Paavo Arhinmäki teki miehen työn – tai oikeastaan kaksi
1) Hän saapui viime viikon torstaina 15.8. Joensuuhun Parafest-festivaalin avajaisiin, pelasi jalkapalloa ja osoitti näkyvästi tukensa vähäosaisille vammaisille, joiden ihmisarvoa puolusti myös myöntämällä hienolle, paljolti talkoovoimin toteutetulle Parafestille taloudellista tukea. Pertti Kurikan Nimipäivät ja yleisö kyllä muistavat Arhinmäen tuen.
2) Joensuun jälkeen ministeri kiiruhti Moskovaan kannustamaan Suomen ainuita mitallitoivoja, keihäänheittäjiä. Hän kunnostautui myös aidosti vähemmistöjen psta Moskovan Luzhnik-stadionilla. Kymmenen pistettä! Harvapa ministeritasoinen vieras, epävirallinenkin, olisi siellä uskaltanut heilutella lippua homojen psta…
Venäjän / Neuvostoliiton homokysymys tuli Öisinajattelijalle tutuksi oikeastaan jo Pietarissa 1970-luvulla. Näin kävi bulgarialaisen
kollega-opiskelijan kokemuksen kautta. Mutta paremmin tutustuin tähän seksuaaliseen vähemmistöön Suomen elokuva-arkistossa (nyk. Kava), missä sattui niin, että pari läheistä työtoveria 1980-luvulla oli homoja – tekemättä siitä sen kummempaa numeroa. He olivat loistavia elokuva-ammattilaisia molemmat, toinen jo taivaallisissa elokuvakatsomoissa…
1980-luvulla homoilla eikä näillä elokuvaimmeisillä ollut helppoa, muistanette AIDS-jupakat ja syyllistämiset…
Venäjällä tämä homofobia perustuu (valitettavasti) täydelliseen seksuaaliseen tietämättömyyteen ja ennakkoluuloihin. Toisinajattelijoihin & erilaisiin protesteihin suhtautuminen on yhtä monimutkaista kuin Neuvostoliitossa konsanaan.
Siellä tehtiin mm. eroa ”omiin” toisinajattelijoihin (esim. Siperian luonnon puolustajat, siperialaiskirjailijat, ortodoksit), joita joskus siedettiinkin – ja niihin ” toisiin” (esim. zapadnikit, brodskyt, homoseksuaalit ja eurooppamieliset sodanvastustajat kuten Saharov,
jonka nimelle pyhitetty aukio sijaitsee muuten nykyisin Mytninskaja Naberezhnajan – Öisinajattelijan koti-asuntola kuutosen – Pietarin kotini nurkalla – ja patsas yliopiston päärakennuksen ja Akatemian kirjaston välissä!)
Pussy Riot napattiin putinilaisten toimesta, koska juuri ortodoksinen kirkko on ollut pyhä tai entistä pyhempi instituutio sen jälkeen kun muuan BorisJeltsin palautti tsaarien luulotellut luut PietariPaavalin kirkkoon ja uusi tsaari ValdimirPutin teki takinkäännöksen ja huomasi että uskonnolla ja raittiudella voi ratsastaa kuten vuonna 1917 …
Sitäpaitsi, ei Venäjällä ole totuttu NAISprotesteihin. Koiran jälkeen ihmisen parhaan ystävän eli naisen paikka on kotona, keittiössä. Niin, ja ulkona vain luostarin hautausmaalla pyhiä miehiä palvomassa…tai merkkivaatepuodissa itseään avioliittoon / lastentekoon kaunistamassa…
Öisinajattelija
Onnittelut Paavo Arhinmäelle Moskovan kisojen sateenkaari protestistaan.
Niin, ministerilläkin on oikeus yksityishenkilöönsä,
mielipiteeseensä sopivassa yhteydessä.
ps. olen samaa mieltä myös ministeri Päivi Räsäsen kohdalla!
Öisinajattelija
Ministeri Paavo Arhinmäki on saanut Moskova- esiintymisestään ankaraa, mutta hyvin perusteltua arvostelua mm. puolueista riippumattoman Uuden Suomen mielipidesivuilla. Protestilipun heiluttaminen tähtäsi kansallissankarin viitan pukemiseen, mutta kääntyi monin tavoin vahingolliseksi.
