Sananvapaus kuuluu Päivi Räsäsellekin

Lomareissulla seurasin huonosti uutisia. Jälkikäteen lehtiä lukiessa (harvoin luen uutisia netistä), huomasin, että ministeri Päivi Räsänen oli pitänyt joillakin herättäjäjuhlilla puheen, josta oli irrotettu pari kohu-uutista:

1) Räsänen asetti raamatun sanan tietyissä tapauksissa lainsäädännön edelle – jos siis uskonnollisen ihmisen omatunto ei anna myötä noudattaa lakia
2) Räsänen piti aborttilainsäädäntöä löyhänä ja taisi todeta, että eläimillä on Suomessa enemmän oikeuksia kuin syntymättömällä sikiöllä

Päivi Räsäsen puheen seurauksena kirkosta on tähän pv mennessä (15.7.) eronnut viikonloppuna lähimain 5000 ihmistä. Tervehdin ateistina sitä lukua tyydytyksellä. Se on aikamoinen määrä ja melkoinen verotappio valtionkirkolle. Niin pitääkin olla – kirkko pitää mitä pikimmin erottaa valtiosta. Osittain eronneiden määrä on taatusti median ansiota tai ”synti”. Aikaisemmin, kun Päivi Räsänen tuomitsi homoavioliitot, kirkosta erosi vielä enemmän kansalaisia, siinä joukossa nuorin poikani (joka kuului suomalaisen lainsäädännön mukaan luterilaiseen valtionkirkkoon, koska äitinsä siihen kuuluu – olisiko tässä jotakin sukupuolista epätasa-arvoa?).

Muutama vasemmistolainen(kin) kansanedustaja ja muu vaikuttaja on nyttemmin vaatinut ministeri Räsäsen eroa. Mielestäni aivan syyttä, aika huonoin perustein – kun mielipiteitä ja sananvapautta ajatellaan laajemmin. Ministerillä on erityisasema, mutta jotenkin olen alkanut ajatella, että ihmisillä pitää olla asemasta riippumatta yksityinen mielipide-sananvapautensa. Politiikassakin! Eihän ketään heitetä yleensä pihalle talouselämästäkään, vaikka laukoisi minkälaisia mietteitä työväenliikkeestä. Politiikassa ja hallituksessa ministeri tietenkin voi joutua sanomisistaan sellaiseen paitsioon – esim hallitusohjelmasta poiketessaan – että joutuu eroamaan. Mutta tämähän on tuttua vasemmalla laidalla! Näin ollen Päivi Räsänen tietänee itse seisooko nurkassa (?) vai ei. Mutta loukkasiko hän kenenkään muun Suomen kansalaisen ihmisoikeuksia, kiihottiko kansanryhmää vastaan, rikkoiko oikeasti lakeja?

Sananvapaudesta ja kansalaistottelemattomuudesta

Kuuntelin iltapäivällä (15.7. klo 14.30-14.45) YLE-radiosta piispa Irja Askolan haastattelun. Piispa oli rohkeasti sitä mieltä, että ”…kansalaistottelemattomuus kuuluu vastuulliseen ihmisyyteen ja ihmisoikeuksiinkin”. Hän kyllä pohti sitäkin, miten tämä soveltuu ministeri Räsäsen toimenkuvaan. Myös toinen ministeri eli Erkki Tuomioja otti viisaasti kantaa kansalaistottelemattomuuteen. Sekä piispan että Tuomiojan mietteet voi tulkita varovaisesti jopa siten, että kyllä ministeri Räsäsellä oli – ainakin yksityishenkilönä  – oikeasti oikeus mielipiteeseensä. Samaa mieltä. Miksi ihmeessä ministeriys korotetaan jonnekin aateliin ja jaska jokunen saisi laukoa lonkalta mitä huvittaa…

