Suomi on tätä nykyä niin köyhä maa, että se ei enää voi antaa peruskouluissa täysipainoista opetusta lapsille. Oppikirjat ovat sotkuisia ja vanhoja ja niitä kierrätetään. Rahaa kemian, fysiikan ja kotitalouden tuntien ”raaka-aineisiin” ei myöskään enää ole. Esimerkiksi kemian tuntien kokeita pitää näyttää videolta. Näin kertovat iltapäiväuutiset tänään 16.1.2014. Kotitaloustunneilla ja keittiöissä säästetään jopa jauhelihassa, metsämarjoista puhumattakaan!
Ei enää riitä, että satoja kyläkouluja on lopetettu. Esimerkiksi koulukeittiöissä ovat määrärahat vähentyneet per ateria jo vuosikausia. Silloin on pakko ostaa halpoja raaka-aineita = tehdä siis kehnompaa ruokaa kuin menneinä vuosina.
Kaiken huippu on Öisinajattelijan mielestä se, että KOTIMAISIA MARJOJA ei ole enää varaa hankkia kotitaloustunneille, koulujen keittiöihin.
Jo on aikoihin eletty!
Sen verran olen kouluissa vieraillut viime vuosinakin, että olen huomannut miten hillitöntä koneellistuminen on siellä ollut. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Olen vahvasti ihmisläheisen kontaktiopetuksen kannattaja ja väitän että vuorovaikutteinen,
mutta joskus jopa hieman autoritaarinenkin opetusprosessi tuottaa parhaat tulokset. Kyllä opettajan tulee olla luokan kingi, jonka kuuluu pistää tarvittaessa takarivin taunot hiljaisiksi tai käytävälle. Koneet eivät opea koskaan korvaa eikä netti ole mikään ”informaatioyhteiskunnan” ainut autuaaksi tekevä kanava.
Ehdotankin
1) että seuraava koneistusvaihe eli tietokoneiden jatkuva uusiminen jätetään väliin
2) että säästyneillä rahoilla ostetaan oppilaille kunnon pöperöt
3) että ensi syksynä mobilisoidaan kotitalouden, biologian ja maantieteen opettajien johdolla koululuokat marjaan ja sieneen sen verran monta kertaa, että ravintoa näissä raaka-aineissa ainakin riittää koko lukuvuodeksi!
Öisinajattelija
Tämähän on tuttu aihe jo aikaisemmista blogeista, mutta aina ajankohtainen. Toisin sanoen metsistä löytyy luomuravintoa ja koululaisten olisi hyvä oppia tietämään, missä ja miten se siellä kasvaa. Samalla he saisivat käytännön tietoa kasviopista, vai millä nimellä tätä tietoutta nykyisin opetetaan. Marjojen ja sienten tuntemus tuskin on mitenkään itsestään selvää ainakaan kaupunkilaislapsille. Muutama marja- ja sienireissu luontoon koulun puitteissa olisi fyysisen kunnonkin kannalta hyväksi, vaikka ei siellä metsissä päiväkausia oltaisikaan. Ja sitten viimein kotitalousopetuksessa, jos sellaista ainetta vielä on, tekisi hyvää niin tytöille kuin pojille tutustua käytännössä metsän antimien valmistamiseen syötäväksi ateriaksi, jälkiruoaksi tai muuksi. Ehkäpä ruoan arvostus siitä vähän kohoaisi ja jotkut voisivat saada ahaa-elämyksen, että joku sen alkutyön aina tekee ennen kuin luonnon antimet ovat valmiina lautaselle ladottaviksi.
PS
Meijjän koulu oli just maalaamasi rotikoulun kaltainen.
Lopettivat vähän alle sadan oppilaan kyläkoulun.
Eivät kai sietäneet että oppitunneilla saatettiin marjaan mennä. Ja tietokoneet sulkea.
Emme olleet ajassa mukana, kai?
– Parempi lopettaa koko moinen hapatus, miettivät keput.
Sulkivat herrat koulun missä me olimme sulkeneet koneen ja menneet lasten kanssa marjaan – herroista välittämättä.
Jep,
olen ollut aikaisemminkin huolissani siitä,
etteivät suomalaiset marjasta ja sienestä – eikä edes koulu vie lapsia luontoon. Säästöä tulisi jos yhä peruskoululaiset pistettäisiin marjaan ja marjat hyödynnettäisiin koulukeittiöissä – ja ainakin luontosuhde plus peruskunto jotenkin säilyisi, varsinkin kaupunkilaisilla.
Mutta eihän koulu ole enää mikään ”kasvatuslaitos” eivätkä opet saa kasvattaa, vaan pitää toimia ”tietoyhteiskunnan” robotteina yhteiskunnassa, jossa todellinen tieto on yhä harvempien käsissä ja kaikki totuudet manipuloitavissa rahalla…
Niin, tottahan on sekin, että jos jokainen suomalainen käyttäisi vähän enemmän katkaisijaa (lamput ja aina valmiustilassa olevat koneet) ja säätäisi asunnon lämmön 18-20 asteeseen, ei olisi mitään tarvetta hommata uutta ydinvoimalaa!
Öisinajattelija
ps
Se on niin teknistä eli epäinhimillistä nykyelämä, kouluelämäkin!
Kaiken pitäs olla niin vaivatonta, istumalla saavutettavaa.