Kansan Uutisissa Arhinmäki on esiintynyt tyypillisenä omien etujensa ajajana. Taustalla vaikuttava sosiaalinen hyväveli- jengi on luonteeltaan korruptiivinen. Räikeimmin se näkyy poliittisten erityisavustajien nimityksessä.
Vasemmistoliiton johdossa ei taida olla varteenotettavaa kilpailua, joten Arhinmäki säilyttänee asemansa puoluejohtajana. Määrätietoisuutensa vuoksi hän saattaa menestyä jopa hyvinkin, jos vain ikääntymen tuo lisää viisautta.
Öisinajattelija 2
Jopa joo,
ehkä olet Veikko hieman harhateillä?
En näe Paavon lipun heilutksessa noin suuria sfäärejä!
ps ja ihaN OIKEIN ETTÄ MINISTERIT LAITTAVAT AVUSTAJIKSI OMIA MIEHIÄ / NAISIA.
Sehän on normaalia!
Öisinajattelija
HYVÄVELI- JÄRJESTELMÄ on demokratiean syöpä. Se mitätöi virkavalinnat pätevyyden pätevyyden perusteella. Mm. kulttuuriministeri Arhinmäki toteuttaa hyväveli- järjetelmää häikäilemättömästi, eikä ansaitse siitä kehumista edes Pentti Straniukselta.
Öisinajattelija 2
Minä en näe kansanedustajien avustajien tai ministerien poliittisten erityisavustajien valinnassa suurta Hyvä veli-verkoston vaaraa.
On aika luonnollista että juuri poliittinen erityisavustaja tai jonkun puolueen kansanedustajan avustaja edustaa samoja arvoja, maailmankatsomusta ja on muutenkin lähellä ko. puolueen tavoitteita.
En nyt äkkipäätä muista, että muissa puolueissa toimittaisiin toisin?
En myöskään usko, että se pätevyys puuttuisi pääsääntöisesti näiltä avustajilta.Kyllä he ovat yleensä aika lailla yhteiskuntatietoisia ja monilla myös oppiarvo…
Öisinajattelija
Lisäisin seuraavaa:
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäellä on päätösvalta pääosaan hallintoalansa rahoitusta. Rahanjako ei ole ollut taspuolista, vaan on tapahtunut hyväveli-hengessä, mihin on julkisuudess kiinnitetty runsaasti huomiota.
Öisinajattelija 2
Ja kommentoin:
En ole havainnut hyväveli-henkee ministeri Arhinmäen kulttuuripoliittisissa ratkaisuissa / rahoituksissa.
Päin vastoin hän on tukenut käsittääkseni marginaalikulttuuria, pieniä festareita, vaihtoehtolehtiä ja -taiteilijoita, sikäli kun on voinut vaikuttaa.
Hän on toiminut kuten ennen ministerin postia toimi oppositiossa – juuri suhteessa mainitsemiini alueisiin…
Siitä voi antaa pisteitä, vaikka ei kaikkia kompromisseja hyväksykään.
Öisinajattelija
Meillä on loistava kulttuuri- ja urheiluministeri!
Täydet kymmenen pistettä Paavo Arhinmäelle! Ja mikä parasta se kuva on levinnyt kulovalkean tavoin ympäri maailmaa. Paavon toiminta muistuttaa meitä kaikkia siitä, että merkittävässä asemassa olevien henkilöiden on toimittava ja otettava kantaa ihmisoikeuksien puolesta.
Lisäksi Paavo kohtaa jokaisen tasavertaisena. Ei itseään korottaen, vaan samalta tasolta. Ainostaan tiedon ja mutun suhde on hänellä parempi kuin useimmilla meistä. Täytyy kyllä sanoa,että Paavo ei ole ainoa päättäjä jolla on tuo ominaisuus. Se kuitenkin antaa edelletykset nähdä ja ymmärtää maailmaa avoimesti, ilman että mielipiteet ovat lukossa ja ettei niitä voi kyseenalaistaa. Varmuus on ensimmäinen merkki ajattelun loppumisesta ja kyseenalaistaminen ensimmäinen merkki sen alkamisesta. Tähän uskon varmasti, mutta en sitten muuhun.