Niin, kummallista on, että joskus on hienoa ja kunnioitettavaa olla kansalaistottelematon ja toisinaan ei. Yleensä meikämanne / vasemmistolainen (?) ajattelee niin, että on aivan oikein olla lakeja kunniottamaton, esim vainottujen ihmisten suojelussa tai vaikka siinä että vaatii sensuuriin helpotuksia jumalanpilkka- tai USA-Snowden ja Venäjä-Hodorkovski- asioissa. Minun näkökulmastani Päivi Räsäsen kansalaistottelemattomuus on niin sanotusti käänteistä tai nyrjähtänyttä ja peräti vanhahtavaa kansalaisyhteiskunnan toiminnallisuutta. Mutta annan hänelle mieluusti ”synninpäästön”. Räsänen toimii ja puhuu kuten oikeaksi näkee – ja lähtee hallituksesta kun alkaa liikaa ahdistaa periaatteiden menetys. Suosittelen samaa vasemmistoministereille. Ei tässä sen kummempaa…

Kun ajattelen niitä satojen tuhansien ihmisten joukkoja, jotka matkailevat tänäkin kesänä erilaisista uskonnollisista herättäjäjuhlista toiseen, tulen väistämättä johtopäätökseen: Päivi Räsäsen mielipiteillä on satojen tuhansien ihmisten tuki! Olen pohjalaisena ja silti VASEMMISTOLAISENA hyvin perillä esim lestadiolaisten mielipiteistä. Ja helluntailaisiakin tunnen, jopa rakkaus-lähisuhteesta. Eikö heillä saisi olla MIELIPIDETTÄ,  omaa äänitorvea nykykeskustelussa? Eikö toisenmielinen kansalaisyhteiskunta pysty vastaamaan vapaassa sananvaihdossa vanholillislestadiolaisille, helluntailaisille, Räsäselle? Eikö haluta keskustella? Pitääkö heti esittää erovaatimus?

Miksi KANSALAISTOTTELEMATTOMUUS olisi vain muodikas turkistarhauksen vastustajien tai graffitien tekijöiden yksinoikeus? Eikös muuan ministeri Paavo Arhinmäki ollut aika ”kansalaistottelemattomaton” aikoinaan joulukuun kuudennen mielenosoituksissa tai puolustaessaan graffiti-taiteilijoita? Miksi tottelemattomuuden tuoma gloria / suoja kuuluisi vain vasemman laidan anarkistisille ”tottelemattomille”? Enkä tarkoita, että joku halla-ahjolainen saisi vapaasti solvata esim pakolaisia ja maahanmuuttajia ja tehdä ihmisoikeusloukkauksiin verrattavia tekoja. Tässä on toki vissi ero! Tarkoitan erilaisia yhteiskunnallisia mielipiteitä, toimintoja, aktivismia, mistä itse saattaisi olla samaa tai toista mieltä. Kestäisinkö? Kestäisitkö sinä?

Räsänen ja minä

En nyt enkä  tässä tapauksessa – tilanpuutteen vuoksi – ryhdy erittelemään sen laajemmin miinisteri Päivi Räsäsen mietteitä vs omiani. Mutta pari esimerkkiä sallittakoon.

Minusta Päivi Räsänen saa ihan vapaasti ja ministerinäkin olla seuraavaa mieltä jos ja kun on:

1) Aborttiperusteet Suomessa ovat joskus liian löyhät ja aborttia uskonnollinen ihminen voi tutkailla myös raamatun ja ”elämän kunnioittamisen” valossa…
2) Raamattu ja sen periaatteet voivat joskus olla sellaisia, että tietyn liikkeen uskovainen ei voi noudattaa kaikkia mahdollisia lakipykäliä Suomessa – ja johonkin herätysliikkeeseen kuuluva noudattaa siis mieluummin raamattua kuin pykäliä…
3) Homoavioliitot voivat joskus  olla uskonnollisessa mielessä käsittämättömiä raamatun sanomaa kirjaimellisesti / omintakeisesti seuraaville ihmisille…

Minä taas olen tätä mieltä:

1) Abortti on täydellisesti naisen päätettävissä ja siitä ei voi eikä saa seurata mitään sanktiota Suomessa… . Sen sijaan ympärileikkaus – niin miehelle kuin naiselle, alaikäiselle varsinkin – on rangaistava teko tässä maassa, vaikka se joissakin kulttuureissa sallitaan…
2) Suomen kansalaisen ei ole tarve aina noudattaa lakia, jos ja kun hän on tietyssä tilanteessa sitä mieltä, että ”…kansalaistottelemattomuus kuuluu vastuulliseen ihmisyyteen ja ihmisoikeuksiinkin”
3) Homo- ja lesboavioliitot olkoot lain edessä verrannollisia muihinkin avioliittosuhteisiin. Homoilla ja lesboilla pitää olla oikeus niin siviili- kuin kirkollisiin vihkimisiin ja ehdottomasti tasavertaisesti oikeus kaikkiin mahdollisiin työtehtäviin ja virkoihin, myös lasten adoptointiin.

