Pentti Juhani Stranius kuoli Tali-Ihantalassa, keväällä 1944. En ole koskaan kaivellut setäni luita Kannakselta enkä kuulu siihen porukkaan, joka etsii noita muinaisjäänteitä, mutta ymmärrän toki luurankojen kaivelijoitakin... Pari vuotta sitten kävin korsulla, jossa kaimani Pentti Juhani todennäköisesti leikkautui kranaattitulessa palasiksi eikä ruumiista mitään jäänyt, vain nimi sinne isoon pylvääseen... Tottakai se pisti kyyneleet silmiin. Sota on julmaa, ratsuväki raakaa. Silti nyt, kun "juhlitaan" eri tavoin olemattomia voittoja ja siis tosiasiallisia tappioita 70 vuoden takaa, tahdon sanoa, että en halua olla näissä ”torjuntataisteluissa” mukana. Minulle riittää, että isäni antoi minulle veljensä, Pentti Juhanin nimen. Tuskin isä, että minäkin lähden itään, opiskelemaan Neuvostoliittoon. Isä oli toki valinnastani äärimmäisen ylpeä... Hän , Onni Daavid Stranius (1906-1988) halusi elämässään RAUHAA, liittyi rauhanjärjestöihin ja puolueeseen. Aikoinaan hän lähti jatkosotaankin vastahakoisesti, jopa yritti karata Ruotsiin. Se on oma tarinansa... Mutta: muistan isäni monta kertaa toistaman kertomuksen asemasodasta: "Ei kai siellä kukaan halunnut ampua ihmistä, vastapeluria, vihollista, jos se ei ampunut sinua eikä ampunut läheskään aina. Siellä asemissa ammuttiin käskettäessä ilmaan. Tarkka-ampujia me halveksittiin,...tappajina. Olin itse onnekas, en kai joutunmut tappamaan ketään..." Öisinajattelija, sotakeväänä 1944-2014
Normaalisti en katso tarpeelliseksi levitellä suoraan internetin kautta henkilökohtaista tietoa perheestäni, sukulaisistani ,tai itsestäni ja tekemisistäni.Mitä järkeä on tuoda koko maailman tietoon ja nähtäväksi oma yksityinen elämäni ?
Teen pienen poikkeuksen tänään setäni ollessa kyseessä.Onkohan tuo isämme nuorin veli kuollut juuri tuolloin ja tuossa paikassa? Isä Onni nimittäin kertoi, että veljensä ei olisikaan ollut siinä kranaattitulen alle joutuneessa korsussa , vaan hän olisi ollut jossain muualla vartiossa juuri sillä hetkellä.Onni epäili, että Pentti olisi muuten kadonnut sodan aikana.En usko hänen äitinsä saaneen kuolinilmoitusta, vaan ehkä katoamisilmoituksen ? Muistaakseni tämän Pentin muistolaatta on Kannuksen kirkon pihalla ns.sankarihautausmaalla, jossa on laatat sodassa kuolleiden muistoksi.Varmaan moni perhe ei ole saanut sodassa taistelleista ja kuolleista miehistään muuta kuin katoamisilmoituksen. Taistelujen melske oli paikoin sellainen, etteivät eloonjääneet huomanneet kaikkia henkensä menettäneitä tai muuten kadonneita… omasta hengestään kun piti pitää kiinni…sen vihollisen hyökätessä.
Tänä vuonna siis on todennäköisesti kulunut 70 vuotta Pentin katoamisesta.Häntä ei sentään olla ihan täysin unohdettu.
Muista sukulaisista puheenollen, vuosi 2014 ja tämä päivä 29. kesäkuuta olisi ollut Pertti Antero Straniuksen 60-juhlaa, jos hän olisi jaksanut elää tänne asti.Pertinkin muisto elää.Siksi halusin tämän kommentin.
Siltähän se näyttää, että sitä sotaa käydään Suomessa aina vaan ja jopa 1980- ja 90-luvuilla syntyneet käyvät sitä ”pistimet tanassa”. Eihän sitä tarvitse kuin lukea Iltalehden ja Ilta-Sanomien verkkosivuja saadakseen käsityksen, että se sota on tässä ja nyt, tai ainakin heti ensi viikolla.
Mitä noihin luitten kaivelemiseen tulee, on vaikea sanoa mielipidettään loukkaamatta niitä, joille ”vainajien kotiin tuonti” on tärkeää. Jokainen kuitenkin ymmärtää, mitä niissä arkuissa yleensäkään voi olla.