Nyt kahden hallitusvuoden jälkeen on tosin ilmaantunut asia, jossa Arhinmäki voi päästä oikein historianlehdille vaikuttamisellaan: pidä Paavo vain Stadikan nykyisistä kurveista kiinni.
Kävin heti tuoreeltaan Yrttiahon sivuilla katsomassa, jotta mitäpä mies haasteli, kun Arhinmäki porukoineen teki Putinit. Kyllähän se puhe varmaan vasureiden johtoon kipeästi sattui. Asiallinen, tosiasioihin perustuva kritiikki sattuu aina alkuun, vaikka joku muuta väittäisi. Mutta sen jälkeen olisikin sitten kasvun paikka.
Olen miettinyt näiden johtajien psyykettä. Lieneekö nestetasapainosta kysymys; tarkoitan kusen nousemista päähän. Oli miten oli, jotakin näiden johtajien nupissa tapahtuu ja sen aletaankin sitten puuhaamaan massiivisia munauksia. Tähän ovat suuremmatkin johtajat sortuneet. Mm. jenkit opettelevat parasta aikaa kiinalaista vuoropuhelua ja ymmärtävät vihdoin viimein mitä kiinalaiset tarkoittavat kasvojen menetyksellä.
Vasemmistolaiset terveiset ekologista tasapainoa unohtamatta.
/Pekka