Öisinajattelija

Tilaa
Notify of
guest
0 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Muuan hra Kaakkuriniemi
Muuan hra Kaakkuriniemi
11 years ago

Emmä muuta, mutta Irja on Askola eikä Eskola.

Ja että poliisiministeri voisi pitää suunsa supummalla siitä, milloin lakia tulisi noudattaa ja milloin ei. Helluntaiteltassa (anteeksi viitoslaiset, mutten tiedä millaisia muita telttoja on) pidetyssä palopuheessa voi tietenkin hehkuttaa sillä, että väärää lakia ei tartte noudattaa, mutta polliisiministerinä olisi syytä olla tilannekohtaista harkintaa. Päivi Räsänen joutaisi minun puolestani mennä herran rauhaan.

Pentti Stranius
Pentti Stranius
11 years ago

Arvoisa muuan hra Kaakkuriniemi!

Taisi olla juuri niin , että siellä ”helluntaiteltassahan” Räsänen juuri puhui aborteista ja raamatusta! Yksityishlönä.

Ei kai hän seurakunnan sanomaa julistanut ministerinä pöntöstä?
Miksi hänelle ei suoda sananvapautta vasemmalla laidalla?

Ei muuan ministeri Arhinmäkikään ole niin tyhmä, että julistaisi graffiti -ja muut anarkistriasiansa sieltä ministerien puhemiehistöstä?
Täh? Ja ne mietteet hänelle sallittakoon.
Oletkos Kaakkuri pihalla vai muuten vain ”herran rauhassa?

Öisinajattelija

Sirpa I
Sirpa I
11 years ago

En sovi seuraan, mutta sen verran vielä asiastamme, että a)Tapani Kaakkuriniemelläkin (katso yllä)lienee ns. sananvapaus ilman nimittelyä, ja b)ministeri, sisäasiat, poliisiasiat, kirkko kokonaisuudessaan EI OLE valtaa ei voimiakaan ryssiä sitä mitä itse on!

Antti Järvinen
Antti Järvinen
11 years ago

Räsänen todella puhuu niin kuin oikeaksi kokee. Eivät ne puheet ole todellinen syy erota kirkosta. Tässä maassa eivät kenenkään asiat siitä parane, että mahdollisimman moni eroaa kirkosta. Kirkolla tässä keskustelussa tarkoitettaneen evankelisluterilaista – muitakin on. Aivan totta Räsäsellä on oikeus omiin mielipiteisiinsä olipa hän sisäministeri tai ei. Niin on muuten Timo Soinillakin, mutta hänen hurskastelunsa uskonnollisuudellaan on falskimpaa ja varsin kovassa ristiriidassa sen kanssa, minkälaisten mielipiteiden esittäjiä hän suojelee puolueessaan. Jos siis Soini asetettaisiin vastuuseen monien persujen rasismista, kansallisesta uhosta ja halveksivasta suhtautumisesta joihinkin valtioihin, tämän Räsäs-logiikan mukaisesti mahdollisimman monen olisi erottava suuren mediakohun saattelemana roomalaiskatolisesta kirkosta Suomessa. Mutta yhtä vähän kuin evankelisluterilainen kirkko on vastuussa Räsäsen mielipiteistä, yhtä vähän roomalaiskatolinen kirkko on vastuussa Soinin ja hänen sujattiensa mielipteistä.

Inka Kivi- Stranius
Inka Kivi- Stranius
11 years ago

Vierastan Jumalalla ratsastamista politiikassa!
Päivi Räsänen ja hänen puolueensa ottaa oikeudekseen omia Jumalan puoluepolitiikan välineeksi. Toivon, että Suomen evankelisluterilainen kirkko sanoutuu tiukasti ja jyrkästi irti yksittäisen puolueen ja sen puheenjohtajan Jumalan sanan tulkintaan liittyvistä kannanotoista. Inka Kivi- Stranius

0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix